Kytökyläkö vuoden kylä?

Anonyymi-ap

Ei todellakaan. Kytökylä on esimerkki rikki revitystä kylästä. Kylä olisi vuosi sitten voinut olla vuoden kylä. Henki oli hyvä ja toimintaa ja tapahtumiariitti. Sitten tapahtui jotain. Joukko ihmisiä halusi parantaa kylän ilmettä ja rakensivat talkoilla veneiden laskupaikan kylän rantaan. Tämä ei sopinut kylän mahtisonnin puolisolle eikä muutamalle muulle ja sota oli valmis. Yli vuoden kestänyt riita hajotti kylän yhteishengen vuosikymmeniksi. Miten tällaista kylää voidaan edes ehdottaa vuoden kyläksi? Parempi titteliehdotus olisi vuoden riitaisin kylä.

28

1248

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vielä vuosi sitten olisi ollut helppo olla samaa mieltä. sitten tuli sonnitilan emäntä, Aittokylän entinen valtuutettu ja yksi Tapio, jotka saivat kylän sekaisin ja alkamaan riitelemään muutaman kyläläisen talkoilla tekemästä veneiden laskupaikasta. Netissä ja paikallslehdessä riideltiin ja enää ei kylän henki ole entisensä. Kylän puuhamiehet syyllistettiin ja kuka tästä eteenpäin järjestää Kopsan tapahtumat. Ei ansaitse Kytökylä tuota vuoden kylä titteliä.

    • Anonyymi

      Katkeraa tekstiä.

    • Anonyymi

      Onko emäntiä lähteny

    • Anonyymi

      Kytökylästä ei koskaan enään tule vuoden kylää, siitä pitivät yllämainitut huolen.

      • Anonyymi

        Jaa menikös se titteli sittenkin sinne Aittokylälle?

    • Anonyymi

      Asia on valitettavasti juuri niin kuten aloittaja toteaa!!

    • Anonyymi

      Ihmisen elämä on lyhyt. Älkää riidelkö ja tuhlatko sitä uhoon tai kyyräilyyn.
      En ole kylältänne, mutta olen ihaillen seurannut kylänne hienoa toimintaa. Älkää antako noin pienen asian, kuin veneenlaskupaikan, rikkoa kyläänne ja ihmissuhteita. Olkaa ystäviä. Kärsikää toisianne rakkaudella ja antakaa anteeksi.
      Tosi miehet ja naiset puhuu asiat halki, pyytää molemmin puolin anteeksi ja perääntyy loukatun itsetuntonsa kanssa sen verran, että lopulta asialle voi nauraa ja sen voi unohtaa. Olkaa ystäviä ja rakentakaa jälleen sitä hienoa kyläänne. Teillä on paljon osaamista ja teitä kaikkia tarvitaan yhtä paljon. Rauhantekijää arvostetaan joka suunnasta. Antakaa jo tuon kirjoittelun olla. Saahan sitä aina tappelukaveria, jos niin tahtoo. Järjestäkää suurimmat kyläjuhlat ikinä. Elämä on lyhyt. Kerätään ystäviä ja hyviä muistoja. Se on malliksi nuoremmillekin. Elämä ei ole kilpailu, vaan seikkailu. Sattuu ja tapahtuu, mutta eteenpäin yhdessä. Antakaa nuorille lahjaksi sovinnon ilmapiiri.

      • Anonyymi

        Voi vittu "Älkää riidelkö ja tuhlatko sitä uhoon tai kyyräilyyn." "Älkää antako noin pienen asian, kuin veneenlaskupaikan, rikkoa kyläänne ja ihmissuhteita." pitäiskö antaa kytöisten periksi ja alistua kepujen vittuilulle ja vaatimuksille kun kylän keput ja sonnit vaatimalla vaativat veneenlaskupaikan entisöintiä, kun he itse eivät sitä olleet keksineet. Oli väärät henkilöt puuhamiehinä, jotka saoivat vain pelkkää hyvää kylän yhteisen edun hyväksi mutta sonnitilan emäntä ja isäntä ja muutama muu tuhosivat kylän yhteishengen ikiajoiksi ja se pitäisi painaa vilassela ja alistua, voi helvetti, että on idioottimainen käsitys.

        Nämä muutamat kusipäät saivat aikaan Kytökylän lopullisen tuhoutumisen, konepäiviä ei tule koskaan ja sille nostetaan hattua ja korkealle ei kytöset ole hevon vittuun heinällä vedettävinä ruukataan sanoa. Kirkonkyläset eivät tiedä asijan todellisuutta eikä heiltä ole juuri sympatiaa tullutkaan kytösten puolelle, eipä tietenkään hehän puolustavat kepujen toimintaa henkeen ja vereen, mutta vaikka kopsan tapahtumat palvelivat merkittävää jukkoa myös kirkonkyläsiä eivät tule sitä iloa enään saamaan. Perinnepäivät on mennyttä histostoriaa syyttäkää siitä Kytökylän sonnitilan väkeä ja henkilöä joka oli valmis tekemään rikosilmoituksen ellei betoni laattaa siiretä. Hallituksessa istuva kepu politiikko oli isossa roolissa antamassa lausuntoa, että betoni laatta on vaarallinen, ja että se on poistettava.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oliko tämä nyt se poliittinen lausunto?

        Puuhamiehet unohti sellaisen pikkujutun kuin luvan kysymisen rakentamiselleen, kunnan maille ei ilman lupaa saa edes ääliöt rakentaa. Fiksua sakkia kyläläiset kun pisti tämä tollukat kuriin.

    • Anonyymi

      olikos sulla vielä jotaki muuta sydämellä

    • Anonyymi

      En koskaan äänestä enää kepua tämän jälkeen. Niin on röyhkeää meno. Vittuillakseni annan äänen Revolle ensi kuntavaaleissa

      • Anonyymi

        Kukaan tolkun ihminen ei äänestä kepua enää koskaan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukaan tolkun ihminen ei äänestä kepua enää koskaan!

        Eikö pitäs poistattaa betonit myös kun anhallituksen kokouspaikan ymöäriltä k..itolopat varsinki on vaarallisia ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukaan tolkun ihminen ei äänestä kepua enää koskaan!

        Ja kukaan fiksu ei ole koskaan persuääliöitä äänestänyt. PISTE

    • Anonyymi

      Täältä raahen suuntaan ajatellen tuntuu että ei toisen tontille saa rakentaa iliman lupaa...sitä kysy aikanaan nimimerkki "paalutinko turhaan*. Pitäs kyllä hankepomonkin se tietää. Lapsikin ymmärtää ettei niin saa tehä. Kytösessä näyttää asuvan junttura-ukkoja joiden ei omasta mielestään tarvii noudattaa mittään sääntöjä. Turhaa siinä on syytellä niitä jotka tekee asioita niinkun kuuluu eivätkä joka asiassa oo poikkiteloin.

      • Anonyymi

        Eikös se Laakkola Pulkkilassa oo eholla siihen vuojen kyläksi?

      • Anonyymi

        Ja tämä hankepomo on itse työssään kuulema vastannut nimenomaan rakennusluvista. Toki nyt kuulema jo eläkkeellä, onko sitten muisti mennyt huonoksi? Menoja tiedä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja tämä hankepomo on itse työssään kuulema vastannut nimenomaan rakennusluvista. Toki nyt kuulema jo eläkkeellä, onko sitten muisti mennyt huonoksi? Menoja tiedä.

        Samanlaiselta lupafarssilta tämä kuullostaa kun Karsikkaan koulun remontti

    • Anonyymi

      Kyllä nyt yrittävät mainettaan korjata, isosti lehessäki kun panivat sekasi koko kylän

    • Anonyymi

      Lakia rikkoneet veneenlaskupaikan rakentajat vois muuttaa pois Haapavedeltä. Sittenhän se ratkeaisi. Jotkut saa pitää taloakin rakentamattomana kauan, joitakin taas hätistellään kunnan puolesta rakentamaan säädetyn ajan puitteissa. Sellaiset säännöt.

    • Anonyymi

      Tulipas hätä tehä jotain perinnepäivien tilalle ja lentopäivän keksi nuo myrkyttäjä kepulaiset, mitenkä kehtasivat pilata kaiken hyvän, mutta kun kateus jäynää mieltä, niin se teittää kaikkea pahaa.

      • Anonyymi

        Onko haapavetisestä perisynnistä kysymys?

      • Anonyymi

        Lentopäiviä on pidetty Kytökylässä vuosikymmeniä ennen perinnepäiviä, välivuosia on kyllä ollut. Joten lentopäivät eivät ole lainkaan tämän kesän keksintö.

      • Anonyymi

        Periaatteella jarrutetaan

    • Anonyymi

      Joo hätäpäissään piti ottaa taas käyttöön kun perinnepäiviä ei tullu

    • Anonyymi

      Lentäkkää hittaasti ja matalalla

    • Anonyymi

      Kytösillä näyttää olevan Hätä !

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hyvästi, mies

      Tulen nyt tänne harvoin. Lakkasin unelmoimasta meistä. Päästin irti tästä meidän välisestä tilanteesta. Vaikka mitään ei
      Ikävä
      27
      2351
    2. Sä saisit kenet

      Sä vaan haluaisit
      Ikävä
      79
      1736
    3. Oikein hyvää perjantai päivää

      Hyvää huomenta ja kaikkea hyvää. ☺️🤍🍁✨🧡
      Ikävä
      222
      1062
    4. Hiihtäjälegenda Juha Mieto avautuu Farmin "leidien" käytöksestä - Tämä yllätti: "Me miehet oltiin.."

      Juha Mieto on mukana Farmi Suomi: Revanssi -realityssä. Tsemppiä Farmille, Mietaa! Lue Juha Miedon haastattelu: https:
      Suomalaiset julkkikset
      18
      989
    5. Semmonen juttu, että..

      ..ikävä iski. Mietin kaikkea sitä, mitä sä antaisit mulle ja mitä mä antaisin sulle. Millasta meillä olisi yhdessä, kos
      Ikävä
      28
      934
    6. Nuorempi mies, vanhempi nainen

      Olen aivan sekaisin itseäni n. 20 vuotta vanhemmasta naisesta. En saa häntä mielestäni millään, vaikka olen yrittänyt. E
      Ikävä
      61
      911
    7. Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea

      Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea? Ikivanhan aloituksen provosoimana mietin m
      Sinkut
      122
      891
    8. Mennäänkö sitten mies

      Naimisiin joskus? Haluaisitko?
      Ikävä
      43
      829
    9. Mietin vain sua

      Kuinka saat pään ihan pyörälle. Oltaisiin hyviä yhdessä. Joku uskomaton kemia meidän välillä. Ulkopuolisista varmaan näy
      Ikävä
      11
      771
    10. On ilta jälleen joten

      Uusi iltaketju tähän. Mukavaa iltaa vaan. Susi se täällä aina yksin tallustaa. 😊🐺🌃🌙☕🧡
      Ikävä
      118
      720
    Aihe