Täällä on kovasti aikuiset, ehkä jo keski-iän ylittäneet henkilöt syyllistämässä nuoria viikonlopun mopomiitin tapahtumista ja vakavista loukkaantumisista. Nuoria kutsutaan huligaaneiksi ja toivotaan loukkaantuneiden osallistuvan jatkossa enää pyörätuoliralleihin.
En ole uskovainen, mutta kovasti tuntuu ensimmäisen kiven heittäjiä Imatralta löytyvän. Jos ihan rehellisiä ollaan, niin nykynuoret, jopa nämä mopohuligaanit, ovat varsin kunnollisia verrattuna esim. meihin 80- ja 90-lukujen nuoriin. Ei meillä ole varaa nuoria mopoilijoita huligaaneiksi kutsua… Eihän nämä nykykersat edes juo viinaa, järjestä kylätappeluita, tunkeudu kaukopään tehdasalueelle pelleilemään tai temppuile tyhjässä koskiuomassa…
Mopomiitti kommentti
35
920
Vastaukset 35
- Anonyymi
Tänne voi kuka vaan kommentoida vaikka Australiasta, että en nyt osoittaisi sormella pelkästään imatralaisia.
- Anonyymi
Mutta samaa mieltä siitä, että kovin on alatyylistä ja ajattelematonta kommentointia. Aikuiset ihmiset joilla luulisi jo olevan käytöstavat hallussa.
- Anonyymi
Joku Kotkastakin kommentoi Imatra palstalla aika ahkerasti.
- Anonyymi
Tyhjäpää sakki kommentoi ja haukkuu kun vahinko on sattunut !
Toiset ne luulevat olevansa täydellisiä koska heille ei muka ikinä mitään virheitä satu .
Taitaa olla aika monella tylsä elämä !- Anonyymi
Jos nuoriso olisi käyttäytynyt normaalisti/kunnollisesti, koko vahinkoa ei olisi edes tapahtunut. Yksinkertaista, eikö?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos nuoriso olisi käyttäytynyt normaalisti/kunnollisesti, koko vahinkoa ei olisi edes tapahtunut. Yksinkertaista, eikö?
Kaikki eivät ole niin täydellisen virheettömiä ihmisiä kuin sinä.
- Anonyymi
Etunenässä persut haukkuavat nuoria
- Anonyymi
Hyvin sanottu!
- Anonyymi
Jos et ole USKOVA , niin miten voit uskoa edes itseesi ... ❓
- Anonyymi
Ou Jee Ou Jee
- Anonyymi
TÄÄ Ou Jee, Ou jee on kuin Sleeppareitte älppäriltä lauletaan jotensakki , , ensin otit sinä sitten otin minä , Ou Jee , Ou Jee . Muistatkos kun rannalla oltiin , muistatkos sinä sen Ensin panit sinä sitten panin minä , , humalassa kaahaten , Ou Jee , , Olkose Kesämopo vai Takasin Karjalaaan ehkä Metsäratio kyselee 60 kymppinen 80 - luvun nuori joka ajeli 70 - luvun paremalla puolen Solifferilla . Oli kesä Oli mopo ,oli kesä mopo.. . Minä ymmärrä näitä mopo päristeliöitä . . nuoruus menee niin nopeasti kuin kesäkin. Olkaa kuiteskin varovaisia.
- Anonyymi
Eihän täällä ole enää muut elämää kuin seurata suikkasen ja maalausliikkeen loputonta ulinaa.Suihinottaja-suikkanen pahoitti lopunelämäksi mielensä kun ei onnistunut huijauksessa maksattaa maalausliikettä hometaloremontissa
- Anonyymi
Asia vaan on niin, ettei tuollaisia virheitä tai vahinkoja voi yksinkertaisesti sattua. Ei niille ole tilaa miiteissä tai liikenteessä. Ei voi kyllä vahingosta puhua jos 450 kuutioisella monttukoneella keulitaan kaverin keuhkot rikki, se on virhe joka tuli tehtyä. Toisen suurin virhe oli osallistuminen kikkailuun.
Kalliin hinnan maksavat pojat lähipiireineen hölmöilystään.- Anonyymi
Ihan samanlaisia hintoja sitä on iän kaiken maksettu. Kuka on ajanut prätkällä kännissä puuta päin, kuka junan alle vartioimattomassa tasoristeyksissä, kuka sillantolppaan piripäissään ja kuka ihan vain kaatunut kun jarruttanut etujarrulla puunlehtien peittämällä asfaltilla. Mikään ei muutu, maailma jatkaa kulkuaan. Nuo kaikki esimerkit ovat muuten tosia omasta kaveripiiristäni.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan samanlaisia hintoja sitä on iän kaiken maksettu. Kuka on ajanut prätkällä kännissä puuta päin, kuka junan alle vartioimattomassa tasoristeyksissä, kuka sillantolppaan piripäissään ja kuka ihan vain kaatunut kun jarruttanut etujarrulla puunlehtien peittämällä asfaltilla. Mikään ei muutu, maailma jatkaa kulkuaan. Nuo kaikki esimerkit ovat muuten tosia omasta kaveripiiristäni.
