RebelWerks ohittaa kohta MetsaManin tilaajamäärässä

Eikä siihen todellakaan kauaa enää mene. MetsaManilla 63,6 t. tilaajaa ja RebelWerksillä 62,4 t. tilaajaa tällä hetkellä. Muutama kuukausi sitten RebelWerksillä oli vasta 37 t. tilaajaa. Tilaajamäärä on kasvanut räjähdyksen omaisesti.
Koillismaan tubekunkku on Taivalkosken Isojalka RebelWerks ja Siivikon Sisu on painettu lokaan ja rapaan alle 10 000 tilaajallaan. Ei Siivikon ukko saa uusia tilaajia millään muulla konstilla, kuin haukkumalla taas jonkun ihmisen tai yrittäjän julkisesti omalla kanavallaan.
622529
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 62

Vanhimmat

Ilman ääntä ja kuvaa ihan ok sisältöä. Velkaraha tubetuksen kunkku, ei mitään muuta.

Äänestä

Nuoret seuraa repeliä.

Äänestä

No on nuo rebelin tekemiset ja ennen kaikkea ulosanti aivan eri tasolla kuin metsämanin lottuutus.
Metsämanin puhe ja ajatukset kiertävät samaa ikuista kehää kuin kellon viisarit.

Äänestä
  • Ei taida olla kun vahtaat metsistä etkä kyttä parta pölötintä.

    Äänestä

MetsaManin suosio on jo laskusuunnassa. Muut tekee jo niin paljon parempia videoita, että katsojat siirtyy Kosulan kanavilta muille kanaville.

Äänestä

MetsaMan... tubejuna meni jo....

1Äänestä
  • Massit saatiin kuitenkin napattua👍

    Äänestä

Melko pitkäveteisiä ovat päivät peltonsa metsittäneellä maatilalla jossa ainoa "työ" on traktoreilla ja kaivinkoneella leikkiminen.

Kun ei muuta keksi niin lähtööpä häntä vähäks aekoo vaekka pihakuusikkoon kaevurillla aju-urilta kantoja irti viäntämään ja sitten tuasj huiluuta jatkamaan.

Minnekkäpä tässä perintöpoejalla kiire valamiissa mualimassa.

Huom, itsestäni kirjoitin!

Äänestä

On tämä internetin aikakausi ollut ihmisille semmoista humpatipumppaa ettei tosikaan.
Aika tietokoneiden näyttöjen takana peräkamareissa on veltostanut ihmiset,
tietokonepelit nuoremman väen, sättäily juovuksissa ja erogeeneissä vanhemman väen.

Äänestä
  • Siinä yksi esimerkki edellä, täällä jankkaat vaikka muuta saarnaat.

    Äänestä

Ei tarvitse edes istua kun nyt voi hoidella itseään sängyllä selällään maaten.

Äänestä

"Röh röh"

Äänestä

Mitenkäs MetsaManin sokeritauti etenee? Joko hautapaikka on katsottu? Haluaako se väkäleuka hautapaikan itselleen raunioilta, vaiko siitä kissojen ja koirien hautuumaalta?

Äänestä

Kyllä repelikn mahtuu suosikkien joukkoon,nuoret seuraa.

Äänestä

Lopetettu Metsa Man, KoneMan ja Konemies Artsi Sevesusi tuotanto -videoiden tilaukset ja tilattu RebelWerks kanavan video tilalle.

Äänestä
  • hyvä...... hohohohohooo

    Äänestä

"Hankasin santapaperilla kampiakselin kaoloo"

Äänestä

Minnekkä se Pernarnatti hävis jota koneman veevas , metsäman kuvas ja Savon Sanomien toimittaja kirjoitti muistilehtiöön juttua?

Äänestä
  • Eikö tuo lie särkällä komiarissa....

    Äänestä

Meillä kaikilla on juuret maalla mutta yhä useammalta puuttuu näkemys mitä nyky maaseudulla puuhataan.
Mutta nyt ilmaisten videokanavien aikakaudella jokainen halukas voi kurkistella maaseudun asukkaiden arkipäivää avatuista sontaluukuista.
Metsämanikin avaa sontaluukkunsa kolme kertaa päivässä vuoden jokaisena päivänä.

Meistä maaseudun asukkaista jokainen joilla on älypuhelin osataan avata oma sontaluukku ja aloittaa räkyttäminen tuntemattomille jos halutaan.

Äänestä

Nykyajan sontaluukuista paska lentää molempiin suuntiin, tosin sontaluukkujen ylläpitäjät ovat keksineet keinoja joilla sontaluukuista voi syytää paskaa vain yhteen suuntaan sonnanheittäjän niin halutessa.

Äänestä

Sonta on ikuista

Äänestä

Ee kiinnosta joku repelvörks joka yrittää partoo kasvattoo.

Äänestä

Kilpailu kiristyy... tilanne nyt:

RebelWerks 62,9 t. kanavan tilaajaa.
Metsa Man 63,6 t. kanavan tilaajaa.

Kohta Kosulan sokeritautinen sotketaan suohon... Hoh, hoo...

Äänestä

Kohta Kosulan väkäleuka saa vähän kuononsa päälle... tulee kova kiire lähteä ostamaan taas lisää haamutilaajia omalle kanavalleen.

Äänestä

Lisää vaan lehmän potkuja väkäleuan päähän... Hoh, hoo...

Äänestä

RebelWerks... nyt 63 t. kanavan tilaajaa...

Äänestä

Metsämanilla 62t tilaajaa, mutta videoita katsotaan alle 10t kertaa. Mitä tekee 50t tilaajaa? Katsomiskerrat kuitenkin ratkaisee, ei tilaaja määrät.
Berneri odottaa.

Äänestä
  • Määrä korvaa laadun.

    Äänestä

Reeppelikin tervetullut tähtien mukaan.

Äänestä
  • Mitä se halvalla paaliromumersulla ajelija siellä huutelee... KÖYHÄ Outokummun hölmö olet... Hoh, hoo... Lähtikö harvahammas-koukkuselältä AKKA... Hoh, hoo...

    Äänestä

  • Jotain lahoa hiacea rassaa, hoo hoo spurgun idoli kun hoo hoon unelma-auto

    Äänestä

Taetaa jalan kulkia…😂

Äänestä

Repelikin kohta merssun ostoon.

Äänestä

"RebelWerks ohittaa kohta MetsaManin tilaajamäärässä"
-öö.. mitä sitten?

Äänestä

Joulu lähestyy ja £epokiven $yöttö$ika lihoo hyvin. Vetelä pa$kamaha oikein roikkuu väkäleuan alapuolella. Hyvin tulee jouluksi ihraa Kosulaan.

Äänestä

Elintaso poikaseni,elintaso.

Äänestä
  • Uusi auto ja ehjät hampaat suussa... sinä Outokummun KÖYHÄ koukkuselkä... Hoh, hoo...

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Uusi auto ja ehjät hampaat suussa... sinä Outokummun KÖYHÄ koukkuselkä... Hoh, hoo...

    Joko merssun mittariin tulee kohta 600 000 km... Hoh, hoo... sinä KÖYHÄ! Ei edes mustalaisille kelpaa tuommoinen, mutta Outokummun KÖYHÄLLE Pölöselle kelpaa... Hoh, hoo...

    Äänestä

Hiacesta mersu menestykseen.

Äänestä

Rasvaista porsaan lihaa tulossa Lepokiveltä, kun joulu lähestyy. Siinä on oikein sitä valkoista läskiä ja ihraa, niin kuin ennen vanhaan oli sianlihassa. Kyllä kääpiön maha rasvoittuu hyvin.
Rebelwerks 64,3 t tilaajaa
Metsa Man 63,7 t tilaajaa
Se on kohta Kosulan kääpiön ruvettava taas ostamaan kanavatilauksia itselleen, kun Taivalkosken Isojalka pyyhkäisi ohi kuin höyryveturi... Hoh, hoo...

Äänestä

Sokeritauti vie väkäleuan hautaan. Kun arkun kansi lahoaa, varisee hiekka suoraan väkäleuan suuhun. Väkäleuka toimii hyvänä ohjurina hiekan suuhun valumiselle... Hoh, hoo...

Äänestä

Nurkkaan häpeämään siitä väkäleuka! Tuommoisen ihran ja läskin olet mahaasi kasvattanut. Ähä, ähä... järki vähä... Hoh, hoo...

Äänestä

Repelikin tulee merrssu kerhoon tojotalta menestymään.

Äänestä

Rebelillä on jo yli 600 000 km ajettu mersu, niin kuin muillakin KÖYHILLÄ... paitsi että Rebeli ei ole köyhä... Hoh, hoo...

Äänestä

HÄPEÄ !! että olet Lepokivellä lihonut tuommoiseksi ihramahaksi... Hoh, hoo...

Äänestä
  • Oliko tuo metsämanin oma kirjoitus, päättelin kun oli huutomerkkien välissä välilyönti.
    Jostakin syystä metsäman käyttää välilyöntiä huutomerkin jälkeen.


    Vittu perkele, kyllä se pitää kirjoittaa näin!
    Tennariteijakin taitaa olla saman konttoriopiston oppilas, välilyönnit missä ja miten sattuu.

    Äänestä

Miksi Tennariteija ei tubeta, saattaisi tulla mielenkiintoista settiä.

Äänestä

Entä HUUTAJA Hellu, miksi ei tubeta?

Äänestä
  • Siksi ei tubeta koska sinä kiusaat Hellua

    Äänestä

Pitipä oikein tarkistaa asia, nyt näytti molemmilla olevan 63,8 t. tilaajaa. Silmiinpistävä ero oli, että MM oli tehnyt 6125 videota ja RW vain 119. Vähillä videomäärillä paljon tilaajia.

Äänestä

Tällä hetkellä RebelWerks 65,2 t tilaajaa. Kone Man 63,8 t tilaajaa.

Kosulan Rasva-Possulla ei näytä enää kanavan tilaajat lisääntyvän, mutta RebelWerksillä tulee jokaisen uuden videon jälkeen lähes 1000 uutta tilaajaa.

Äänestä
  • RW: n tilaajamäärä on tosiaan jo tuo 65,2 t. tilaajaa ja MM:n 63,8 t. KoneManin tilaajamäärä on 14,9 t. RW:n tilaajamäärä lisääntyy nopeasti.

    Äänestä

Katselumäärät ne ratkaisee. MM vie voiton ja massit, tuottaa sen verran enemmän videoo viikkoon että ei riitä poikasten 1-2 videoo viikko tahti mitenkään…

Äänestä
  • MM:n videoita ei niin paljon katsota verrattuna RW:n videoihin. MM:n videon katselumäärä on 18603/video, kun RW:n katselumäärä on 68232/video. MM:n suuri yhteismäärä selittyy sillä kun hän on tubettanut jo 11 vuotta, kun taas RW on tubettanut vain 3 vuotta. Jos RW tekee 2 videota viikossa, pitää MM:n tehdä noin 8, päästäkseen samaan tulokseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    MM:n videoita ei niin paljon katsota verrattuna RW:n videoihin. MM:n videon katselumäärä on 18603/video, kun RW:n katselumäärä on 68232/video. MM:n suuri yhteismäärä selittyy sillä kun hän on tubettanut jo 11 vuotta, kun taas RW on tubettanut vain 3 vuotta. Jos RW tekee 2 videota viikossa, pitää MM:n tehdä noin 8, päästäkseen samaan tulokseen.

    Niinhän minä just sanoin, että enemmän kontenttia niin enemmän tuloja.

    Äänestä

Hyvin miehet menestyvät,seurataan.

Äänestä
  • Mutta Outokummun AKKANSA menettänyt Pölönen ei sen sijaan menesty. Bonuksia ei enää tule, merssu on jo 17 vuotta vanha ja mittarissa kohta 600 000 km.
    VANHUS... joskus elämä kusettaa... Hoh, hoo...
    Ahnaasti seurataan, saako löysämuna naista enää ollenkaan... Hoh, hoo...

    Äänestä

Kävin katsomassa, että mikä se rebelli on. En katsonut ainuttakaan videoo, kun näin sen maalisudin leuassa.😆

Äänestä

Hyihyi.

Äänestä

Katoin pari pätkää, kyllä sillä pärjää lopun elämää.

Äänestä
  • Juu

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Eikä siihen todellakaan kauaa enää mene. MetsaManilla 63,6 t. tilaajaa ja RebelWerksillä 62,4 t. tilaajaa tällä hetkellä. Muutama kuukausi sitten RebelWerksillä oli vasta 37 t. tilaajaa. Tilaajamäärä on kasvanut räjähdyksen omaisesti.
Koillismaan tubekunkku on Taivalkosken Isojalka RebelWerks ja Siivikon Sisu on painettu lokaan ja rapaan alle 10 000 tilaajallaan. Ei Siivikon ukko saa uusia tilaajia millään muulla konstilla, kuin haukkumalla taas jonkun ihmisen tai yrittäjän julkisesti omalla kanavallaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu