Minä alan olla todella epätoivoinen. Olen ollut onneton koko nuoruuteni mielenterveysongelmieni takia. Itsarin olen välttänyt vain siksi, että pelkään joutuvani helvettiin jos sen teen.
Olen agnostikko, joka pohtii ehkä liikaakin syntyjä syviä. Olen huomannut, että kaikki ihmisten ns. yliluonnolliset kokemukset tuovat minulle lohtua. Lohtua siitä, että ehkä sittenkin on olemassa Jumala ja kaikella on tarkoituksensa, myös tällä henkisellä kärsimyksellä. Minua ahdistaa niin suunnattomasti kun en voi saada todisteita henkimaailmasta.
Kertokaa omia kokemuksianne. Miten minulle käy jos tapan itseni? Mikä on tämän kaiken tarkoitus? Onko Jumalaa, onko meillä kohtalo? Vai sattumaako kaikki eli turhaa paskaa koko elämä...
Kertokaa edes jotain lohduttavaa, mikään ei tuo minulle enää iloa... Todisteet henkimaailmasta toisivat... Mutten haluaisi uskoonkaan "hurahtaa".
Olen agnostikko, joka pohtii ehkä liikaakin syntyjä syviä. Olen huomannut, että kaikki ihmisten ns. yliluonnolliset kokemukset tuovat minulle lohtua. Lohtua siitä, että ehkä sittenkin on olemassa Jumala ja kaikella on tarkoituksensa, myös tällä henkisellä kärsimyksellä. Minua ahdistaa niin suunnattomasti kun en voi saada todisteita henkimaailmasta.
Kertokaa omia kokemuksianne. Miten minulle käy jos tapan itseni? Mikä on tämän kaiken tarkoitus? Onko Jumalaa, onko meillä kohtalo? Vai sattumaako kaikki eli turhaa paskaa koko elämä...
Kertokaa edes jotain lohduttavaa, mikään ei tuo minulle enää iloa... Todisteet henkimaailmasta toisivat... Mutten haluaisi uskoonkaan "hurahtaa".
Vastaukset 9
Vanhimmat
Lapsuuteni kodissa oltiin tiukkapipoisen uskonnollisia.
Muuttaessani pois teollistuneelle paikkakunnalle, koin uskonnollisen kriisinpoikasen.
Lievitin sitä parin viikon siemailuputkella.
Selvittyäni siitä, aloin etsimään tietoa kirjastoista.
Ihmisen asema maailmankaikkeudessa alkoi hahmottumaan paljolti
tieteellisten julkaisujen ansiosta.
Kun oli lukupäätä ja uuden oppimista pystyi omaksumaan, tieto oikean ja väärän optioista
alkoi muodostumaan.
Etsijällä on kivinen tie kuljettavanaan.
Monesti polku häviää näkymättömiin.
Elämä on valintoja täynnä. Ilman kanssakulkijoita kukaan ei pitkälle pötki.
Silti "mestaruutta" kymmenienkään vuosien etsiän tiellä ei ole hankittavissa.
Mielenrauhaa ja seesteisyyttä on kuitenkin horisontissa uumoiltavissa.
Emme tietämme valinneet, silti hyvien ihmisten ja opettajien avulla
voi seilata elämän joskus haaksirikkoisillakin vesillä.
Kannattaa muuten etsiä.
Laivamme irtosi jo syntymähetkellä laiturista.
Mielenrauhaa ja seesteisyyttä- sitä juuri kaipaisin. En vain tiedä mistä ja miten sitä lähden etsimään. Kenties lueskelemalla ja tutkiskelemalla kuten sinäkin.
Minä olen aina ollut järjestelmällinen ihninen- tarvitsen järjestystä ja selkeitä ohjeita elämääni- muuten menetän malttini, kuten nyt on käynyt. Siksi juuri on niin vaikeaa, kun näissä kysymyksissä ei kukaan voi minua auttaa. Minun täytyy vaan elää tässä sotkussa ja epätietoisuudessa.
