Näin syvissä veloissa hyvinvointialueet ovat – Katso alueesi luvut
Talousluvut paljastavat hyvinvointialueiden suuret velat. Velkojen määrä voi lähivuosina nousta jo lähelle 10 miljardia euroa.
Sote-alueiden talousnäkymät herättävät huolta.
Hyvinvointialueiden taloustilanteessa piilee suurten alijäämien lisäksi toinenkin ongelma. Alueet ovat nimittäin jo nyt velkaantuneet miljardeilla euroilla ja lisää velkaa tullaan ottamaan jatkossakin.
Iltalehti selvitti valtiovarainministeriöstä tuoreimmat arviot hyvinvointialueiden lainakannoista. Kuluvan vuoden lopussa alueilla on arvioitu olevan lainoja yhteensä 6 664 miljoonaa euroa. Summa on kasvanut vuoden takaisesta noin miljardilla eurolla.
Eniten velkaantuneita ovat HUS-yhtymä sekä Pohjois-Pohjanmaan ja Pirkanmaan hyvinvointialueet. Kyseiset hyvinvointialueet ovat asukasluvultaan viiden suurimman joukossa. Vähiten velkaa on Länsi-Uudenmaan, Etelä-Karjalan ja Itä-Uudenmaan hyvinvointialueilla. Näistä Länsi-Uusimaa on kuitenkin väestöltään kolmanneksi suurin hyvinvointialue.
Hyvinvointialueiden lainakanta
Hyvinvointialue Ennakoitu lainakanta 31.12.2024 Jäljellä oleva sidottu valtuus yhteensä
HUS-yhtymä 981 351 016 € 972 979 000 €
Pohjois-Pohjanmaa 778 141 028 € 312 575 634 €
Pirkanmaa 678 750 427 € 1 100 480 000 €
Pohjois-Savo 556 881 862 € 118 386 696 €
Varsinais-Suomi 535 470 104 € 248 697 000 €
Keski-Suomi 517 392 846 € 17 000 €
Kanta-Häme 455 315 816 € 71 264 291 €
Päijät-Häme 241 603 505 € 172 667 000 €
Lappi 221 838 746 € 77 249 055 €
Pohjois-Karjala 215 359 637 € 69 622 000 €
Pohjanmaa 210 478 861 € 22 839 007 €
Kymenlaakso 205 210 438 € - €
Etelä-Savo 199 330 855 € 55 492 616 €
Etelä-Pohjanmaa 171 429 302 € 62 025 000 €
Kainuu 150 115 766 € - €
Vantaa+Kerava 131 477 852 € 162 542 000 €
Satakunta 110 351 965 € 183 161 000 €
Keski-Uusimaa 87 079 000 € 16 567 000 €
Keski-Pohjanmaa 77 733 474 € 38 702 000 €
Länsi-Uusimaa 72 003 286 € 123 383 000 €
Etelä-Karjala 59 079 000 € 35 225 000 €
Itä-Uusimaa 8 154 557 € 21 276 000 €
Manner-Suomi yhteensä 6 664 549 344 € 3 865 150 299 €
Lähde: Valtiovarainministeriö 22.8.2024, hyvinvointialueet.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cbeb5f82-6f84-4ab8-b713-17f0009be9df
Hyvinvointialueet velkaantumassa lisää yhä edelleen
Anonyymi-ap
1
205
Vastaukset
- Anonyymi
Kymmenen miljaardia ole mikään summa
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san3183750Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell322058- 1001703
Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.451674Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.1091422- 1451215
Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.1041156- 821123
Ootko A-nainen vielä vihainen?
Siitä että en uskaltanut kohdata itseäni silloin kun olit kukassa? Olen tajunnut että tein tosi tökerösti sua kohtaan ja104964Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.74894