Jää-monitoimihalli

On taas hölmöläisten touhua kaupungin taholta, palkataan kallis konsultti
selvittään, sopiiko uusi rakennus linja-autoaseman paikalle torille.
Sanomattakin on selvää ja sanoen vielä selvempää, ettei sovi.
Mihin järjestetään parkkipaikat sitten sadoille autoille?
Ainut järkevä paikka on Kankaan alue, siellä on tilaa ja sinne tuontyyppinen
rakennus sopii parhaiten, ei tarvita konsulttien selvityksiä.

Missä kaupungissa on jäähalli keskustassa, torin laidalla?
6389
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Samaa mieltä. jäähallin paikka ei ole ydinkeskustassa. Oikeasti siihen kuuluisi se monitoimikulttuurikeskus, jos siihen jotain uutta tulee. Saman katon alle sopisi myös linja-autoasema.

Äänestä

Eikä tarvita koko jäähallia, meillähän sellainen jo on.

1Äänestä
  • Ei tosiaankaan tarvita. Kulttuurikeskuksen kustannukset tulevat nousemaan, tämän valtavan töppäyksen takia useilla miljoonilla. Valtuuston pitäisi jo nyt ryhtyä valmistelemaan niin Sivistys ja hyvinvointi lautakunnan kuin Teknisen lautakunnan jaostoineen ja puheenjohtajien irtisanomista. Samoin kaikki päätöksenteossa mukana olleiden virkahenkilöiden siirtoa palkattomalle vapaalle siihen saakka, kun lainvoimainen päätös ko asiasta on saapunut. Epäiltävästi se kestää vielä useita vuosia?

    Äänestä

Niin on se kummaa ettei julkisella sektorilla anneta kenkää niin kuin yksityisellä. Siellä saa tehä miljoonien virheitä tai olla tekemättä mitään.

Äänestä
  • Nyt kantsii purkaa tyhjän panttina oleva kulttuurikeskus ja rakentaa tilalle monitoimijäähalli, parkkihalli louhitaan kirkon alle.

    Äänestä

Ko. luottamusmiehet /-naiset vaihtoon !

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

On taas hölmöläisten touhua kaupungin taholta, palkataan kallis konsultti
selvittään, sopiiko uusi rakennus linja-autoaseman paikalle torille.
Sanomattakin on selvää ja sanoen vielä selvempää, ettei sovi.
Mihin järjestetään parkkipaikat sitten sadoille autoille?
Ainut järkevä paikka on Kankaan alue, siellä on tilaa ja sinne tuontyyppinen
rakennus sopii parhaiten, ei tarvita konsulttien selvityksiä.

Missä kaupungissa on jäähalli keskustassa, torin laidalla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu