Vastaukset 17

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Upea esittely ja nostaa odotukset todella korkealle. Kaksi ensimmäistä julkaistua biisiä ovat ainakin hyviä ja mahtavilla videoilla varustettu mutta mielenkiintoinen seikka on se että mitä hienompia videoita bändi tekee niin sitä vähemmän niitä katsellaan YouTubessa. Olen sen verran pihalla että onko katselu sitten siirtynyt muille alustoille.
      Ainoa huolestuttava asia on nähdä Emppu joka kuvassa sellaisena kuin hänellä olisi vuoden putki takana, mikähän on syynä miehen olemuksen muutokseen. Jo edellisella maailmankiertueella oli nähtävissä iloisen ja ilkikurisen persoonan tilalla punoittava ja hikoileva tosikko, harmi.

      • Anonyymi

        hiano asia että jotkut/Osa musantekijöistä panostaa musavideoihin. Näin kerran aivan hemmetin mahtavan musavideon mutten saa mieleen kenen se oli, mut se oli moniulotteisen älykäs ja humoristinenkin. Muistan vuosien takkaa maj karma kauniit kuvat-yhtyeen valaiden laulu videon joka on tehokkaan kantaaottavan pysäyttävän koskettava.


      • Anonyymi

        Masentunut kuten Marko oli, pitäisi lähteä Tarjan matkaan parantumaan.


    • Anonyymi

      Soundi arvosteli levyn alle pändin keskiarvon.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        joskus törmää outoihin ja epärationaalisiin ammattimusakriitikoiden arvosteluihin joissa ei ole pohojaa eli esim se, että jos joku ottaa hampaisiin tietyn musantekijän tai ottaa hampaisiin tietyn musagenren nii siin ei ole mittään järkeä. Oon lukenut eri palstoilta musa-arvosteluja = suurta silmäherkkua joka voittaa melkeinpä petipuuhat ja iha kaiken muun hihhih hahhah lolololololololl =)


      • Anonyymi

        Erityishuomion vie erittäin analyyttisen järkevät ja runsaan eri nyanssien kuorruttamat levyarvostelut joissa on esim huumoria ja musan ymmärrystä. Itse toimin amatöörikriitikkona eli amatöörinä arvostelen pääsääntöisesti musalevyjä, mutta myös kirjallisuutta ja elokuvia.


    • Anonyymi

      Arvostelijan tehtävänä on houkutella lukijoita medialle. Kuuntelija päättää, mistä pitää.

      • Anonyymi

        Näin se menee...joskus lukenut arvostelun jostain leffasta, jota kehuttu kuinka hyvä se on. Sen innoittamana olen katsonut kyseisen leffan, enkä tykännyt yhtään.

        Makunsa kullakin sano koira kun....


    • Anonyymi

      Kuuntelin eilen kokeeksi nimiä Epica, Therion, Eluveitie. Nopeasti kyllästyin uuden etsimiseen ja totean, Nightwish on yhä valovuosia kiinnostavampi.:)

    • Anonyymi

      Ei arvostelut koske yksittäisen ihmisen makua vaan arvostelija vertaa teosta muihin samanlaisiin teoksiin. Esimerkiksi klassiseen musiikkiin perehtynyt arvostelija ei voi arvostella rock levyä eikä päinvastoin. Tai voi mutta silloin arvostelu on vain makuasia.

    • Anonyymi

      Odotan kyllä ilman arvostelujakin...

    • Anonyymi

      Levy kuunneltu läpi just äsken ja sen voin sanoa, että "Yesterwynde" pyyhkii edellisellä albumilla pöytää - toisin sanoen paljon parempi ja monipuolisempi kuin Human:Nature. Jälleen musiikillinen vuoristorata-ajelu Nightwishiltä. Kiitos levystä !

      • Anonyymi

        On kova lätty!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On kova lätty!

        Musiikki olisi muuten hyvää mutta nuo saundit on niin surkeat ja tylsät. Sellaista tivolimusiikin saundia tuo.


    • Pakko myöntää... yllätyin todella iloisesti. Bändin kaikkien jäsenten lahjat pääsivät myös oikeuksiinsa, uusin eli Jukka Koskinen mukaan lukien.

    • Anonyymi

      Nightwishin valjuin levy tähän mennessä. Samanlainen tekotaiteellinen floppi kuin EFMB. Ei jatkoon!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      116
      2406
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      38
      1491
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      642
      1014
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      962
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      97
      888
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      875
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      710
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      706
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      686
    Aihe