Hallitus aiheuttaa lapsille nuorille pahoinvointia ja turvattomuutta

Anonyymi-ap

Hallitus yksin on toiminnallaan syypää lasten ja nuorten käyttäytymiseen ja väkivaltaan.

Hallitus leikkauksillaan ajaa vähävaraisten lapset ja nuoret ahdinkoon viemällä heidän vanhemmiltaan rahaa omien, rikkaiden ihmisten tarpeisiin.

Ja jo nälkää näkevät lapset ja nuoret ahdistuvat, kuullessaan ja kuultuaan vanhemmiltaan, että taas on leikattu ja tai ollaan leikkaamassa, ja että rahat ei riitä mihinkään.

Rahaa ei riitä lasten ja nuorten tarpeisiin, ei edes vähäisessäkään määrin.

Ja taas herrojen lellilapset nauttivat täysin siemauksin kertoessaan, missä he ovat käyneet, mitä he ovat ostaneet, mitä he ovat harrastaneet.

Ja he jopa ivaavat ja pitävät itseään huonompina sellaisia ikätovereitaan, jotka eivät voi kerskua tekemisillään, eivätkä ostamisillaan.

Lasten ja nuorten mieli on herkkä näkemään sen eron itsensä ja varakkaiden vanhempien lasten välillä. Niinpä he katkeroituina ja syrjäytettyinä alkavat liiaksi ottaa elämänsä omalle vastuulleen, yrittäen pärjätä omilla mahdollisuuksillaan ja avuillaan.

Nykyinen hallitus on saanut aikaan kaiken pahan yhteiskunnassa.

Lapsia ja heidän vanhempiaan on turha syyttää asiasta.

5

140

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Voi miten umpityperä urputus, jonka tunkkaisen typeryyden ylittää ainoastaan keksitty hallituksen syyttely ja ihan kaikesta.

      Ota vastuu itsestäsi, kersoistasi ja elämästäsi!

      Tukien leikkaaminen ei satuta ketään, joka itsensä ja lapsensa elättää. Jollet edes siihen kykene, niin syyllinen ongelmiisi on peilissä, ei eduskunnassa.

    • Anonyymi

      Sinä et ole sen arvoinen, että sinun jauhatuksiasi joku kuuntelee.

      Tämä ketjun aloittaja on täysin oikeassa.

      Jos ihmisiltä viedään kaikki elämänmahdollisuudet ja tulevaisuus, hän alkaa toimia.

      Niin myös lapset ovat aina tehneet ja tekevät myös tällä hetkellä.

    • Anonyymi

      Hallitus on täystuho.

      • Anonyymi

        Herra ota pois tämä kalkki, minä muuraan sannalla.


    • Anonyymi

      Helsingin käräjätalolla on tänään mielenkiintoiset keissit.
      Toisaalta on Soraisen korruptiokäräjöinti.
      Toisessa salissa 33 syn elokapinallista puolustaa itseään kun he vuonna 2021 estivät valtioneuvostoon pääsyn.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hyvästi, mies

      Tulen nyt tänne harvoin. Lakkasin unelmoimasta meistä. Päästin irti tästä meidän välisestä tilanteesta. Vaikka mitään ei
      Ikävä
      27
      2351
    2. Sä saisit kenet

      Sä vaan haluaisit
      Ikävä
      79
      1736
    3. Oikein hyvää perjantai päivää

      Hyvää huomenta ja kaikkea hyvää. ☺️🤍🍁✨🧡
      Ikävä
      222
      1062
    4. Hiihtäjälegenda Juha Mieto avautuu Farmin "leidien" käytöksestä - Tämä yllätti: "Me miehet oltiin.."

      Juha Mieto on mukana Farmi Suomi: Revanssi -realityssä. Tsemppiä Farmille, Mietaa! Lue Juha Miedon haastattelu: https:
      Suomalaiset julkkikset
      18
      989
    5. Semmonen juttu, että..

      ..ikävä iski. Mietin kaikkea sitä, mitä sä antaisit mulle ja mitä mä antaisin sulle. Millasta meillä olisi yhdessä, kos
      Ikävä
      28
      934
    6. Nuorempi mies, vanhempi nainen

      Olen aivan sekaisin itseäni n. 20 vuotta vanhemmasta naisesta. En saa häntä mielestäni millään, vaikka olen yrittänyt. E
      Ikävä
      61
      901
    7. Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea

      Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea? Ikivanhan aloituksen provosoimana mietin m
      Sinkut
      122
      891
    8. Mennäänkö sitten mies

      Naimisiin joskus? Haluaisitko?
      Ikävä
      43
      829
    9. Mietin vain sua

      Kuinka saat pään ihan pyörälle. Oltaisiin hyviä yhdessä. Joku uskomaton kemia meidän välillä. Ulkopuolisista varmaan näy
      Ikävä
      11
      771
    10. On ilta jälleen joten

      Uusi iltaketju tähän. Mukavaa iltaa vaan. Susi se täällä aina yksin tallustaa. 😊🐺🌃🌙☕🧡
      Ikävä
      118
      720
    Aihe