http://194.100.189.26/syl53qn9/intranet2/article.aspx?id=47710
Tiedekunnat rajoittavat rankasti joustavaa opinto-oikeutta
Lähde: Helsingin Sanomat
Päiväys: 2005-06-13
Yliopistojen välinen joustavan opinto-oikeuden (JOO) järjestelmä kärsii rahapulasta ja on jumissa useassa tiedekunnassa. Opiskelijat menettävät mahdollisuuden suorittaa tutkintoonsa kuuluvia sivuaineita muissa yliopistoissa, kun JOO-puoltoja voi hakea, mutta yliopistoilla on oikeus olla puoltamatta hakemuksia. Tiedekunnat ovat rajoittaneet opinto-oikeuksien puoltamista kovalla kädellä tai keskeyttäneet ne kokonaan. Turun yliopiston humanistisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto päätti toukokuussa, ettei lukuvuodelle 2005 - 2006 tehtyjä joustavan opinto-oikeuden anomuksia puolleta. Humanistisen tiedekunnan opintopäällikkö Nea Oförsagd kertoo, että päätös tehtiin resurssisyistä ja tilannetta arvioidaan uudelleen ensi keväänä. Jyväskylän yliopiston yhteiskuntatieteellinen tiedekunta keskeytti hakemusten puoltamisen määräajaksi opetusministeriön erillisrahoituksen JOO-opintojen osalta loputtua vuonna 2003. Oikeuksia on myönnetty vain muutama tänä vuonna. Yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan opintoasiainpäällikkö Maija Salo kertoo, että JOO-opintoviikon hinta, 80 euroa, on liian korkea. Joustavan opinto-oikeuden on tarkoitus tuoda yliopistojen opetustarjonta kaikkien opiskelijoiden saataville. JOO-järjestelmän on määrä perustua vastavuoroisuuteen siten, että lähtijöitä ja tulijoita olisi kaikissa yliopistoissa suunnilleen yhtä paljon, mikä ei ole toteutunut käytännössä. Esimerkiksi Tampereen yliopiston opiskelijat suorittivat toissavuonna JOO-opintoja muissa yliopistoissa 1 200 opintoviikkoa ja muiden yliopistojen opiskelijat Tampereen yliopistossa 3 500 opintoviikkoa. Jyväskylässä luvut menevät toisin päin. Paljon JOO-opiskelijoita vastaanottavat yliopistot hyötyvät järjestelmästä, kun taas paljon opiskelijoita lähettävät yliopistot kärsivät rahapulasta. Maija Salo Jyväskylästä toteaa, että vastavuoroisuus toimii, jos tiedekunnassa on aineita, joita muissa yliopistoissa ei ole. Myös Turussa vastavuoroisuuden puuttuminen on ongelma. Nea Oförsagdin mukaan olisi ihanteellista, jos opinto-oikeutta voitaisiin puoltaa yhtä monelle hakijalle kuin omaan tiedekuntaan hakee, mutta tilanne ei nyt ole tasapainossa. Yliopistokohtainen JOO-opintojen rahoituksen suunnittelu näyttäisi ratkaisevan opintojen toimivuuden. Tampereella lähtevien opiskelijoiden opintomaksut maksetaan koko yliopiston budjetista ja tulevien opiskelijoiden tuomat rahat jaetaan laitoksille, jotka järjestävät opetuksen. Nea Oförsagdin mielestä olisi parasta, jos maksut poistuisivat kokonaan ja luotaisiin toiset kriteerit, joiden mukaan tiedekunnat voisivat lähettää opiskelijoita muihin yliopistoihin. Hän penää reilua opintomaksujen alennusta tai opetusministeriön tukea rahoitusongelmien vähentämiseksi.
-------------------------
Se siitä sitten. Ei ihme että hakemukset tulee aina bumerangina takaisin.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kuka jakso lukee koko tekstin läpi? Tarjoon sille kahvit! BORING!
Siinä vaiheessa (jos yleensä siihen vaiheeseen pääset) kun rupeat yo:ssa sivuainevalintoja miettimään niin tuo teksti alkaa kiinnostaa.
Tietysti jos olet pelkkää tusinakamaa ilman mitään päämäärää niin et varmaan edes osaa lukea
tuota tekstiä.