mitäpä tehdä

Parisuhteeni tilanne on tällä hetkellä sellainen, että negatiivisia asiota suhteesssame on enemmän kuin positiivisia. Sisimmässäni rakastan kuitenkin miestäni,mutta koen jääväni suhteessamme "toissijaiseksi" mieheni harrastusten ym.asioiden vuoksi. En tunne suhteessamme välittämisen ja arvostamisen tunnetta. En tunne itseäni tärkeäksi tässä liitossa. Luottamus mieheeni ei myöskään toimi vuosia sitten tapahtuneen vuoksi. En ole pystynyt unohtamaan asioita. Paljon on selvittämättömiä asioita ja mieheni ei ole kovinkaan kova puhumaan ja selvittämään asioita. Mieheni mielestä asiat unohtuu ja selvitetty kunhan aikaa on kulunut tarpeeksi. Itselläni selvittämättömät asiat jäävät hautumaan ja aina aika ajoin jossain vaiheessa ne räjähtävät suureksi riidaksi. Kiitosta ja anteeksi pyytämistä en pahemmin ole mieheltäni kuullut.

En tiedä miten tästä pitäisi eteenpäin jatkaa. Ero käynyt useinkin mielessä, mutta en kuitenkaan ole siihen vielä valmis.

Miten näette vanhemman poikani sairauden vaikuttavan hänen elämäänsä? Tällä hetkellä näyttää huvältä, mutta pelkään sitä päivää, kun hänen pitää olla "omillaan".
1119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jostakin syystä sinulla on aikaa vatvoa liikaakin menneitä, oletko töistä vapaalla, lomalla?
Se, miksi luottamuksesi mieheesi järkkyi, nousee vasta nyt pintaan ja aiheuttaa stressiä. Kun kävin tuolla unientulkinta-forumissa, näin selostuksesi myöhästymisunesta. Kaikki myöhästelyt, tavaroiden hukkaamiset, unohtamiset jne. merkitsevät työperäistä stressiä - joko työtä on liikaa tai sitten se ei ole mielekääksi koettua.
Olit nähnyt myös bussin täynnä menneisyyden ihmisiä; selvempää merkkiä et olisi voinut saada alitajunnaltasi, että nyt on vihdoin aika käydä kaikki menneessä koettu läpi ja löytää vaikkapa jokin sellainen asia, josta saatu oppi voitaisiin soveltaa tähän nykyiseen elämäntilanteeseen.

Oman suuntasi valintaa et ole vielä tehnyt ja siksi ainakaan minä en pysty sanomaan mihin valitsemasi tie saattaisi johtaa, joten esitän sinulle valinnanteon helpottamiseksi seuraavaa:
Nyt et ainakaan olemassaolevaa liittoa tuhoa! Et särje jo saavutettua vaan käyt itseksesi kaikki ne menneet suhteesi läpi, jokaikisen! Mietit jokaisen suhteen kohdalla mikä missäkin meni pieleen ja ole rehellinen: jos syy oli itsessäsi, kirjoita se vaikka paperille ylös. Jos moni suhde meni poikki sinun takiasi, on alettava katsoa itseään peiliin ja kysyttävä, että mikä minussa on vikana kun särjen niin helposti kaiken? Miksi yritän särkemällä ihmissuhteeni luoda jotain uutta jonka uskon olevan tavoittelemisen arvoista? Miksi en jaksa luottaa onnistumiseeni?

Henkiystävät opettavat, että jokaisella on sielu. Kun lapsi on aluillaan, on jo sielu valinnut sen tietyn lapsen elämän ja ne tietyt vanhemmat itselleen, oppiakseen itse ja opettaakseen vanhempiaan.
Sanot, että poikasi on sairas. Leikipä ajatuksella, että niin pitääkin olla. Lapsen sielu yrittää siten saada vanhempansa tuntemaan yhteenkuuluvaisuutta ja vastuuntuntoa tekemisistään, jotteivät nämä liihottelisi heppoisin perustein kulloisenkin mielihalunsa perässä. Ja, että nämä vanhemmat alkaisivat syvällisemmin ajatella!
Valitettavsti joskus käy niin, että sieluparka ei jaksakaan toimia puskurina ja/tai magneettina vanhempiensa välillä vaan sairastuu lisää. Siksikin älä tee nyt mitään radikaalia parisuhteessanne. Äläkä enää hyljeksi sairasta, sillä jonkin verran olet ilmeisesti siihenkin syyllistynyt alitajuisesti ja, joka seikka lisää tuskaasi. Lapsi on vaistonnut sen ja on pahoillaan, että sairaudellaan on aiheuttanut surua.

En näe eron tulevan sinun aloitteestasi mutta saatat myötävaikuttaa sen suuntaisiin ajatuksiin miehesi mielessä. Tällä hetkellä hän tekee parhaansa torjuakseen omasta mielestään kaikki suhdettanne vaivaavat ongelmat ja yrittää keskittyä olennaiseen - yhdessä pysymiseen. Siksi hän hakee harrastuksistaan pakoteitä.
Tässä voit vain itse tulla vastaan: osoita hänelle, että kotiin kannattaa tulla! Vaikka hän olisi ollut poissa vain pari tuntia, ota vastaan hymy huulillasi ja kysäise vaikkapa näin, että väsyttääkö, haluaisitko teetä/kahvia/suukon?

Tämä kesä menee näissä menneiden syiden selvittelyissä, osin syksy ja talvikin joskin helpommin.
Uusi kevät tuo helpotusta arkeen mutta tunnet kulkeneesi mankelin läpi - mehut on puristettu ulos, noin kuvaannollisesti sanoen.

Ehkä joku toinen näkee asiasi toisin, tämä oli minun saamani tieto.
T: Granne

Äänestä

Kommentoi aloitusta


valtteriina kirjoitti:

Parisuhteeni tilanne on tällä hetkellä sellainen, että negatiivisia asiota suhteesssame on enemmän kuin positiivisia. Sisimmässäni rakastan kuitenkin miestäni,mutta koen jääväni suhteessamme "toissijaiseksi" mieheni harrastusten ym.asioiden vuoksi. En tunne suhteessamme välittämisen ja arvostamisen tunnetta. En tunne itseäni tärkeäksi tässä liitossa. Luottamus mieheeni ei myöskään toimi vuosia sitten tapahtuneen vuoksi. En ole pystynyt unohtamaan asioita. Paljon on selvittämättömiä asioita ja mieheni ei ole kovinkaan kova puhumaan ja selvittämään asioita. Mieheni mielestä asiat unohtuu ja selvitetty kunhan aikaa on kulunut tarpeeksi. Itselläni selvittämättömät asiat jäävät hautumaan ja aina aika ajoin jossain vaiheessa ne räjähtävät suureksi riidaksi. Kiitosta ja anteeksi pyytämistä en pahemmin ole mieheltäni kuullut.

En tiedä miten tästä pitäisi eteenpäin jatkaa. Ero käynyt useinkin mielessä, mutta en kuitenkaan ole siihen vielä valmis.

Miten näette vanhemman poikani sairauden vaikuttavan hänen elämäänsä? Tällä hetkellä näyttää huvältä, mutta pelkään sitä päivää, kun hänen pitää olla "omillaan".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu