Alkkiantie

Kannattaisiko oikeasti kunnanherrojen/rouvien jotka istuvat päättämässä asioista alkaa nyt todella paneutua asioittemaan Alkkiantien kunnostusta. Jos matkailu on valttia ei kukaan montaa kertaa aja esim Nevalylyyn tuollaista tietä. Autot vain hajoaa. Heti Parkanon puolelta hieno asfaltti.
501772
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 50

Vanhimmat

Sama homma Karviankyläntien kanssa.
Karvian SUURIN TYÖNANTAJA on kyseisen tien varrella ja toinen pienempi metallialan yritys siitä
Kuppaista hiekkatietä eteenpäin.
Jos tiestöä käyttää aamuin illoin yli 100 hlön työporukka ja kyläläiset sekä raskaat metallinkuljetusrekat pitäisi kyllä tehdä jotain.
Tämän työnantajan työntekijöistä suurin osa maksaa veroeuronsa karviaan.
Laittakaapa matkailu mitä harrastetaan kesäisin ja oikea tmpärivuotinen työ vaakakuppiin, kumpiko tuottaa kunnalle enemmän?
Onko kunnassa enään yhtään laskutaitoista?

Koskahan kunnan päättäjät heräävät tilanteeseen, että kunnan elinkeinorakenne on muuttunut palkkatyöstä mummojen talkootyöksi ja puuhasteluksi. Kunta avustaa kulttuuria, teatteria, matkailua niillä veroeuroilla mitä oikeissa töissä olevat työntekijät maksavat. Kiinteistöveroeurot menevät jonnekin muuhun kuin siihen mihin ne alunperin on tarkoitettu. Vai pitääkö klanssata kirkonkylän katuja ja jättää sorateiden varrella olevat suuret kiinteistöverojen maksajat ihmettelemään miten maksavat omistamisen riemusta saamatta yhtään hyötyä siitä.
Tilanne on jo osan kuntalaisen mielestä siinä pisteessä, että muutto kunnasta alkaa olla ajankohtainen.
Palvelut, terveyskeskus, vanhusoalvelut jne. loppuu niin kuka tänne tuppukylään jää? Ne kotka tarvitsevat kulttuuria ja sirkushuveja. Leivästä ei ole väliäkään.

Äänestä
  • Tänne jää ne ulkomaalaiset metallimiehet. Niillä on isot maasturit. Ne pärjää hyvin

    Äänestä

  • Se suurin työnantaja käyttää tietä eniten. Isot rekat ajaa tiellä jatkuvasti joka on suunniteltu muutaman kerran vuodessa puitten ajoon tai parin sontakuorman ja heinien siirtoon. Jos on halli keskellä metsää niin ei auta. Sama alkkias.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Se suurin työnantaja käyttää tietä eniten. Isot rekat ajaa tiellä jatkuvasti joka on suunniteltu muutaman kerran vuodessa puitten ajoon tai parin sontakuorman ja heinien siirtoon. Jos on halli keskellä metsää niin ei auta. Sama alkkias.

    Kyllä siellä ajaa talon kokoiset traktorit lietevaunuineen ja muut maatalous vehkeet rekkojen lisäksi.

    Koska ne pajut katkotaan sieltä Karviankylän tien ojista ja tienpientareilta. Kummasti nekin haittaa näkyvyyttä.
    Eilenkin hyppäsi peura pusikosta eteen. Onneksi ei ollut nopeutta liikaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Kyllä siellä ajaa talon kokoiset traktorit lietevaunuineen ja muut maatalous vehkeet rekkojen lisäksi.

    Koska ne pajut katkotaan sieltä Karviankylän tien ojista ja tienpientareilta. Kummasti nekin haittaa näkyvyyttä.
    Eilenkin hyppäsi peura pusikosta eteen. Onneksi ei ollut nopeutta liikaa.

    Ei niitä katkota. Ei ne kanttin huvikeskukseen mitään vaikuta vaikka karviankyläntie pusikoituisikin.

    Äänestä

Tiet valtion ja ongelma on valtakunnan laajunen. Ajelen paljo ympäri suomee ja näitä roustikkoja on ympäriinsä. Toki kunnan pitää olla aktiivinen että apua saataisiin.

Äänestä
  • Kuntalaiset täällä joutuu itse soittamaan Ely-keskukseen ja tienkäyttäjän linjalle. Se numero on kaikille sorateiden varrella asuville tuttu.
    Jos kunnan päättäjät ottaisivat asian esille ylempien tahojen kanssa niin luulisi apua tulevan.
    Mutta ei...on tärkeämpää puuhaa. Mitä niillä väliä, jotka ei asu kulttuurin kehdossa.

    Äänestä

  • Persut ja kumppanit säästää. Ens kesänä ei sula lumi ollenkaan. Routa pitää tien kunnossa koko kesän.

    Äänestä

Onkohan ens talvena enää ku yhdet auton urat. Auraus pian kolalla talkoo voimin.

Äänestä
  • Ei taida olla enään sitäkään. Viime talvi mentiin jo kolmella raiteella ja isämeidän rukous tuli tutuksi kun joku tuli vastaan.

    Äänestä

Niin no ajellaan kolmostien kautta

Äänestä

Ei meinannu talvella päästä kolmostielle alkkian kautta. Mahtavat raiteet oli koko matkan.

Äänestä
  • Käyppä kokeilemassa Mustajärven tietä. Voi olla kokemus kesälläkin.

    Äänestä

Karviankylän tiellä pitäis suorittaa nopeus valvontaa. Ahkerat työläiset painaa ennätys ajas töihin. Ihme ettei pahemmin oo rytissy. Erityisesti jokisillan mutkissa on tullu omalle kohdalle läheltäpiti paniikki tilanne. Kaks autoo perätyste väärää kaistaa vastaan ja vauhtia älyttömästi. Mahdollisuudet vaikka kuinka pahohin kolareihin. Maankääntäjä sano että on siunaus matkas oltava kun siitä ajaa rehuvaunulla tai puimurilla.

Äänestä

"Karhu" seisoo karviankylän entisellä kaupalla mutta mitään sillä ei ilmeisesti tehdä ei ainakaan hiekkateistä ja valtavista montuista päätellen

Äänestä
  • Jos se vain on tuotu näytille🤔

    Äänestä

  • Se on viety pois.

    Äänestä

Ai jaa että semmonenki on, vaikkei käytetä

Äänestä

Luulisi nyt kovien politiikkojen Karviankylästä ja Alkkiasta ottavan onkeensa tämä tie asian. Vaalit lähestyy, myös kuntavaalit..

Äänestä
  • Turhia vaalilupauksia lisää. Ei ole vielä tullut kyliin niitä kierrätyspisteitä pienmetallille, lasille ym.
    Niitäkin on lupailtu pari kymmentä vuotta.

    Kyllä se on moneen kertaan huomattu missä marssijärjestyksessä Karvian asipita hoidetaan.
    Pohjoispään kylien asiat on hälläväliä. Kuitenkin siellä on ne jotka niitä veroeuroja kuntaan tuo. Isoja maatiloja, metallifirmoja ym.
    Ja näiden valtuuttetujen muelestä siellä ei asu ketään.
    Osa ei edes tiedä Karvian kyliä.

    Äänestä

Ei ne jotka päättää istu kunnantalolla

Äänestä

Kunnon tiet on kunnan kunnia asia.

Äänestä

Traktorilla ja hevosella karvias on ennenki kuljettu.

Äänestä

Ei oo hevosta eikä traktoria. Pakko kulkee jonkilaisella auton ropposella. Sekin hajoo lopullisesti noilla teillä

Äänestä
  • Kulje pyärällä tai jalan.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Kulje pyärällä tai jalan.

    Tee kyläkauppa lähemmäs niin kuljen.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Kulje pyärällä tai jalan.

    Kulkisitko itte jalan muutaman kymmenen kilometriä tai pyörällä sairauksien kera apteekkiin. Sehän on kirkolla. Ei saa troppia jotka reseptillä, kyläkaupasta.
    Vai taidat asuakkin itte keskustan pikitien reunas, ei monttukistot silloin haittaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Kulkisitko itte jalan muutaman kymmenen kilometriä tai pyörällä sairauksien kera apteekkiin. Sehän on kirkolla. Ei saa troppia jotka reseptillä, kyläkaupasta.
    Vai taidat asuakkin itte keskustan pikitien reunas, ei monttukistot silloin haittaa.

    Eihän ne siellä kirkolla asuvat tiedä edes Karvian kyliä ai niin Kanttin tietävät kun siellä on se kunnan huvikeskus.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Kulkisitko itte jalan muutaman kymmenen kilometriä tai pyörällä sairauksien kera apteekkiin. Sehän on kirkolla. Ei saa troppia jotka reseptillä, kyläkaupasta.
    Vai taidat asuakkin itte keskustan pikitien reunas, ei monttukistot silloin haittaa.

    Eikö kunnan asiointi kuljetus pelaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Eikö kunnan asiointi kuljetus pelaa.

    Onko täällä sellainenkin?
    Mistä voi tiedustella lippua tähän?

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Eikö kunnan asiointi kuljetus pelaa.

    Kyllä se on menneen talven lumia. Ei oo aikoihin toiminut

    Äänestä

Vaatikaa se takaisin

Äänestä
  • Ketkä täälä mitään vaatii, köyhille ei anneta mitään Karvias, rikkaat viä kaikki, yhteisetki.

