Tästä ei tule pulmaa

Anonyymi-ap

- No olipa se mukava, kun pääsit käymään. Siitä onkin tosi pitkä aika kun on viimeksi käyty.

- No ajattelin kun sattu tuo työmaa justiinsa tähän teidän kodin lähelle.

- On laitettu peti sinulle tuohon meidän saunarakennuksen pukuhuoneeseen. Jenny nukkuu siinä aitan puolella, haluaa nukkua siinä kun yökauet ulkona ravvaa. Niin kuin tiiät nuo nuoret. Toivottavasti se ei sinua häiritse. On kyllä sanottu että pittää olla sitten hiljaa.

- Minä nukun niin sikeästi että ei varmasti haittaa.

- No sieltähän se tulleekin.

Keittöön laahusti nuori nainen pitkät hiukset pörrössä, osin naaman edessä. Tyttö meni kaapile ja otti suuren posliinimukin, otti kahvia ja tuli pöytään vinosti minusta vastapäätä.

Tyttö nosti jalkansa tuolin reunalle ja nojasi siihen. Yöpaidan suuresta hihansuusta näkyi kaunista, hyvin kaunista, pulleaa tytönrintaa. Tyttö pyyhkäisi hiuksia pois kasvoiltaan.

-Olisit pannut vaatteita päällesi, kun meillä on vieraita.

Tyttö ei sanonut mitään. Tyttö nappasi pöydästä pullapalan ja lähti huoneesta.

- Eihän sillä ole housujakaan jalassa.

- Onhan mulla housut.

Olin katsovinani suoraan mutta käänsin silmiäni niin, että näin pois kävelevän tytön. Huh, mikä täydellinen mehevä teiniperse.


Tyttö oli kännyllä verannalla. Hänellä oli nyt vaatteet, ribbipaita ja niiden alla rintaliivit. Menin istumaan korituoliin verannalle.

- Ootkos sinä kesätöissä.

- Joo, tuol vaatekaupassa oon. Tyttö sanoi. Ei nostanut katsettaan kännykästä.

Silmäilin toistuvasti tytön kasvoja. Kaunis oli. Teinikaunotar, todella. Ja nuo rinnat. Ehkä ne ei olleet niin suuret, mutta kun tyttö muuten oli hoikka niin niin ne pullottivat vartalonmyötäisistä asusteista kuin hyökkäysvaunut.

- Eihän siitä paljon saa, jotain parempaa hommaa pitäis keksiä, tyttö sanoi.

- Niin, sanoin ja tunsin kuinka kiihotuksen puna nousi kasvoilleni.

- Niinpä, pitää mennä, tyttö sanoi ja lähti.



Oli yö. Istuin saunakamarissa ja selasin tytön profiilikuvia. Minulla seisoi.
Kävin välillä kuistilla ja kuulostelin. Ei kuulunut auton ääntä, vai pyörälläkö tulisi.


Kello oli kaksi kun kuulin auton äänen ja ovien kolahtelut. Yhden henkilön askeleet rasahtelivat pihamaalla. Näin verhojen katveesta että tyttö tuli. Sydämen alkoi hakata.

Näin että tyttö oli sovelluksessa aktiivinen.

- Moikka! Panin hymiön.

Tyttö kirjoittaa...

- Ai moi, tyttö vastasi.

- Miten löysit mut? tyttö kysyi.

- Nimellä löysin, tunnistin kyllä sut heti. Upeita kuvia sulla.

- Ai, kiitos.

- Miks panit katoovat viestit, tyttö kysyi.

- Yleensä käytän niitä, vastasin.

- Tyttö pani reaktion jossa hymyilevä naama väärin päin.

- Oli puhe niistä kesätöistä, kirjoitin.

- Joo, tyttö sanoi.

- Mulla oli yks ajatus, voisinko tulla sinne vai ootko alkamassa nukkuu?

- Ai jaa.

Hetken päästä näin että tyttö kirjoittaa.

- Toi ovi on ny raollaan.

- Okei, kiitti.


Otin lompakosta nostamistani rahoista kolme sadan markan seteliä. Menin tytön puolelle.

Tyttö istui sängyllä känny kädessä ja selas sitä.

- Juma ku sää oot kaunis.

- No en ees oo.

- Olet, todella upean näköinen. En muista olenko ees nähnyt toista noin kaunista tyttöä.

- Ai jaa, no kiitos.

- Mietin, olisitko halunnut tehdä minulle pienen palveluksen. Maksan toki.

- No minkä, tyttö sanoi ja nosti katseensa.

- Oisinko mää saanu panna sua nopeesti? Mulla on kortsu tottakai, sanoin ja näytin.

- No et kyllä! tyttö huudahti.

- Ihan pikkusen vaan, mulla on tosi pieni ja siinä ei kuule kestä kauaa. Saisit nää, sanoin ja näytin rahoja.

- Paljo siinä on?

- Kolme sataa.

- Mun pitäis kyl saada rahaa kun me ollaan lähdös Kreikkaan.
- Mun mun pitää säästää mun pimppaa mun tulevalle miehelle, tyttö sanoi.

- Niin kuin sanoin mulla niin pieni, että en millään tavalla muuta sua.

- No näytä.

Nousin seisomaan ja laskin housut. Tyttö vain vilkaisi kaluani ja selasi taas kännyään.

- No OK.

- Mahtavaa.

- No miten me tehään?

- Riisu ittes ja mene peiton alle siihen pedille kasvot seinään päin.

Tyttö pujahti peiton alle ja vaatteita alkoi kohta tipahdella lattialle.

Nousin, laitoin kortsun ja menin tytön viereen. Tytön lämmin sleä iho kosketti ihoani ja tunsin kuinka poskia punoitti. Kalu oli kivikova. Pujottelin käteni tytön käden alta rinnalle.

- Liivit kans.

- Miks?

- Ottasit nyt, sanoin.

Tyttö otti liivit pois.

Vein käteni tytön rinnalle. Upea pullea rinta, pieni nänni. Pujottelin toisen käteni tytön alta tytön toiselle rinnalle.

Makasimme siinä lusikassa. Hyväilin välillä hänen pakaroitaan ja työntelin kaluani tytön jalkoväliin. Tytöllä ei tosiaan ollut pikkuhousuja.

Yritin työntää sisään, mutta sohin kalulla johonkin väärään kohtaan.

- No helvetti, tyttö sanoi ja vei kätensä kalulleni ja ohjasi sitä.

(jatkuu kommentissa)

4

1804

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      - No helvetti, tyttö sanoi ja vei kätensä kalulleni ja ohjasi sitä.

      Työnsin samalla ja tunsin kuinka kalu painui tytön pilluun. Ah, taivaallnen tunne. Tyttö oli pehmeä, märkä ja tiukka. Työnsin syvemmälle.

      Tyttö ei ollut ulvahtanut tai voihkaissut. Kalu oli jo kokonaan sisässä ja veto vedolta tunsin tytön pakarat nivusissani. Arvasin että ei tästä tytölle pulmaa tulisi. Tyttö oli alkanut mielestäni hengitellä kiivaammin. Ei varmaan voi estää. Tuossa iässä seksi kiiinnostaa ja tekee mieli tätä.

      Ajattelin että vain 12 h aiemmin olin katsonut tytön muhkeaa persettä, kun tyttö oli tullut nukkkumasta ja käveli pikkuhouissa läpi keittiön. Olin nähnyt tytön täyteläisen rinnan yöpaidan hihansuusta. Nyt käteni puristavat noita pulleita rintoja ja nussin tytön täydellistä persettä.

      Tuota ei olisi pitänyt ajatella. Kiihko meni heittämällä yli äyräitten ja aloin rajusti laueta.

      Harmittelin katkerasti. Tätä olisi saanut kestää kernaasti pidempäänkin. Olin ajatellut että tyttö saisi vielä työnnellä rintojaan naamaani samalla kun panisin häntä alta hänen istuessaan hajareisin päälläni.

      Rahaa oli vielä. Ehkä teemme sen kohta. Tyttö tiesi jo, että tämän nussimisen toteuttamisesta ei hänelle pulmaa tulisi.

      • Anonyymi

        Spedellä taas sekottaa buaahaa


    • Anonyymi

      Jatka vaan 👍👍

    • Anonyymi

      Jatka ihmeessä... Yllätystwistinä voit lopuksi paljastaa iän 😉

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      493
      1869
    2. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      380
      1576
    3. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      64
      1368
    4. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      18
      1357
    5. Et saa mua ikinä

      Oma vikasi. Naiselta.
      Ikävä
      113
      962
    6. Ketä ikävöit?

      Tuntomerkkejä jos täällä oikeat kohtaavat❤️
      Ikävä
      51
      929
    7. JM lukkoliike

      Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran
      Jämsä
      19
      916
    8. Pankin avajaiset

      Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti
      Kuhmo
      15
      771
    9. Miten kesäsi meni?

      Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?
      Ikävä
      66
      763
    10. Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."

      Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka
      Eläke
      10
      751
    Aihe