Tulihan se tämäkin vihdoin sieltä sammakkona tyttöseltä.
Suurin moka tehtiin bodarikaverin kanssa siinä että ei yksinkertaisesti syöty tarpeeksi.
Välillä heikotti salilla ja iltaisin niin nälissään että koko kroppa tärisi.
Ajateltiin vaan että nyt palaa rasva!
Kyllähän se paloikin, mutta massa ei lisääntynyt yhtään.
Kroppa oli kyllä komea kuin 80 kiloisella bodarilla.
Sbuge Bodari.
5
123
Vastaukset
- Anonyymi
Tunnetko itsesi yksinäiseksi?
- Anonyymi
Peilisalipellen tarinoita, jopa valmentaja aikana kun itse on ollut oppilas ja huh huh että sentään on tyypillä pää sekaisin.
On tainnut hauis kasvaa pillereillä ja kuten kertonut sinisetkin ollut vakiokäytössä ja nykyisellään piikittelee itseään, todellakin ding dong ja tuut tuut.- Anonyymi
Joo urheilu ja liikunta on todella sairasta, totesi ylikunnossa oleva seksikäs pörröpää Majuri Porraskiipeilijä, suoraan sairaalan rappusilta.
Hän kertoi urheilussa olevan jotakin todella pahasti pielessä, koska nuori jalkapalloilija oli riistänyt hengen itseltään ja kertoi liikunnan johtavan masennuksiin, veritulppiin ja varhaiseen kivuliaaseen kuolemaan.
Hän on välttynyt noilta liikunnan kiroilta koko elämänsä ajan, vaikka muistuttaakin vartaloltaan kreikkalaista Jumalaa esittävää veistosta.
Lääkärit ovat hieman erimieltä Rasvamaksahuhdan kanssa, mutta eihän ne lääkärit mitään tiedä. https://www.duodecimlehti.fi/duo96351 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo urheilu ja liikunta on todella sairasta, totesi ylikunnossa oleva seksikäs pörröpää Majuri Porraskiipeilijä, suoraan sairaalan rappusilta.
Hän kertoi urheilussa olevan jotakin todella pahasti pielessä, koska nuori jalkapalloilija oli riistänyt hengen itseltään ja kertoi liikunnan johtavan masennuksiin, veritulppiin ja varhaiseen kivuliaaseen kuolemaan.
Hän on välttynyt noilta liikunnan kiroilta koko elämänsä ajan, vaikka muistuttaakin vartaloltaan kreikkalaista Jumalaa esittävää veistosta.
Lääkärit ovat hieman erimieltä Rasvamaksahuhdan kanssa, mutta eihän ne lääkärit mitään tiedä. https://www.duodecimlehti.fi/duo96351Opetetaan hieman suhteellisuutta Pasaselle.
Lentopalloa harrastaa ja pelaa järjestäytyneesti 800 miljoonaa pelaajaa.
Koripalloa pelaa järjestäytyneesti 450 miljoonaa ihmistä.
Jalkapallossa on 250 miljoonaa järjestäytynyttä pelaajaa.
Golfissa on lajiliiton alla 100 miljoonaa pelaajaa.
Tennistä pelaa 90 miljoonaa ihmistä.
Pingistä pelaa 87 miljoonaa ihmistä.
Baseballia pelaa 67 miljoonaa ihmistä.
Krikettiä pelaa 30 miljoonaa ihmistä.
Jääkiekkoa pelaa 30 miljoonaa ihmistä.
Voidaan kysyä kuinka monta heistä on saavuttanut harrastuksensa kautta mielekästä tekemistä ja pysynyt terveenä pois pahanteosta? Sadat miljoonat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Opetetaan hieman suhteellisuutta Pasaselle.
Lentopalloa harrastaa ja pelaa järjestäytyneesti 800 miljoonaa pelaajaa.
Koripalloa pelaa järjestäytyneesti 450 miljoonaa ihmistä.
Jalkapallossa on 250 miljoonaa järjestäytynyttä pelaajaa.
Golfissa on lajiliiton alla 100 miljoonaa pelaajaa.
Tennistä pelaa 90 miljoonaa ihmistä.
Pingistä pelaa 87 miljoonaa ihmistä.
Baseballia pelaa 67 miljoonaa ihmistä.
Krikettiä pelaa 30 miljoonaa ihmistä.
Jääkiekkoa pelaa 30 miljoonaa ihmistä.
Voidaan kysyä kuinka monta heistä on saavuttanut harrastuksensa kautta mielekästä tekemistä ja pysynyt terveenä pois pahanteosta? Sadat miljoonat.Kuinka moni mainituistasi on käyttänyt nyrkkejään katutappeluissa noin sata kertaa MIELEKKÄÄNÄ TEKEMISENÄ?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5743814Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483298- 382781
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662719Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192114- 322071
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121917- 291835
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171770Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471729