Kohta alkaa rajoitukset apinarokon takia

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010633833.html
"Ruotsissa on todettu ensimmäinen apinarokkotapaus torstaina, uutistoimisto Reuters uutisoi.
Maailman terveysjärjestö WHO julisti aiemmin torstaina apinarokon olevan kansainvälinen terveysuhka sen jälkeen, kun tauti lähti leviämään Kongon demokraattisesta tasavallasta muihin maihin.
Apinarokko ei tavallisesti leviä helposti. Sen leviämiseen ihmisestä toiseen vaaditaan Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen mukaan suoraa kontaktia sairastuneen ihomuutoksiin tai pitkään kestävää kasvokkaista lähikontaktia.
Ruotsin sosiaaliministerin Jakob Forssmedin mukaan maassa on kattava varasto apinarokkorokotteita."

Varmana on vuoden loppuun mennessä ensimmäinen apinarokko suomessakin.
Alkaa varmana taas samanlainen rajoitus humppa, kuin koronan osalta.
Kuka jaksaa, 3 vuotta oli korona rajoituksia, sen jälkeen venäjän hyökkäys sota.
Maailman terveysjärjestö WHO on lähes jumalan asemassa ja se kun määrää rajoitukset, niin maat tottelevat, vaikka pakkoeristyksiä otetaan käyttää, jos WHO niin päättää.
WHO on elin, joka tarkastelee ja päättää, että nyt on se ja se pandemia, että laiteaan rajoitukset päälle, vaikkei pandemiaa olisikaan.
15391
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Huomenna mennään Korkeasaareen, Korkeasaareen.....lalalaa

Äänestä

Ei hyvää päivää,, ei kai kukaan enää usko noita jatkuvia apina ja muita "poliittisia "auteja...

Äänestä
  • Aika moni näyttää uskovan, sekä myös pelkäävän.
    Maailmaan mahtuu kaikenlaista, ja on täällä tämä yksi elämä luovittava läpi, tuli mitä tuli.
    Johonkin kaikki loppuu kuitenkin, joskus.

    Äänestä

Milloin saa rokotteen?

Äänestä
  • Pitää olla lääkärin määräys

    Äänestä

Täytyyhän sitä joku pandemia keksiä, jolla saadaan taas ihmisiä köyhdytettyä, kun pandemian perusteella voidaan alkaa tekemään toimia, jotka kansalta rahastetaan.
Kyllä ne aina keksii jonkun uuden pandemia, kun edellinen ei enää tehoa. kuten korona, jota kome vuotta pidettiin tapetilla.
Sen jälkeen venäjän hyökkäys Ukrainaan.
Kaikilla näillä on köyhdytetty suomalaisia ja hintoja nostettu näiden perusteella.
Varmasti ylen kanavilla kokoontuu taas thl:n asiantuntija kaarti ja alkaa pelotella ihmisiä apinarokolla ja taas valitaan joku apinarokko ministeri työryhmä pohtimaan keinoja apinarokon leviämisen estämiseksi ja siihen menee miljoonia euroja rajaa ja
sekin on peukaloita pyörittävä työryhmä.

Äänestä

https://yle.fi/a/74-20105447
"Apinarokko on zoonoosi eli se leviää eläimistä ihmisiin. Viruksen tarkka alkulähde ei ole tiedossa, mutta on arveltu, että pienet nisäkkäät, esimerkiksi tietyt rotat, hiiret ja oravat, kantavat sitä Länsi- ja Keski-Afrikassa kotoperäisesti. Piennisäkkäät saattavat olla oireettomia, mutta esimerkiksi apinat saavat tautioireita."

Tuossahan se sanotaan, apinat saavat oireita, ei ihminen ole apina, joten ei se ihmiseen tartu!

Äänestä

Ilmeisesti yritetään luoda kuvaa, että tartuntatavat ovat, kuten koronalla eli tämä on korona kakkonen ja poliittinen agenda.
"2. Kosketuksesta
Desifioimattomista pinnoista
Sairastuneiden käyttämistä esineistä tai kankaista, esimerkiksi vaatteista, petivaatteista, pyyhkeistä sekä esimerkiksi seksileluista."
Kohta on varmaan sama meno, kuin korona aikaan, kun kaikkia paikkoja desinfioitipumppu pullon kanssa kuljettiin ja desinfoitiin erilaisia pintoja.

"Kosketus sylkeen, räkään tai limaan"
Eiköhön se kohta tartu pisaroita ja aerosoleita, kuten korona aikanakin korona.

Eiköhän nyt olisi aika kieltää kaikki lentomatkustelu, kun sitä- kauttahan kaikki kulkutaudit tulee, eikä vasta sitten, kun paskat on housuissa ja tauti satu maahan.
Yleensähän hallitus alkaa kieltämään, kun peli on menetetty, ei osata ennakoida.

Äänestä

Ei kun nyt jo kannattaa jäädä neljän seinän sisälle ja alkaa kovasti kirjoittelemaan kaikenlaista puppua tänne palstoille....

Äänestä

Ei apinarokon, vaan great resetin jatkumisen tähden

Äänestä

Nämä kirjat on kirjoitettu 1981 ja vuonna 2006 Mitterand Ranska :
https://t.me/FreeEnergyTelegram/440653
Siitä vaan piikille, kun kerran on mahdollisuus.

Äänestä

Enpä usko. Apinarokko on suppealla osalla väestöstä

Äänestä
  • Se jää nähtäväksi, mitä tulee tapahtumaan.
    Turhaa sitä on peloissaan odotella, kun ei etukäteen voi tietää.

    Äänestä

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010643792.html
"Epäily: Apinarokon uutta varianttia tavattu suomalaisten suosimasta lomakohteesta
Viranomaisten mukaan potilas on eurooppalainen, joka on matkustanut Thaimaahan Afrikan maasta.
Maailman terveysjärjestö WHO on julistanut apinarokon vuoksi maailmanlaajuisen terveyshätätilan."

Ei mene montaa viikkoa, niin ensimmäinen apinarokko todetaan suomessa.
Matkailijat noita viruksia levittää.
Ihan tarkoituksella on virusta haettu ja lähdetty levittämään, kun varmana on tietoisia, että apinarokko leviää Afrikassa ja sinne on sitten kuin tarkotuksella matkustettu ja sieltä sitten Thaimaahan.
Kumma, kun tuota lentomatkailua ei saada kuriin, ei kellään ole tarvetta lentää suomen ulkopuolelle, eikä sieltä tänne.
Koskaan en ole ulkomailla käynyt, eikä ole ollut tarvetta, eikä siihen kuole, vaikkei ulkomaille mene, kun joillekin tuntuu olevan elämän ja kuoleman kysymys, jos ei ulkomaille pääse!

Äänestä
  • Kautta aikain ihmiset ovat matkustelleet, ja tietysti virukset ja kaikki muukin voi siirtyä paikasta toiseen, maasta toiseen.
    Virusta ei kuitenkaan kukaan tarkoituksella mistään hae ja lähde levittämään, ne kun sattuu leviämään aina jollain tavalla ihan ilman tarkoitusta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010633833.html
"Ruotsissa on todettu ensimmäinen apinarokkotapaus torstaina, uutistoimisto Reuters uutisoi.
Maailman terveysjärjestö WHO julisti aiemmin torstaina apinarokon olevan kansainvälinen terveysuhka sen jälkeen, kun tauti lähti leviämään Kongon demokraattisesta tasavallasta muihin maihin.
Apinarokko ei tavallisesti leviä helposti. Sen leviämiseen ihmisestä toiseen vaaditaan Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen mukaan suoraa kontaktia sairastuneen ihomuutoksiin tai pitkään kestävää kasvokkaista lähikontaktia.
Ruotsin sosiaaliministerin Jakob Forssmedin mukaan maassa on kattava varasto apinarokkorokotteita."

Varmana on vuoden loppuun mennessä ensimmäinen apinarokko suomessakin.
Alkaa varmana taas samanlainen rajoitus humppa, kuin koronan osalta.
Kuka jaksaa, 3 vuotta oli korona rajoituksia, sen jälkeen venäjän hyökkäys sota.
Maailman terveysjärjestö WHO on lähes jumalan asemassa ja se kun määrää rajoitukset, niin maat tottelevat, vaikka pakkoeristyksiä otetaan käyttää, jos WHO niin päättää.
WHO on elin, joka tarkastelee ja päättää, että nyt on se ja se pandemia, että laiteaan rajoitukset päälle, vaikkei pandemiaa olisikaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu