Jäin melkein jumiin pään sisälle

Anonyymi-ap

Muutaman kerran olen impannut dödöä uudessa kodissani ja aina olen jäänyt ns paikoilleni jumiin pään sisään mutta puhunut kaverin kanssa puhelussa kerran ja kaksi kertaa eri kaverit ollut paikalla toisella kerralla olin monta minuuttia liikuin oudosti katsoin vaan suoraan mutta näin kaverini edessäni ja puhuin jänelle mutta kun älysin että olen jumissa pääni sisällä kasvot muuttui ja se alkoi hymyilemään ivallisesti en voinut liikkua yritin puhua sille mutta kaverini puhui sitten minulle ja heräsin siitä aikaisemmin kävi sama mutta nyt puhelussa kokeillessani kotona yksin ollessani seisoin päässäni mutta istuin oikeasti en herännyt kun kaveri puhelimessa yritti saada mut hereille mutta kun sain viimein liikutettua käden tiputettua puhelimen esessä olleen kynttiläjutun ja puhelimen (luulin edelleen että seisoin) puhelussa ollut kaveri yritti ottaa vieressäni ollessaan puhelinta mutta en tunnistanut sitä häneksi kun sain puhelimen käteen se lähti kävelemään pois ja sanoin että ainakin nyt jos jään jumiin mulla on puhelin täällä mutta sitten sain istahdettua sohvalle ja näin etten enää ole puhelussa mutta kaveri näki mut kokoajan.
En osaa selittää mille se tuntuu enkä ymmärrä haluaisin yrittää kunnolla puhua niiden kanssa mitä nään tuolloin impatessa ja selvittää mitä ne on.
Olen uskonnollinen ja tavallaan ne tuntuvat pahalle hengelle ja yrittävät pitää minut siellä.
Yksin en tätä enää uskalla kokeilla mutta kun kaverit tulee käymään saatan yrittää ihan vaan tieteen vuoksi. Jos jollakin on kokemusta niin miten teillä on käynyt mulla ei ennen ole näin käynyt vain pelkästään tässä asunnossa.
-A

1

123

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      The void pään sisällä
      -A

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      3040
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      117
      2194
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      43
      1604
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1408
    5. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      73
      1067
    6. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      921
    7. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      894
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      890
    9. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      805
    10. Ma 30.9 tosiko tv klo 18 suorana Tikkalanmäeltä

      Virastolta suorana. Äänestyksistä sitten puhutaan illalla ja huomenna, onko kepuvasemmisto kuntalaisten tahdon mukaan to
      Pyhäjärvi
      93
      746
    Aihe