Joskus melkein kadehdin uskovaisia- he sentään ovat täysin löytäneet siihen suurimpaan kysymykseensä vastauksen. Ja vaikuttaa että he ovat hyvin tasapainossa sen avulla.
Mutta en minä voi uskoa mihinkään. Kai minä uskon siihen vaan, että nyt juuri kirjoitan- siis olen. Ja ajattelen-siis olen...
Saattaa vaikuttaa, että olen ihan sekaisin- no niin kyllä saatan ollakin. Toivottavasti päänuppi ei lopullisesti pamahda.
Etsin, etsin, mutta mitä löydän? Löydänkö koskaan sitä omaa totuuttani?
Pyydä enkeleiltä että pääsisit ylemmille värähtely tasoille vierailemaan. Sieltä löytyy RAKKAUS sitähän me kaikki tässä elämässä etsimme vai mitä?
Rakkautta ja enkeleitä elämääsi!!!
Voit onnitella itseäsi siitä, että käyt nyt ilmeisesti läpi prosessia, jolla yrität löytää vastauksia peruskysymyksiin. Monet eivät tee sitä koko elämänsä aikana ja huomaavat vasta vanhoina, että olivat käsittäneet koko homman aivan väärin. Jälkeenpäin he ehkä ajattelevat eläneen täysin harhapoluilla painottaen kaikkea sitä mihin yhteiskunta, muut ihmiset ja yleiset asenteet ja odotukset ovat heidät huomaamattaan ajaneet. Olet siis tavallaan paremmassa asemassa kuin moni muu, joka luulee elämänsä olevan kunnossa tai jonka elämä näyttää muiden silmin olevan päältä katsoen kunnossa.
Et tyydy valmiisiin kaavoihin. Se on vahvempi pohja rakentaa eheä persoona, kuin ottaa muiden miettimä konsepti jostain valmiina ja alkaa elämään sen mukaan suuremmin ajattelematta. Ehkä se on myös vaikeampi tie. Silti itse pidän sitä hyvänä ratkaisuna. Ja pitemmän päälle se on kannattavampaa mielenterveyden kannalta kuin ajattelemattomuus. Epävarmuudesta ei kannata ahdistua, sillä valmiiksi suunniteltu elämä olisi pelkkää robotin elämää. Jos valmista ja yllätyksetöntä elämää voisi enää elämäksi kutsuakaan.
Hengellisistä... tai henkisistä asioista en paljoa tiedä, mutta luulisin, että todellinen henkisyys, joka ei kategorisoi tai tuomitse, kehittyy vain niin, että pistää itsensä kokonaan likoon. Lukemani perusteella uskoisin, kuten sanottu, että sinulla on vahvuuksia kehittää ns. todellista henkisyyttä. Mitä ikinä ihmiset kukin tykönänsä sillä tarkoittavatkaan.
Elämän tarkoitus... heh, se on kinkkinen kysymys. Nyt tarkkana, sillä tässä se nyt tulee (tai ainakin se mihin minä olen pitkällisen pohdinnan jälkeen päätynyt):
Elämän tarkoitus on tanssia niin kauan kuin musiikkia soitetaan.
Se on yksinkertainen asia eikä luulisi, että sen keksimiseen menee kauan aikaa. Silti se on, kuten kaikki isot jutut, asia, joka täytyy käsittää tunteella ennen kuin sen pystyy sisäistämään. Ja siihen saattaa mennä aikaa. Helpommin siis sanottu kuin omaksuttu.
Elämää voi ajatella luonteeltaan samanlaisena kuin musiikki. Siinä ei varsinaisesti välttämättä tarvitse pyrkiä mihinkään, koska kaikki asiat muuttuvat hyvin pieneksi kun niitä tarkastellaan tarpeeksi isosta perspektiivistä: ihmiselämä tuntuu mitättömältä verrattuna koko universumin ikään jne. Miltä esimerkiksi näyttää vaikka suuri taloudellinen menestys elämässä sitten kun ihminen siirtyy ajasta... mihin sitten siirtyykään?
Musiikissakaan ei pyritä mihinkään. Tai siinä pyritään hyvään fiilikseen ja mielihyvään. Musiikkia voi tietysti käyttää vaikka sanan julistamiseen, mainontaan, kansallistunteennostattamiseen yms. mutta sellainen musiikki ei ole kovin kestävää mielestäni. Suurimman mielihyvän tuottaa ns. absoluuttinen musiikki, jollaista esim. barokkiajan Bach sävelsi. Se ei pyri kuvaamaan mitään kimalaisenlentoa niityllä tai ukkosmyrskkyä kuten romantiikan ajan musiikki vaan on pelkkää puhdasta musiikkia, joka herättää tunteita. eri ihmisissä ehkä erilaisia. (bach tosin sanoi säveltäneensä jumalan kunniaksi. kuulijan tulkittavaksi jää millainen oli bachin käsitys jumalasta ja hänen musiikissaan skaala jää aika suureksi).
No, siis takaisin harhapolulta aiheeseen... jos siis musiikissa pyrittäisiin johonkin konkreettiseen lopputulokseen olisivat parhaimmat säveltäjät varmaan ne, jotka säveltäisivät lyhimmän biisin. Siinähän ei olisi mitään järkeä. Siksi musiikin tarkoitus on se, että sitä sävelletään ja soitetaan, koska siitä yksinkertaisesti vain nautitaan. (voidaan tietenkin säveltää jotta saadaan rahaa, mutta kaupallinen mtv-musiikkihan on mitä on laadultaan)
Tanssissakaan ei pyritä mihinkään. Tuntuisihan esimerkiksi aika hullulta, jos tanssin tarkoitus olisi pyrkiä johonkin tiettyyn kohtaan lattialla. Jos se olisi tarkoitus, parhaimmat tanssijat olisivat ne, jotka pääsevät siihen pisteeseen lattialla nopeiten. Siinäkään ei tunnu olevan järkeä. Tanssia harrastetaan, koska siitä nautitaan.
Siksi luulen, että elämän tarkoitus on tanssia niin kauan kuin musiikkia soitetaan. Tehdä asioita, joista kokee saavansa mielihyvää omien moraalikäsitystensä ja maailmankuvansa puitteissa. Tarkoitus on vain tehdä sitä pyrkimättä mihinkään erityiseen päämäärään. Tietenkin voi asettaa itselleen henkisiä tai materiaalisia päämääriä, mutta ne ovat niitä samoja musiikillisia juttuja kuin tanssi ja säveltäminen. Ihmiset valitsevat tekevänsä niitä, koska saavat niistä jollain tasolla jonkinlaista nautintoa. Sen konkreettisempaa elämän tarkoitusta ei kai voi antaa ellei sitten mene alueille, jossa alkaa olla valmiiksi pureskeltuja juttua kuten institutionalisoituneet uskonnot tai vaikka yleinen pinnallinen käsitys hyvästä elämästä, johon kuuluu tasapainoinen lapsuus, omakotitalo suburbiassa, 1.5 kappaletta kauniita lapsia, koira, diplomi-insinööri mies ja hyvinhoidetun puutarhan grillijuhlat jonne kutsutaan laaja ystäväpiiri ihastelemaan petuniapenkkiä.
Hindulaisilla on huomionarvoinen käsitys jumaluudesta. Heidän peruskäsityksensä on se, että kaikki ovat jumalia. Jokaisessa ihmisessä, eläimessä tai elottomassa luonnossakin on pieni osa jumaluutta. Näin ihminen ei ole heidän käsityksensä mukaan mitenkään erossa jumalasta kuten esim kristinuskossa tai islamissa vaan automaattinen osa luomakuntaa, joka on jumala. tai jotenkin sinne päin. En tunne heidän käsityksiään tarkkaan. He ajattelevat muistaakseni jotain sinne päin, että ihminen on jumala, joka ei tiedä olevansa sitä vaan kulkee unessa, jossa kuvittelee olevansa ihminen. He arvostavat ns. valaistuneita, jotka ovat tämän käsittäneet, mutta vielä enemmän he arvostavat niitä, jotka eivät tätä käsitä. Sillä heidän mielestään nämä ihmiset ovat vielä syvemmälä jumaluudessaan kuin asian hoksanneet.
Ajatukseen tulee loogisuutta, jos ajattelee mitä tekisi, jos yhtäkkiä saisi absoluuttisen vallan tehdä vaikkapa uniennäkemisensä aikana aivan mitä tahansa. Aluksi ehkä seikkailisi mitä uskomattomimmissa seikkailuissa. Aikaa myöten siihen kuitenkin kyllästyisi. Sen jälkeen saattaisi haalia mahdollisimman paljon omaisuutta ja toteuttaa kaikki pienimmätkin materiaaliset tarpeen. Kuvitella saattaa, että tähänkin turtuisi koska kaikki olisi helposti saatavissa. Voisi tietenkin uneksia jonkinlaisen nirvanan, ikuisen autuuden tilan, mutta se ei tarjoaisi vaihtelua eikä haasteita eli sitä mitä tanssi ja musiikki saattaisivat tarjota. Lopulta sitä päätyisi siihen, että kehittäisi unen, jossa uneksii, ettei pysty heräämään siitä. Lisäksi uni olisi täsmälleen sellainen kuin ihmiselämä on...
Ja tässä sitä ollaan... joten miksi vetäisit ranteesi auki? Voihan sitä yhtä hyvin vain jatkaa tanssimista ja katsoa mitä seuravan mutkan takaa tulee näkyviin. Meillähän ei ole mitään hävittävää. Mitään helvettejä ei kannata pelätä, sillä jos jumala on olemassa on hänen oltava suurisieluisempi kuin ihminen, joka on heittämässä milloin ketäkin toisin ajattelevaa helvettiin. Jos minä pystyn ajattelemaan, että ikuiseen kärsimykseen tuomitseminen mistä tahansa rikoksesta olisi liian julmaa, niin silloin jumalakin kykenee siihen.
Tässä nyt olis tällaisia pieniä ajatuksia. Toivottavasti niistä oli apua. Todisteita henkimaailmasta tai jumalasta en pysty sinulle suoraan tarjoamaan ja epäilen pystyykö siihen lopulta kukaan. Ehkäpä ne asiat on saatava selville kukin omalla tavallaan.
Mahtavaa tekstiä sinulla!! :) Onneksi kirjoitin tänne, sillä vastauksenne oikeasti helpottavat.
Tuo vertauksesi musiikkiin oli vallan mainio, koska olen itse hyvin musikaalinen, opiskellut laulua jne. Musiikki on ainut asia joka jaksaa aina kiinnostaa. Erittäin hyvä vertaus elämään!
Olen myös miettinyt, että parempi kai olla ikuinen etsijä, kuin kangistua johonkin kaavaan loppuiäksi. No jospa se onkin sitten se minun elämäni tarkoitus- olla ikuinen etsijä!! Ihanaa, kun saan nyt ajatukset virtaamaan avullanne :)
Minä pidän kaikki ovet avoinna tässä elämässä, siihen kai nyt tyydyn ja lopetan itsemurhamietteet. Parempia aikoja kuitenkin aina on ja tulee, vaikka kuinka pohjalla kävisi.
Täytyy myöntää, että "salaa" sisimmässäni kyllä uskon Jumalaan ja kaikkeen ns. yliluonnolliseen. Haluan vain kyseenalaistaa silti kaiken. Eli kysymys on nyt lähinnä siitä, että minun täytyy vaan oppia hyväksymään se, että mistään en "absoluuttisia" totuuksia kysymyksiini löydä.
Hmm.. Nyt kyllä vastailin tässä itse itselleni, mutta ei kai se paha asia ole :)
Oli sellainen ajanjakso elämässäni että aamukahvit juotuani aloin
kirjoittamaan aiheesta: miksen tänään tekisi SITÄ.
Analysoin sukuni, työympäristöni, jopa yhteiskunnallisiakin
elämäntilanteita, ihmissuhteita jne.
Kirjoitin aiheen "puhki".
Nyt tänään kuulin YLE-1 ohjelmien alkuiltapäiväohjelmista
asiantuntijanna haastatellun ammattilaisen
puhetta.
"Eheytyminen voi olla vuosia,jopa vuosikymmeniä kestävä raskas prosessi.
Tämänhän tiedän jo omasta kokemuksesta.
Se on ihmisenä kasvamisen hinta: Mitään hyvää ei saa edes halvalla, saati ilmaiseksi.
Nautintoaine hölmöily niittää vuosittain nuoriakin monia. Liian monia.
Meiiä ihmisillä on merkillinen kyky tehdä lähes kaikesta pysyviä ja dogmaattisia totuuksia.
Jos vain joskus hävivän hetken ymmärtäisimme
Kristuksen meille antaman ja osoittaman vapauden.
Jotkut kristilliset kirkot korostavat kilvoittelua, eli koko elämän kestävää kehitystä
ja muutostilaa. Ainoastaan muutos on pysyvää.
Me ihmiset emme aina ole kristuksen seuraajia
vaan monet seuraavat vääriä ihmisten tekemiä oppeja. Yksi hienoimmista opetuksista on vuori-
saarna. Jos viitsit etsiä intiaanipäällikkö
Seattlen puheen valkoiselle päällikölle, niin voit nähdä, että maailmassa on valoa muuallakin.
Veljeni teki itsemurhan kymmenen vuotta sitten ja sen aiheuttama järkytys kaikille elossaoleville läheisille ei ole vieläkään haihtunut. Älä siis hemmetissä tapa itseäsi, älä edes harkitse...
Sen sijaan voin sanoa, että henkimaailma on mitä totisinta totta, ja itsemurhan tehnyt voi joutua vaeltamaan pitkäänkin tekonsa jälkeen...
nähdessäni veljeni tämän kuoleman jälkeen tunsin että hän on surullinen, paljon oli jäänyt vaivaamaan häntä... viimeaikoina en ole saanut häneen kontaktia, en tiedä mitä on tapahtunut, ehkä hän on saanut rauhan... En ole kovinkaan hyvin selvillä henkimaailman lainalaisuuksista...
Ennen kuin olemme syntyneet tänne, olemme valinneet elämämme ja tienneet mitä matkan varrella on tulossa. Olemme myös tienneet, että syntyessämme unohdamme kaiken tiedon tuonpuoleisesta. Meillä on ongelmia elämässä, jotta oppisimme ja kasvaisimme henkisesti. Mutta tuskin olemme valinneet itsellemme sellaista elämää, jonka murheita emme jaksaisi kantaa.. En usko ainakaan. Kaikella on siis tarkoitus, varmasti.
Kuoleman jälkeen Jumala ei tuomitse meitä, me itse tuomitsemme itsemme. Näemme silloin eletyn elämämme ja tuskan ja ilon, kaiken mitä olemme muille aiheuttaneet. Jos olemme silloin sitä mieltä, että joudumme helvettiin, niin joudumme sinne. Helvetti voi olla monenlainen. Mutta ikuinen se ei ole kenellekään! Sieltä pääsee pois kyllä kun tajuaa pyytää apua.
Sinut on tarkoitettu elämään tämä elämä, ei luovuttamaan kesken leikin.
Huomisesta kun ei koskaan voi tietää mitä se tuo tullessaan!