Otan kantaa seuraavaan omanapanarssun oireiluun.
En ole nähnyt naisten pelejä mutta oletan että heillä on valmentaja, joka on varmuudella ammattitaitoisempi “Golfpro” kuin Tyttö2010Neitinen99,9%Mailman paras koutsi.
Varmasti tytöt ovat parhaansa yrittäneet ja tietävät lajista enemmän kuin 2010 sekä saavat olla ylpeitä jo pelkästään siitä, että ovat kisoissa.
Olen kertonut että kun lasten koutsina on Tytön kaltainen koutsi jo esimerkiksi juniorijalkapallossa, niin ovat joutuneet iloisessa harrastuksessaan aivan toisiin ympyröihin kuin iloisen liikunnan pariin.
Tytön olisi hyvä harjoittaa itsetutkiskelua oman ylimielisyytensä ja paineensietokykynsä johdosta, tosin asennevammansa on ikuinen …. Et ole yhtään mitään, vaan olet ihan paska ja luuseri.
> § <
=============================
Suomen golfnaiset, surkea esitys.
Tulkaa pois sieltä.
Hävettää puolestanne.
Olen pelannut tuollaisia kierroksia paljon huonommissa olosuhteissa järkipelillä.
Se ei ole huonoa tuuria vaan ihan paskaa pelaamista, jos on viimeisenä ja kolmanneksi viimeisenä ekan kierroksen jälkeen.
Yleensä vika löytyy korvien välistä joko epävarmuutena, ylimielisyytenä taikka huonona paineensietokykynä.
Näillä daameilla on asennevamma.
Huippugolfarit kokoaa itsensä huonon lyönnin jälkeen välittömästi, eikä se jää heitä kaihertamaan.
He sisuuntuu, ja ylittää itsensä seuraavalla lyönnillä.
Meidän pro kertoi meille opetuksen golfkentällä, kun oltiin aivan keltanokkia ja hän vei meidän rahat vedonlyönneissä kerta toisensa jälkeen vaikka pelattiin porukalla häntä vastaan. Hän sanoi:
"Saat olla golfkentän ulkopuolella mikä tahansa ministeri, kiekkomiljonääri, painimestari tai lahkojohtaja, mutta golfkentällä jos et osaa pelata golfia, niin et ole yhtään mitään vaan olet vaan ihan paska golfari ja luuseri"
Olen jakanut aikoinaan tuota golfpron viisautta myös thainyrkkeilyssä junnuille, ettei se ego mene koskaan kykyjen edelle.
2010
ASENNEVAMMA JA EGO.
Anonyymi-ap
0
96
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.42437- 1161607
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361346Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1561181- 521095
- 1131082
- 571041
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051034Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46909- 60882