Ayrton Senna elossa! Suomen Nyrkkeilyliitto elvytti!

Moni on ihmetellyt, että mitä Maunulan sulattamossa on ollut meneillään viimeiset 3 vuotta, 3 kuukautta, 3 viikkoa ja 3 päivää.

Vastaus saatiin, kun itse Ayrton Senna da Silva marssi Metsälän Tandoori Villaan lounaalle kesken torstaipäivän. Senna tilasi Butter Chickenin ja joi päälle 2 olutta. Hehkuttaen miten upeaa on olla elossa.

Maunulan sulattamossa on tehty SAN:in budjetilla sähköhoidoilla mahdottomasta mahdollinen, ja Sennan Sao Paulosta noudettu ruumis saatu taas toimimaan.

Mutta miksi Senna? Ja miksi nyt?

"Formulanyrkkeily oli kova juttu jo 2012", Matti Hietanen muistuttaa. "Silloin mietittiin jo tätä siirtoa, muttei siihen ehditty alkaa boxing.fi ylläpidon menetettyä täysin malttinsa. Heiltä meni savet housuun, he käytännössä lakkauttivat koko nyrkkeilyn suomessa vuosikausiksi."

Kuinka moni aikoo nyt mennä esim. kisahalliin katsomaan 3.9 iltaa, kun tiedossa on että Nyrkkeilyliitolla on Senna hihassaan?

"Tuskin juuri kukaan. Ayrtonin avulla uudistamme lajin, ja keskuspuistoon rakennetaan formularata, jota pitkin voi nyrkkeillä!", intoilee Jari Mäntynen.

"Entä nyrkkeilykehä, joka onk niin iso, että siinä voi ajaa formulalla?", kysyy Monni.

"Hmmmm..."
3228
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ylimääräinen uutislähetys aiheesta klo 15:30...

Äänestä

SENNA ULOS!!!!

Äänestä

Kannatan. Kesällä ulkoiltoja moottoriradalla ja talvella niin iso kehä että siinä voi ajaa formulalla. Rosbergin vanha Formula Wee on tiettävästi hinattu Pöytyän hallista Maunulaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Moni on ihmetellyt, että mitä Maunulan sulattamossa on ollut meneillään viimeiset 3 vuotta, 3 kuukautta, 3 viikkoa ja 3 päivää.

Vastaus saatiin, kun itse Ayrton Senna da Silva marssi Metsälän Tandoori Villaan lounaalle kesken torstaipäivän. Senna tilasi Butter Chickenin ja joi päälle 2 olutta. Hehkuttaen miten upeaa on olla elossa.

Maunulan sulattamossa on tehty SAN:in budjetilla sähköhoidoilla mahdottomasta mahdollinen, ja Sennan Sao Paulosta noudettu ruumis saatu taas toimimaan.

Mutta miksi Senna? Ja miksi nyt?

"Formulanyrkkeily oli kova juttu jo 2012", Matti Hietanen muistuttaa. "Silloin mietittiin jo tätä siirtoa, muttei siihen ehditty alkaa boxing.fi ylläpidon menetettyä täysin malttinsa. Heiltä meni savet housuun, he käytännössä lakkauttivat koko nyrkkeilyn suomessa vuosikausiksi."

Kuinka moni aikoo nyt mennä esim. kisahalliin katsomaan 3.9 iltaa, kun tiedossa on että Nyrkkeilyliitolla on Senna hihassaan?

"Tuskin juuri kukaan. Ayrtonin avulla uudistamme lajin, ja keskuspuistoon rakennetaan formularata, jota pitkin voi nyrkkeillä!", intoilee Jari Mäntynen.

"Entä nyrkkeilykehä, joka onk niin iso, että siinä voi ajaa formulalla?", kysyy Monni.

"Hmmmm..."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu