Tuet eivät ole ilmaista rahaa saajalleen

Työssäollessamme olemme maksaneet sosiaaliturva- ja työttömyysvakuutusmaksua veroissamme siltä varalta, että elämä yllättäisi ja tarvitsisimme tukea.
Juuri nyt eläkkeellä olevat ihmiset ovat tehneet pitkiä työuria, moni aloitti työnteon jo ennenkuin työeläkettä alkoi kertyä.
He ovat taatusti ansainneet vanhuudenturvansa.
39412
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

Sosiaalitoimiston työntekijä kerran televisiossa kertoi että yhdenkään suomen kansalaisen ei tarvitse nähdä nälkää, sen takia me olemme olemassa.

Äänestä

Asumistuet pitää kokonaan poistaa eikä valtion tule tukea sijoittajien asuntosalkkuja. Vuokrstuet siirtyvät niihin. Vuokrat nousevat

Sak on suuri verotonta tukea valtiosolta nostava
Saamilla tukirahoilla Sak avustaa sosialismia ja häiriköi monipuolisesti

Äänestä
  • Ei SAK vaan sen jäsenet, EK ei halua työläisten järjestäytymistä, EK haluaa harjoittaa sanelua politiikkaa.
    Onko Persu siirtynyt EK sakkiin riistäjäksi.

    Äänestä

  • 🤦‍♂️🤦‍♀️🤦 Tyhmä vielä kateellinen, ei sinulla Persu hyvin mene.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Ei SAK vaan sen jäsenet, EK ei halua työläisten järjestäytymistä, EK haluaa harjoittaa sanelua politiikkaa.
    Onko Persu siirtynyt EK sakkiin riistäjäksi.

    Onko kysytkin vielä, ovat porvaripuolue.
    SEN KUN KAIKKI MUISTAVAT MENNESSÄÄN ÄÄNESTÄMÄÄN, meillä ei ole mitään hätää.

    Äänestä

Aloittajalle huomauttaisin että nyt eläkkeellä olevista pitkiä työuria tehneistä ani harvat saavat mitään avustuksia. Pitkiä työuria tehneet saavat yleensä kohtuullista työeläkettä eli sattuneista syistä he eivät saa kansaneläkettä. paljon on niitä jotka saavat vain kansaneläkettä tai ns. takuueläkettä koska heidän työuransa aikana saamat palkkatulot ovat jääneet kovin pieniksi ja kun palkkatulot ovat olleet pienet, niistä maksetut työttömyysvakuutus- tms. maksut ovat myös olleet pienet eli liki olemattomat.
Eniten erilaisia avustuksia saavat ne jotka vähiten ovat koskaan mitään maksaneet. Enkä nyt esitä että se on väärin, ei se ole väärin sillä sivistysvaltio huolehtii myös vähäosaisistaan. Tai aikaisemmin ainakin yritti huolehtia, tyyli näyttää olevan voinallisesti muuttumassa mentäessä kohti ameRiikka- mallia!

Äänestä
  • Yli 200000 eläkeläistä saa tukia. Se on pieni osa eläkeläisistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Yli 200000 eläkeläistä saa tukia. Se on pieni osa eläkeläisistä.

    Vuonna 2022 Suomen väestöstä 29 prosenttia sai jotain eläkettä, joko omaa eläkettä tai perhe-eläkettä tai molempia.

    Äänestä


  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Yli 200000 eläkeläistä saa tukia. Se on pieni osa eläkeläisistä.

    Se on noin 16 prosenttia, ei niinkään pieni osa.

    Äänestä

  • Tällä hetkellä eläkkeelle pääsevät ovat menneet töihin 15 vuotiaina, mutta eläkkeelle alkanut kerääntymään vasta 23 vuotiaana.

    Äänestä

Liika sosialisointi on pahasta, Marinin kaudella toimi markkinatalous, pidettiin huoli kansasta joka suhteessa.
Kuinka mahdollista talousosaaja kokoomus EK juoksupoika hyväksyi uusnatsit hallitukseen jolta puuttuu talousosaaminen tyysin.

Äänestä
  • Marinin kaudella toimi maksimaalisesti maksimoitu velkavetoinen talous, markkinatalouden kanssa sillä ei ollut mitään tekemistä.
    Jotenkin muuten tuntuu että oikeistolla on kuin onkin sitä talousosaamista, nääs osaamisella se vauraus on aikaansaatu ja osaamisella siitä huolehditaan...

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Marinin kaudella toimi maksimaalisesti maksimoitu velkavetoinen talous, markkinatalouden kanssa sillä ei ollut mitään tekemistä.
    Jotenkin muuten tuntuu että oikeistolla on kuin onkin sitä talousosaamista, nääs osaamisella se vauraus on aikaansaatu ja osaamisella siitä huolehditaan...

    Velkaa otettiin Coronan takia, jos viitsit virkistetään muistia. Kokoomus ja Persut opposittiossa vaativat vielä lisälainan ottoa, joka pelkästään jaettaisiin yrityksille.

    Äänestä

Laitaoikeisto on siirtynyt sosialismiin, se sosialisoi nyt yhteiset verovarat rikkaille.

Äänestä
  • Orpo ja Purra ovat siirtyneet kommunismiin nyt. Kansa köyhäksi ja itselle kaviaaria.
    He myyvät valtion omaisuutta siirtääkseen rahaa omille eturyhmilleen.
    Niin tekevät kommaridiktaattoritkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Orpo ja Purra ovat siirtyneet kommunismiin nyt. Kansa köyhäksi ja itselle kaviaaria.
    He myyvät valtion omaisuutta siirtääkseen rahaa omille eturyhmilleen.
    Niin tekevät kommaridiktaattoritkin.

    Näin on tapahtunut, ei voi kuin ihmetellä tätä äärioikeiston sosialismia:
    Kaikki mikä on minun on minun ja kaikki mikä on sinun sekin on minun.

    Valheella saadun vallan voimalla äärioikeistohallitus vie tuhkatkin uunista.

    Äänestä

Tänä aikana rahaa keksiessä asia on juurikin väännetty päälailleen totuutta pidettäessä vääryydeen vallassa. Työt lähinnä ovat ilmaiset. Vai mitä ja verot ei hoida ketään ja mitään.

Äänestä

Aloitus on totta, tehtiin niin nuorina jo töitä et eläkettä ei edes kertynyt.

Äänestä
  • Eläkettä alkaa kertyä kun ikää on 23. Itse olin siinä vaiheessa ollut säännöllisessä työssä 6 vuotta mistä pitää 11 kk varusmiesaika toki vähentää. Jo 14- 17- ikäisenä tein esim. koulun lomien aikaan palkkatyötä että jos se kaikki huomioidaan, 6 vuotta palkkatyötä ennen eläkkeen karttumisen alkamista täyttyy hyvinkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Eläkettä alkaa kertyä kun ikää on 23. Itse olin siinä vaiheessa ollut säännöllisessä työssä 6 vuotta mistä pitää 11 kk varusmiesaika toki vähentää. Jo 14- 17- ikäisenä tein esim. koulun lomien aikaan palkkatyötä että jos se kaikki huomioidaan, 6 vuotta palkkatyötä ennen eläkkeen karttumisen alkamista täyttyy hyvinkin.

    Silloin oli tosin hieman parempi työtilanne, mahdollisuuksia oli selvästi enemmän kuin nyt on.

    Äänestä

Työssä ollessa?! Siis ne jotka olivat työssä riittävän pitkään. Heissäkin on hyvin eri tason veronmaksajia.
Minun vanhat, hyvät kaverini eivät ehtineet ansaita juuri mitään ennen elämäntapojensa muutosta.
Maksoin itse 70-luvun alussa tuloveroa pahimmillaan 47,5% ja jo vuosia olisi ollut mukava saada riittävältä tuntuvaa vastiketta noille rahoille.

Äänestä
  • Oliko montakin duunaria kartuttamassa sinun kassaa.

    Äänestä

  • Joopa joo, mä maksoin 67,98 prossaa veroa, kovaa aikaa se oli.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Oliko montakin duunaria kartuttamassa sinun kassaa.

    Omituinen kysymys! Jos kurkkaatte veroprogression muutoksia taakse päin niin näette karun totuuden.
    70-luvun alussa olin suuren teollisuuslaitoksen esikuntaosaston tuore päällikkö. Osastollani oli 2 inssiä, 7 teknikkoa ja henkilökohtainen sihteeri.
    Olin kokonaispalkkauksella eli työpaikalla oleminen ei ratkaissut vaan asioiden hoitaminen.
    Etuna oli myös vapaus oman tehtävän ohella hoitaa työnantajan ulkopuolisia tehtäviä ilman päätoimen palkan pienemistä.
    Minulle tehtyjen kyselyjen mukaan tein luentomatkoja ympäri eteläistä Suomea.
    Kestoiltaan viikon kurssin vetämisestä parin tunnin luentoon josakin valtakunnallisessa instanssissa.
    Ihmetellessäni etuutta minulle vastattiin, että firman imagolle on eduksi, että minulle tarjotaan noita.
    Pahimmillaan lopullisen verotuksen pidätys oli juuri tuo 47,5%.
    Kuitenkaan en lopettanut keikkoja ja progressiokin lieveni hieman. Muutama vuosikymmen myöhemmin se leveni tuntuvasti.
    Pottuunnuin niin pahasti, että sen jälkeen olen maksanut kaiken mahdollisen käteisellä ilman kuittia. Usein molemmat osapuolet ovat hyötyneet ja aina ainakin toinen.

    Äänestä

Afrikasta raahatut tila-autoilijat eivät osaa tehdä töitä.

Äänestä
  • Sitäkin olisi kannattanut miettiä Persu, ennen kun otitte orpolapsia Suomeen.

    Äänestä

  • Oletko raahannut?

    Äänestä

Niin aika moni on alottanu tekee työtä ennenkuin vanhanpiian eläke tuli!!!😅! Ja tehnyt pienipalkkaista työtä 40vuotta eläke ei paljon lipee takuueläkkeestä!! Jokainen tietää työssä ollessaan mitä eläke on itse laskin markoissa ja tuntu ok!! 🤗! Mutta toimeen pitää tulla!!ei auta valittaa omista valinnoista olisi voinut lukea opiskella ei kiinnostanu!! Näillä mennään 🤗. Elämä jatkuu.

Äänestä
  • opiskella ja sijoittaa
    Yhden näyttelijän hinnalla kouluttaa kolme diplomi-insinööriä tai viisi insinööriä

    näyttelijöiden kouluts pitäisi lopettaa heti

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    opiskella ja sijoittaa
    Yhden näyttelijän hinnalla kouluttaa kolme diplomi-insinööriä tai viisi insinööriä

    näyttelijöiden kouluts pitäisi lopettaa heti

    Mites tämä vaikuttaa eläkkeiten suuruuteen.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Mites tämä vaikuttaa eläkkeiten suuruuteen.

    työväenluokkaisena et ymmärrä

    oppineen sijoittajan ei koskaan tarvi mennä eläkkeelle

    ei kinuta tulonsiirtoja
    jne

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    työväenluokkaisena et ymmärrä

    oppineen sijoittajan ei koskaan tarvi mennä eläkkeelle

    ei kinuta tulonsiirtoja
    jne

    Joo, kyllä näyttelijöiden koulutus vaikuttaa kaikkien noin 1360000 suomalaisen eläkeläisen eläkkeeseen...
    Mikä on oppineen sijoittajan eläkeikä? Ai niin, ei koskaan eläkkeelle...
    Miten kinutaan tulonsiirto?
    Miten jätetään tarpeettomat rivivälihyppelyt tekemättä?

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Joo, kyllä näyttelijöiden koulutus vaikuttaa kaikkien noin 1360000 suomalaisen eläkeläisen eläkkeeseen...
    Mikä on oppineen sijoittajan eläkeikä? Ai niin, ei koskaan eläkkeelle...
    Miten kinutaan tulonsiirto?
    Miten jätetään tarpeettomat rivivälihyppelyt tekemättä?

    Naulan kantaan.....

    Äänestä

  • suurfirmat
    NovoNordisk (= Tanskan Orion) ja Commerzbank (= Saksan KOP)
    loistava tulos mutta näkymät sumeat

    yli 5 prosentin laskussa
    voi voi Eurooppaan
    LASSE novosta TULEE RUUTUUN PUHUMAAN kurssin ylös AMERIKKALAISILLE jotka nukkuvat tulee tunnin päästä kello 11

    Äänestä

  • Puman tossut eivät juokse putosi aloituksessa 13%
    SAKSA on veitsen terällä talous ei luista nyt

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Puman tossut eivät juokse putosi aloituksessa 13%
    SAKSA on veitsen terällä talous ei luista nyt

    Kirjoitustaito ei ole veitsenterällä kun sitä ei ensinkään ole...

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Kirjoitustaito ei ole veitsenterällä kun sitä ei ensinkään ole...

    aamukrapulassa ei pitäisi ...
    paras ottaa lääkkeessi

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Työssäollessamme olemme maksaneet sosiaaliturva- ja työttömyysvakuutusmaksua veroissamme siltä varalta, että elämä yllättäisi ja tarvitsisimme tukea.
Juuri nyt eläkkeellä olevat ihmiset ovat tehneet pitkiä työuria, moni aloitti työnteon jo ennenkuin työeläkettä alkoi kertyä.
He ovat taatusti ansainneet vanhuudenturvansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu