Ilman lupaa aloitettu

Anonyymi-ap

hyvin laaja-alainen projketi on pilannut elämää jo hyvin kauan! Yli puolet ajasta oli sellaista mistä en ymmärtänyt yhtään mitään ja toinen puoli ajasta elämää pilattiin sillä, että töissä ja muuallakin ainoa tärkeä asia tuntui olevan se, että projekti oli pääasiassa! Sitä samaa jauhettiin päivästä toiseen, vuodesta toiseen ja sen takia sisin on riekaleina! Kun elämää rikotaan, eikä saa olla oma itsensä se vie voimat kokonaan! Ihan kuin minulla itsellä ei saisi olla omaa mielipidettä ollenkaan.Se mitä nyt todella tarvitaan on hiljaisuus vähintään kahden vuoden ajan kaikkialla! Ja sen lisäksi saada tehdä työtä itselle mieluisassa työpaikassa. Joka kahden vuoden ajan arvioidaan tilanne siihen liittyen että miltä itsestä tuntuu, joko on jaksamista riittävästi, jotta jaksat ruveta tutustumaan ikäisiisi miehiin ja löytäisit uuden ystävän itsellesi! Onhan tiedossa sellaisiakin pareja, jotka ovat löytäneet uuden ystävän, vasta yli 70-vuotiaina. Se on ollut todella ahdistavaa, että muut luulevat tietävänsä paremmin kuin henkilö itse, mitä hän milloinkin pitää itselleen tärkeänä! EI KETÄÄN SAA KOSKAAN KOHDELLA NIIN! Ne jotka kaiken aikoinaan alotiivat eivät ole hyviä ihmisiä. Eikä sellainen ihminen ole hyvä, joka ei saa suutaan auki, vaikka tilaisuuksia olisi ollut todella paljon. Sellainen ihminen ei pysty asettumaan toisen ihmisen asemaan, vaan ajaa vain omaa asiaansa keinolla millä hyvänsä! Nyt vihdoinkin se hiljaisuus, tai elämä tulee menemään vielä ahdistavammaksi, kuin mitä se nyt on ja silloin voi käydä niin ihminen luisuu masennuksen kouriin! Olo on jo nyt todella huono, monen sellaisen vuoden jälkeen, jotka kokee olleen tarkoituksellista kiusaamista. Kukaan muu kuin minä itse tiedänk uinka huonosti olen voinut vuosien ajan, joten turha selittää että pitäisi toimia niin kuin joku tai muut vaativat!! Tuskin kukaan haluaa elää sellaista elämää!

8

184

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jo vuosia sitten loppuneessa parisuhteessa jouduin elämään kumppanin ehdoilla, koska hän oli kykenemätön vuorovaikutukseen lähes kaikessa.

    • Anonyymi

      Mene terapiaan puhumaan pääsi selväksi. Täällä ketään ei kiinnosta!

      • Anonyymi

        👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍💯💯💯


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍💯💯💯

        Komppasit itseäsi jopa vasta neljän minuutin kuluttua tässä miehen provon yhteydessä, osoittaa pitkäjänteisyyttä


    • Anonyymi

      No huh huh sulla tuntuu olevan todella elämä hukassa siviilissä ja työsektorilla edm. Tekstin perusteella. Hae nyt ihmeessä apua ja kiireesti !

      • Anonyymi

        Vaikutat vähän hätääntyneeltä tässä miehen aloituksessa, onko ruutuaikas lopussa?


    • Anonyymi

      Teksti hyvin laaja luulitko työtoverista tai tovereista löytyvän uusi kumppani huh. Ja nyt kun ei mahdollisuutta purkaudut näin.

      • Anonyymi

        Muista kirjoittaa tämä miehen provo auki tosi perusteellisesti niin saat ehkä jonkun hönön kanslistin kannallesi


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä Yllätti

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      207
      2069
    2. Ei enää ulkoteltta ruokaa.

      Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,
      Kuhmo
      49
      1227
    3. Jos sussa toisessa on yhtään miestä

      Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te
      Ikävä
      183
      1122
    4. Se katse...

      Täynnä rakkautta. Kunpa olisin tajunnut.
      Ikävä
      81
      976
    5. En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen

      Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää
      Ikävä
      56
      871
    6. 71
      803
    7. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      792
    8. Mitä eroavaisuuksia sinulla on

      kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?
      Ikävä
      77
      737
    9. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      348
      695
    10. Onnettomuus

      Olivatko paikkakuntalaisia, jotka menehtyivät?
      Virrat
      30
      678
    Aihe