Meillä on osastolla "potilaita" jotka leikki potilasta, mutta ovat kuitenkin ulkopuolisia. En tiedä mikä niiden funktio on siellä. Osaako joku sanoa
Osastolle kuulumattomat henki.,
Anonyymi-ap
21394
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Meidän osastolle ei päästetä entisiä Nokian inssejä tai vastaavia siks, että ne alkavat aivopesemään tyyppejä teknologian opiskelijoiksi.
Jeesus-kaipurit toiset varoitettavat. Kuulemma marraskuun viimeisellä viikolla HÄN ilmestyy jossain Napapiirin kaljapaikassa, Suomen puolella.
On tiukasti osastoiduttava aivotiskareita vastaan. Me, juomisen lopettanut väki ansaitsemma toki parempaa.
Enpä tiedä mitään tuollaisesta leikkimisestä, tai näyttelemisestä. Itse olen aina ollut ja mennyt, tai pikemminkin joutunut sinne potilaana. Enkä näe moisen tekemisessä mitään järkeäkään. En tosin ole itse koskaan halunnutkaan päästä, tai joutua psykiatriseen sairaalaan. Pidän paikkoja kalseina, ja ankeina sisustuksen värejä, sekä hoitohenkilöstön tunnekylmyyttä myöten. Potilaita ei nähdä ihmisinä, vaan sairauden edustajina. Eikä oteta huomioon koko elämänkaarta ja elämässä tapahtuneita asioita. Sairauskeskeisyys, kapea-alainen ihmiskäsitys, sekä epäempaattinen kohtelu ovat kyseisessä hoitokulttuurissa minusta hyvin luotaantyöntäviä piirteitä. Olen aina halunnut päästä pois kyseisistä paikoista mahdollisimman nopeasti.
Foorumeilta kerätyistä useista luotettavista tiedoista, voidaan päätellä, että useat ihmiset menevät leikkimään mielisairaaloihin potilasta. Jonka jälkeen he saavat ikuiset lääkitykset, ja lääke haitat.
Osastoilla ei ole mitään eikä ketään ylimääräisiä, kyllä siellä kaikki ovat hoidon tarpeen takia.
Osastohoidon hinnatkin ovat jo sellaisia, ettei siellä turhaan ketään pidetä.
Se, minkä potilas maksaa hoidosta, on pienempi summa, kunta/hyvinvointialue maksaa isomman siivun hoidosta.
Aika moni sairaalaan passitettu tulkitaan heidän käytöksensä, luonteenpiirteiden tms. asioiden perusteella lääkäreiden ja hoitajien taholta mielisairaaksi. Vaikka he eivät olisikaan sitä. Eikä kaikkia sairauksia suinkaan poissuljeta. Moniin sairauksiin kuuluu samoja oireita. Mutta psykiatriassa on hyvin tavallista, tai oikeastaan rutiininomaista pitää kaikkia oireita vain psyykkisinä häiriöinä. Diagnoosi, yksi, tai useampi on pakko saada aikaan. Johon tietenkin aletaan määrätä ja antaa osastolla lääkkeitä. Lääkkkeet lähinnä vain lievittävät oireita, mutta harvemmin parantavat mitään sairauksia. Oireiden taustalla olevia syitä ei selvitellä. Olosuhteilla, tai elämässä tapahtuneilla asioilla ei ole merkitystä, tai painoarvoa. Niihin ei psykiatriassa keskityä. Mikä on väärin, sääli, ja todella surullista. Lääkkeillä ei hoideta oireita aiheuttavia asioita.
Psykiatriassa on jo useamman vuosikymmenen ajan hoidettu potilaita liukuhihnatapaan. Mikä tarkoittaa diagnoosin antamista, lääkkeiden määrämistä, ja avohoitoon ohjaamista, Avopuolella se "hoito" on lähinnä vain jutustelua, eli smalltalkkia. Alalla olevat ovat mediassa väittäneet, että kaikki potilaat eivät saa hoitoa, tai eivät pääse hoitoon, niitä kyseisiä ongelmia on selitetty, että syynä on rerurssipula. Että alalla ei ole tarpeeksi lääkäreitä ja hoitajia. Hoitokulttuurissa on muitakin ongelmia. Lähinnä suhtautumisessa ja asennoitumisessa potilaisiin. Potilaat nähdään vain sairauden aspektista, eli he näyttäytyvät alalla oleville sairauden edustajina. Kokonaiskuva potilaasta on erittäin kapea, jopa rasistinen. Kategorisointi on surullisen tavallista mt-puolella.
Suoranaista tukea ja tukea mt-oireiset eivät oikeasti saa. Siksi psykiatriseen järjestelmään joutuminen ei ole suinkaan mikään onni, tai pelastus. Lähinnä epäempaattisen kohtelun ja potilasta ihmisenä näkemättömyyden takia. Silloin kun ihmistä ei nähdä tasavertaisena ja arvostettavana ihmisenä koko hoito vesittyy jo sillä tavalla toimiessa.
Se, että tuleeko alalle muutosta, niin en usko, elleivät alalla olevat itse ala muuttaa niitä kivikaudelle jämähtäneitä hoitometodejaan, lääkekeskeisiä hoitotapoja ja ylipäätään asennoitumistaan.
Edelliseen tekstiin korjaus: mt-potilaat eivät saa mt-puolelta sitä heidän tarvitsemaansa psykososiaalista apua ja tukea., etenkään julkisella puolella. Sama koskee traumoja kokeneita.
Koska sairaala on sairaala, eikä lomakoti, niin aika moni potilas on siellä potilas, eikä mikään turisti.
Psykoosisairaus ei myöskään ole luonteenpiirre, mutta luonteeltaan agressiivinen ihminen voi olla arvaamaton psykoosissa.
Jos jostain syystä se avohoito ei riitä, niin eipä silloin siihen paljoa muuta jää kuin osastohoito.
Hoitaja ei ole kaveri.
En ole ollut koskaan luonteeltani aggressiivinen, mutta kerran psykoosissa ollessani olinkin aggressiivinen. Se oli ainoa kerta.
Ei olekaan, eikä tarvitse ollakaan "kaveri". Sekin riittää kun on, näkee toisen ihmisenä ja kohtelee ihmistä ihmisenä. Ja mikään ei estä olemasta ja osoittamasta empatiaa kohtaamiaan ihmisiä kohtaan. Se ei ole mistään pois, jos kohtelee toisia hyvin ja arvostavasti.
Kuuluu ihmisyyteen olla myös inhimilinen.
Edelliseen tekstiin korjaus: ihmisyyteen kuuluu olla myös positiivinen, huomioida toisia positiivisella ja kannustavalla tavalla ja sekä olla inhimillinen. Ja osoittaa toisille myötätuntoa, sitä tarvittaessa.
Jos tämä edellä mainittu toimisi ihan siviilielämässä ihmisten kesken, psykiatriaa tarvittaisiin varmaan paljon vähemmän.
Mikään harhoihin mukaan lähteminen, ei ole mikään inhimillisyyden tai empatian mittari.
Milloin olet itse jättänyt päivän valituksen valittamatta, ja kertonut jotain positiivista sen sijaan?
Niinpä. Olet aivan oikeassa. Kuinkahan moni voisi oikeasti paremmin, jos meidän keskuudessamme olisi sitä aitoa välittämistä, tukemista ja huolta pitämistä toisistamme enemmän.
Voi että, aika useinkin. Puhun paljon positiivisia asioita kavereiden ja tuttujen kanssa.
Toki on myönnettävä, että joskus tulee jotain valiteltuakin, mutta se ei ole koskaan pääasia.
En pidä ihmisistä, jotka valittavat alituiseen, aina täytyy olla jostakin jotain valitettavaa. Sehän kertoo siitä, ettei ihmisen ole hyvä olla, jos koko ajan vain valittaa.
Positiiviset puheet kertoo myös ihmisen luonteen ja mielialan positiivisuudesta.
Ihan varmasti todella monet voisivat oikeasti paremmin.
-90-luvun alussa oltiin yhden mt-hoitajan kanssa muutamia kertoja samassa baarissa, yhdessä iltaa vietettiin, kun sillä oli vapaapäivä.
Tavallaan kavereita, ei toki osastolla kaveerattu.
Ei kaikilla mt-ongelmaisilla ole harhoja ( jos et sattunut tietämään ) .
Ei kai tämä nyt tarkoita sitä, että yksittäisen ihmisen mielipide empatiasta, ei olekkaan universaali totuus?
Tutkimusten mukaan ihminen kuvittelee, että kaikki muutkin ihmiset ajattelee samalla tavalla.
Eli empatiakyvyttömien hoitajien sijaan kannattaa etsiä peiliä ja miettiä mistä se oma asennevamma mahtaa johtua.