Onko oikeudenmukaista päästää henkilö sakoilla ja ehdonalaisella tai pienellä vankeusrangaistuksella, kun henkilö on ajanut suojatietä ylittävän lapsen tai muunkin henkilön ylise aiheuttaen kuoleman. Kysehän on selvästä taposta, jonka henkilö on suorittanut kulkuneuvolla piittaamatta mistään yhteiskunnan säännöistä. Milloin laki saadaan oikeudenmukiseksi ja rangaistukset kohdalleen. Hiustenhalkojat älyköt pois sieltä lakivaliokunnasta ja oikeat ihmiset tilalle. Olen monta yötä valvonut kärsien tästä lain "piittaamattomuudesta".
Suojatien ylitys
1
103
Vastaukset
- Anonyymi
1) Suomessa ketään ei voi tuomita ehdonalaiseen 2) Kyseessä ei lähtökohtaisesti ole tappo, vaan (törkeä) kuolemantuottamus 3) Lait säätää eduskunta - voit toki tehdä kansalaisaloitteen asiasta.
Suojatieonnettomuuksista tulee jo nykyisinkin melko isot tuomiot ja korvaukset, huomioiden se, että harvemmin kukaan tahallaan toisen päälle ajaa. Enemmän kyseenalaistaisin sitä, että miksi jalankulkijat menevät suurin piirtein silmät ummessa? Miten vaikeaa on kääntää päätä siihen suuntaan, mista autot tulevat? Lohduttaisiko se sitten kovasti, jos hautakivessä olisi teksti "autoilijan syy"?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1165010Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293623No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452450- 501568
- 411540
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241454- 141272
- 271168
- 161152
- 1651099