    Äänestä

Koska ne helvetin pajupuskat niitetään Karviankyläntien ojista?
Se kuuluu Ely-keskukselle. Mutta jos joku teistä kunnan päälläjistä kuvittelee saavansa perheemme äänet seuraavissa vaaleissa niin nyt täytyisi pistää toimeksi.
Ensimmäiseksi pajujen niitto Karviankyläntien ojista. Sillä saadaan näkyvyytyä lisää. Peurat hyppii pusikosta tielle. Samalla helpottaa tulevaa lumen aurausta.
Toiseksi hiekkateiden lanaus. Se karhukin hävisi ex-karviankylän kaupalta jonnekin juuri kun sitä olisi tarvittu.

Eli nyt siellä kunnassa puhelin käteen ja asiat hoitoon!

Äänestä

Pajupuskat odottaa uutta varavankilan ja uskovien rangaistus laitoksen perustamista. Pakanaluterilaiset pitäisi jälleen kurissa Kristuksen omat. Pajuista saatavilla vitsoilla hakattaisiin vankeja, perinnettä on ja geeniperimää karviassa tähänkin.

Äänestä
  • Jahvet ja muut paholaiset ojien kaivuuseen

    Äänestä

Kannattiko varmaan kräkytä Prinkkiläntiestä Elyn kanssa. Turha odottaa Alkkiantielle mitään.

Äänestä

Ties enemmän reikiä ku juustos. Pakko vain ajaa vaikkei haluaisi. Nupit ja nivelet hajoo. Talvea odotellen, lumilapio ja sorakassi takakonttiin.

Äänestä
  • En tiedä onko muualla tämä tienhoito näin perseestä kuin karviassa.
    Kevättalvella kirkonkylässä keskityttiin lumenajoon kun pohjoispään asukkaat taistelivat ympihangessa kolmea raidetta pitkin.
    Siinähän sen näkee miten peräkylien kiintestöveron maksajia arvostetaan.

    Eipä ole ihme kun pohjoispään asukkaat eivät pysty odallustumasn kulttuuri ja teatteritapahtumiin eikä harrastuksiin.
    Kuka tuonne tielle vapaaehtoisesti lähtee loukuttamaan autonsa niveliä ja iskareita pilalle.
    Kaikki kirkolla asiointi yritetään keskittää ynteen viikon kauppareissuun.

    Karvian kunta voisi olla edelläkävijä vihreiden arvojen ja autottomuuden puolesta.

    Äänestä

Saa äiteen poijan pajalle töitä kun autot hajoo.
Oma lehemä ojas täski. Ei kannata ottaa asiaan kantaa

Äänestä
  • Eikä välitetä kun vain itsellä on kaikki hyvin.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Eikä välitetä kun vain itsellä on kaikki hyvin.

    Se on just Karvian kunnan ongelma.
    Katse on vain omaa nenänvartta pitkin siihen suuntaan mistä itse tykätään ja mikä on itselle tärkeää.

    Karvian väkiluku laskee, nyt oitää saada kantasuomalaisia nuoria pareja ja perheitä karviaan.
    Ei mitään ulkolaisia vastaan, mutta heillä eri kulttuuri ja saattavat yllätyäen lähteä paikkakunnalta toiseen tai kotimaahansa sukunsa luokse.

    Koulussa kohta niin vähän lapsia, että sitä ei kannata pitää toiminnassa. Kankaanpäähän vain kaikki.

    Kunta voisi harkita "starttirahaa" nuorille työssäkäyville pareille jotka muuttavat karviaan ja ostavat talon ja sitoutuvat asumaan paikkakunnalla. Olisiko 5 000 - 10 000 € hyvä kannustin?
    Vaikka pienissä erissä. Veroeuroina työstä sekä kiinteistöverona summa kiertäisi takaisin kunnan kirstuun.

    Äänestä

Tiekarhu tulee!!!!! Rukouksiin vastattu!!!!

Äänestä
  • Se olis kiva jos terä olisi alhaalla.

    Äänestä

Ilo on ennenaikaista.

Äänestä

Menikö parkkiin vai palasko takasi kun huomasin että liikaa töitä

Äänestä
  • Kai se siitä häipyy kun sai perunatarhansa vedettyä.

    Äänestä

Kun tukiaisia ei tullut eikä ponsoria ilmaantunut on tiät yhä kuapilla, kuin koirankupit.

Äänestä

Ei liiku tien silittäjä. Seisoo entisen kaupan edes ja tie täynnä kuoppaa. Pitäiskö talkoilla mennä työntämään sitä. Olis vihreä siirtymä.

Äänestä
  • Tämähän hyvä idea!
    Saisikohan sieltä tallilta niitä meetwursteja vetoavuksi?
    Karviankylän hiekkatiellä sama ongelma.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kannattaisiko oikeasti kunnanherrojen/rouvien jotka istuvat päättämässä asioista alkaa nyt todella paneutua asioittemaan Alkkiantien kunnostusta. Jos matkailu on valttia ei kukaan montaa kertaa aja esim Nevalylyyn tuollaista tietä. Autot vain hajoaa. Heti Parkanon puolelta hieno asfaltti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu