Tai oikeastaan tässä tapauksessa kohdusta Pattayan kautta hautaan.
Ihmisestä muodostuu se mikä on ja omaa oman identiteetin, minäkuvan, siis käsityksen omasta itsestään.
Kyseinen minäkuva ei ole aina yhtenevä muiden ihmisten näkemyksien kanssa kyseisestä minästä.
Ihmisen identiteetti alkaa muodostua jo kun siirtyy margariini paketista isänsä kautta äitiinsä, jolloin vahvasti merkityksellisiä on vanhempien omat identiteetit jotka sekoittuva minään.
Kohtuajan kokemuksien jälkeen mahdollisen hapen puutteellisen päivänvaloon siirtymisen tilanteen jälkeen alkaa minä muodostumaan kokemuksista, ja se on pitkä sarja ennen koiranputkeksi muuttumista, jolloin minästä on muodostunut lopullinen minä.
Minäksi muokkaantuu siis geeniperimän lisäksi kaikista elämänvaiheen kokemuksista, hyvistä ja pahoista, pahoista jääden jopa elinikäisiä traumoja se tiedetään.
Esimerkkihenkilön minä on todellinen esimerkki minästä, eli minkälainen minä on kun on varttunut pian miehen ikään 60 vuotta.
Alkoholisoituneet vanhemmat aikaansaivat kyseisen minän vahinkona pahnan pohjimmaiseksi.
Hän ei koskaan saanut vanhemmiltaan hyväksyntää,huolenpitoa, kannustusta eikä rakkautta, joka aiheutti voimakkaan elinikäisen trauman.
Vielä tänäkin päivänä hän vihaa edesmenneitä vanhempiaan niin voimakkaasti että kirjoittaa heistä pahaa internettiin kaiken kansan luettavaksi.
Ennen kouluikää eli kotipihallaan ja mummulassa ilman ainuttakaan ikätoveria kaverinaan ollen leppäkertut ja mummu.
Tuossa vaiheessa hän olisi tarvinnut vakavasti psykoterapiaa, mutta mummu ei ollut psykolgi, eikä ymmärtänyt lapsen pahoinvointia hankkiakseen ammattiapua, joten akuutti apu jäi saamatta.
Hänellä on isosisko ja sen veli, mutta heistäkin hän kirjoittaa internettiin vain pelkkää pahaa, koska on saanut heiltäkin vain kaltoin kohtelua osakseen.
Koulun alettua hän sai elämäänsä ensimmäiset ikätoverit kuitenkaan yhdenkään ollen hyvä kaveri koska paras kaveri oli murrosikään asti hänen koulukiusaajansa ja muut kaverit vähempiarvoisia kuin paras kaveri, eli bestis.
Kukaan ei joudu vuosikausiksi koulukiusatuksia ilman että kiusaajilla on jokin aihe eli syy kiusaamiselleen ja tässä tapauksessa kiusaamisen syyt oli se, että minä koki jo silloin olevansa iso MINÄ.
Trauma senkun vain vahvistui siis murrosikään asti ja sitten tuli kuvioihin alkoholi ja sen myötä turmiolliset uudet kaverisuhteet.
Ajanvietot nuorisotalolta siirtyi kaduille ja sivukylien anniskelu paikkoihin joissa ikärajoilla ei ollut mitään merkitystä.
Porukoissa nokkimisjärjestys määräytyi sillä kenellä on voimakkaimmat nyrkit ja kuka niitä myös uskaltaa käyttää.
Traumansa oli tuossa vaiheessa niin kertakaikkisen vahva hänen ollen aina tuohon asti pelkkä hissipierun arvoinen kirpun paska ja jengissään lähinnä apupoika, jolle annettiin tehtäväksi erinäiset juoksupojan tehtävät.
Hän ryhtyi voimailemaan kaikin mahdollisin tavoin ja käytti aikaansa siihen lähes kaiken hereilläoloaikansa hakaten säkkiä autotallissaan, käyden peilisaleilla, kulkien kauppaan hyppien pupujussia ja takaisin käveli käsillään vuorovälein.
Ryhtyi harrastamaan karatea ja sittemmin siamilaista nyrkkeilyä, joilla taidoillaan hän sitten kadulla sai kaipaamaansa katu-uskottavuutta ja kovan kundin mainetta.
Seuraamukset ei ollut pelkästään veriset rystyset, vaan 400 aivotärähdystä ja pahoinpitelytuomioita.
Hän hurmaantui saamastaan ihailusta ja kaivaten lisää huomiota osakseen hän ryhtyi käyttämään suullista minäänsä aina kun tilanne oli otollinen provosoitavaksi aikaansaaden jälleen syyn näyttää nyrkkiensä tehon.
Esikuvinaan Arnold ja Tyson hän saavutti bodaamisellaan itsensä tyttöjen märäksi päiväuneksi jota kokee olevansa vieläkin.
Tosin se tehosi aikanaan muutamaan ymmärtämättömään naiseenkin lukuisten kertakäyttöisten lisäksi niin vahvasti, että pilasivat elämänsä ennen kuin järkiintyivät ja hankkiutuvat eroon kyseisestä minästä.
Jo aikana kun hän harjoitteli itselleen mahdotonta tehtävää, eli pysyvää parisuhde-elämää niin hän ei saanut riittävästi kaipaamaansa huomiota ja todellista kiintymystä itseään kohtaan aviopuolisoiltaan, eikä keneltäkään muultakaan, niin hän alkoholisoitui entisestään ja ryhtyi ostamaan itselleen seuraa.
Jo toisen kerran joutuessaan ulkoruokintaan hän alkoi olemaan vastenmielinen ilmestys myös entisille kavereilleen jotka olivat tuolloin rakentaneet itselleen hyvät elämät, niin hän päätti aloittaa uuden elämänvaiheen täysin puhtaalta pöydältä siirtyen Pattayalle, jossa häntä ja hänen todellisuuttaan ei kukaan tiennyt, joten hän kykeni rakentamaan siellä ympäristölleen itsestään sen haavekuvan mitä hän tahtoi olevansa.
Epäonnistui kuitenkin koska alkoholi ei jäänyt suomeen, vaan sbugeilu jatkui ja sen myötä ihokosketuksen kaipuu voimistui entisestään, joten elämän pääasialliseksi sisällöksi muodostui kännit ja orkut, minäkuvana kaikkien tietämä kahden viikon miljonääri, joka saa aikaiseksi baarien kellot kilisemään ja huomiota itselleen sen myötä.
Jatkuu ....
Kohdusta hautaan.
20
264
Vastaukset
- Anonyymi
....Jatkuu.
Tuonkin kaltainen elämä ikävä kyllä loppuu aina aikanaan ja niin myös minällä, hänen ollen nykyisellään niin minää niin minää kuin vain kykenee, mutta ainoina hänet huomioivina ihmisinä hänen meseseuraajansa joille hän toitottaa minäänsä jatkuvalla sarjatulella internetissä.
Näin on syntynyt ja muodostunut yksi MINÄ. - Anonyymi
Tänään, huomenna ja loppuelämän.
- Anonyymi
MINÄ on aiemmin julkaissut MINÄÄNSÄ seuraavasti ja sitten tarkentanut MINÄÄNSÄ alempana ilmenevästi:
KUKIN VOI POHTIA MIELESSÄÄN MITÄ TARKOITTAA NARSISMI.
Minä olen varmuudella komeampi, vahvempi, nopeampi, varakkaampi, sosiaalisempi, fiksumpi, seurallisempi, mukavampi, hauskempi, sanavalmiimpi, minulla on enemmän kavereita, ystäviä, minulla on paremmat naiset, fiksummat, kauniimmat lapset, paremmat ja kalliimmat kulkuneuvot.
Minä olen perusterve - Sinä olet perussairas
Minä olen vakuutuskelpoinen - Sinä et ole
Minä olen Thaimaassa - Sinä et ole
Minulla ei ole mitään lääkitystä - Sinulla on koko setti
Minä olen normaalipainoinen - Sinä olet sairaalloisen lihava
Minulla on maksa-arvot kunnossa - Sinulla on jättimäinen rasvamaksa ja kirroosi
Minulla on jämäkkä erektio ja seksielämä - Sinulla ei ole
Minulla on kaunis vaimo ja perhe - Sinulla ei ole
Minä liikun säännöllisesti - Sinä et liiku
Minä kykenen pelaamaan ja leikkimään lasten kanssa - Sinä et kykene
Minä juoksen Cooperissa yli 3000 m - Sinä et juokse ollenkaan
Minä vedän noin 20 leukaa - Sinä et vedä yhtäkään
Minä nukun säännölliset yöunet - Sinä torkut milloin sattuu
Minä en kuorsaa enkä korise - Sinä päriset kuin risa ruohonleikkuri
Minulle löytyy vaatteet kaupasta - Sinulle ei löydy kuin kovalla etsinnällä
Minulla on talo, autoja, sijoituskohde ja rahaa - Sinulla on sossun vuokrakämppä
Minulla on työkykyä - Sinulla ei ole ollut 20 vuoteen
Minulla on kavereita - Sinulla ei ole
Minun suorituskyky on nuoren liikunnallisen miehen suorituskyky - Sinulla on toinen jalka haudassa.
Siinä on ne meidän pikkuruiset erot, joita sinun kannattaa mietiskellä ennenkuin alat kuvittelemaan olevasi jotenkin parempi.
Laitetaan vielä yksi. Kun minä menen baariin, saan naista (jos haluaisin) - Kun sinä menet baariin, saat turpiisi.- Anonyymi
Jos tuossa on jokin asiavirhe, niin korjaa se. Minä en näe siinä muuta kuin karua faktaa.
Faktaa ilman c- kirjainta.
2010 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos tuossa on jokin asiavirhe, niin korjaa se. Minä en näe siinä muuta kuin karua faktaa.
Faktaa ilman c- kirjainta.
2010Ei ole mitään korjattavaa aloitus pohjana ja omat näkemyksesi itsestäsi on summasummaarum.
Asia on niin että minän omakuva minästä ei ole koskaan oikeellinen, vaan täytyy ottaa mukaan myös factat.
Mitä narsismi on ja minkälaisia henkilöitä narsistit on on paljon tutkittu ja sinähän perustat tietosi tutkittuihin asioihin, joten olet tietoinen mistä on kyse. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole mitään korjattavaa aloitus pohjana ja omat näkemyksesi itsestäsi on summasummaarum.
Asia on niin että minän omakuva minästä ei ole koskaan oikeellinen, vaan täytyy ottaa mukaan myös factat.
Mitä narsismi on ja minkälaisia henkilöitä narsistit on on paljon tutkittu ja sinähän perustat tietosi tutkittuihin asioihin, joten olet tietoinen mistä on kyse.Tuossa on edelleenkin lueteltu vain faktat ilman c- kirjainta. Totuus ei ole koskaan narsismia vaan vain toteamus.
Jos sinun osuutesi on virheellinen, niin voit toki oikaista, ja muistutan sinua että sinä aloit tässä asiassa pullistelemaan ja kertoilemaan minun olevan sairas epäonnistuja, kun taas kerroit sinun olevan fiksumpi, menestyneempi ja terveempi ihminen.
Nyt sinulla on mahdollisuus kertoa, mistä kohtaan sinulla on asiat sillä mallilla että voit nimitellä minua sairaaksi?
2010 - Anonyymi
Tais osua ja uppoaa, perusvittumoiseen mieheen?
- Anonyymi
Posson mielikuvitus on rajaton mutta maalaisjärkensä olematon.
Posso ystävällisesti kertoo oman tarinansa, miksi Possosta tuli yksinäinen, persaukinen ja erakoitunut sairaseläkeläinen ja vittumainen mies, joka ei tykkää ihmisistä laisinkaan ja elää vain netissä? Joutuuko Posso nyt Simonkylässä kokkaamaan itse vai mikroeineksiäkö vain nautiskelet? - Anonyymi
otanpa minäkin kantaa asiaa, yksi suomen musiikki historian parhainta musiikkia teki aikanaan Hannu Nurmio alias tuomari, hänen ensi LP oli nimeltään kohdusta hautaan, jos on aivan saatanan hyvä levy, tämä on muuten ensimmäinen viestini tähän ketjuun.
by NumBall VANTAA 63v.- Anonyymi
Noin niinkuin sivujuonteena Hannun yhtyeen nimi oli köyhien ystävät.
- Anonyymi
Sinulla on todella paska musiikkimaku. Pelkästään vanhoja protestilauluja ja itsesäälistä kertovia lauluja jotka on tarkoitettu parodiaksi teitä ladalla ajelevia karvalakkimiehiä kohtaan, mutta sitähän te vajakit ette tajua. Samaten se "Minä rahastan sinua" kirja on sarkasmia, mutta onnettomat raappahousut on siitäkin ihan innoissaan että "just niin ei ne muuta halua meiltä kuin rahaa ja kusettaa". Kirjoista luet joitakin kommunistisovinisti-Jörn Donnerin kirjoja joissa hän valittaa kun kaikki menee päin persettä muilla, eivät osaa ja kehuu itseään.
Luulisi että olisit jo menehtynyt tuhon happamuuden määrään oltuasi naama norsunvitulla kymmeniä vuosia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinulla on todella paska musiikkimaku. Pelkästään vanhoja protestilauluja ja itsesäälistä kertovia lauluja jotka on tarkoitettu parodiaksi teitä ladalla ajelevia karvalakkimiehiä kohtaan, mutta sitähän te vajakit ette tajua. Samaten se "Minä rahastan sinua" kirja on sarkasmia, mutta onnettomat raappahousut on siitäkin ihan innoissaan että "just niin ei ne muuta halua meiltä kuin rahaa ja kusettaa". Kirjoista luet joitakin kommunistisovinisti-Jörn Donnerin kirjoja joissa hän valittaa kun kaikki menee päin persettä muilla, eivät osaa ja kehuu itseään.
Luulisi että olisit jo menehtynyt tuhon happamuuden määrään oltuasi naama norsunvitulla kymmeniä vuosia.Kannattaa kuunnella tuo levy, se on erittäin hyvin toteutettu ja soittamassa on aikansa huippu ammattilaiset, tuo sinun lada fobiasi alkaa saada ja epäterveitä piirteitä, kuten muutkin juttusi... muuten soundi valitsi tuon kohdusta hautaan, parhaaksi suomessa koskaan tehdyksi levyksi, taisi olla vuonna 2005, joten ei minulla taida olla paska musiikki maksu, sinä reppana olet täysin tietämätön, huomaa että levy tehtiin vuonna 1979, ja arvio vuonna 2005... joten vantaan koskessa on ehtinyt virrata vettä.
By NumBall Vantaa 63v.
En ole koskaan lukenut yhtään Donnerin kirjaa, enkä näe oikein syytäkään lukea. oletko sinä koskaan lukenut mitään, muutakuin triptrappeja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kannattaa kuunnella tuo levy, se on erittäin hyvin toteutettu ja soittamassa on aikansa huippu ammattilaiset, tuo sinun lada fobiasi alkaa saada ja epäterveitä piirteitä, kuten muutkin juttusi... muuten soundi valitsi tuon kohdusta hautaan, parhaaksi suomessa koskaan tehdyksi levyksi, taisi olla vuonna 2005, joten ei minulla taida olla paska musiikki maksu, sinä reppana olet täysin tietämätön, huomaa että levy tehtiin vuonna 1979, ja arvio vuonna 2005... joten vantaan koskessa on ehtinyt virrata vettä.
By NumBall Vantaa 63v.
En ole koskaan lukenut yhtään Donnerin kirjaa, enkä näe oikein syytäkään lukea. oletko sinä koskaan lukenut mitään, muutakuin triptrappeja.Eikö löydy erillistä Matkailu/Vantaa -palstaa, kun majuri Posso jatkaa tyhjänpäiväistä sekoiluaan Pattaya -palstalla?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö löydy erillistä Matkailu/Vantaa -palstaa, kun majuri Posso jatkaa tyhjänpäiväistä sekoiluaan Pattaya -palstalla?
Sinun onkin helpompi etsiä saitti mihin kirjoitat matkailu pattayan savo, resupekka. vaihdahan jo omalle alueellesi, pattayan poika.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinun onkin helpompi etsiä saitti mihin kirjoitat matkailu pattayan savo, resupekka. vaihdahan jo omalle alueellesi, pattayan poika.
No löytyyhän possolle ihan oma foorumi: https://keskustelu.suomi24.fi/koti-ja-rakentaminen/asunnot-ja-asuminen/asumisoikeusasunnot
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No löytyyhän possolle ihan oma foorumi: https://keskustelu.suomi24.fi/koti-ja-rakentaminen/asunnot-ja-asuminen/asumisoikeusasunnot
Kiitos kun kerrot, missä on se kaupungin vuokra-asunnot, palsta, kerrotko resupekka. olethan kokemusasiantuntija.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos kun kerrot, missä on se kaupungin vuokra-asunnot, palsta, kerrotko resupekka. olethan kokemusasiantuntija.
Ai sulla ei rahat riittäneet edes ASO-asuntoon, vaan päädyit johonkin vuorakolhoosiin Simonkylässä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai sulla ei rahat riittäneet edes ASO-asuntoon, vaan päädyit johonkin vuorakolhoosiin Simonkylässä!
Olisin hieman myöhässä moisesta, olen ollut jo 1.5 viikkoa suomessa, siksi kysyin asiantuntijalta neuvoa, vai oliko se kokemus sellainen.
- Anonyymi
Täysin epäonnistunut yksilö, olisi täytynyt tehdä lisääntymisen esto jo siinä vaiheessa kun sille tuli stondis katsoessaan telkkarista uutistenlukija Sopasta ja viimeistään kun alkoi nussimaan teinityttöjä, johon jäi koukkuun pedo.
- Anonyymi
Samaa mieltä pattayan rakastuneet on
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1166070Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta334167- 823372
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä183006Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2582100Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882014Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui441866- 1431805
Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81706Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881579