Tiedätkö kuinka paljon se sattuu kun jätät minut yksikseni ja jutustelet muiden kanssa naurahdellen? Se että hakeudut muiden seuraan sijastani, viihdyt paremmin ja sovit tekemisiä muiden kanssa? Se että poistut seurastani muiden ilmaantuessa.
Ei, mikään noista ei satu, ei verrattuna siihen kuinka näen hymysi ja kuinka silti kaipaan sinua.
Katso sen yhden kerran silmiini, niihin joista näet ilon, turvan ja ystävän, katso syvemmin ja yritä nähdä mitä niiden takana on.
Ei, mikään noista ei satu, ei verrattuna siihen kuinka näen hymysi ja kuinka silti kaipaan sinua.
Katso sen yhden kerran silmiini, niihin joista näet ilon, turvan ja ystävän, katso syvemmin ja yritä nähdä mitä niiden takana on.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Millainen suhde teillä on, millä tavalla sinut jätetään yksin?
En osaa kuvailla miten minut jätetään yksin, ehkä sillä primitiivisimmällä tavalla ihmiskunnan ajan alusta. En kuitenkaan koe että vika olisi hänen tai olisi tehnyt jotakin väärin, se on vain normaali perus ihmisen käyttäytyminen minun kohdalleni. Tunne on sanoin kuvaamaton, kipu tuntuu kirpaisulta, ajatukset katoavat ja hengitys lakkaa, jää vain pakemisen aistit ja pakenen aina takaisin hänen ääneen, katseen ja nimeen. Hän ei ymmärrä satuttavansa minua, en näe sitä hänen silmissään. Jos vaan voisin merkkejä siitä nähdä, osaisin silloin puolustautua, osaisin suojautua, osaisin olla itseni. Nyt vain odotan, odotan ja odotan…
Nukahdin taas kun tulin kotiin. Ei että väsytti vaan kun en halunnut olla hereillä. Kesäkin on ohi, se karkasi vaikka yritin pidellä, karkasi sinuun. Viime syksy oli synkkä, pimeys kasvoi ja tuuli voimistui, useinpina öinä kadotin itseni päiviin. Valmistaudun samaan, ainakin vielä yhteen. Tulee vielä se kerta kun se vie minut rauhaan.
Taas yksi päivä odotin jotakin mitä ei tapahdu, näin jota en olisi halunnut, elin jota en olisi kaivannut. Teen tätä vielä 10000 kertaa, se on lahjani sinulle, otettu pois maailmalta ja muilta, determinoitu ennen olemassaoloani, karmana seuraavaan elämääni.
Näin lyhyen ajan sisällä kaksi unta sinusta. Yhdessä nukuin sohvallasi ja suutelit minua silmille. Toisessa tulit syömään syliini. Molemmissa unessa tunsin sydämeeni rauhan, ei tarvinnut liikkua tai hengittää koska kaikki saisi pysähtyä siihen, kaikki saisivat olla lopullisessa asetelmassa.
Todellisuuteen jouduin heräämään ja jatkamaan sen riutuvaan odottamiseen sinuun, siihen odottamiseen jonka ajanmäärestä ei ole aavistusta. Nuku hyvin rakkaani, uneksin että unilla on yhteyttä toisiin, kuten kaipuuteni sinuun atomien tasolla maailmankaikkeudessa kaikkialla.
Vieläkin tuntikausia töiden jälkeen makaan sohvallani sinua ajatellen. Muistan sen päivän selkeämmin kuin surullisen elämäni onnellisimmat hetket kun kaikki alkoi, kun sinua ikävöimään jouduin. Läsnäolosi tekee odotusten päivistä raastavan merkityksellisen, joka hetki kun poistun luotasi tekee yhtä kipeä, joka hetki kun lähestyn yhtä taivaallisen. Kuin veitseniskut jokapäivä, haava joka sulkeutuu ennen seuraavan iskun, elämä kuolon hitaana toistona.
Lähden hetkeksi kauemmaksi, hetkeksi pitemmäksi. Tuntemattomassa harhailen, tunteettomana sinua ajatellen. Tulen näkemään sinut kaikkialla, kaikki äänet kuulostavat sinulta. Kaupungin keskellä yksinäisenä, pimeässä katuvalon loisteessa. Ei muutu tilanne vuosien jälkeen, virran mukana päämäärätön. En muutu koettelemusten väreen, sinut rakkaana, sydän rauhaton.
Yksinäni täällä kaukana olen. Tunnetko ikäväni ja sydämeni lyönnit merten takaa? Olen ajatellut sinua joka päivä, kuvitellut näkeväni kaikkialla. Pyytäisitkö minua palaamaan jos tietäisit tunteeni? Kyynelisitkö samalla tavalla kuin minä sinua ikävöiden jos vastaa kyllä?
Näetkö maailmani nyt paremmin? Tuonko peitetyn itseni esille näkyvämmin? Kuuletko äänettömät huutoni. Silmieni värinän kyynelien porttina?
Et ehkä juuri nyt, ehkä et koskaan. Osan sielustani annoin, takaisin sen en pyydä ja jatkan elämäni sen vailla.