Onko tämä henkilö narsisti?

Anonyymi-ap

Hieman taustoja. Eli kyseisen henkilön äiti koki aina huonoa omatuntoa siitä, että poika joutui kasvamaan ilman isäänsä. Syitä en tähän tiedä sen tarkemmin, mutta kasvatustyyli oli aina sellainen, että poika ei voinut tehdä mitään väärin, kaikki oli/on muiden vika ja tämä äiti käveli kananmunankuorilla ja varoi suututtamasta poikaansa. Suoraan sanoen mielisteli, eikä pitänyt minkäänlaista kuria. Ei siis mikään ihme, että lopputulos on mitä on.

Poika oli lapsena jotenkin normaali, mutta varhaisaikuisuudessa puhkesi mieletön varastelu ja ihmisten huijaaminen. Lisäksi tämä on äärimmäisen laiska ja helvetin kova valehtelemaan kaikesta. Saanut varmaan kolmesta työpaikasta potkut, kun oli aina sairaslomalla. Kertoo vakavalla naamalla uskomattomia tarinoita, jotka kaikki tietävät valheeksi, mutta kukaan ei kehtaa sanoa mitään. Kääntää hänelle tapahtuneet negatiiviset asiat positiiviksi uskomattomalla mentaaliakrobatialla.

Jonkinlainen tarve nöyryyttää muita ja puhua heistä pahaa muille, alistaa heitä, mutta omia tekojaan ei halua muistaa, eikä kestä yhtään, jos joku nostaa jonkun negatiivisen asian esiin hänestä.

Tämä tyyppi on jokaiselle suvussa velkaa. Lainaa rahaa ja jättää maksamatta takaisin. Keksii tekosyitä miksi ei voi maksaa ja menee piiloon, kunnes ihmiset luopuvat toivosta saada rahat takaisin.

Saattaa ostaa jonkun tavaran ja sanoo laittavansa rahat tilille, kun rahoja ei kuulu, niin ilmoittaa ettei hänellä ole rahaa, sitten selviää että on jo myynyt tavaran eteenpäin. Menee jonkun kanssa ostoksille, sanoo unohtaneensa lompakon kotiin ja laittaa toisen maksamaan, ei maksa koskaan takaisin. Näitä tarinoita ja variaatioita olisi miljoonia. Varastaa tavaraa, antaa sen jollekin toiselle velkojen maksuksi. Kaikkea ihan uskomatonta kuraa.

Jos jollakin suvussa menee hyvin, niin se tuntuu menevän tällä tapauksella niin pahasti tunteisiin, että hän yrittää sabotoida tämmöisen ihmisen elämää. Yhdeltä varasti tuhansia euroja, kun tämän tapauksen äiti oli kertonut pojalleen, että tällä tapaukselle menee hyvin elämässä ja tämä poika on hänelle kateellinen. Tämä triggeröi tämän niin pahasti, että meni varastamaan tältä tyypiltä rahaa.

Kieltää tapauksia, vaikka olisi jäänyt kiinni itse teossa, niin väittää että mitään tuollaista ei ole koskaan tapahtunut ym. Jonkinlainen lapsenomainen usko, että jos hän uskoo että asiaa ei ole tapahtunut, niin sitä ei ole tapahtunut.

2

466

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ehkä tuli enemmänkin sosiopaatti mieleen.

    • Anonyymi00003

      Pojallahan se ongelmia tuntuu olevan, ei äidillä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      140
      1041
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      117
      1007
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      765
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      213
      748
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      62
      688
    6. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      25
      686
    7. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      135
      676
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      57
      612
    9. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      38
      578
    10. Joko kaupungin johtaja saa iskeä kuokkansa kunttaan

      Särkiperällä tapahtuu 25.8 2026 klo.10.00 Fingrid Oy:n ja kahden maanomistajan kanssa maan lohkominen.Mahdollisesti täss
      Pyhäjärvi
      58
      525
    Aihe