Kannata koskaan epäröidä mitään. Pidän edelleen sinusta todella paljon ja olet kuin suunniteltu minulle. Oli suorastaan ihme että sinun kaltaisen ihmisen sain vielä tavata.
Ei sinun nainen
Anonyymi-ap
651926
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 65
Vanhimmat
Kiitos paljon
Miksi uskoisin mitään sanomisesi jälkeen. Uskon että yrität olla vain ystävällinen
Ei olla sanottu mitään. Enemmänkin aistien varassa on menty.
On se sanonut kun kysyin ja siihe. Uskon
Niin juuri. Mutta onko se niin että kumpikin on epäröinyt toista? -sivusta
Ei ole noin
Ehkä piti vähän sulatella asiaa ensin. En osannut odottaa että asiat lähtisi hallinnasta.
Oletko kertonut kaverillesi tunteistasi
En. Puhun sellaisista hyvin vähän. Hyvät ystävät toki saattavat nähdä läpi ja tietää jos on lämpöä jonkun suuntaan. Sivusta.
Siis kavereillesi. Hehän päättävät kenen kanssa sinä seukkaat
Onko teillä sama kohde
Ei ole ollut mitään merkkiä sellaisesta.
Kauniisti puhut hänestä. Toivottavasti saatte toisenne!
Sydänkäpyset
Okei. Tuun halaamaan takaapäin ens kerralla kun nähdään.
Ei hän noin tekisi. Ei ylitä rajoja ja pysyy yltiö asiallisena.
Hänellä kyllä on yllätyksellinen puoli minkä osaa peittää hyvin.
Mikä yllätyksellinen puoli? Ja miten tiedät siitä, jos toinen on yltiöasiallien
Jos sanotaan ettei pidä epäröidä mitään. Niin itse kyllä epäröin voinko halata häntä. Vaikka haluaisin niin tehdä.
Tunnet mut tosi hyvin🥰 omin, sori
Mutta sinä olet sen yllätyksellisen puolen huomannut. 😉 Ehkä ei osaakaan peittää niin hyvin.
Miten olet ajatellut toimia sen yllätyksellisen puolen suhteen?
Yksi utelias vaan.
Jos olisit hän ja vielä tavattaisiin olisin rohkeampi, mikäli niin toivoisin?
Toivoisit....
Toivon että hän on vapautuneesti jos sattumalta nähdään. Ei olla kumpikaan vaadittu toisiltamme mitään.
Ei tässä vaiheessa voi vielä esittää vaatimuksia.
Olen sinun🥰Olet myös vallannut mieleni täysin ja aina kun sinut näen, katson sinua kuin tulevaa miestäni❤️ Voi luoja...löydämme toisemme ennemmin tai myöhemmin.
Hänen kanssa ollaan löydetty tietynlainen linja. Välillä se katkeaa mutta löytyy helposti uudestaan.
Perjantaina nähdään töissä!
Tuo on kyllä totta❤ ja miten me löydetään toisemme täältä, tai minä sinut. Itse en käytä mitään vippaskonsteja ihan intuitiolla kirjottelen🙂
Luota intuitioon. Mutta muista kyseenalaistaa tätä sivustoa myös ja paljon.
Niin teen, kokoajan😏 en anna minkään negatiivisen tekstin mennä ihon alle
Missäpäin työpaikka ?
Tämähän on vähän kuin minun ja hänen langan ohut yhteys. Katkeilee mutta pysyy. sivusta
Varmaan siten miten minäkin löydön tuon saman miehen. Selaamalla ;)
Nähdään kotona Rakkaani kanssa😃❤️☀️nimittäin en flirttaile, enkä muutenkaan työtovereiden kanssa mitenkään syvällistä tutustumista. Työtoverit on työtovereita eikä yhtään enempää.
No juuri tätä samaa olen pohtinut. Olet kuin suunniteltu minulle, jakoen suurta onnea kun olen saanut tutustua sinuun. Kyllä elämä osaa yllättää, näin vahvoja tunteita saan kokea!
Kauniisti puhut hänelle. Toivoin rinnalleni edelleen häntä vähän mielenvikaista musarenttuani. Se voisi sitten toimia.
Näin kirjoittaisin A-naiselle, koska hän on aivan uskomaton ihanuus.
typerä elämänkallu
Kirjottaisipa hän mInulle näin.
Minä en ainakaan Ismolta kaipaa mtn. -sivusta
Entäpä jos olenkin hän.
Sitten se on niin. 😉
Minä kaipaan ja paljon. ♡
hmmm..
Minäkin kaipaan Ismoa, hän ei lähde sydämestäni koskaan.
Mun makkarin ja keittiÖn välillä on pieni oleskelutila. Siellä mä istun yksin pimeässä paksun villapeiton (äidiltä lahjaksi saadun) alla villasukat jalassa ja katson valkokankaalta SF-filmiä. Sydän on verillä, oikeassa kädessä mulla on harmaa sydän, ei iso eikä pieni, vaan siltä väliltä.
A - nainen kiittäisi kauniista sanoista 😉 💞
Myös Mies on jotain ainutlaatuista ja kuin minulle tehty.
Tämä on sivusta, ei ole äitiä tai vilttejä tallessa.
Eli olet aloittaja A-nainen?
En vain kommentoija jolle vastattiin.
Aha, itsekin sivusta siis.
Oletko tyhmä, kommentoin aloitukseen ja siihen vastattiin. Eihän silloin olla mistään sivusta. Sivulliset tulivat väliin.
Miksi sitten kohtelit kylmästi ja annoit ymmärtää ettet muista olemassaoloani kuin nähdessä?
Toimin vain samoin kuin sinäkin.
Tämä on minulle. Lueskelin vähän läpi. Minulle on. On mukava että huomasit, että asiallisessa käytöksessäni on se villi puoli.
Moni muukin luulee, että tämä on juuri heille. Niin tämä palsta toimii.
Niin mutta tämä on oikeasti minulle.
Aloitus voisi ihan hyvin olla minullekin. En silti kuvittele, että juuri minulle se on.
Jos tietäisin, että se on juuri minulle, antaisin itsestäni lämpimiä tunteita aloittajalle takaisin, kiitollisena hänen vakaasta välittämisestään ja siitä henkisestä tuesta ja varmuuden tunteesta, joita hän valitsee minulle palstalla antaa, kun kerran oikeassa elämässä joudumme olemaan erossa. Sanoisin kaiken tuon, koska kaipaan häntä pitkän ajan jälkeenkin ja tunnen häntä kohtaan aivan samoin. Hän on minulle tärkeä ja ajatuksissani joka ikinen päivä vaikka emme ole nähneet kuukausiin. Hän herätti pelkällä olemassaolollaan minussa tunteita, joita en uskonut koskaan enää tuntevani. Lämmitti kohmeisen, eristäytyneen sydämeni ja sai minut haaveilemaan kauniista asioista tässä ainutkertaisessa elämässä, juuri hänen kanssaan. Ja kertoisin, kuinka paljon toivonkaan, että saisimme toisemme vielä.
Noin kertakaikkisen kauniisti aloittaja kun kirjoitti, niin ihmettelen vähän, miksi sinä et kokenut tarvetta vastata aloittajan tunteisiin vähintään yhtä lämpimin sanoin, kun kerran tiedät varmasti, että hän kirjoitti juuri sinulle. Hänhän selvästikin välittää sinusta.
Voitaisko vielä testata kerran? Sitä yhteensopivuutta. On päässyt jo vähän unohtumaan miltä se tuntui🤭🔥
Milloin tapasit ?
Kehoittaisitko siis suorastaan hillittömyyteen. Jos se ei olisi omaehtoista siitä voisi saada aseen kun nöyryytys vie takaisin kohti hillintää joka mahdollistaa kiduttamisen. Aidosti hillitöntä itsensä valloilleen päästänyttä kun ei voi kiduttaa, tätä vastaan voi vain asettua. Hallittu oleminen on kyvyttömyyttä taistella, ja nöyryytetyksi tuleminen on valmistautumista kidutukseen. Kun tietää olleensa valmis kidutukseen odottaa kidutusta. Ja kidutuksen odottaminen on jo kidutusta. Tätäkö tarkoitat että olisin täydellinen. Vai odotatko yllätystä että saisit koetella itseäsi kovemman kautta.
Mietin eilen puuroa syödessäni Jälleen keskitysleirin vankeja.Jätin puurosta mausteet pois.Minulla on paljon paremmin asiat kun heillä oli.
Kiduttajat ei tajua että itse valitsin kidutuksen.Olisin voinut karata jäi ja tulen jäämään.Olen liekki mihin kiduttajat heittää bensaa,saan tiettyä nautintoa olemalla kivi kengässä.
Upea toteamus!!!! Joskus mies kokee naisen itselleen kuin tehdyksi ja alkaa kaavailemaan naista kumppanikseen. Vahva tunne ohjaa miehen ajatuksia ja naisen nähdessään tunteet voimistuvat ja saavat varmistusta. Vaikka nainen on vielä unelma, naisen kanssa ulkoillaan, punaisin poskin ja syksyn kuulaista säistä nauttien. Haravoidaan syksyn värikkäitä lehtiä kasoiksi ja illan hämärissä piipahdetaan saunan lämmössä. Valmistellaan päivällisä yhdessä tai ainakin olkapään yli tähyillen, kädet vyötäröllä esiliinan alla. Istutaan iltaa ja tehdään yhteistä pesää, kasataan siihen kummankin toiveita ja unelmia. Kesälomat ajellaan auringonlaskuun ja nukutaan missä puhtaat lakanat ja romanttiset maisemat kohtaavat. Viimeisen naisen kanssa koetaan kaikki elämässä opittu ja oppimatta jäänyt, rakastetaan täydellä sydämellä ja hellyydellä, ihmetellään uusia isoja tunteita ja jaetaan niitä surutta ja suudelmin.
https://youtu.be/ilrXCWdV7_E
Jep! Tohon oravanpyörään ei halua kukaan! Kohta on elämä mennyt fiu! Same shit everyday! No way! Not for me. Been there done that mitä näitä on