Nämä asiat on selviä tarkalle ja ajattelevalle ihmiselle. Mutta kaikille ei kun näkee että käyttävät hankalasti vaikka pitäisi säätää työkalu.
Esimerkiksi trimmerin muovinen suoja.
Monissa suoja niitattu yhdellä kiinni putkeen. Se pitää porata pois että korkeutta voi normaalisti säätää ja kiristää. Sitä ei pidä porata läpi vaan varren tasalle.
Jos leikkuria pitää kallistella että saa leikattua niin suoja on liian matalalla. Sitten trimmereihin on laitettu todella erikokoisia siimäpäitä, samassa yhden käden leikkurissa voi olla puolet isompi siimapää eri vuonna siis huonompi. Halkaisijaltaan pieni ja matala yhden siiman pää on yleisesti käytännöllisempi ja leikkaa hyvien pienillä kierroksilla.
Trimmerin teräsuoja ja sen korkeus
Anonyymi-ap
0
74
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta663362Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh433157Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1202610- 432538
- 311953
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271850- 481636
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä851465- 391320
- 821179