tunnustus

Otan tässä esille aiheen, joka saattaa herättää
joissakin palstan seuraajissa kiukkuakin mutta nostetaan kissa pöydälle ja ihmismielen syvät syöverit pinnalle. Haluan ensimmäiseksi korostaa että seuraavassa esittämäni oma käyttäytymiseni ei ole inhimillistä ja hyväksyttävää. Kyseessä ovat vain omat havainnot käyttäytymisestäni. Mutta haluan tietää, ovatko muut havainneet itsessään samaa kun ovat saaneet painonsa putoamaan.

Olen pitänyt itseäni tähän asti mukavana ja muut huomioonottavana ihmisenä.

Nyt kun olen saanut oman painoni hallintaan, olen kuitenkin saanut "sarvet päähän" ja alkanut kiinnittämään huomiota muihin ihmisiin, erityisesti ylipainoisiin.

Olen huomannut, että saatan esittää kumppanilleni hiljaisella äänellä huomautuksia sävyyn, "katso nyt tuotakin" ja "tuossakin koko perhe yhtä lihavia punkeroita, syövät varmaan pelkkää roskaruokaa" ym. ikävää. Mietin, että eikö tuokin ihminen voisi tehdä jotain omalle olotilalleen, ennen kuin tulee pahempia ongelmia ja tuhoaa elämänsä tuollaisella elämäntyylillä.

.
4766
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

samaan. Olen ihan aidosti huolissani niinkin läheisten ihmisten kuin vanhempieni ja sisareni ylipainoinoisuudesta, ja myönnän olevani välillä vähän liiankin ilkeä, mutta pelkään heidän terveytensä puolesta.
Ei se ole pelkästään v*ittuilua, niinkuin he asian usein ajattelevat, että kun minä olen saanut laihdutettua, niin olisin heitä parempi.
En ajattele niin, vaan haluan heille pelkästään hyvää ja että tulisivat hyvinvoiviksi ja jaksaisivat tehdä asioita, käytännölliseltä kannalta, että löytäisivät helpommin vaatteita ja syitähän riittää...
Samalla ajattelen ehkä myös itseäni siten, ettei tarvitsisi katsella päivittäin kun muut syövät kaikkea hyvää ja kieltää itseltään.
Saisin myös terveellisempää ruokaa siinä samalla, eivätkä voisi valittaa, kuinka kallista minun ruokani on, kun itsekin söisivät terveellisesti.
Jos "halvat" ja lihottavat ruuat jätettäisiin ostamatta, ei terveellinen sitten tulisi niin kalliiksi.

Äänestä

Arvostele ketään ihmisiä tyyliin et "Ompas läski, jättäis tonki jäätelön syömättä" -ym ym kommentteja. EN TODELLAKAAN!!!!!!!!!
Ja olen normaalipainoinen, jos se nyt tähän edes liittyy.

Äänestä

Myönnetään, joskus olen ajatellut pahoja tuntemattoista tai tutuistakin lihavista ihmisistä. Mutta! Tiedostan tämän johtuvan omasta pahasta olostani. Lisäksi en ikinä menisi möläyttelemään ajatuksiani ääneen, en hoikkien enkä lihavien kuullen. Ymmärrän sentään hävetä typeryyttäni. :(

Äänestä

huomauttelen nykyisen jokaiselle yskivälle yksilölle, että lopeta hei se tupakanpoltto. Olen ollut kaksi kuukautta lakossa - huomautteluni johtuu pelkästä kateudesta, joskin totta myös toinen puoli, eli en yski.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


entinen ylipainoinen kirjoitti:

Otan tässä esille aiheen, joka saattaa herättää
joissakin palstan seuraajissa kiukkuakin mutta nostetaan kissa pöydälle ja ihmismielen syvät syöverit pinnalle. Haluan ensimmäiseksi korostaa että seuraavassa esittämäni oma käyttäytymiseni ei ole inhimillistä ja hyväksyttävää. Kyseessä ovat vain omat havainnot käyttäytymisestäni. Mutta haluan tietää, ovatko muut havainneet itsessään samaa kun ovat saaneet painonsa putoamaan.

Olen pitänyt itseäni tähän asti mukavana ja muut huomioonottavana ihmisenä.

Nyt kun olen saanut oman painoni hallintaan, olen kuitenkin saanut "sarvet päähän" ja alkanut kiinnittämään huomiota muihin ihmisiin, erityisesti ylipainoisiin.

Olen huomannut, että saatan esittää kumppanilleni hiljaisella äänellä huomautuksia sävyyn, "katso nyt tuotakin" ja "tuossakin koko perhe yhtä lihavia punkeroita, syövät varmaan pelkkää roskaruokaa" ym. ikävää. Mietin, että eikö tuokin ihminen voisi tehdä jotain omalle olotilalleen, ennen kuin tulee pahempia ongelmia ja tuhoaa elämänsä tuollaisella elämäntyylillä.

.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu