Kiertotalous-teollisuusselittelyä ja kiertotiestä suurine kustannuksineen

Anonyymi-ap

Paikallislehti tekee paluuta perinteisempään -kuntalaisten kannanottoihin joutuu kuin joutuukin, herra kaupunginjohtaja laittamaan mustaa valkealla olevan vastineen. Ja myös kaupunginhallituksen JJ on painettu selkä seinää vasten vastaamaan puheistaan ja sanomisistaan.
Asiasta kuntalaiset kirjoittivat, ettäkö meidän hallinnon ykkösketju on oikeuskansleria tietävämpi, siinä suhteessa, missä menee maankäyttö-ja rakennuslakien mukaan naapurien kuuleminen?
Toisessa vastineessa paljastui todelliset, tähän astiset kustannukset rekkarallin takia.Olisihan sitä pitänyt hakea valtiolta tukea tientekoon, kun se valtion ylläpitämän siltaraempan takia on Pyhäsalmen kauhistukseksi saatu survoutumaan ei niinkään omii tarpeisiin, vaan kirjoituksen mukaan lähinnä ohikuljoiden tarpeisiin?

104

991

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      No just, mietitäänkö siis Tikkalanmäellä tyhmästi sisäänpäin hyristen ja kilistellen oman edun korvamerkkejä? Ketkä näille / heille ovat valtakirjan antaneetkaan? Entäs kenen leivissä onkaan esitettelojät? Unohtuiko se noin viuh vauh ja vitukseen vaalikausi luistellaan? Niitä niin entisten vaalihuuman hetkiä, että unohtavat olla ihmisiksi ihmisille, meille, joiden nimissä voivat tehdä päätöksiä, ottavat velkaa, vievät lobbareita pitkin maita ja mantuja.
      Hallintohimmeli on hajotettava tuhannen päreiksi, ja uusi päällikkö puikkoihin!

      • Anonyymi

        pikaliimakorjaus- esittelijät

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        pikaliimakorjaus- esittelijät

        Tuhannen tulimmaista, on siinä tunarit.

    • Anonyymi

      JJ ei kirjoituksessaan sivunnut lainkaan sitä mahdollisuutta että varsinkin rekkaliikenne saattaa etsiä toisen reitin käymättä edes Pyhäjärvellä Tyypillinnen politiikon vastaus annettuun kysymykseen.

      • Anonyymi

        Iso J ei ala pikkuasiosta selittelemääm,kun valtaa on saatava ja valtaan päästävä.

      • Anonyymi

        ..se mikään poliitikko, näitä kyläjusseja riittää vaikka aidanseipääksi.
        Ettekö usko jo vähemmällä.
        Yksi tienpätkä aiheuttaa älämölöä, suurempi tuska on tuosta toimimattomasta Tk:sta.
        On tullut henk.kohtaista laskua liki 400 - euroa, pelkästään julkiselta puolelta, meidän oma toimimattoman hoidon seurauksena. Rahaa meni, apua ei tule, vaiva vain jatkaa taivaltaan.
        Osaamattomuus kukoistaa Oulua myöten jossa kiire sekoittaa koko päivystyksen järjestelmän. Kukaan ei keskity mihinkään, joten tieto-taito ei kohdennu potilaaseen, uppoaa vanhan päivystyksen, vanhojen laitteiden uumeniin, näyttää unohtuvan sinne. Oleellisin jää tikittämään potilaan osalta vahingoksi, tässä kärsittäneen koko tuleva syksy, siis parannusta ei näy.
        Aikakello tikittää.
        Hirvittää tämä sotesotku, rahankeräys onnistuu, ambulanssikyytejä kerätty jo yli, vaikka itse hoidettu jo niistä osan.
        Hinnat nousee julkisella hiplakasti, eläke ei enää ala riittämään, jossain on vetelä suo, johon kerärätään hivakasti tuohta.
        Miten menee lääkeostot, no niihin voi vaaikuttaa itse, ettei vedä niskanuppiin kaikkea hipletyä mitä ex - tempore, tutkimatta kunnolla määrätään.
        Turhia kuolemia tulee näilläkin peltoaukeilla olemaan, naapurikuntia myöten.
        Onkohan herätty jossain yläportaassa niin suuren säästöliekin käyttöön, että ongelmat nähdään jo todellisina.
        Onkohan ongelmat olleet jo pitkään vallalla?

    • Anonyymi

      Vain lukutaidoton idiootti kävelee hiihtoladulla.

      • Anonyymi

        Lopeta tollo, olet mieltä vailla latuinesi.
        A s i a a n!

    • Anonyymi

      Mistä noita joka asiasta marisijoita oikein sikiää? On tämä yhtä hittoa ku mitenkään ei sais Pyhäjärveä kehittää.

      • Anonyymi

        Äläpä viitti, ei henkilö/-t joka näkee korjattavaa hallinnon toiminnassa, ole syypää siihen mitä näkee ja vieläpä tuo huomioinsa esille?
        Hoksaatko --hyväksikäyttäjien jälkeläinen?

        Höpöhöpö

        Hyvä kommentti sinulta.

    • Anonyymi

      Haista aloittaja pitkä v*ttu🤣

    • Anonyymi

      Kaupungin johtajan virka määräaikainen 6v sitten uudet vaalit.

      • Anonyymi

        Rinnevaara piti talouden kunnossa.Painostettiin pois oikein lakituvan kautta.Nykyinen kaupunginjohtaja ottaa lainaa jolla entinen laina maksetaan pois.Kuvitellaan vain että muutaman vuoden päästä tulee rahaa oikein kunnolla." miljardikunta" hyvä vitsi.Yksistään tuulivoima on 500miljoonan euron investointi. Täytyy olla valtava tuulipuisto kun vertaa Simon tuulipuistoon joka on Suomen suurin. Investointi on 150miljoonaa euroa.Kaupunginjohtaja oikein kirjoitti tuosta 500miljoonan euron investoinnista.Pyhäjärven kaupungin sivustolla.

        Aivan, voikin kysyä onko hän puheissaan suuridiootti vai olemmeko me kuntalaiset uskoessamme puheet täysidiootteja?
        Päättäjät ainakin ovat, heillä kun on paikka laukoa herratapaus vastuuseen ...mikä on kun eivät heitä miestä kiertoradalle.

        "Meille Pyhäjärvelle kohdistuu miljardin euron uusiutuvan energian investoinnit vuosien 2021-2027 aikana. Tuulivoimahankkeiden osuus on noin 500 miljoonaa euroa" Näin lupaa kaupungin johtaja Henrik Kiviniemi.Miten käynee kun kahteen vuoteen ei uusia tuulimyllyjä saa edes perustaa..

        Sosiopaatti jätti jäljelle savuavatt henkilösuhteet. Saanut potkut jokaisesta siis jokaisesta työpaikastaan.

        Miksi ei saa?

        Mikä muuttui? Ei mikään, vai onko velkaantuminen positiivinen muutos? Jos on, niin mihinkään emme pääse siitä dilemmasta, että Pyhäjärvi oli jo rikki ennen Rinnevaaraa, vain rehelliset veronmaksajat asian tiedostivat sen..
        Henkinen ja häiriintynyt keskustelu olettamuksineen siirtyi Tikkalanmäen esiemrkin kannustamana kaduille, kerhoihin ja someen..paitsi ettei keskustelevaa ja yhteisöä huomioivaa ilmapiiriä ole kehutuista virkamiehistä ja päättäjistä huolimatta saatu aikaan.
        Missä siis syntipukit lysmyää?
        Nykymeno ei muutu kolmesta syystä hallinnossa olevien pysyväisongelmien johdosta.
        1.Vallasta ja ihmisten höynäyttämisestä huumaantuminen on jokaisen pääpolitiikon helmasynti,
        2. erimielisyyttä syntyy viimeisen sanan sanojasta- kuka päättää niin valtuustossa, kuin yhteisössä , lapsellista väittelyä turhasta, vain siitä näkökulmasta että muutamalla on pönkätty pylväsapinan paikka, missä apina istuu halvaannuttaen kunnan asioita--vain kieroutuneena omasta erinomaisuudestaan.
        3.johtoryhmän tumpeloituminen omaan suojaukseensa nousukasmaisen , narsistipyskomaisen hallintosysteemin aiheuttaman pelkokertoimen takia.

        Ihminen hakee aina pakotietä tiukasta paikasta, eikö Tikkalanmäellä tunnisteta tilannetta?ihmetyttää miksi valtuusto ei vaadi kokonaisvastuunkantoa huolestuttavista merkeistä huolimatta? Mihin me äänemme olemme antanee, ellemme siksi, että edustajat ovat meidän puolestamme yhteisön eduksi paikoillaan?
        Nyt ei hyvän tavoite lähene eikä luotettava sana kierrä, nyt kiertää ahneus ja hävytön panettelu.

        Vallankäytön taustalla vaikuttaa aina suhtautuminen poikkeavuuteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sosiopaatti jätti jäljelle savuavatt henkilösuhteet. Saanut potkut jokaisesta siis jokaisesta työpaikastaan.

        Johan HeKokin heräsi vittuilemaan ja hokemaan tuota iänikuista mantraansa."Koski vain pauhaa,saamatta rauhaa"

        Kepuvasurien piireissä toteutetaan niin entistä päsmäröintiä, joka ei hyvän tavoittelua kuntalaisille, pääasia on kokonaisvalaisesti yhteisöä sairastuttavan "demokratian" tehdään hallaa, katsokaa kerrankin minkälaista porukkaa siivilöityi valtuustoon, ja mitä on tapahtunut pian päättyvällä vaalikaudella.
        Se mitä on, on suoraa seurausta siitä, missä ei ole pueilla eikä lupauksilla rajoitteita, tehdään valehtelemisen avulla ja houkutteluilla velkaa , missä hyvä tulevaisuus ei lähene eikä luotettava sana kierrä, nyt kiertää ahneus ja hävytön panettelu.

        pikakorjaus: pääasia on aiheuttaa kokonaisvaltaisesti yhteisöä sairastuttavaa politiikkaa, ns "demokratiallaan" tehdään hallaa,

        neroja nämä on....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rinnevaara piti talouden kunnossa.Painostettiin pois oikein lakituvan kautta.Nykyinen kaupunginjohtaja ottaa lainaa jolla entinen laina maksetaan pois.Kuvitellaan vain että muutaman vuoden päästä tulee rahaa oikein kunnolla." miljardikunta" hyvä vitsi.Yksistään tuulivoima on 500miljoonan euron investointi. Täytyy olla valtava tuulipuisto kun vertaa Simon tuulipuistoon joka on Suomen suurin. Investointi on 150miljoonaa euroa.Kaupunginjohtaja oikein kirjoitti tuosta 500miljoonan euron investoinnista.Pyhäjärven kaupungin sivustolla.

        Kaipaamme todella Rinnevaaraa.
        Empatia ei näy Pyhäjärven toiminnoissa, se kuuluu julkiseen toiminnankuvaan, sen oikean toteutuksen rinnalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan, voikin kysyä onko hän puheissaan suuridiootti vai olemmeko me kuntalaiset uskoessamme puheet täysidiootteja?
        Päättäjät ainakin ovat, heillä kun on paikka laukoa herratapaus vastuuseen ...mikä on kun eivät heitä miestä kiertoradalle.

        Sitä tässä on ihmetelty, tuntuu kuin jarrut olisi oikeiden asioiden päällä, runtattu pakettiin ja nappula päällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Meille Pyhäjärvelle kohdistuu miljardin euron uusiutuvan energian investoinnit vuosien 2021-2027 aikana. Tuulivoimahankkeiden osuus on noin 500 miljoonaa euroa" Näin lupaa kaupungin johtaja Henrik Kiviniemi.Miten käynee kun kahteen vuoteen ei uusia tuulimyllyjä saa edes perustaa..

        Tuulivoima tuhoaa Pyhäjärven luonnon ja elinkeinon.
        Tappaa ympäristörauhan, vie ihmiset mennessään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sosiopaatti jätti jäljelle savuavatt henkilösuhteet. Saanut potkut jokaisesta siis jokaisesta työpaikastaan.

        Älä höpsi!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä muuttui? Ei mikään, vai onko velkaantuminen positiivinen muutos? Jos on, niin mihinkään emme pääse siitä dilemmasta, että Pyhäjärvi oli jo rikki ennen Rinnevaaraa, vain rehelliset veronmaksajat asian tiedostivat sen..
        Henkinen ja häiriintynyt keskustelu olettamuksineen siirtyi Tikkalanmäen esiemrkin kannustamana kaduille, kerhoihin ja someen..paitsi ettei keskustelevaa ja yhteisöä huomioivaa ilmapiiriä ole kehutuista virkamiehistä ja päättäjistä huolimatta saatu aikaan.
        Missä siis syntipukit lysmyää?
        Nykymeno ei muutu kolmesta syystä hallinnossa olevien pysyväisongelmien johdosta.
        1.Vallasta ja ihmisten höynäyttämisestä huumaantuminen on jokaisen pääpolitiikon helmasynti,
        2. erimielisyyttä syntyy viimeisen sanan sanojasta- kuka päättää niin valtuustossa, kuin yhteisössä , lapsellista väittelyä turhasta, vain siitä näkökulmasta että muutamalla on pönkätty pylväsapinan paikka, missä apina istuu halvaannuttaen kunnan asioita--vain kieroutuneena omasta erinomaisuudestaan.
        3.johtoryhmän tumpeloituminen omaan suojaukseensa nousukasmaisen , narsistipyskomaisen hallintosysteemin aiheuttaman pelkokertoimen takia.

        Ihminen hakee aina pakotietä tiukasta paikasta, eikö Tikkalanmäellä tunnisteta tilannetta?ihmetyttää miksi valtuusto ei vaadi kokonaisvastuunkantoa huolestuttavista merkeistä huolimatta? Mihin me äänemme olemme antanee, ellemme siksi, että edustajat ovat meidän puolestamme yhteisön eduksi paikoillaan?
        Nyt ei hyvän tavoite lähene eikä luotettava sana kierrä, nyt kiertää ahneus ja hävytön panettelu.

        Se on totta, että Pyhäjärven kunnalliselämä oli korruptoitunut, jossa ei ollut huolta huomisesta, eikä kuntalaisten hyvinvoinnista.
        Rappeuma näkyy, ikävä kyllä joka toiminnassa, tietysti on joku maksettu hyväveli joka lappaa omiaan taskut täyteen, muualla se ei näy.

        Saisko jo esimerkin korruptiosta ja taskun täyttämisestä? Edes yhden😃

      • Anonyymi

        Paikakunnalle muuttaja toivoi siellä remmiä takamukselleen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saisko jo esimerkin korruptiosta ja taskun täyttämisestä? Edes yhden😃

        Tavalliset Pyhäjärviset ei ymmärrä näitä "korruptio"-puheita ollenkaan. Olisi vähintäänkin reilua paljastaa mihin näillä viitataan, vai onko väitteet tavallisia persuvalheita!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tavalliset Pyhäjärviset ei ymmärrä näitä "korruptio"-puheita ollenkaan. Olisi vähintäänkin reilua paljastaa mihin näillä viitataan, vai onko väitteet tavallisia persuvalheita!

        Ovat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on totta, että Pyhäjärven kunnalliselämä oli korruptoitunut, jossa ei ollut huolta huomisesta, eikä kuntalaisten hyvinvoinnista.
        Rappeuma näkyy, ikävä kyllä joka toiminnassa, tietysti on joku maksettu hyväveli joka lappaa omiaan taskut täyteen, muualla se ei näy.

        Pyhänetti hyvä esimerkki hyväveli järjestöstä. Tutkintaan kaikki suhmuroinnit.

    • Anonyymi

      Nyt vastustan kiertoteitä. Jos sitä ei olisi tehty vaatisin sen rakentamista aamuitkussani.

      • Anonyymi

        Puolustelevat kommentit tullenevat itse päätöksentekijöiltä, tai heidän perheväeltään. Onhan taivaan tosi, ettei yli miljoonan maksaneesta ja vielä monta sataa tuhatta lisää maksaen, tunaroijien aivopireuna tehdyllä tienpätkällä ole elinvoiman eikä viihtyvyyden kanssa mitään tekemistä.
        Näinä vihreän siirtymän vuosina ei hyvän tavoite lähene eikä luotettava sana kierrä, nyt kiertää ahneus ja hävytön panettelu.

        Mutta mikä olisi esimerkki korruptiosta ja taskujen täyttämisestä?

        Vastaaminen sinun korrupitiokysymykseen merkitsee yhtä vähän hoksaamista kieroilusta , tai muutenkaan ajatteluusi, sillä sen merkitys on samaa läpilaskutusta, kuin mitä uusi tienteko kaikkinensa, eli ei yhtikäs mitään.
        Sen sijaan kehoitan katselemaan kaupungin tytäryhtiöiden suuntaan, keskeisten ylinminä-henkilöiden rooleja ja saavutettuja tuloksia! Jahka älyät, pureskele niiden toiminnoista syntyneitä tuotoksia verrattuna siihen, kuinka paljon ja kuinka kauan uusioille plusplus muulle leikkimiselle on annettu veronmaksajien rahaa...ja kenelle. Tai keiden kautta? Joten en väitä, yhteispelillä tarkoitushakuisesti menetelmää voi kutsua kulisseissa pyörivänä käsienpesurimallina, joten ei se ole ihan uusi keksintö.

        Mutta miksi ette kerro esimerkkiä tuosta käsittämättömästä korruptio-väitteestä (jopa taskujen täyttämisestä)? Siis kuka on saanut henkilökohtaista hyötyä rahan tai muun hyödykkeen muodossa päättäjien toiminnasta? Tätähän TE olette toitottaneet jo vuosia, eikä kukaan tiedä mistä puhutte! Ihan vaan yksinkertaisesti kerrotte mihin viittaatte. Ei ole vaikeaa, jos tietää esimerkin, mutta jos ei tiedä, niin sitten vastausta ei tule!

      • Anonyymi

        Täyttä sönkköä taas. Mitään ei ole esittää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täyttä sönkköä taas. Mitään ei ole esittää.

        Mitä muuttiko yhden äänen ihme tänne pakoon tuollaista rätöstelyä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä muuttiko yhden äänen ihme tänne pakoon tuollaista rätöstelyä?

        Niin 18:20 väittää.

      • Anonyymi

        Minä en hae miesten välistä seuraa ja enkä liiku sinun tavoin niissä piireissä.

      • Anonyymi

        On nämä huvittavia. Ensiksi väittävät aivan poskettomia syytöksiä korruptiosta ja taskujen täyttämisestä ja sitten kun vaaditaan esimerkkiä siitä, niin sitten haukutaan esimerkin vaatija! Olette idiootteja, ymmärrättekö?

      • Anonyymi

        Teha taas munaa vailla!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Teha taas munaa vailla!

        Anna palaa, seuraamme innolla itsesi nolaamista 😁

      • Anonyymi

        Tämä Asematien rakentaminen , lähes 2 milj. euroa oli todellakin Susi syntyessään. Olisipa veronmaksajien kotikatuja parannettu tällä rahalla. Se olisi ollut aivan toinen juttu!!
        Valtio tekee kantatie 27 parantamisen ja sillan korjauksen ja harjakorkeuden nostamisen
        ihan valtion varoilla, missä kutannukset kaatuvat koko Suomen syllin. Tyhmää ja typerämpää ei ole voinut tapahtua!! Kuka/ketkä olivat ojentelemassa. Enää ei ole
        pitäjäneuvos, mutta Kuka nyt?

        Jos ei olisi tehty niin haukkuisittäällä päättäjiä vaatien sen tekemistä.

        Tyhmempääkin on tapahtanut esim. sinun syntyminen. hih hih

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anna palaa, seuraamme innolla itsesi nolaamista 😁

        Mietin asioita. Mistä johtuu, että sinä itket vaintäällä eikä sinun sanomisella ole missään mitään vaikutusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mietin asioita. Mistä johtuu, että sinä itket vaintäällä eikä sinun sanomisella ole missään mitään vaikutusta.

        Ihan pikku vinkki, on taas väärä henkilö kyseessä 🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mietin asioita. Mistä johtuu, että sinä itket vaintäällä eikä sinun sanomisella ole missään mitään vaikutusta.

        Annat typeryyttäsi itsestäsi tietoja, joita kuvittelet ettei kukaan huomaa sinun kaksoisrooliasi- hehhe hhe

        Olet siis jossain muuallakin,tekemässä ja miettimässä asioita, kuin me täällä? Olet tyhyydessäsi pätemässä 365 pv "näkymätöttömänä" sekä että. suomi24 kommentoimassa 24/7.ja hallinnossa häntäpään vartijana. Täällähän sinä uikutat myös jälkiesi perässä, itket kun jotkin kommentit iskevät sinua suoraan aataamiin.
        Huomaatko, olet aina itse syyllistynyt asiaan100%, josta muita kommentoijia kiusaat, vaadit lisää selkoa ja vänkäät asiallisia kirjoittajia mukaan lapsellisesti kinastelemaan!
        Lopeta, ettet joudu itseäsi viisaampien kanssa sanoistasi nalkkiin!
        Mikä saa sinut jatkamaan turhaa parranpärinääsi?
        Ehkäpä että kokisit /koet ylemmyyttä, kun saat toisia osoitellen turhautumistasi purkaa, itsesi puolesta sijaistamaan, valkeiden valheiden täydellisyys asuu pieni munaisissa pikkumiehissä , kaiken kruununa on se että olet naivi ja itserakas, lapsenomainen kiusaaja..

        Annat typeryyttäsi itsestäsi tietoja, joita kuvittelet ettei kukaan huomaa sinun kaksoisrooliasi- !
        Pyhäjärven kaupungin tulevaisuustavoitteet;
        miljoonien tuhlaus nro 1. irvikuvake musta viiru Pyhäsalmen elinvoiman mitättömyyden merkkinä--vielä siihen ½ miljoonaa hupuloidaan
        nro 2. kulttuuritalon/kirjaston miljoonien investoinnin toteutukseen ajaminen sinetöi elinvoimamitättömyyksien kyvyt sitoa tulevaisuus velkaan ja sitä kautta tuottamattomaan...
        nro 3. tuuli-aurinko-pumppuvoimala-kiertotalousinvestoinnit kuorivat hyödyn pörssipelaajien iloksi enemmän , kuin että petraantuisivat etuina paikallisille, eivät ikinä tule mahdollistamaan eikä antamaan pyhäjärvisille työtä ja toimeentuloa.

        Kaupunginjohtajasta " Minulla on oikeus henkilökohtaisiin hyökkäyksiin. En arvosta häntä kovin paljon. En arvosta hänen älykkyyttänsä kovin paljon"..
        Hän on lahjoiltaan heikompi kuin edeltäjänsä, arkipäivä toisensa perään näkymättömiä tavoitteleva, omaa tiliä tekevänä uusioavauksillaan ja henkilötyövuoden tulokset sekä kokonaisuuden karut numerot vahvistavat taitamattomuuden --tilinpäätös ei valehtele--vaan kirkuu punaista konsernin tilinpäätöksessä.
        Puhumattakaan kunnan ns. elinvoiman tunnusluvuista ja itsenäisyyden takuumittareista.

        Voin toki joutua itseäni viisaampien kanssa nalkkiin, mutta koska sinä olet paljon minua tyhmempi niin vaaraa ei ole. Kukaan ei siis joudu sinun kanssa nalkkiin.

        Sinun ongelma on, että pidät itseäsi fiksuna, että huomaan olevasi pelle, jolle kaikki nauravat.

        Sinusta ei ole kuin itkemään täällä. Millään sinun sanomallasi ei ole missään mitään merkitystä koska 0=0. Taitaa keljuttaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaupunginjohtajasta " Minulla on oikeus henkilökohtaisiin hyökkäyksiin. En arvosta häntä kovin paljon. En arvosta hänen älykkyyttänsä kovin paljon"..
        Hän on lahjoiltaan heikompi kuin edeltäjänsä, arkipäivä toisensa perään näkymättömiä tavoitteleva, omaa tiliä tekevänä uusioavauksillaan ja henkilötyövuoden tulokset sekä kokonaisuuden karut numerot vahvistavat taitamattomuuden --tilinpäätös ei valehtele--vaan kirkuu punaista konsernin tilinpäätöksessä.
        Puhumattakaan kunnan ns. elinvoiman tunnusluvuista ja itsenäisyyden takuumittareista.

        Mutta ei ole luonnevikainen sosiopaatti kuten edeltäjänsä ja hänen seuraajansa kuten sinäkin....

    • Anonyymi

      Pyhäjärven Sanomat 14.8.2024 oli ottanut sivuilleen neljän henkilön tekstejä mm kuntalaisen näkemys uudesta tiestä,siihen vastaus hallituksen pj :ltä ja toisena tekstiä oikeuskanslerin linjaamasta lain noudattamiseen liittyen, siinä kuntalainen kysyi ja kaupunginjohtaja vastasi.
      Nyt, jo muutaman kerran nämä molemmat kuntalaistekstien aiheet ja kirjoitukset sekä hallinnon antamat vastakirjoitukset luettuani, on sanottava kiroten valitettavasti, että niinhän seon, ettei kunnan korppi toisen korpin silmää noki!
      Kaupungin ylimpiä paikkoja pitävät miehet ovat sanattomassa sopimuskimpassa tukien toistensa kämmien jälkiselvittelyjä pätemisdemokratian suomin oikeuksin!
      Selityksillään he tosin onnistuvat molemmat erityisen huonosti vakuuttamaan, kummin tapahtui? Toteutuiko nimeksikään puhutuissa asioissa julkihallinnon rajaamana ja kuntalaisten edessä oikeus, vai menikö vihkoon ns. oman lain käsityksen oikeutuksilla?

      • Anonyymi

        heh heh Täyttä Sönkköä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        heh heh Täyttä Sönkköä.

        Sinä oot vissiin se lukutaidoton idiootti, joka "kävelet ymmärtämättä "suomi24 keskusteluissa aamusta iltaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä oot vissiin se lukutaidoton idiootti, joka "kävelet ymmärtämättä "suomi24 keskusteluissa aamusta iltaan.

        Mutta en ole täysi sönkkö eli pahasti päästäni viallinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta en ole täysi sönkkö eli pahasti päästäni viallinen.

        Johan pomppasi, sitäpä just oletkin, vikalistasi on päättymätöntä, eli sinä ja sinua toistava kaiku huutaa sinun olevan enemmän kuin yhdeksän nollaa peräkkäin...

        Heh heh taisi kalahtaa? Vain oletko niin tyhmä, että et tiedä omaa arvoasi muiden mielestä? 0=0

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta en ole täysi sönkkö eli pahasti päästäni viallinen.

        OletHeKo Sekopää Keskustapuolueesta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta en ole täysi sönkkö eli pahasti päästäni viallinen.

        Oletkin Cescustan cylähullu 🤣. Puolueesi ylpeys😁

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta en ole täysi sönkkö eli pahasti päästäni viallinen.

        Mikä on sönkkö, tai kuka? Eikö sinun tasoisesi neropatti osaa kirjoittaa suomeksi, mitä haluaa ja kenelle pilkkaansa esittää? Oikeesti, honaatko että itse taidat olla.

        Kaikki tietävät sönkön tuon sekarin taustan.

        Minä en tiedä, kerro ihmeessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki tietävät sönkön tuon sekarin taustan.

        Vai niin, miten voit olla noin v a r m a , että k a i k k i tietävät sekavan anagrammisi..lopeta höpötys ja puhu asiaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki tietävät sönkön tuon sekarin taustan.

        Asia kiinnostaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki tietävät sönkön tuon sekarin taustan.

        Kerro nyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki tietävät sönkön tuon sekarin taustan.

        Jaa tietosi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki tietävät sönkön tuon sekarin taustan.

        Popparit paistuu jo odotellen lauantai illan draamaa 👍

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta en ole täysi sönkkö eli pahasti päästäni viallinen.

        Laita hommaan vauhtia, kun oluet lämpiää odotellessa illan draamaa👍

    • Anonyymi

      Tie on toki hintansa väärti.

      • Anonyymi

        Mitenkähän tien hinnan väärttin voi laskea? (hintansa väärtti)

        Sanonta korostaa sitä, että meidän ei tulisi tehdä päätelmiä tai ottaa asioita itsestäänselvyyksinä pelkän luulon perusteella. Sen sijaan meidän tulisi pyrkiä hankkimaan tietoa ja varmistamaan asiat ennen kuin teemme päätöksiä tai muodostamme mielipiteitä.

        Voimatta miljoonakuluille mitään tässä vaiheessa, maksaa pitää mitä maksaakin.
        Sen saamme epäilijöinä, että tuskinpa uuden tien tarpeellisuudesta tehtiin suurempaa selvittelyä, ja samaan kategoriaan voi huomauttaa, kun kuokka kutsuttiin töihin, piikki jätettiin tarkoitushakuisesti auki,,ja on sitä vieläkin.
        Tikkalanmäkiset, niin makaatte kuin petaatte.
        Ei älyä, ei ymmärrystä todellisuuteen, joten uutta budjetissa venyvää hanketta jalalle --kiireesti päätös lukkoon, ja investoidaan seiniin!
        Näinkö mennään?

    • Anonyymi

      Kertoisiko joku totta mistä esim. 10 viime vuoden aikana Pyhäjärven suurimmat velat ovat kertyneet? Ennen olimme plussalla nyt on kuntalaisia kohtaan kasvanut vain velka.
      Sairaalan rakentamiseen ja uuden tien tekoon mihin muihin?
      Investointeja ei ole kuntalaisen näkökulmasta katsoen nähty,ei puhuta pienistä summista vai onko pieniä tehty niin paljon,että niistä on syntynyt suuria velkoja joissa nyt kuntalaiset rypevät?
      Voi vai todeta,ettei kaupungin taloutta ole olleet hoitamassa ammattitaitoiset henkilöt🧐 kaupunginvaltuutetut eivät ole matemaatikkoja vaan oman edustamansa suuremman agendan omaavien juoksu henkilöitä, joten pois muutto jatkuu...

      • Anonyymi

        "Ennen olimme plussalla nyt on kuntalaisia kohtaan kasvanut vain velka."!

        Valaisetko hieman tuota plussalla oloa! Oliko kaupungilla saatavia enemmän kuin velkaa? Hyvin olet muuten perillä näistä talousasioista🤣

        Miksi aina pitää kysellä, kerro oma näkemyksesi taloustilanteeseen, mikäli sinulla omaa näkemystä on?
        Olemmeko me , pyhäjärviset , valinneet / saaneet erityisen onnistuneen johtoryhmän, kaupunginjohtajan ja eri toimielimet puheenjohtajineen ja toimitusjohtajineen talouden ja elinvoiman edistäjiksi puikkoihin?
        Oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus ei pidä päätöksenteossa demokratian edellyttämää tuntosarvien ja silmien edessä tapahtuvana , ede kuulla saati tunnistaa asukkaiden perustarpeita tukevaa eikä osaavaa mainetta yllä.

        Perseilyä ja pilkantekkoo aktiivikuntalaiset ovat lukeneet ja saaneet häätäjäksi kutsutun kaupunninjohtajuuden myötä pullahdellut tuplaten lissää...on meillä valheilla valveutuneet , kulissipeleissä marinoituneet, koinsyömät aivot tuoa tuovia päätöksiä tuunaamassa.

    • Anonyymi

      Sönkköä tuutin täydeltä.

      • Anonyymi

        Tönkköä, sönkköä, tekaria ym. Etkö kykene kertomaan suoraan, että ketä tarkoitat solvata? Eikö äly ja kyky parempaan riitä? Olet kyllä loistava mainos edustamallesi puolueelle ja muut jäsenet ovat varmasti ylpeitä sinusta.

        Totuus satuttaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totuus satuttaa?

        Mikä totuus? Se, että olet kiistaton idiootti ja kaikkien naurunaihe somessa ja kylillä 😁

        Tiedätkö mitä arvaa kuka on naurunaihe?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totuus satuttaa?

        Vielä kehtaat kylillä liikkua, vaikka sinulle ilkutaan jo aivan avoimesti 🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vielä kehtaat kylillä liikkua, vaikka sinulle ilkutaan jo aivan avoimesti 🤣

        Aika hupaisaa. Mistä asti olet luulut minua sinuksi?

        HeKolle nauravat kepulaisetkin .hih hih hih

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika hupaisaa. Mistä asti olet luulut minua sinuksi?

        Puhuvat, että Tenho on mennyt hedelmöityshoitoon? Haluaa tehdä Sakarille poikavauvan. Kansa tarvitsee lapsia.

        Mt potilas ei tiedosta tilaansa 😁. Luoja kuinka tyhmä olet 🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika hupaisaa. Mistä asti olet luulut minua sinuksi?

        Joko kepu potki sinut ulos sekoilusi takia😁

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puhuvat, että Tenho on mennyt hedelmöityshoitoon? Haluaa tehdä Sakarille poikavauvan. Kansa tarvitsee lapsia.

        Heikki paljasti tuossa oman vittumaisen luonteensa josta on kuuluisa.Potkittu kepun luottamustehtävistäkin pois.Valheilla on lyhyet jäljet sanotaan..

        Et jaksa enää ottaa pitkiä askelia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heikki paljasti tuossa oman vittumaisen luonteensa josta on kuuluisa.Potkittu kepun luottamustehtävistäkin pois.Valheilla on lyhyet jäljet sanotaan..

        Kaikkein naurettavinta on, että Seko HeKon mainitsemat ja pilkkaamat henkilöt eivät ole tehneet yhtään kommenttia, mutta toinen teki tietääkseni HeKo:sta rikosilmoituksen. Joten ootellaan😁

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikkein naurettavinta on, että Seko HeKon mainitsemat ja pilkkaamat henkilöt eivät ole tehneet yhtään kommenttia, mutta toinen teki tietääkseni HeKo:sta rikosilmoituksen. Joten ootellaan😁

        Näin on käynyt .HeKo voi odotella virkavallan vierailua lähiaikoina..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikkein naurettavinta on, että Seko HeKon mainitsemat ja pilkkaamat henkilöt eivät ole tehneet yhtään kommenttia, mutta toinen teki tietääkseni HeKo:sta rikosilmoituksen. Joten ootellaan😁

        Hekosta en tiedä, mutta itkijän ja marisijan oikeat nimet siis oikeat on kerrottu täällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puhuvat, että Tenho on mennyt hedelmöityshoitoon? Haluaa tehdä Sakarille poikavauvan. Kansa tarvitsee lapsia.

        Pyhäjärven keskusta, Koski, H 👍

    • Anonyymi

      Yleensä tarvitaan vakava rötös, että muuttaa kauemmaksi.

      • Anonyymi

        Katsotaan miten vakava rötös on kyseessä 😁

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katsotaan miten vakava rötös on kyseessä 😁

        Minä olen alkujaan Pyhäjärveltä, mutta on tänne muuttanutkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katsotaan miten vakava rötös on kyseessä 😁

        Kuulema jonkinlainen alaikäsiin liittyvä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuulema jonkinlainen alaikäsiin liittyvä?

        Aluksi kunnianloukkaus, solvaus ym. Poliisi saa tutkia mitä muuta löytyy😁.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aluksi kunnianloukkaus, solvaus ym. Poliisi saa tutkia mitä muuta löytyy😁.

        "Perseilyä ja pilkantekkoo aktiivikuntalaiset ovat lukeneet ja saaneet häätäjäksi kutsutun kaupunninjohtajuuden myötä pullahdellut tuplaten lissää...on meillä valheilla valveutuneet , kulissipeleissä marinoituneet, koinsyömät aivot tuoa tuovia päätöksiä tuunaamassa."

        Haistattelijan jälkihöyrytys pursuaa kaupungin tiedotusvastaavan älylaitteelta? Oli kuka vaan, niinkäytös kertoo täysillä sen, että henkinen tasokkuus, moraalinenn sivistys on kääntynyt haustattelijalla takaisin suuntaan, mitä kautta on itsekin saapunut alastomana, halventaa äitiänsä toistuvasti.
        Vai onko käynyt niin, että syntymälahjoissa ei edes ollut mukana äidiltä eikä isältä antaa eväitä henkiseen sivistykseen, eikä asialliseen vuoropuheluun?

        Media tekee kaikkensa, että olemme ajanhermolla uutisoinneissa Usan presidentinvaalien suhteen. Rebuplikaanien ehdokas Donald Trump on eiintymisellään tehnyt täysin selväksi sen, että hän on pienisieluinen, epävarma miehisyydestään ja käyttää 95% julkisuusajastaan naisten, etnisten ryhmien ja solvausten kimpussa, kohdistaa törkeää ivaa Kamala Harrsiin suuntaan, nostaa itseänsä, yli-minäänsä ja esiintyy "muka niin erinomaisuuttaan" korostamalla kansakunnan ainoana messiaana.
        Säälittävä ääliö!
        Ja hänen, Trumpin samis-pikkuvelipuolia, on siunaantunut piskuisen Pyhäjärven hallintoon ja kunnallispolitiikkaan, joka ei ole asia havainnut, huomioinut kielenkäytön härskiyttä ja sivalteluja, niin voi voi, sellaiset henkilöt ovat täysillä siinä sylkevässä sakissa , pahentuvalle henkiselle väkivallalle mukautuneita, ja häirinnän ihan normaaliksi leimaten.
        Pyhäjärven hallinnon plus politiikan tukipiireistä löytyy heittämällä samis-pikkuveljiä, miksei myös siskopuoliakin, on tusinoittain.
        Meno on kuin rheeperpaanilla, sanoista voi olla lyhyt askel tekoihin. Oikeinko on, että ilmeisesti prepataan käyttämään rumaa, halventavaa kieltä muista, heistä nimenommaan, joita keskenään ovat päättäneet mustamaalata ja syyllistää.
        Naisiahan ovat aina pervot limanaamat olleet rääpimässä, nimittelemässä ja alistamassa.

        Vain miehisyydestään varma tavallinen tai julkisuuden mies elää sanojensa mukaan, sivistyneesti, näyttää esimerkkiä käytöksellään kaikilla elämänsä osa-alueilla.

        "Kukaan ei ole ylimielisempi naista kohtaan, aggressiivisempi tai pilkallisempi, kuin mies, joka on epävarma miehisyydestään".-Simone de Beauvoir

        joo, valitettavasti näin se vaan on, krjoittaa nimimerkki testosteroonihormoonikkojen egoiluun tympääntynyt

    Ketjusta on poistettu 18 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      10300
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      421
      4563
    3. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      92
      3104
    4. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2875
    5. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2714
    6. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      230
      2698
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      154
      1889
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      73
      1748
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1640
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1443
    Aihe