Pitääkö sinne maalle muuttaa meluajan vai melusta kärsivän?
Suomi kaupungistui paljon myöhemmin kuin muu läntinen maailma. Suomen asukasluku on matalampi.
Siksi Suomessa miehet ajattelevat, että Suomessa on tilaa meluta, ja melusta ei saa valittaa. Suomessa tuunatut mopot ja rallit ja moottorisahat muu " miesten puuha" on aivan eri tavalla suosittua ja sallittua asuntoalueella. Ei muualla maailmassa ole samalla tavalla sallittua meluta asuntoalueella.
Esim Saksassa säännöt melulle paljon tiukemmat. Italiassa ja Espanjassa nähdään pitseriassa.
Suomi on myös naisille Euroopan vaarallisin maa. Miehillä on oikeus pahoinpidellä asuinkumppaneitaan ja muita naisia ja naapurit ovat ilmeisesti tietoisia, ja pelkäävät naispuolisen naapurinsa hengen puolesta, kuten matinsalossa.
Maalla on palkon melua, traktoreita, mönkijöitä, tuunattuja mopoja, ja melu kantautuu veden yli. Mutta maalla todella asukastiheys on useimmiten sen verran matala, että haittaa ei tule.
Muuta maalle
Anonyymi-ap
2
142
Vastaukset
- Anonyymi
Muuta korpeen.
Onko mahdollista muuttaa korpeen?
Kun korvessa asuu ihminen, se alue ei ole enää korpea, vaan ihminen haluaa meluta/puuhata siellä. Hän haluaa koiralauman tai mönkijöitä tai traktoreita. Hän haluaa muuttaa maapalloa ja luontoa ja elämää, ei tulla näkymättömäksi osaksi sitä.
Isossa kaupungissa ihminen sopeutuu ja muuttuu itse huomioimaan muut. Ei muuta muita.
Esim katuja, jonne ei saa autolla ajaa melun takia. - Anonyymi
Mitähän seuraavaksi?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5743814Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483298- 382781
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662719Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192114- 322071
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121917- 291835
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171770Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471729