Kyllä. Jokainen sukupolvi vuorollaan tekee omat mokansa.
- Anonyymi
6 ft under, siellä on paikka hölmöille prätkähiirille
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan samanlaisia hintoja sitä on iän kaiken maksettu. Kuka on ajanut prätkällä kännissä puuta päin, kuka junan alle vartioimattomassa tasoristeyksissä, kuka sillantolppaan piripäissään ja kuka ihan vain kaatunut kun jarruttanut etujarrulla puunlehtien peittämällä asfaltilla. Mikään ei muutu, maailma jatkaa kulkuaan. Nuo kaikki esimerkit ovat muuten tosia omasta kaveripiiristäni.
No on siulla ollut onnettomuusmagneetteja kavereina, ei voi muuta sanoa. Omista kavereista ei ole kukaan onnistunut moisissa tempuissa.
- Anonyymi
Ei meidän poika, ne muut..
- Anonyymi
Sinun poikasi ei pysty tekemään kuin leivästä paskaa ja se on siinä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinun poikasi ei pysty tekemään kuin leivästä paskaa ja se on siinä.
Sinä runkkari et ole lastentekoa päässyt edes harjoittelemaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä runkkari et ole lastentekoa päässyt edes harjoittelemaan.
Olet niiiiiin väärässä :)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä runkkari et ole lastentekoa päässyt edes harjoittelemaan.
Hyvin sanottu!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvin sanottu!
Sanoo mies itselleen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sanoo mies itselleen.
Kaada vaan itsellesi, kiitos.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaada vaan itsellesi, kiitos.
Eipä kestä
- Anonyymi
Ikävä tapaus monelle osapuolelle!
- Anonyymi
On ahistavaa olla nuorten vanhempi ihan yleisesti. Kun ihmiset lynkkaa puheissaan nuoria joka asiassa. Toivotaan vammautumista ja muuta kaameaa.
- Anonyymi
Taitaa olla juuri nyt muistelomiitit ympäri Mansikkalaa menossa. Ei näytä paljon kahden puuttuminen hidastavan vauhtia.
- Anonyymi
Kannattaa noin ihan yleisesti vältellä tyhmyyden tiivistämisen tilanteita ja tilaisuuksia.
- Anonyymi
Eli pysyä pois suomi 24
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli pysyä pois suomi 24
Täällähän ei pyöri kuin kourallinen ihmisiä ja se palstan vakio homppeli mikä ei osaa puhua muusta kuin peräreiistä ja muusta vastaavasta. Sitten on nämä naurettavat kysyjät mitkä vastaavat omiin kysymyksiin et saavat silloin mieluisan vastauksen ja mieluisat kysymykset.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täällähän ei pyöri kuin kourallinen ihmisiä ja se palstan vakio homppeli mikä ei osaa puhua muusta kuin peräreiistä ja muusta vastaavasta. Sitten on nämä naurettavat kysyjät mitkä vastaavat omiin kysymyksiin et saavat silloin mieluisan vastauksen ja mieluisat kysymykset.
Olet juuri asian ytimessä muutamien pellejen leikkikenttä ei muuta.
- Anonyymi00035
Ilmastonmuutos
Luonnon monimuotoisuuden katoaminen
Metsäkato
Merten saastuminen
Muovijäte
Ilmansaasteet
Vesistöjen saastuminen
Makean veden puute
Aavikoituminen
Maaperän köyhtyminen
Liikakalastus
Vieraslajit
Ylikulutus
Fossiilisten polttoaineiden käyttö
Jääpeitteen sulaminen
Merenpinnan nousu
Äärisääilmiöt
Kuivuus
Tulvat
Metsäpalot
Köyhyys
Nälänhätä
Aliravitsemus
Asunnottomuus
Työttömyys
Lapsityövoima
Ihmiskauppa
Moderni orjuus
Tuloerojen kasvu
Velkaantuminen
Talouskriisit
Korruptio
Veronkierto
Harmaa talous
Energian korkea hinta
Ruoan hinnan nousu
Koulutuksen puute
Lukutaidottomuus
Syrjäytyminen
Väestönkasvu
Sodat
Sisällissodat
Terrorismi
Ydinaseet
Asekauppa
Pakolaiskriisit
Rajakonfliktit
Kyberhyökkäykset
Autoritaariset hallinnot
Demokratian heikentyminen
Sensuuri
Poliittinen polarisaatio
Vaalivilppi
Valtionvelat
Kansainväliset jännitteet
Vallankaappaukset
Sotarikokset
Järjestäytynyt rikollisuus
Huumekauppa
Rahanpesu
Pandemiat
Antibioottiresistenssi
Tartuntataudit
Mielenterveysongelmat
Itsemurhat
Liikalihavuus
Päihdeongelmat
Tupakointi
Alkoholismi
Terveyserot
Terveydenhuollon puute
Lääkepula
Väestön ikääntyminen
Yksinäisyys
Stressi
Työuupumus
Lasten hyväksikäyttö
Perheväkivalta
Seksuaalinen väkivalta
Rikollisuus
Rasismi
Syrjintä
Sukupuolten epätasa-arvo
Uskonnolliset konfliktit
Vihapuhe
Valeuutiset
Disinformaatio
Sosiaalisen median haitat
Yksityisyyden menettäminen
Massavalvonta
Tekoälyn väärinkäyttö
Digitaalinen eriarvoisuus
Kyberrikollisuus
Tietomurrot
Kulttuuriperinnön tuhoutuminen
Luonnonvarojen ehtyminen
Harvinaisten metallien puute
Avaruusromu
Kestämätön kaupungistuminen
Luottamuksen heikkeneminen yhteiskunnissa.
Eikä siinä vielä kaikki
Mikromuovit luonnossa
Elektroniikkajäte
Akustinen saastuminen (melu)
Valosaaste
Kemikaalipäästöt
Torjunta-aineiden liikakäyttö
Öljyvuodot
Koralliriuttojen tuhoutuminen
Turvemaiden häviäminen
Pohjavesien ehtyminen
Jokien patoamisen haitat
Luonnonvarojen epätasainen jakautuminen
Kaivostoiminnan ympäristöhaitat
Arktisten alueiden lämpeneminen
Maanvyörymät
Kaupunkien lämpösaarekeilmiö
Elinympäristöjen pirstoutuminen
Pölyttäjähyönteisten väheneminen
Eläinten sukupuuttoaalto
Luontokato
Nuorisotyöttömyys
Pitkäaikaistyöttömyys
Palkkaerot
Elinkustannuskriisit
Ruokahävikki
Asuntopula
Ylivelkaantuneet kotitaloudet
Eläkelaitosten rahoitusongelmat
Maatalouden kannattavuuskriisi
Kalastuselinkeinojen vaikeudet
Maaseudun autioituminen
Kaupunkien segregaatiokehitys
Halpatyövoiman hyväksikäyttö
Epävarmat työsuhteet
Työperäinen hyväksikäyttö
Taloudellinen eriarvoisuus maiden välillä
Kehitysmaiden velkakriisit
Inflaatio
Pankkikriisit
Talouspakotteiden sivuvaikutukset
Kansanmurhat
Sotilaallinen miehitys
Lastensotilaat
Merirosvous
Rajaturvallisuusongelmat
Valtiottomat kansat
Etniset konfliktit
Separatistiliikkeet
Ulkomainen vaikuttaminen
Propaganda
Hybridivaikuttaminen
Tiedustelusota
Avaruuden militarisointi
Droneaseiden leviäminen
Biologisten aseiden uhka
Kemiallisten aseiden uhka
Yksityiset armeijat
Konfliktimineraalien käyttö
Merialuekiistat
Vesivarakiistat
Alzheimerin taudin yleistyminen
Diabetesepidemia
Sydän- ja verisuonitaudit
Syöpäsairaudet
Rokotekattavuuden lasku
Rokotevastaisuus
Synnytyskuolleisuus köyhissä maissa
Lasten aliravitsemus
Unihäiriöt
Digiriippuvuus
Peliriippuvuus
Uhkapeliongelmat
Lääkkeiden väärinkäyttö
Huumeiden yliannostukset
Terveydenhuollon henkilöstöpula
Hoitojonot
Vammaisten palveluiden puutteet
Ikäihmisten hoivakriisi
Sosiaalipalvelujen riittämättömyys
Mielenterveyspalvelujen ruuhkautuminen
Koulukiusaaminen
Verkkokiusaaminen
Jengiytyminen
Nuorisorikollisuus
Vankiloiden ylikuormitus
Oikeusjärjestelmien hitaus
Luottamuspula viranomaisiin
Salaliittoteorioiden leviäminen
Tieteen vastustaminen
Kulttuurinen polarisaatio
Radikalisoituminen
Ääriliikkeiden kasvu
Identiteettikonfliktit
Yhteisöllisyyden heikkeneminen
Syntyvyyden lasku monissa maissa
Väestökato alueilla
Aivovuoto köyhistä maista
Teknologinen työttömyys
Tekoälyn hallinnan ongelmat
Ihmiskunnan pitkän aikavälin kestävyyshaasteet.
PERSUJEN VIKA!!!!!!!!
PERSUJEN VIKA!!!!!!!!¡!- Anonyymi00036
Ei sen tarvitse olla iso vika,mutta jos se on korvien välissä niin näkyy…
- Anonyymi00037
Ei sen tarvitse olla iso vika,mutta jos se on korvien välissä niin.... PERSUJEN VIKA!!!
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1152403Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???371453Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha641995- 106983
- 71962
- 97878
- 48875
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76700- 70696
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31686