Olen usean vuoden sisällä läpikäynyt 5 keskenmenoa - viikkoja on ollut 6-14. Yhden lapsen olen saanut synnyttää, tytär nyt 11 v.
Viimeisin keskenmeno tapahtui runsas vuosi sitten. Hoitava lääkäri kirjoitti lähetepaperit NKL:lle, johonkin tutkimusryhmään kuulemma. Masennuin ja jätin menemättä. Nyt harmittaa, haluaisin vielä lapsen mutten jumaliste kestä enää 6:tta keskenmenoa (sukupuolitaudit ym. on tutkittu, perusterve muutenkin). Suvussani esiintyy vaikeita verenkiertohäiriötauteja, ja lääkäri varovasti puhuikin siihen suuntaan että on mahdollista ettei veri kierrä istukassani kuten pitäisi. Ja tästä johtuen ei raskauskaan jatku, sikiö/alkio kuolee siis hyvin varhaisessa vaiheessa.
Oletteko törmänneet vastaavaan, kuulleet tms.? Tiedän että pitäisi ottaa yhteyttä lääkäriin ja selvittää koko asia mutta jossain sydämeni sopukassa jaksan toivoa että jos vielä kuitenkin, kerran vielä...
Olen myös poikkeuksellisen laiha pituuteeni nähden, asia joka itseäni hiukan epäillyttää, mutta lääkäri ei painosta oikeastaan muuta sanonut kuin että oletpa tosiaan erityisen laiha. Kuukautiset ei aina tule normaalisti mutta siihen olen jo tottunut. Rasvaa kehossani pitäisi kyllä olla riittävästi. Lihotuskuureja on kokeiltu mutta aina tuo paino siihen samaan luiskahtaa. Koko sukuni on laihanpuoleista.
Kyllä se olisi niin ihanaa vielä kerran tulla äidiksi. Ikääkin jo alkaa olla, viimeiset ajat käsillä.

Vastaukset 5
Vanhimmat
eräälä ystävälläni on olut 5 keskenmenoa parin vuoden sisällä. Keskenmenot ovat apahtuneet rv 6-24. Syynä tukos istukassa. Tuo ongelma on helppo todeta tutkimalla veren hyytymistekijät, ja ihan yhtä "helppo" hoitaa lääkityksellä. Eli seuraavan raskauden aikana käytetään verenohennuslääkitystä, ns. lasten disperiiniä. Tuo tukos on tullut tunnetuksi aika hijattain, ystäväni lienee ensimmäisiä Suomessa disperiinilääkityksen saaneita äitejä. Kaikki lääkärit eivät edes ole olleet vakuuttuneita tästä keskenmenon aiheuttajana. Tosiasia on kuitenkin, että usein tämä tukos istukassa on toistuvien keskenmenojen takana.
Täältä löytyy lisää omakohtaisia kokemuksia (toistuvat keskenmenot):
http://www.enkelisivut.net/tarinat.html
Hei ja kiitos vastauksesta! Käynpä tutkimaan asiaa pikimmiten.
Aurinkoisia kesäpäiviä!
tuolla ystävällä on noiden viiden keskenmenon jälkeen syntynyt 2 elävää lasta, disperiinilääkityksen avulla.
Aurinkoista kesää sinullekin, älä menetä toivoa vielä!
Verenkierrolliset häiriöt ja/tai istukkaveritulpat ovat keskenmenojen syy, joihin löytyy kyllä apu. Eli nyt päättäväisin mielin tutkimuksiin! Jos 'julkkisesimerkki' antaa toivoa, niin Eve Hietamieshän on viimeisillään raskaana -tai juuri ehkä jo synnyttänytkin- 9 keskenmenon jälkeen ja ymmärtääkseni hänelle löytyi apu juuri pistoksista, joilla verenkierrollisia ongelmia hoidetaan. Itse sain juuri toisen selittämättömän keskenmenon, nyt viikolla 12, edellisestä vain 4½ kuukautta, viikolla 8 sydänäänet olivat vahvat, sitten sikiö vai kuoli. Nyt jäljellä pohjaton suru ja toivo, että selvyyttä toisivat jo nyt alkavat tutkimukset.
Voimia!
Kristina
9 viikkoa viimeisestä keskenmenosta, jossa sydämensyke löytyi 7. viikolla ja 11. viikolla oli kuollut. Verikokeissa ei löytynyt vikaa, ei hyytymistekijöissä, fosfolipidivasta-aineissa eikä kromosomeissa. Nyt siis vain odotellaan, että taas tärppäisi uudella onnella.