Laitanpa tämän juttuni tänne perhe keskusteluun, sillä uskon tätä monien katselevan.
Autoilin eilen n 300 kilometriä ja siinä riittikin ihmettelemistä todella.
Voisitteko edes yrittää arvailla.
No siinä on pääosin valtatiellä kulkua ja erään yliopistokaupungin alueella.
Tuo valtatien nopeusmerkintä 100 km, mutta itse kun autooni asetin rajan tuohon ja ajoin juuri niin, niin ihmeekseni ohittajia riitti valtavasti, mikä todistaa, että heidän täytyi ajaa ylinopeutta jonkin verran ja samaa oli meno tuolla kaupungin alueella,
Pahin sattui kaupungissa, kun lähdin palaamaan, niin minulle paloi vihreä valo, mutta kas vain sivukadulta työntyi auto ja jouduin tekemään äkkiliikkeen välttyäkseni kolarilta. Tämä kuitenkin sai autonsa käännettyä samaan suuntaan menevälle bussikaistalle, joten vältyttiin pahemmalta.
Kyllä laittaisin tienpitäjillekin hieman postia, olisi syytä olla noiden nopeustaulujen suurempia, jotta sen voi nähdä jo kauempaa ja olen muualla nähnytkin paljon suurempia nopeustauluja ei maissa.
Miten tämä liikenteen ohjaus pitäisi tehdä, että tuo "kiire" jolla ei voita mitään saataisiin pois. Jos ajetaan 100 km, niin mitä ohittamiset auttaa asiassa, tulee tehtyä rike , jolla tuskin voi olla suurempaa hyötymistä.
Sitten nuo poukkoilut kaupunkiliikenteessä, yrittää kiilata vastoin valojakin toisten eteen, kertoo kyllä, että kortti joutaisi kuivumaan ja pitkäksi aikaa, jotta ehtisi ajatella asioita. Minusta määräykset on tehty noudatettaviksi.
Sama koskee kyllä kaikissa asioissa, on noudatettava lakia ja määräyksiä, siten asiat hoituu ja jää turhat riskit ottamatta.
Aloitetaanko se määräysten noudattaminen vaikka autoilusta, ajetaan sallittua nopeutta ei, mutta allehan voi ajaa, jos taidot ja sää edellyttää.
Kolarissa et monestikaan vammaudu yleensä yksin, vaan täysin syytön vastapuoli saattaa kuollakin tai koko perhe, siinä sitä sitten onkin tuomioistuin edessä ja koko elämäsi ajan kannat mukanasi tuota ylinopeutta.
Että tällaista menoa
Anonyymi-ap
0
138
Luetuimmat keskustelut
- 961214
Poutalan onnettomuus
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit97974- 60816
Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta
Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k35811Olen pahoillani
Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi52807Onko sinulla vihan tunteita
Minua kohtaan? Haluatko kostaa jotakin tai tehdä pahaa? Voit tähän sanoa ihan luottamuksella.125759- 2714
- 59591
Naisen kimppuun lenkkipolulla
Poliisin tietojen mukaan noin 30–40 vuotias ulkomaalaistaustaisen näköinen mies kävi naisen kimppuun yllättäen Rentukant41518Ei ole siitä kiinni
Että en tykkäisi. Tykkään liikaa, mutta se on epäsopivaa. Hirveää kidutusta ruokkia tunnetta täällä, jos todellisuudessa33496