Liittyen jossain suhteessa tuohon alla olevaan keskusteluun, mitä mieltä olette tästä...
http://www.netlife.fi/users/msiivola/omia/depersonalisaatio.html
http://www.netlife.fi/users/msiivola/omia/depersonalisaatio.html
Pyrkimys depersonalisaatioon
Redfinn
35958
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Depersonalisaatikokemus kulkee ainakin itsellä vahvasti mukana; jos vaikka lukee viestihistoriaani tässä foorumin ateismipalstalla:
Iso erehdys.
Kirjoittanut: Uskon_puolustaja 17.6.2005 klo 15.05
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000012&posting=22000000009012419
OLEN MONTE CRISTON KREIVI
Kirjoittanut: Uskon_puolustaja 16.6.2005 klo 11.15
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000012&posting=22000000008990269
OUTO OLO EI MENE POIS....
Kirjoittanut: Uskon_puolustaja 16.6.2005 klo 14.43
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000012&posting=22000000008994499
Autobiography of a Schizophrenic Girl
Kirjoittanut: Pimeä aura - Schwarze Sonne 14.6.2005 klo 11.45
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000012&posting=22000000008951180
OLEN HYBRIDI.
Kirjoittanut: Uskon_puolustaja 9.6.2005 klo 14.31
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000012&posting=22000000008876942
Paraneminen alkutekijöissään
Kirjoittanut: Pilgrim_2005 5.6.2005 klo 08.01
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000012&posting=22000000008795428
Onko se jotain mihin tulisi pyrkiä?
"Matka uneen" kuvaa aika hyvin sitä, mikä minua ohjaa, ja silti tuo prosessi ja sen havainnointi on jotain joka puhtaimmillaan on "unesta pois".
Ammatinvalintakysymys. Minulle depersonalisaatio on kaiken tekemiseni lähtökohta. Arkkityypit ja Uni, minun olemiseni peruspaalut. Sitä voi pyrkiä valaistumiseen, osaksi jumaluutta ja luoda elämästään loputonta fiktiota. Mulle kyse on huomattavasti arkipäiväisemmästä kulissinpainosta: käytän Pyhää härskisti hyväksi edetäkseni omassa egotripissäni. Sen egotripiksi tunnustaen.
Kieslowskin "Sininen", Lynchin "Mullholland Drive" ja "Memento", siinä hienoja kuvauksia depersonalisaatiosta tai välineitä, joilla sen löytää.
Toki sitä voi piiskata itseään pyhyyden kokemuksiin rankemminkin. Kuka tahtoen, kuka tahtomattaan. Voi katsella real-life -väkivaltaa internetistä tai kuten valokuvaaja Stefan Bremer: nähdä vahingossa miten kokonainen perhe teurastetaan - IRL.
>>Onko se jotain mihin tulisi pyrkiä?>Sitä voi pyrkiä valaistumiseen, osaksi jumaluutta ja luoda elämästään loputonta fiktiota. >Mulle kyse on huomattavasti arkipäiväisemmästä kulissinpainosta: käytän Pyhää härskisti hyväksi edetäkseni omassa egotripissäni. Sen egotripiksi tunnustaen. >käytän Pyhää härskisti hyväksi edetäkseni omassa egotripissäni>>
Tyypillistä lahkolaiskäytöstä!
>>Toki sitä voi piiskata itseään pyhyyden kokemuksiin rankemminkin. Kuka tahtoen, kuka tahtomattaan. Voi katsella real-life -väkivaltaa internetistä tai kuten valokuvaaja Stefan Bremer: nähdä vahingossa miten kokonainen perhe teurastetaan - IRL. >>
Kuules nyt pikku viisastelija; Jung puhuu Varjon ja tietoisen persoonan INTEGRAATIOSTA edellytyksenä kokonaiseksi ihmiseksi tulemiselle. Sinä tunnut haluavan hävittää tietoisen persoonan, ja sulautua Varjoon!
Sairaalloisia mielikuvia. Kuvittelet että "pyhyyyden kokemus" on jotain elokuvaa, jotain "teksasin moottorisahamurhaajaa".
Pyhyyden kokemiseksi EI TARVITSE etsiä extreme-juttuja; pyhyyden voi kokea tässä ja nyt ja näin. Ei tarvitse ryhtyä esim. sarjamurhaajaksi.
Ihmiset jotka ei enää pysty tuntemaan normaaleja tunteitä, tarvitsee extreme-elämyksiä, tai huumeita, tai alkoholia, koska ovat menettäneet herkkyyden.
Se on henkinen kuolema; eikä "valaistuminen", kuten kuvittelet.
>"Matka uneen" kuvaa aika hyvin sitä, mikä minua ohjaa, ja silti tuo prosessi ja sen havainnointi on jotain joka puhtaimmillaan on "unesta pois".
Jostain syystä olen viime aikoina nähnyt runsaammin lucid-unia. Saattaa johtua siitä että on valoisampaa, ja mikäli aamummammalla nukkuu huonosti, voivat aivot kuulema tuottaa lucidin...
On mielenkiintoista miten lucid on normaalin päivätietoisuuden ja unimaailman sekoitus. En koskaan lucideissani ole muuta kuin oma itseni, se mikä on päivällä minuna jos en ole jotenkin päästäni vallan sekaisin. Ja sitten lucidissa ikäänkuin tietoisuuteni asettuu vastakkain sen unimaailman kanssa joka tietysti on yhtä outo, vieras ja surrealistinen kuin unet nyt yleensä ovat. Joskus lucidin jälkeen jää pitkäksi aikaa omituinen olo, kuin jokin vetäisi minua jonnekin, mutta ei tiedä että mikä ja minne.
Lucid on kuin tulisi unesta pois, mutta samalla se ei ole. Tavallinen uni on kuin liikkuisi meressä sukelluskellossa eikä näkisi kunnolla, eikä voisi vaikuttaa mihinkään, mutta lucid on kuin astuisi kellosta ulos ja voisi päättää asioita ainakin rajatussa määrin. Kuinka suuressa määrin voi itse vaikuttaa, on minulle vielä avoinna.
Herääminen valve-elämään on minulle lähes konkreettinen tunne siitä että tulen pintaan. Nousen kun lucid päättyy (nykyään päätän sen näemmä itse halutessani), ja avatessani silmäni sitten kun olen pyörittänyt unen mielessäni ainakin kertaalleen läpi on kuin plumps, olisin merestä noussut pingispallo laineilla. Saa tosiaan varoa ettei se syvä meri ja kokemukset siellä unohdu, mutta lucidit pysyvät paremmin mielessäni kuin tavalliset unet.
Minun pikku unimereni on vain poukama verrattuna siihen valtamerien äiteeseen, joka on koko ihmiskunnan tietoisuuden valtameri...
Tämä nyt kaikkineen oli varmasti eri asia kuin mihin viittasit. Tulee vain mieleeni että jotenkin sitä on tultava koko ajan enemmän ITSEKSEEN, ja samalla kun itsekseen tulee, tuleekin joksikin sellaiseksi mikä on kaikissa ihmisissä. Itsestä pois ja itseen.
Sisäisen yhdistäminen ulkoiseen. Rajojen poistuminen. Simulaatiosta todellisuuteen, näytelmästä elämään.
On hienoa, miten soveltamalla ohipuhumisen jaloa taitoa voi keskustella itsensä kanssa.
Niin..opin sen tekniikan täällä... rakennan olkiukkoja, jotka sitten tuhoan.
Sua val...
Masennus, kiinnostus uniin... taipumus negatiivisiin mielikuviin, ja ahdistukseen.
Meillä SY.ssä sanottiin tuollaista "vasemmanpuolisuudeksi"; - se tarkoittaa että ihmisen huomio on liiaksi vasemmalla kanavalla, liiaksi superegomaailmoissa.
Sinuna en keskittyisi uniin: syö ennemmin lihaa, ja munia, tai vaikkapa pinaattia tai soijaa, ja keksi puuhailemista. Siivoa, kävele... masennuksessa hautominen ei ole hyvä asia...
Uni on unta, mutta unen tiedostaminen tekee unesta merkityksellisen. Tätä yritin tuossa vaikeaselkoisesti pyöritellä. Pyrkimys uneen on oman subjektiivisen todellisuuden tiedostamista ja sitä kautta voi oppia jotain harhan luonteesta.
Elämä on elokuvaa ja tästä syystä hyvin tehty elokuva voi ikäänkuin selkeyttää oman harhan havaitsemista. Visuaalisesti näet IRL kuvia ympäröivästä maailmasta, samanaikaisesti näet kuvia omista muistoistasi ja tulevaisuuden vaihtoehtoisista skenaarioista. Kuulet mahdollisesti lintujen laulun, mutta vain hetkellisesti: subjektiivinen äänimaailmasi muodostuu höpöttävästä mielestä.
Voit pyrkiä meditoiden eroon höpöttävästä mielestä, mutta hiljeneekö sen myötä myös pinnalle pyrkivät visiot?
Todellisuus on unta ja vasta pyrkimys uneen, voi auttaa kohtaamaan todellisuuden sellaisena kuin se on. Subjektiivisena.
Mielestäni tekniikkasi on ainakin rehellinen. En tiedä sitten onko se oikea. Olkiukkojen kanssa taistellessa on vain se huono puoli, että niitä et voi tuhota: olkkareilla on ikävä taipumus lisääntyä kuin käärmeenpäät.
Pohdit samaa visuaalin puolella kuin mä (tällä kertaa Derridan kanssa) kielen puolella:
Olla-verbi kopuloi eli parittelee havaittavan kanssa ja synnyttää substantiivin, jolloin aletaan uneksia substanssista ja havannoivasta subjektista.
Kun tämä kopulaatio tiedostetaan uneksi, Derridan sanoin dekonstruoidaan, väistämättä samalla myös rekonstruoidaan uusi uni, purjehditaan unesta uneen, mutta kenties hieman valppaampina: luovuutemme tuntien, viattomuuden unesta alati heräävinä.
Enpä nyt menisi vannomaan että pitäisi olla masentunut nähdäkseen lucid-unia, tai että masentuu jos näkee lucid-unia...
Mutta se on kyllä aivan totta että operoin liikaa käsinkoskettelemattoman kanssa. Ehkäpä se vaatii veronsa.
Kumma juttu muuten että ed. elämien visiot eivät ahdistaneet silloin kun näin niitä, mutta nyt vuosien päästä kun en enää näe, keksin sitten pottuuntua kaikesta siitä mitä sieltä tuli. Ehkä tarpeetonta itsensä märehtimistä.
Ja ehkäpä juuri sen takia olen kärkkäästi keskustellut kanssasi, koska se mikä sinussa vaikuttaa raivolta ja sen sellaiselta, on se mitä haluan itsestäni pois. Sitähän tietenkin operoi ihmisten kanssa joilla on piirteitä joita haluaa tai ei-halua. Tai näistä ihmisistä kehittyvien mielikuvien kanssa!
>Voit pyrkiä meditoiden eroon höpöttävästä mielestä, mutta hiljeneekö sen myötä myös pinnalle pyrkivät visiot?
Ne visiot ovatkin se mitä jahtaan... En odota kohtaavani mitään jumalaa, en välttämättä valaistuvani tai löytäväni elämän tarkoituksen (mikä tietysti oli kiva juttu). Odotan vain että hitto vieköön minulle avautuisi jotain mikä ei ole lähtöisin jäkättävästä mielestä. Jotain mitä voisi kokea uudeksi, eläväksi, ENERGIAKSI...
Olisi niin helppoa sanoa että haluaa jumalan yhteyteen, kohdata enkelin, tai vaikka demonin... Mutta kun ilmaisen itseäni niinkuin itse asiat koen, nämä jutut ovat aina vähän abstrakteja. Ei "siellä" ole ketään, ja kuitenkin siellä on kaikki, jokin kollektiivisuus, tai sitten vaikkapa paljas Itse. Singulariteetti, heh.
Tuo ohipuhumisen lahja... Jokainen meistä oivaltaa tavallaan ja mulle se käy leffan kautta. Elän leffoista, teen leffoja ja katson leffoja. Kaikesta tästä mulle myös maksetaan, elätän sillä perheeni ja rakennan sillä kaiken sen, josta syntyy hyvä elämä: rakennan taloni, teen lapseni, istutan puuni, kirjoitan kirjani.
Tuo pohtimasi kielipuoli oli kyllä mielenkintoinen, mutta lienenkö niin kielipuoli etten ihan täysin sitä hahmottanut? Joten kerrotko uudestaan ja rautalangasta vääntäen? Pliis.
Täytyy myöntää että täällä jonkun heittämä ajatus siitä, että Uskon Puolustaja olisi Unileijona ei välttämättä ollut niin kaukaa haettua, vaikkakin hyvin epätodennäköistä. Kertaakaan en ole tänä aikana huomannut että Jalopeuramme olisi sentään mennyt taaksepäin, ryhtynyt ravuksi. Samaa itsetietoista pelkuruutta olen kuitenkin aistivinani kuin saatananpalvoja Agwéssa vuonna yks ja kaks.
Itsestä taas tuntuu että taannun. Raivo on tiessään, eikä edes neljän tuopin laskukrapula kykene sitä synnyttämään. Otin haasteen vastaan. Uskoin että Uskon Puolustajassa olisin löytänyt sen Riivaajan, joka saisi päähenkilöni liikekannalle. Mutta paskat: syyllistäminen on vähän liian helppo trikki Wanhalle. Voi-voi sentään! Mitä tehdä?
>Samaa itsetietoista pelkuruutta olen kuitenkin aistivinani kuin saatananpalvoja Agwéssa vuonna yks ja kaks.
Pelkuruutta...? Yllätyn yhä uudelleen miten erilaisilla tavoilla ihmiset toisensa kokevat.
Mielikuva mikä minulle A:n tulosta Uskonto-foorumille jäi oli se miten hän oli täysin uutta ja erilaista kuin kaikki muut löpisijät. Kun hän sanoi "kääntävänsä ristin ylösalaisin ja kääntävänsä sen vielä toisenkin kerran" olin myyty, sillä kuvittelin tajuavani jotain mitä ei ihan jokaiippo tajuakaan, sillä foorumilla.
Enpä olisi uskonut silloin että siitä pikkuhiljaa poikii tällainen vapaamuotoinen "yhteisö" johon kai minunkin pitää pikkuhiljaa myöntää kuuluvani, vaikka hekumoin Suurella Yksinäisyydellä.
Se oli riemua se.
Tapaus UP on vielä avoin keissi, mutta se minkä hänen myötä koin tuolla jossain Idän puolella tai missä lie Jumaluudessa oli hämmennys. Onko tämä nyt muna vai kana, munana esiintyvä kana vai mikä perkele liekään? Jännä äijä.
Mutta kuten aina, kaikkia kirjoittajia täällä väistämättä käyttää omien kommervinkkiensä tarkasteluun. Tämä on niin isonapaista touhua kuin suinkin olla voi.
Minulla kuitenkin on hauskaa ja sehän on tietenkin tärkeintä koko maailmassa...
"Jännä äijä" synnytti säpinää valtarakenteissa. Käynnissä tuntuu olevan Kukkulan kuningas -kisa. Ellei peräti "Mukkulan". Uusi kirjallinen lahjakkuus käyttämään sananvaltaa, siellä missä sanalla kukkuloita vallataan.
Sanotaan että hahmotin jo äijän mekanismin ja sen suhteen kommunikaatiota on helpompi jatkaa - ikäänkuin paikkamme tietäen ja tunnustaen. A oli samaan tapaan suora ja siksi helppo. OM umpikiero, mutta omassa lajissaan looginen ja suora. Rehellisyydestä en puhu kenenkään kohdalla mitään, vähiten omalla.
UP toimii, puhuu ja reagoi kuin vanha ystäväni yli kahdenkymmenen vuoden takaa. Tämä hämää. Tosin toimimalla kuten ystäväni suhteen, reaktiot ovat lähes identtiset. Mielenkiintoista. Tunnen kaverin.
Agwén suhtautuminen sinuun oli lähestulkoon suojeleva, melkeinpä setämäinen. Tellu kun esiintyi luonnonlapsena, joka kulki tunnevirtojensa johdattelemana. Pois jostain, kohti jotain. Kukaan vaan ei tiennyt että mistä ja minne. Vähiten Tellu itse. Agwé oli Iso Ymmärtäjä, samalla kiivas isä ja vittumainen valmentaja. Siis tyyppi johon luotetaan ja jota vastaan myös kapinoidaan. Antauduit Agwélle. Ei ihannoidussa isässä nähdä virheitä.
En kritisoi Agwéa, vaan näin hänet toisin. Myöskin heijastuksena toisesta vanhasta ystävästäni, Suuresta Haavoittuvasta Leijonasta. Nykyisestä dramaturgista - anteeksi, isolla D:llä. ;-D
>>Ja ehkäpä juuri sen takia olen kärkkäästi keskustellut kanssasi, koska se mikä sinussa vaikuttaa raivolta ja sen sellaiselta, on se mitä haluan itsestäni pois. Sitähän tietenkin operoi ihmisten kanssa joilla on piirteitä joita haluaa tai ei-halua. Tai näistä ihmisistä kehittyvien mielikuvien kanssa!>>
Taas tulee halu kätkeytyä monikerroksellisuuteen; raivo, pelko, minä, ei-minä, reaktiotaso, - mitä ne on paitsi kuoria.
Ja kuten sanottu; se sisin mikä siellä on, on tavallinen heppu, yli-älyllinen todellisuudesta vieraantunut haaveilija.
Otan veneen, ja soudan kaislikon reunaan, ja nakkaan uistimen veteen, ja unohdan kirjoittajaminäni typerät puuhastelut netissä hetkeksi.
>>>Tuo pohtimasi kielipuoli oli kyllä mielenkintoinen, mutta lienenkö niin kielipuoli etten ihan täysin sitä hahmottanut? Joten kerrotko uudestaan ja rautalangasta vääntäen? Pliis.
>>>Täytyy myöntää että täällä jonkun heittämä ajatus siitä, että Uskon Puolustaja olisi Unileijona ei välttämättä ollut niin kaukaa haettua, vaikkakin hyvin epätodennäköistä.
Jaa... Isä... Aika huvittava ajatus tietäen fyysiset ikämme, mutta toisaalta asennehan se ratkaisee.
Minua on alkanut kiusata jo tosissaan se että mitä me oikeastaan voimme todella nähdä ja ymmärtää toisistamme, onko se yhtään mitään? Vai onko toisen ihmisen edessä aina ikäänkuin jonkinlainen heijastus, oma harhakuva ja kuvitelma siitä että tuollainen se nyt sitten on?
Täällä jos missä on tietenkin sitten ihmisiä joille on suuri huvitus tietoisesti luoda noita harhakuvia muiden pähkäiltäväksi, ja mikäs siinä. Kunhan ei luoja itse sekoa harhoihinsa. Tai oleta että muutkin tekevät niin, varsinkin jos eivät tee. Tai jos eivät tiedä tekevätkö vai eivät.
Luonnonlapsi kyllä kuulostaa vaihteeksi hauskemmalta kuin se mitä itse itsestäni kuvittelen... Enkä minä oikein vieläkään tiedä missä mennään ja votta vak is koin on. Mitäpä sen väliäkään.
>>Luonnonlapsi kyllä kuulostaa vaihteeksi hauskemmalta kuin se mitä itse itsestäni kuvittelen... Enkä minä oikein vieläkään tiedä missä mennään ja votta vak is koin on.
...ne on turjakkeellakin.
Muutoinkin olen sitä mieltä että ns. naisten tunteellisuus on hieman liian ylivouhotettu juttu. Miehethän ne vasta tunteilevatkin. Ei kai muuten sotiakaan syttyisi.
Kuuluisat nikinvaihtoviikot menivät päin persettä, koska jokainen loi omat sääntönsä. Tästä ollaan varmaan edelleenkin eri mieltä.
Joka tapauksessa "do-me-more-do-me-better" oli aika mielenkiintoinen ilmiö. Siinä kävi ilmi, miten helvetin pinnallisella tasolla me itse asiassa näemme toisemme. Siis, tietty OMA ego on tärkein, mutta kyllä ne halvat imitaatiot kertoivat omaa, aika karua kieltään siitä miten tarkasti me toisiamme kuuntelemme, luemme ja ymmärrämme.
Kyllä minä ainakin olen teistä itsekustakin itselleni hahmot luonut. Se voisikin olla mielenkiintoinen yllätys sitten nähdä toisen lärvi IRL. Kyllähän ne tietyllä tavalla ovat kuvia idealisoiduista ystävistä.
Näin jokin aika sitten yhden toisella palstalla keskustelleen tyypin profiilin valokuvineen, ja kyllä siinä pinnat tippu... En kerta kaikkiaan pysty enää suhtautumaan ihmiseen samalla vakavuudella.
Niin. Jokainen teistä muistuttaa läheisesti jotakuta menneisyydessäni. Sanavalinnat, reaktiot, maneerit. Yhdennäköisyys on välillä hätkähdyttävää.
Sinä olet muuan neiti E. Lahdesta. Hän puhui aina poikaystävästään, jota kukaan ei ollut koskaan tavannut. Monet epäilivät fiktioksi koko miestä. Neiti E. oli myös horoskoopiltaan Kalat. Neiti E. oli olemukseltaan hieman sellainen harmaa hiiri, mutta kaikki varoivat häntä, koska häneltä löytyi aina juuri oikein sijoitettu skeptinen piikki tilanteeseen kuin tilanteeseen.
Kerran neiti E. oli yhteisissä opiskelijabailuissa, joissa muuan herra O. oli vetänyt pollan täyteen piriä. Tästä neiti E. tietenkin taas skeptisesti huomauttelemaan sillä seurauksella, että herra O. löi neiti E:tä akustisella kitaralla päähän. Landola meni ihan pillunpäreiks.
Tuosta tuleekin mieleeni kuinka, ettei olisi ollut peräti tällä palstalla, joku satunnainen stara kerran minulle sanoi että kannattaisi vähän varoa mitä sanoo ettei käy huonosti.
Niin kauan kuin ollaan jotenkuten tolkuissaan niin kaiken voi tietysti aina laittaa huonon huumorin piikkiin, mutta on tietysti ihmisiä joille on turha mennä mitään vitsejä vääntämään tai saarnoja pitämään. Johan se toki uskovaisten kanssa on nähty että kun järki jättää, lähtee myös huumorintaju. Itsekultakin.
Kyllähän siis Kala on todella lempeä ja itkuntuhruinen ihminen, mutta Suomessa yleisimmät nousumerkit Skorpioni ja Vaaka eivät sitä sitten aina olekaan, joten ei mikään ihme jos löytyy töksäytteleviä Kaloja. Vaakaakin luulisi todella empaattiseksi ja sympaattiseksi ihmiseksi, mutta yrittäkääpä elää sellaisen kanssa. Tämä minun näkymätön puolisoni on nimenomaan Vaaka ja voi jestas niitä raiviksia. Mitähän tapahtuisi jos hänelle alkaisi heittää jotain karikatyyriä hänestä? Saarnoja ja vitsejä on toki jo väännetty. Noo, on niitä karikatyyrejäkin. Mutta vain silloin kun hän on jo leppynyt...
Niin ja minullahan on se Kuu siellä Skorpionissa (ja olen myös nousu-Vaaka, kuten esim. Hitler). Astrologiapalstoilla Skorpioni ja Oinas vaikuttavat olevan "vihatuimmat" merkit. Joillakuilla siellä tietysti on myös ikiviha Leijonia kohtaan.
Toisaalta olen vähän pyrkinyt jättämään vähemmälle noita astrologisia pähkäilyitä. Päädyin siihen että aurinkomerkit ovat vähän kuin rotuja, ja mitäs siinä nyt sitten olisi pointtia huudella ihmisille että ou mai, sinähän olet herranjumala monkooli ja käyttäydyt kuin monkooli... etc.
Tietysti huvittaa tuolla jossain Pyhä Henki -palstalla että joku uskovainen siellä demonisoi minut täysin "astrologian, noituuden, reinkarnaatio-opin" vuoksi Q:n profiiliani luettuaan. Voi että sentään niitä.
Tavallaanhan se tietysti mairittelee. Olen susi hiiren vaatteissa, mur mur. Hah!
Kannattaa aina miettiä, ketä nämä ismittelyt ja tautiluokittelut hyödyttävät. Kaikki mitä psykologi voi päätellä ihmisen sisäisestä kokemuksesta, on kielellisen viestinnän varassa, joten sekä diagnosointi, että hoito ovat pelkkää kielipeliä: metaforilla leikkia (en nyt tässä siitä, enempää, että toimivatko vaiko eivät).
Psykologia on kielipelia.
Enpä tiedä tuosta vallankäytöstä. Scientologit esimerkiksi mielellään näkevät psykologian vallankäyttönä, mutta tosiasiassa psykologiaan ei sisälly sen enempää vallankäyttöä kuin muuhunkaan sanoilla käytävään kommunikaatioon.
Mielestäni tämä palsta on siitä oiva esimerkki: valta on sillä, jolla on sana hallussaan. Todellisuudessa, nokikkain ja nenäkkäin, tämä valta-asetelma ei välttämättä pitäisi lainkaan paikkaansa. Itse olisin ainakin sen verran ujo ja hidaskielinen, että joutuisin välittömästi jonnekin takavasemmalle.
Voidaanhan sitä tietysti pitää vallankäyttönä, että antaa ilmiölle nimen. Ja pyrkii selittämään sitä. Kukin hahmottaa maailmaansa eri tavoin. On sitten eri asia, kenen joukoissa seisot ja kenen laulua laulat. Vallankäyttöä kaikki tyynni. Sinäkin käytät valtaa sanomalla että psykologisointi on vallankäyttöä.
Nimim. Redfinn kirjoitti:
"Voidaanhan sitä tietysti pitää vallankäyttönä, että antaa ilmiölle nimen."
Se on magiaa.
"Ja pyrkii selittämään sitä. Kukin hahmottaa maailmaansa eri tavoin. On sitten eri asia, kenen joukoissa seisot ja kenen laulua laulat. Vallankäyttöä kaikki tyynni. Sinäkin käytät valtaa sanomalla että psykologisointi on vallankäyttöä"
Kyllä näinnon.
Onnetonta on vain se, ettei hahmoteta niitä alistavan vallankäytön mekanismeja, joilla ihmisten onnettomuutta lisätään. Valtaantuva ihminen voi ainakin jossain määrin tehdä itse tietoisia, omaa elämäänsä rakentavia valintoja. Siis omia valintojaan.
Psykologisointiin liittyy kaksi asiaa, joita vastaan tiedostan kyllä kapinoivani. Toinen on tuomitseminen, vähintääkin diagnostisoitu henkilö on POTILAS (parka, raukka, mitätönä ja psyykkaajien rukkauksen tarpeessa). Toinen se, ettei monikaan psykologi tiedosta toimivansa maagisten, metaforisten ilmiöiden kentässä, vaan laukkaa omasta mielestään iloista laukaa mukamas oikealla mielen näyttämöllä,
vaikka,
kuten sanot,
hahmottaa maailman omalla tavallaa ja potilas omallaan.
>>Voidaanhan sitä tietysti pitää vallankäyttönä, että antaa ilmiölle nimen.Se on magiaa.<
Mielenkiintoista. Pitäisikö Magia-palstan nimi muuttaa muotoon "Nimeämisen ja Nimittäjäksi tuleminen", tai vielä simppelimmin ja tarkemmin Nimeentymisen palstaksi?
>>>Onnetonta on vain se, ettei hahmoteta niitä alistavan vallankäytön mekanismeja, joilla ihmisten onnettomuutta lisätään.
Olen jo joskus jossakin toitottanut, että magian ja vallan koti on kielessä.
Kielioppi määrittelee objetkin ja subjektin suhteessa tekemiseen ja siinä se onkin!
Mutta magia määritellään myös tietoisuuden muuttamiseksi tahdon avulla.
Kirjoitit:
"Niinpä, kuten toisaalla ehdotan, nuo mekanismit mekanisoituvat jo kielellisen olemistumisen kopuloinnissa arvosuhteistuen ja valtakäyttäytyen... :P"
Jepulis. Näin meille on käynyt, että kun puhumme omenasta, emme välttämättä erota itse hedelmää sanasta: siis, että sana on tekemisen (tässä kasvun) vertauskuva.
Vuosituhantinen kristikasvatus on jauhanut meille, että sana on pyhä, itseasiassa jumala sinällään. Pakanauskonnoissa (jollei muuallakin) tunnettiin kuitenkin perinteenä sanojen muovailtavuus, mekanismien hyötykäyttö.
>>>Olen jo joskus jossakin toitottanut, että magian ja vallan koti on kielessä.
Mutta magia määritellään myös tietoisuuden muuttamiseksi tahdon avulla.>Vuosituhantinen kristikasvatus on jauhanut meille, että sana on pyhä, itseasiassa jumala sinällään.
>Todellisuudessa, nokikkain ja nenäkkäin, tämä valta-asetelma ei välttämättä pitäisi lainkaan paikkaansa. Itse olisin ainakin sen verran ujo ja hidaskielinen, että joutuisin välittömästi jonnekin takavasemmalle.
Minä saattaisin olla suunapäänä, mutta jutuissani ei olisi sitäkään vähää tolkkua kuin täällä. Loppujen lopuksi "yleisö" olisi sitä mieltä että eikö tuo typerä kanttura jo tuki turpaansa. Well, no voi se sitä täälläkin ajatella, mutta nyt kun on ainakin jonkin aikaa tuo UP täällä eniten äänessä niin meikäläinen ei ole niin rasittavan päällimmäisenä päsmäröimässä monine tyhjine sanoineen. Olenhan pelkkää puhetta ja vähän villoja.
Paitsi tietysti jos Henki tulee ja tempaisee. On semmoistakin sattunut, pari kertaa. Silloin puhuu jo suulla suuremmalla, ja jälkeenpäin ei muista mitään mitä tuli sanottua. Jotain hienoa kumminkin. :)
>>Onnetonta on vain se, ettei hahmoteta niitä alistavan vallankäytön mekanismeja, joilla ihmisten onnettomuutta lisätään.>Psykologisointiin liittyy kaksi asiaa, joita vastaan tiedostan kyllä kapinoivani. Toinen on tuomitseminen, vähintääkin diagnostisoitu henkilö on POTILAS (parka, raukka, mitätönä ja psyykkaajien rukkauksen tarpeessa).>Toinen se, ettei monikaan psykologi tiedosta toimivansa maagisten, metaforisten ilmiöiden kentässä, vaan laukkaa omasta mielestään iloista laukaa mukamas oikealla mielen näyttämöllä,
vaikka,
kuten sanot,
hahmottaa maailman omalla tavallaa ja potilas omallaan.
Ihmiset eivät tavoita toisiaan, sillä he kohtaavat vain toisistaan luomia illuusioitaan.
Jos nyt joku kohtaa omasta itsestään luomansa illuusion ja näkee eron itsensä ja itsensä välillä, silloin hän on kuilun partaalla. Siellä puhaltaa kovaa ja kylmästi. Mutta raikasta on, toki.
Asenteeni kohtaamiseen, sekä itsen, että muiden, on hivenen valoisampi kuin sinun, vaikkakin minunkin mielestäni se on noin: ihminen kohtaa vain muutaman kerran.
Itsen kohtaaminen voi olla myös elähyttävää, voimaannuttavaa ja suunnattoman vapauttavaa. Sitä toki edeltää (käsittääkseni aina) pelottava labyrintti-sokko-matka pimeyden ytimeen.
Näkisin, että nämä illuusiot ovat myös helposti vaihdannaisia, muokattavissa kunhan niitä tiedostelee.
Niin, todellakaan sillä ei ole mitään merkitystä mitä kaikkea omaan itsenä olemisen repertuaariin kuuluu, ja silti ihminen käyttää melkeinpä koko elämänsä valikoimansa kanssa askarteluun.
Ullakolle joutaa kaikki se mitä ei kehtaa pitää esillä, tai kellariin. Vieraskoreasti aina välillä esitellään muille että katsos kun minussa on sitä ja tätä, olen tämmöinen sankari tai antisankari (ei sen todellakaan väliä kumpi!) Ja sitten vähän vertaillaan omaa kokoelmaa toisen kokoelmaan ja todetaan että kyllä minulla vaan on parempi, sinullahan on ihan outoja kapistuksia itsesi talossa.
Mutta se onkin sitten taas eri stoori että kuinka monta matkaa sinne pimeyden ytimeen voi tehdä, mitä matkojen JÄLKEEN tapahtuu, ja voiko sinne kenties lopulta pesiytyä kokonaan. Onko pakko olla inhimillinen ihminen? Voisiko olla epäinhimillinen (en tarkoita paha ja luonnoton)? Vai olisiko sekin vain minätavaroiden uudelleenjärjestelyä, sensijaan että heittäisi koko skeidan ikkunasta ulos?
Lainaus lopusta:
"Milloin viisauden, milloin hulluuden tielle..."
Tuo tuntui hyvältä.