Ystävällinen neuvo maitojunalla Suomeen matkaaville

Kun mieli on musta ja olo uupunut, voi jo sängystä nouseminen tuntua ylitsepääsemättömältä urakalta. Kehon jokainen raaja tuntuu painavan kuin lyijy. Liike on lääke! asiantuntija muistuttaa ja utelee seuraavaksi liikuntatottumuksistasi.

Se, että masentunutta kannustaa lähtemään lenkille tai kuntosalille, voi tuntua karhunpalvelukselta, kun olo tuntuu valmiiksi riittämättömältä ja väsyneeltä. Mutta tutkitusti liikunta auttaa. Urheilupsykologi kertoo vinkit, jotka varmasti toimivat.

Lihaskuntoharjoittelu auttaa masennusoireiden vähentämisessä.
Kehonhuollollinen harjoittelu auttaa ahdistusoireiden vähentämisessä.

Laajan australialaistutkimuksen mukaan liikunta on tehokas, jopa lääkehoitoa ja terapiaa tehokkaampi lääke masennuksen ja ahdistuksen hoidossa. Sen mukaan kävely, hölkkä, jooga ja voimaharjoittelu olivat kaikista tehokkaimpia liikuntamuotoja. Etenkin intensiivisesti tehtynä. Reipas kävely tepsii paremmin kuin tavallinen vauhti.
https://www.iltalehti.fi/mieli/a/3e6ac613-e172-4ca0-b575-093d285486e8

Jokaisella meistä on elämässä vastoinkäymisiä ja huonompia aikoja, mutta ilman huonompia aikoja ja pettymyksiä emme erottaisi niitä ilon hetkiä ja kohokohtia ollenkaan, jos ne olisi pysyvää arkipäivää.

Kaikella millä on alku, on loppu. Edes timantit eivät ole ikuisia. Elämää ei kannata loputtomiin käyttää murehtimiseen ja katumiseen, vaan voi myös tehdä hyviä ja piristäviä asioita niissä puitteissa kuin se on mahdollista.

Itsekin olen huomannut sen aikoja sitten, että mitä vaikeampaa se ahteri on hilata ylös ja liikunnallisiin suorituksiin, sitä suurempi on palkinto sen jälkeen. Se on sitä tervettä dopamiinia, jota erittyy palkinnoksi.

Lohdun hakeminen alkoholista ja lääkkeistä on se huono vaihtoehto ja niiden toimiminen kestää vain rajallisen ajan kuin jojolaihduttaminen, ja vievät vain syvemmälle.

Lenkille mars kaikki Simonkylän ja Paraisten paronit ja lopettakaa se mököttäminen!

2010

PS: Onnea suomalaisille keihäsmiehille! Kaikki kolme finaaliin! Onnea myös illan koitokseen moukarinaisillemme! <3
6365
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Eikö siellä maitojunassa saanut edes kiljua?

Äänestä
  • Toveri Pasanen, tuo Simonkylän tietämys -ja teknisen näkemyksen mies ilmoitti että vain hullu juo baarissa kaljaa, koska se maksaa enemmän kuin kaupassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Toveri Pasanen, tuo Simonkylän tietämys -ja teknisen näkemyksen mies ilmoitti että vain hullu juo baarissa kaljaa, koska se maksaa enemmän kuin kaupassa.

    Siksipä osti korean pullotkin seiskasta ja vei huoneeseen. Halvempaa köyhälle.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Siksipä osti korean pullotkin seiskasta ja vei huoneeseen. Halvempaa köyhälle.

    Joo, ja varpaankynnetkin leikkasi ihan ite, ruokapöydälle! Ei ollut rahaa manikyyriin.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Joo, ja varpaankynnetkin leikkasi ihan ite, ruokapöydälle! Ei ollut rahaa manikyyriin.

    Parempi ite leikata kuin ottaa myrkytys. Kieltäydyin pattayalla peniskyyristä hieromo homopirtissä niin pojat myrkytti heti myrkkyteellä ja sanoivat lerpaksi....

    By NumBaII 63 kertaa myrkytetty vuodessa

    Äänestä

Sarveiskalvokaramellit, mistä niitä saisi ?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kun mieli on musta ja olo uupunut, voi jo sängystä nouseminen tuntua ylitsepääsemättömältä urakalta. Kehon jokainen raaja tuntuu painavan kuin lyijy. Liike on lääke! asiantuntija muistuttaa ja utelee seuraavaksi liikuntatottumuksistasi.

Se, että masentunutta kannustaa lähtemään lenkille tai kuntosalille, voi tuntua karhunpalvelukselta, kun olo tuntuu valmiiksi riittämättömältä ja väsyneeltä. Mutta tutkitusti liikunta auttaa. Urheilupsykologi kertoo vinkit, jotka varmasti toimivat.

Lihaskuntoharjoittelu auttaa masennusoireiden vähentämisessä.
Kehonhuollollinen harjoittelu auttaa ahdistusoireiden vähentämisessä.

Laajan australialaistutkimuksen mukaan liikunta on tehokas, jopa lääkehoitoa ja terapiaa tehokkaampi lääke masennuksen ja ahdistuksen hoidossa. Sen mukaan kävely, hölkkä, jooga ja voimaharjoittelu olivat kaikista tehokkaimpia liikuntamuotoja. Etenkin intensiivisesti tehtynä. Reipas kävely tepsii paremmin kuin tavallinen vauhti.
https://www.iltalehti.fi/mieli/a/3e6ac613-e172-4ca0-b575-093d285486e8

Jokaisella meistä on elämässä vastoinkäymisiä ja huonompia aikoja, mutta ilman huonompia aikoja ja pettymyksiä emme erottaisi niitä ilon hetkiä ja kohokohtia ollenkaan, jos ne olisi pysyvää arkipäivää.

Kaikella millä on alku, on loppu. Edes timantit eivät ole ikuisia. Elämää ei kannata loputtomiin käyttää murehtimiseen ja katumiseen, vaan voi myös tehdä hyviä ja piristäviä asioita niissä puitteissa kuin se on mahdollista.

Itsekin olen huomannut sen aikoja sitten, että mitä vaikeampaa se ahteri on hilata ylös ja liikunnallisiin suorituksiin, sitä suurempi on palkinto sen jälkeen. Se on sitä tervettä dopamiinia, jota erittyy palkinnoksi.

Lohdun hakeminen alkoholista ja lääkkeistä on se huono vaihtoehto ja niiden toimiminen kestää vain rajallisen ajan kuin jojolaihduttaminen, ja vievät vain syvemmälle.

Lenkille mars kaikki Simonkylän ja Paraisten paronit ja lopettakaa se mököttäminen!

2010

PS: Onnea suomalaisille keihäsmiehille! Kaikki kolme finaaliin! Onnea myös illan koitokseen moukarinaisillemme! <3

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu