Onko ihmisellä kaksi tietoisuutta?

Ihminen tyypillisesti samaistuu melkein jokaiseen ajatukseen, tunteeseen ja kehon aistimukseen ja voi kokea ne oman minuutensa osana tai oikeammin jokainen ajatus,tunne ja aistimus tuntee olevansa minä ja sillä tavalla vähitellen syntyy fiktiivinen egopersoonallisuus joka on ulkoisen todellisuuden tuottama illuusio laajemmasta näkökulmasta tarkasteltuna.

Kehon aistimukset tyypillisesti ilmaantuvat tietoisuuteen vain jos jokin on pielessä ja vaatii huomiota (kipu) tai hyvänolon tunne (nautinto).

Jos on hyvin keskittynyt johonkin tekemiseen niin kehon tuntemuksia ei edes välttämättä huomaa.

Suurin osa tunteista ja ajatuksista on ikäänkuin "tartuntoja" eli ne tulevat "oman" kehon ja minuuden ulkopuolelta.

Tunteisiin samaistuminen on usein voimakkainta ja koska tunteet ovat paljon nopeampia kuin kielellis-analyyttinen pohdinta niin se vie helposti koko minuuden tai sen fokuksen mukanaan.

Ajatusten, tunteiden ja kehon aistimusten virtaus on hyvin samantapaista kuin tapahtumien virtaus aistimaailmassa. Niihin ei pidä liikaa samaistua, Ne eivät ole itse tietoisuutta eikä todellista minuutta eikä niille pidä antaa liikaa oman tarkkaavaisuuden "energiaa" joka vahvistaa helposti niiden vaikutusta vaan mieluiten pysyä neutraalina ulkopuolisena kokijana ellei ko. asiat ole erityisen olennaisia tai tärkeitä.
...

Tietoisuudesta on hankala kirjoittaa koska arkikieli on rakentunut "esineiden maailman" kokemisen taustalla olevan lokalisoivan perushahmotuksen pohjalle eikä kunnolla sovellu tietoisuuden aspektien käsittelyyn koska tietoisuus on epälokaali eikä sillä ole monikkoa eli lukumääriä vaikka se intention avulla voi fokusoitua eli lokalisoitua mihin tahansa ja vastaavasti myös kaiken kokonaisuuteen ja myös ajallis-paikattoman potentiaalisuuden tasolle (esim. kaukonäkeminen ja muut yliaistilliset kognitiot jotka käyttävät kehon ja aivojen "alitajuista" virittäytymiskykyä joka pitää sitten kaivaa esille subliminaaliselta tasolta loogis-analyyttiselle tasolle kielellistä ilmaisua varten joka vaatii paljon harjoittelua jotta se loogis-analyyttinen taso ei liian hätäisesti ryntäisi tekemään johtopäätöksiä kun esim. tieteessä ja filosofiassa tapahtuu koko ajan).


Jos edes joskus onnistuu tyhjentämään mielensä kaikesta mahdollisesta sisällöstä (tunteista, ajatuksista, aistimuksista) niin voi ymmärtää tietoisuuden perimmäisen olemuksen joka on puhdasta potentiaalisuutta. Pitää virittää itsensä ensin tyhjäksi jotta sinne mieleen mahtuu jotain uutta ja erilaista ja tällaista virittäytymistä on esim. meditaatio ja hyvin nukuttu yö ilman unennäköä.

"Vai onko kyse vain eri aivopuoliskoista ja eri aivoalueista?"

Oikea aivopuolisko on erikoistunut erilaiseen prosessointiin kuin vasen aivopuolisko vaikka se ei ole kovin yksioikoista koska esim. joillain henkilöillä voi olla vain muutama prosentti aivokudosta ja silti he kykenevät toimimaan suht. normaalisti (ns. "vesipäät").

Myös eliöt ilman erilaistunutta hermostoa kykenevät käyttäytymään itsensä kannalta mielekkäästi joten niillä solukalvo toimii ulkoisen ja sisäisen maailman rajapintana.

Aivot eivät tuota tietoisuutta vaan kausaliteetti on täsmälleen päinvastainen jos ymmärtää tietoisuuden olevan pohjimmiltaan epälokaalia ja lukumäärätöntä eli ajan ja paikan projektioiden ulkopuolella. Valvetilassa kokonaisuudesta osittain dissosioitunut mieli projisoi fysikaalisen kokemuksen ja unitilassa unikokemuksen joka voi olla hyvin todentuntuinen esim. selkounissa.


"Vaikea on uskoa kuitenkaan että on yksi universaali tietoisuus. Jostain muusta on kyse. Mistä?"

Nykyisen kulttuurin kollektiivisen ymmärryksen eli olemassaolevan tieteen ja filoisofian tasolla sitä on mahdotonta ymmärtää ilman jotain omakohtaista kokemusta tai tietoa joka viittaa siihen suuntaan.

Aivopuoliskoja yhdistävän elimen katkaisu pilkkoo kahteen osaan ns. egopersoonallisuuden joka erillisyyden kokemuksen tuottama dissosiaatio kuten kaikki muukin yksilöllinen kokemus jonka tarkoituksena on kehittää, integroida ja organisoida autonomisesti toimiva energiakeho ("sielu") eli ns. todellinen persoonallisuus joka kykenee toimimaan ja muodostamaan sellaisia konstruktiivisia interferenssimuotteja joihin fysikaaliset aivot ja hermosto eivät kykene eli elämään toisenlaisessa vähemmän jähmeiden energioiden maailmassa.

Fysikaalinen keho on ikäänkuin sukelluspuku. :D

Tietoisuudella on keho aivoineen käyttövälineenä (vrt. hypnoosi, kanavointi, meediot yms. ilmiöt) eikä päinvastoin kuten nykyään usein kuvitellaan. Tietoisuuden evoluutio on erillinen kehotason biologisesta evoluutiota. Toinen tuottaa yksilöllistyviä tietoisuuksia ja toinen taas "sukelluspukuja". Molemmat evoluutiot palvelevat kokonaistietoisuuden evoluutiota omalla tavallaan.

B

Joskus mietin onko osa minusta rajan takana tuonpuoleisuudessa.

Ja joskus yhdyn ja olen kokonainen.

Ihmisessä on kaksi ihmistä, aineellinen ihminen ja se kuolematon sielu, astraaliruumis, henkiruumis.

Kun tätä tosiasiaa ei tunnusteta, tulee sielun ja ruumiin suhde ongelmalliseksi psykologiassa ja filosofiassa.

Todellisuudessa ei ole vain aineellinen maailma, vaan myös henkimaailma ja sitten nämä kaksi yhdessä, kokonainen maailma.

Ihminen on tätä kokonaista maailmaa, mutta elää kuitenkin pääasiallisesti aineellisessa maailmassa. Se henkiruumis on kuin uinumassa, emme ole sen kautta yleensä kovinkaan paljon yhteydessä henkimaailmaan, kuten sitten kuoltuamme olemme kokonaan vaan siinä henkimaailmassa. Niitä henkimaailmoja täytynee olla erilaisia. Kuollessa menemme kuolleiden henkimaailmaan. Ensiksi valoisaan paikkaan, jonka tunnistamme heti varsinaiseksi kodiksemme. Kuten kuolemanrajakokemuksista oleeme saaneet tietää. Mitä sen jälkeen kenellekin, se on uskonasia. Ei ole tietoa varsinaisesti.

Eikä tämä aineellinen ruumiimmekaan ole täydellinen vielä, vaan rappeutuu ja kuolee pois.

aika jännä:

Toinen harvemmin ajateltu näkökulma on aikamatkustuksen vaikutus identiteettiin. Jos matkustaja muuttaa menneisyyttä, miten se vaikuttaa hänen omaan identiteettiinsä ja muistoihinsa? Voisiko aikamatkustaja muistaa kaksi erilaista menneisyyttä?

Tietoisuus on tavallaan kaksi vaiheinen, tai kaksi kerroksinen.

Yläkerroksessa, pinnallisessa tietoisuudessa, tapahtuu asioiden järjestelmällinen, hallittu, rajallinen fokusointi, jäsentely yms., jotta tietoisuus/havaintojärjestelmämme toimii selkeästi, käytännöllisesti ja hyödyllisesti.

Alakerroksessa on kaikki se tieto, joka aistien kautta on sinne tallentunut. Sitä yläkerroksessa ei suoraan tunnisteta/tiedosteta kokonaisuutena, koska se valtava tietomäärä yhtäaikaa tiedostettuna voi aiheuttaa kaoottisen hallitsemattoman tilanteen ja tietoisen ajattelun/kokemisen häiriintymisen.

Kun siis puhut, olet rajallisesti fokusoitunut tiettyyn aiheeseen, jossa puhe rakentuu tiedostamattoman prosessin kautta alakerran tietovarastosta yläkertaan nostettavasta rajallisesta määrästä aiheeseen tunnistettavasti liittyvää tietoa, joista ajatuksen nopeudella etsit sopivat yksityiskohdat, jolloin puhe on loogista ja sujuvaa, joskin silloin tällöin joutuu hetkeksi pysähtymään, kun joskus prosessi vaatii hieman enemmän aikaa sopivan sisällön löytämiseksi.

Kiitos hyvästä aloituksesta.
Kuten muista vastauksistakin huomaamme, et ole kokemuksinesi yksin.
Tuo asia sattuu olemaan minunkin agendalla juuri nyt, ja teoriani siitä on tämä:
Tuo kaksijakoinen mieltäminen on jäljitettävissä kognitiiviseen revoluutioon.
(toivottavasti Yuval Noah Hararin määritelmä tuosta revoluutiosta on tuttu: se on se käännekohta Sapiensin historiassa kun opittiin puhumaan. Ajattelu nimittäin on sidoksissa puheeseen.)

Ennen kuin puhua osattiin, mutta kaikki kapasiteetti em. taidolle oli olemassa (toisin sanoen kyseessä oli nykyihminen, eikä mikään apinan ja ihmisen välimuoto), miellettiin maailma, kuten nytkin mielletään.
Mutta mitäs, kun sitä ei osattu sanoa?
No, epäilemättä se miellettiin ilman puhetta: ilman kysymyksiä ja vastauksia, sanalla sanoen ”otettiin annettuna”, vähän samaan tapaan kuin viisas koira näyttää tekevän (ja kissa!).
Tuo tapa mieltää on se alkuperäinen, ja se on jäljellä sinussa ja minussa ja muissa.
Se toinen, analyyttinen mieltämistapa tuli sitten puhetaidon myötä.
Puhetaidon myötä tuli sitten paljon muutakin; koko tämä myyttien ja kertomusten maailma, jota nyt elämme.
Uskontohan syntyi sitten tähän kehykseen pikavauhtia. Sen kysely-vastailu mekanismi iski kiilan mieleemme; alkoi näyttää siltä, kuin kyselevä ja vastaileva, ts. rationaalinen puoli olisi varsinainen minä, ja toisella puolella näytti edelleen sijaitsevan jotakin joka oli pysyvämpää; sama hiljainen totuus joka oli vielä äsken hyväksytty sellaisenaan. Uskonto eristi sen erilliseen karsinaansa, hengelliseksi, joka on jumala-instituution toinen nimitys.
Karkeasti sanottuna nouseva rationaalinen minä tallasi alkuperäisen alleen, mutta ei toki voinut sitä tyystin lakkauttaa.
Tämän seurausta on, että emme osaa kokea itseämme yhtenä kokonaisuutena; on keksitty jos mitäkin yli- ja aliminiä, piilotajuntoja, hengen kosketuksia yms, kun asia on aika-ajoin putkahtanut tietoisuuteen, ts. rationaalisen minän tietoisuuteen.
Nämä kaksi minää alkoivat nyt toimia rinnakkain, ja toimivat yhä.
Asia ei vaadi mitään ”ratkaisua”, vaan paradigman muutosta.
Se muutos koskee identiteettiämme, joka on kaikkialla uskonnon värittämä: luulemme ilmaantuneemme tähän maailmaan, tähän sellaisuuteen vuonna Paratiisi ja Omenapuu, lisäksi valmiiksi, paitsi puhe-, myös kirjoitus ja lukutaitoisina. (tämä kummittelee myös ateistien identiteetin taustalla!)
Jotta oikeamman identiteetin voi löytää, täytyy nyt osata eläytyä siihen vaiheeseen, kun puhua ei osattu, mutta oltiin täällä.
Tässä on kyse n. 70000 – 200000 vuoden anakronismista!
Ja kyllä, kyse on myös eri aivopuoliskoista ja -alueista. Tottakai materiaalinen (aivot) ja immateriaalinen (se toinen osa sisintä minää) ovat yhteydessä toisiinsa.
Mutta niin ne olivat aikojen alussakin.

Nimimerkki: Professori Realisti (XPR-778)

Anon.: ”On olemassa vain yksi universaali tietoisuus joka kokee itsensä erillisenä. […]”

Tulkintani Castaneda:n nagualismin näkemyksestä tuohon liittyen on se, että kyse on siitä, että tietoisuus on pirstoutunut käyttökelpoisen energian puutteen vuoksi, mikä pirstoutuminen liittyy myös siihen, että tapahtumat koetaan lineaarisesti, vaikka oikeasti näennäisesti erilliset tapahtumat liittyvätkin toisiinsa.

Ihmisyksilöiden tasolla tuo pirstoutuminen tarkoittaa sitä, että ns. kokoomapiste on kiinnittynyt siten, että tietoisuuden kulloisetkin sisällöt liittyvät tiettyyn ajanhetkeen ja ne havaitaan ns. jälkikäteen, eli ne tuottavien energiavirtausten jo vuorovaikutettua ihmisen kanssa, sen sijaan, että ne havaittaisiin jo niiden alkaessa vuorovaikuttaa ihmisen kanssa.

Tuo ero on oleellinen, sillä havaittava ajanhetki ja tietysti myös kaikki muukin havaittava riippuu siitä, että mihin sijaintiin kokoomapiste kiinnittyy ja jos ko. energiavirtaukset kyetään havaitsemaan riittävän varhain tai jos niiden vaikutukset kyetään toistamaan intentionaalisesti, niin se mahdollistaa paljon tavanomaista monipuolisemmat hyödynnettäviksi koettavissa olevat tietoisuuden sisällöt.

Nagualismin mukaan ihminen, kuten kaikki muukin, koostuu emanaatioistaan ja tietoisuuden taso riippuu siitä, että missä määrin ja kuinka monet niistä ovat energisoituneet. Varsinaisesti ihminen on tietoinen itsestään vasta, kun on tiedostanut kaikki emanaationsa, jota tilaa kutsutaan nagualismissa ns. kolmanneksi huomioksi, mutta ylivoimainen enemmistö ihmisistä ei koskaan saavuta kyseistä tietoisuuden tasoa intentionaalisesti.

Tietyssä merkityksessä ”reaalisen ihmisen oleellinen tietoisuus” on ”universaalin ihmisen naguaalin tietoisuus” – vastakohtana tavanomaiselle ihmisen ja ihmisten hyvin rajoittuneelle ”tietoisuudelle”, jolle on tyypillistä kiinnittyminen tietyn ihmisyksilön henkilöhistoriaan, verbaaliseen ja sosiaaliseen toimintaan ns. tonaaliin liittyen, tiettyyn aikakauteen jne., jotka ovat hyvin pintapuolisia asioita, sillä jokainen ihmisen emanaatioista on potentiaalinen äärettömän energian lähde ja ihmisen potentiaali on siis mittaamaton, mutta toisaalta niiden emanaatioiden joukko, joista ihminen koostuu, on suunnattomasta määrästään huolimatta silti vain pieni osa kaikista niistä emanaatioista ja emanaatiotyypeistä, joista elävät olennot ja elottomat rakenteet muodostuvat ja lähes kaikki on siis ihmiselle tietoisuuden tasostaan riippumatta väistämättä käsittämätöntä…