ollaanko me nähty tällä viikolla jo kaksi kertaa, tosin melko pikaisesti mutta kuitenkin.. 😘 Pusuja päivääsi muru ❤️
Mitä ihmettä
Anonyymi-ap
27638
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
En ole mun suosikki tyyppiä nähnyt aikoihin.
Minä nähnyt pari kertaa Miehestä vain selän kun kaukana menossa poispäin. Eilen odottelin turhaan paikassa x..
Onhan sekin parempi kuin ei mitään, tavallaan 😉 tänään olen ihan poikki kun tekemistä riittänyt taas tarpeeksi yhdelle päivälle. Pyykkipäivä.
Koitan saada hänet huomenna kiikariin että näkisin muutakin kuin vilaukselta. Älä siis Mies sure, olet mielessä aina, arkena ja sunnuntaina ❤️ -a
Mikä on tämä Mies, joka kiertää ympäri laukkarataa. Hienostorouvat kiikareillaan hieman muodon vuoksi katsovat ja jatkavat seurusteluaan samppanjalasit huulillaan.
Haleja 🤗ja Pusuja!😘
Ainii 🤗 myös ☺️
Tänää oli mulla eka😍🤩voi tsiisus💗💓💗💓💓💗💓sydän heittää volttiä vieläkin kun mietin sua🥰 sä oikeen tuijotit🙈mulla ei ollu edes meikkiä niin noloo
Meikittömät luonnollisen kauniin näköiset naiset ovat mieleeni. 🥹🤩😍
Sitten en ollut minä kun en ole luonnollinen saati kaunis
En minäkään vissiin ollut sittenkään seksikäs
Olen vain sitten kerran tämän kirjoittanut, muut ei oo mun🙄😝😘haleja söpikselle. Täytyy mennä taas Moiii
Kyllä käytän yleensä edes jotain🤗😍💓💗
Mut nyt ulos.. toivon että näen sut taas❤🙏😍💓💗
Sopivasti, kun osaa laittaa niin hyvä tulee. 👌
No nyt en kyllä tiedä ketä olet tuskinpa ollaan nähty
Juu ihanaa on. Nähtiin pihalla ja muutama sana vaihdettiin. Uuuh.
Voi olla Hyvää päivän jatkoa 😊❤️
samoin sinne 😊❤️
Mehän taidetaan nähdä jatkossa paljon useammin. 😍
Kuin niiin tai siis olishan se kiva 😍😊
Et ole hän. Mut sen söpöliinin tulen varmasti vielä näkemään. 😍
Jonkun muun kommentti oli😉💓
Onneksi ollaan nähty. En kestä kyllä tätä kohta enää. Eikö tässä ikinä päästä rauhassa juttelemaan
Hei
Aattelin tässä
Voiaan tutustua sitkun oot elakkeella
Eihän siihen oo pitkä aika
Voi keskittyä muuhunkii ennen sitä
Ja kokkeillA
Se olisi toivottavaa mutta olet niin etäisen oloinen
Sehän tarkottaa, että on sitten vapautettu orjuudesta ja mualima urkenisi. Kyllä kannattaisi kokkeilla ennakkotillauksena, saa paljo halavemmalla ja eipähän vastaa ei oo, loppuunmyyty.
Ei ole nähty kuin kerran 🙄
Vaikea on myös tänne vastailla kun niin paljon poistellaan viestejä🙁 Harmi. Mut joo ihana olet söpis😍💗💓kaikkea hyvää sinulle toivottavasti nähdään taas joskus. On tosiaan juteltu kerran aikaisemminkin ja ehkä puhelimessa.