Milloin sinulle on joku viimeksi soittanut?

Anonyymi-ap

Itselleni tiistaina ja sekin joku puhelinmyyjä. Ketään ei kiinnosta edes olenko elossa?

9

465

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Milloin sinä itse soitit jollekulle?

    • Anonyymi

      Eilen, naapurilleni kun omaisiakaan ei ole.

    • Anonyymi

      eilen ja käytiin syömässä ystävän synttäreiden kunniaksi

    • Anonyymi

      Olen kanssa aivan liikaa yksin, mikä myös tarkoittaa että päivät kuluvat puhumatta sanaakaan. Se ei tee hyvää. Välillä tuntuu ihan paniikinomaiselta. On niin paljon tapahtunut muutoksia ihmissuhteissani, että ihan kauhistun tilannettani elää näin yksin päivästä toiseen.

      Haaveilen siitä, minkä käsittäisin auttavan mua melko riittävästi, että olisi joku joka soittaisi minulle joka päivä. Siinä vain voisi kertoilla, mitä on puuhannut, kuinka päivä mennyt ja vaikka ruokahuollostaan voisi jutella, minkälaisella aterialla itseni tänään ruokin. Siis puheenaiheet eivät tarvi olla kunnoisia. Tietenkin voisi olla tyyliin mitä mielessä liikkuu tänään. Vaikkapa huoli koko maailman tilasta, jne.

    • Anonyymi

      Sisareni soitti kuukausi sitten ja tyttäreni kaksi viikkoa sitten. Eipä minulle juuri kukaan muu soittelekaan. Ei kukaan halua vanhaa itsenäistä akkaa kaverikseen, kaikilla on ne omat piirinsä.

      • Anonyymi

        Niin, ei kai helposti justiinsa kaverikseen vanhemmiten uusia ihmisiä saa. Mutta mä ajattelen myösa, että nuoremman ja virkeämmän ihmispolven pitäisi kääntää tilannetta vähän sinne huolehtimisen ja piristämisen asenteeseen. Soittaisi vain ja kysyisi mitä kuuluu. Siihenkin on yleensä vaikea yhtäkkiä vastata, mutta voi alkaa kertoilla mitä tänään on ehkä puuhaillut ja mitä ja miten syönyt sekä seuraavaksi voisi kommentoida vaikka säätilaa miltä se on tuntunut. Sitten siltä nuoremmalta henkilöltä voi kysyä kanssa jotakin, vaikka että onko ollut kiireitä, oletko jaksanut kaikkea mitä pitänyt sekä voi sitten kysyä jotakin muista sen soittajan ihmisistä. On vaikea keksiä puhuttavaa ja että toinen jaksaa kuulla, mutta se on ainoa apu yksinäisyyteenkin. Sanotaan, että meillä ihmisillä ei ole mitään muuta mahdollisuutta toistemme kohtaamiseen - näkemällä tai etänä - kuin että käyttää työkaluna puhumista.


      • Anonyymi

        Minulle soittaa 25 vuotta vanhempi mies. On ihastunut minuun. En jaksa vastata aina. Hän on ostanut minua varten pari dildeäkin kun haluaisi koettaa seksihommia mun kans. Ei oo keskusteltu mistään dildeistä, hän oli vaan ostanut eikä edes harrastettu seksiä. En oo kyllä nyt innostunut. Olen aika konservatiivi ja mies on pappautunu. Meinaa väsyttää tälläinen. Olen itse lapseton nelikymppinen joka olis halunnu edes yhden muksun.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, ei kai helposti justiinsa kaverikseen vanhemmiten uusia ihmisiä saa. Mutta mä ajattelen myösa, että nuoremman ja virkeämmän ihmispolven pitäisi kääntää tilannetta vähän sinne huolehtimisen ja piristämisen asenteeseen. Soittaisi vain ja kysyisi mitä kuuluu. Siihenkin on yleensä vaikea yhtäkkiä vastata, mutta voi alkaa kertoilla mitä tänään on ehkä puuhaillut ja mitä ja miten syönyt sekä seuraavaksi voisi kommentoida vaikka säätilaa miltä se on tuntunut. Sitten siltä nuoremmalta henkilöltä voi kysyä kanssa jotakin, vaikka että onko ollut kiireitä, oletko jaksanut kaikkea mitä pitänyt sekä voi sitten kysyä jotakin muista sen soittajan ihmisistä. On vaikea keksiä puhuttavaa ja että toinen jaksaa kuulla, mutta se on ainoa apu yksinäisyyteenkin. Sanotaan, että meillä ihmisillä ei ole mitään muuta mahdollisuutta toistemme kohtaamiseen - näkemällä tai etänä - kuin että käyttää työkaluna puhumista.

        Ei todellakaan ole helppoa enää tällä iällä +60 kavereita saada. Eläkkeelle kun jäin joitakin vuosia sitten niin sinne jäi nekin vähäiset ihmissuhteet mitä oli työkavereiden kanssa. Aikoinaan kävin paljon tansseissakin, mutta ei sieltäkään ystäviksi saatika kavereiksi ketään löytynyt vain hyvänpäivän tutuiksi. Eräässä eläkeläisten yhdistyksessä kävin jonkin aikaa, mutta kun en ole sellainen joka tuo itseään esille niin ei edes tervehdykseen vastattu kun paikalle menin, pitkiä katseita vain sain. Oli niin sisäänlämpiävää touhua että kyllästyin katselemaan kun piirit pienet pyöri ja uusia ei mahtunut mukaan. Nyt en viitsi enää niihinkään tuppautua.

        Anonyymi
        2024-08-14 12:34:57


    • Anonyymi

      Pari puhelua viikossa tulee. Toissapäivänä soitti yksi harvoista ystävistä ja kutsui kahville. Meninkin vielä samana päivänä. Eilen soitti puhelinmyyjä, lopetin puhelun nopeasti mutta kohteliaasti, estin puhelut ko numerosta. Vielä tällä viikolla ehtii joku soittamaan. Tai voin soittaa itse, jos tuntuu siltä.

      En tosiaan haluaisikaan enempää puhelimessa roikkua.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 332
      4881
    2. Kun katsoin häntä

      Niin ajattelin että hän on niin rakas ❤️
      Ikävä
      16
      2266
    3. Mitä sanoisit kolmella sanalla

      kaivatullesi ja tunteidesi kohteelle? 🙎💝💝
      Ikävä
      194
      2119
    4. Haluisin niin

      Selvittää sun kanssa asiat. Kumpa uskaltaisin. Haluatko sinä?
      Ikävä
      107
      1496
    5. Miksi Pekkaa ei hyväksytä maailmalla julkisiin virkoihin?

      On mennyt jo monta hommaa ohitse.
      80 plus
      81
      1417
    6. Minkälainen koti

      kaivatullasi on?
      Ikävä
      74
      1002
    7. Nyt mielipiteitä kehiin?

      Niin ,onko arvon kuhmolaiset teidän mielestänne kaupungin hommissa turhia työpaikkoja/työntekijöitä? Mielipiteitä tu
      Kuhmo
      57
      997
    8. IS: Paljastus - Tästä syystä Marika jätti Diilin kesken -Tilittää: "Jäi vähän karvas maku, koska..."

      Diilissä lähti yllättäen yksi kisaaja. Voi harmi, leikki loppui liian varhain… Diilissä Jaajo Linnonmaa etsii vetäjää Ka
      Tv-sarjat
      2
      949
    9. Martina miehensä kanssa Malediiveilla.

      Miksi täällä puhutaan erosta? Lensivät Dubaista Malediiveilĺe.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      119
      854
    10. Ei lumous lopu koskaan

      Kerran kun tietyt sielut yhdistyvät kunnolla, ei irti pääse koskaan. Vaikka kuinka etsit muista ihmisistä sitä jotain tu
      Ikävä
      59
      776
    Aihe