Kerran eletään

Tunnustetaan ihastuksemme, selvitetään erimielisyytemme, pyydetään anteeksi jos aihetta on, erotaan jos tunteita ei enää ole, osoitetaan rakkauttamme vielä enemmän jos olemme onnellisesti yhdessä, eletään täysillä omien arvojen mukaista elämää, ollaan kiitollisia niistä asioista joita elämä on meille tuonut.

Muuten tulee päivä, jolloin kaikki on liian myöhäistä. Hyvää yötä!

https://www.youtube.com/watch?v=l6_nRqIz_9o
9686
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Mulla ei ole tunnustettavaa kuin että olen pitkässä svioliitossa joka on kummankin mielestä ollut hyvä koko liittomme 37 v. Yöynnä rakkautta, arvostusta, luottamusta, yhteenkuuluvuutta, toisesta huoltapitämistä ja nyt viime vuosi ollut kriisiä jota kutsutaan ikä kriisiksi minä olen tulluy mustasukkaiseksi miehestäni tämä ahdistaa, o minua ja miestäni olen herkkä ja tunteellinen ja hölmö. Luen pslstaa ja horoskooppeja josta mieheni ei tykkää kun tulkitsen niitä. Minun rakkauteni ri katkea mieherni ja minulla ei kodkaan tule olemaan kultaa joka jsksaa pitää huolta minusta. Minäkin halusn pitää huomta hänestä halusn rakastaa ja saada rakkautta. Pelkään uksin jäämistä. Minun täytyy kasvaa ihmisenä se ei käy heti mutta pikkuhiljaa. Rakkaani tarvitsen sinua jsa uskon että sinäkin minua. Anna anteeksi. Takastetaan toisiamme kuten ollaan luvattu. Minä kasvan ihmisenä ja annsn tilaa sinulle. Rakkaudella t.nyyti

Äänestä

Lue virsikirjaa

Äänestä

Deripaska

Äänestä

Kun ei ole mitään pakkoa saada uutta ihmistä elämäänsä, eikä ole moneeen vuoteen ollut jaksamistakaan sellaiseen. Aika näyttää tuleeko tarvetta ja jaksamistakaan neää koskaan!

Äänestä
  • Riippuu ihan siitä loppuuko elämisen häirintä. Mitä kauemmin se jatkuu sitä varmempaa on ettei jaksamista tule keneenkään tutustumiseen enää koskaan!

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Riippuu ihan siitä loppuuko elämisen häirintä. Mitä kauemmin se jatkuu sitä varmempaa on ettei jaksamista tule keneenkään tutustumiseen enää koskaan!

    Rakkaus vie perille

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Rakkaus vie perille

    Kyllä syvä rakkaus omaan puolisoon❤️ei eksy milloinkaan. Eikä tarvetta eksyä.t.nyyti

    Äänestä

Niin rakas.

Äänestä

Onks yhteisillä lapsilla mitään merkitystä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tunnustetaan ihastuksemme, selvitetään erimielisyytemme, pyydetään anteeksi jos aihetta on, erotaan jos tunteita ei enää ole, osoitetaan rakkauttamme vielä enemmän jos olemme onnellisesti yhdessä, eletään täysillä omien arvojen mukaista elämää, ollaan kiitollisia niistä asioista joita elämä on meille tuonut.

Muuten tulee päivä, jolloin kaikki on liian myöhäistä. Hyvää yötä!

https://www.youtube.com/watch?v=l6_nRqIz_9o

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu