Mikä tehdas?

Raksilassa on Tehtaankatu. Mikä tehdas siellä on ollut ja milloin?
15647
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Taitaa olla historiantuntemus niin huonoa että varmaan toistetaan samat virheet kuin ennenkin.

Äänestä

Pontikkatehdas.

Äänestä
  • Joo pontikkatehdas.

    Äänestä

Kun kaivat jostain Oulun historia tietoja niin varmaan selviää, ainakin aikoinaan oli makkaratehdas ja olihan siellä tehdas jossa rautanaulojakin tehtiin ym, ym.

Äänestä

Oulu ei ole oikein isoja tuotantopyöriä pannut pyörimään vielä, konkursseja pukkaa, kuten muuallakin, mutta kun yritysjohto siirtyy Oulusta luulajaan, niin. No, sitä kylvää mitä niittää, nin tehdashommissakin kuin eduskunnassakin ja johtotehtävissökin.

Äänestä

Oma porukka on aina oma porukka, tehtaanjohdossakin. Kotiseutu kunniaan.

Äänestä

Epärehellisyys, petokset, ei oikein kanna sillä saralla. Toisia onn turha yrittää mielistelyä myöskään, näkyy läpi, kuten ikäkin.

Äänestä

Oma tehtävä , sen merkityksellisyys näkyy myös siinä että joku palkataan tilalle, korvaamaan henkilöä. Mutta joskus ln niin että onko hyvä, kun lähtee, joko siirtyy muualle pois muiden tieltä. Monella semmonen toive, ala kuin toinen. Eikö ollu hyvä.

Äänestä

Hanaa. Hana se välillä käy, hanasta kun kaljaa laskee välillä. Se rentouttaa varmasti monta iäkkäämpää, joista ei oikein pidetä.

Äänestä

Niitä inhottuja löytyy, tehtävä kuin toinen. Kollegat ei tykkää. Ei aina tehtaanjohdostakaan, mutta joka uskossa on, niin voi lohduttautua, kun viinaan menevä on, sillä lauseella, että "taivaassa ei viinaa, siksi juolmmekin sen täällä". Aikaa kun on vuosi, muuan.

Äänestä

Eipä siis kukaan tiennyt. Luen Oulun kaupungin historiasta, jos ehdin ennen kuolemaani. Olen vasta 80 v ja melkoinen kirjapino odottamassa lukemisvuoroa jo sitä ennen.
Ette olleet yhtään minua, muualta 64 v sitten muuttanutta, viisaampia. Tiesin kyllä jo ennenstäänkin, että tyhmyys täällä loistaa eikä järjen ja tiedon valo.

Äänestä

Ainakin makkaratehdas.

Äänestä

Konepaja ja naulatehdas 1900-luvun alusta ainakin sotavuosiin asti.

Äänestä

OK. Kiitoksia! Konepajan nimi olisi vielä iso plussa.

Äänestä
  • Fiskarssin tehdas ja Kotivaran makkaratehdas
    myös Hätälä aloitti toimintansa Raksilassa.
    Tosin Tehtaankadulla ei ollut numeroituja taloja
    ne menivät poikkikatujen mukaan,

    Makkaratehdas oli Syrjäkadulla ja Puutarhakadulla oli Hätälä
    Fiskarssin osoite oli kuitenkin ilmeisesti Tehtaan katu 1 koska se oli siinä
    Korven pellolla
    .
    Vietin itse Karjakadulla lapsuuteni ja nuoruuteni.
    Markettien kohdalla oli vain Korven peltoja ja Pakkalan kentällä
    pelattiin kesät jalkapalloa ja talvet luisteltiin.

    Karja kadulla asui myös kuuluisuuksia Paavo Rintala ja Reijo Ruotsalainen.
    Rintalan: Pojat elokuva filmattiin pääasiassa Karjakadulla siellä oli myös
    Oulun Leipomo jossa elokuvan kuvauksia tehtiin.
    Loiri asui roolihahmossaan Teuvopakkalan katu 1 eli ensimmäinen talo jäähallia vastapäätä asunnon numero oli myös 1. Raksilalaiset sanoivat taloa Ukuran taloksi.
    Ukuran perhe siinä asuikin mm.

    1979 muutin Oulusta pois.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Raksilassa on Tehtaankatu. Mikä tehdas siellä on ollut ja milloin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu