Speku

Vanhurskauttaminen on samaa kuin syyttömäksi tuomitseminen, julistaminen. Uskova on kuin ollut taivaallisessa oikeudenkäynnissä, missä hänet on tuomaroitu syyttömäksi. Vaikka hän itsessään olikin syyllinen, ei häntä rangaistu koska Puolustaja, sijaiskärsijä Jeesus Kristus oli jo kärsinyt hänen rangaistuksensa. Jeesuksen sovitus käsitti koko maailman ja kaikki ihmiset alusta loppuun, koko Aadamin suvun. Jumalan päämäärä on vanhurskauttaa syntinen. Se toteutuu evankeliumin kautta Jeesuksessa Kristuksessa siellä missä syntinen tekee parannuksen ja uskoo. Eli uskossa hyväksyy ja ottaa vastaan armon lahjana.

Niinpä sitten voimme ilolla todeta raamatun sanoin; "Niin ei siis nyt ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Jeesuksessa Kristuksessa ovat....."

"Autus se ihminen, jolle Herra ei lue syyksi syntiä.."

Enää ei siis tarvitse jatkaa loputonta piehtarointia syyllisyydentunnossa, koska olemme vanhurskautetut. Vaikka lankeammekin syntiin olemme Jeesuksessa vanhurskaat ja pyhät.

Huomisenkin lankeemus on jo uskovalle annettu anteeksi! Mikä vapauttava ilosanoma evankeliumi onkaan! Vapauteen Kristus vapautti meidät, ylistys ja kiitos Herralle!
9632
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Hups! meni otsikko ja nimmari väärinpäin!

Äänestä

Kannattas Spekunki miättiä, mistä hän sen tiätää, et Jumala vanhurskauttaa?

Jos se asia olis selvinny, ei Speku pitäs tommottista mekkalaa kastetta vastaan.

Sen on nimittäis nii, et Jumalan sana o elämä leipä. Jos nälkä o kristityl, ei se heitä leivänloppuja sioille ja kaara vellinloppuja tunkiolle (LLL:n vertauksia)

Kasteessa on nimittäin tarjottu armo, se o Jumalan sanaa. Se ravittee. Kualemaa saakka - sen joka siihe uskoo.

Miksei ravittis?
Jumalan sana pitää.
Jos saarnaaja saarnaa sunnuntaina suviseuroissa "nimes ja veres", kai sen sanan saa muistaa viäl keskiviikkonaki: "mää ole Jumala lapsi...". Lupaukse saa muistaa, koska lupaus o ikuine.
Miksei kastett saa muistaa? Uskoo siihen, mitä mul sillo luvattii: synnit anteeks.

Jos mä olenki rikkonu se, ei se tee lupaust tyhjäks

Äänestä
  • Enpä toki pidä mekkalaa kastetta vastaan vaan päinvastoin suosittelen oikeaa uskovien kastetta kaikille uskovillen.

    mutta älkäämme enää alkako tässä ketjussa kasteesta väittelemään.

    Kukin pitäköön sen mistä on varma, kyllä se sitten aikanaan selviää riittikö se perille asti!

    Riitely ei kannata. Piste.

    Äänestä

  • Speku kirjoitti:

    Enpä toki pidä mekkalaa kastetta vastaan vaan päinvastoin suosittelen oikeaa uskovien kastetta kaikille uskovillen.

    On siinä meillä suosittelija, Kristus on puettu Kasteessa yllemme, ja sinä hyväkäs kyttäät puukko kourassa valmiina ympärileikkaamaan itsensi tavoin kaikki kristityt.

    Kyllä sinä puhut juuri niin hulluja jaarituksia kun vain hengellisesti soke aihminen voi puhua.

    Tee parannus ja palaa tuohon ensimmäiseen kasteeseesi jossa Kristuksen vanhurskaus yllesi puettiin.

    Ikävä on jos sinä pyhän Kasteen kieltäjänä, Johanneksen kasteella uudelleen kastettuna kasteenkertojana, joudut vielä helvettiin.

    Äänestä

  • Speku kirjoitti:

    Enpä toki pidä mekkalaa kastetta vastaan vaan päinvastoin suosittelen oikeaa uskovien kastetta kaikille uskovillen.

    mutta älkäämme enää alkako tässä ketjussa kasteesta väittelemään.

    Kukin pitäköön sen mistä on varma, kyllä se sitten aikanaan selviää riittikö se perille asti!

    Riitely ei kannata. Piste.

    Sun puhees kastetta vastaan on hirvitystä.

    "Uskovie kaste"
    Se on kansa yks uurestikastajien villitys.
    He tekevät kastestansa tyän.

    Mutta Jumalan totuuret ei olekan sirottu syntisen uskoon.
    Kaste on voimassa usko tai ei.
    Ei Jumalan sana muutenka voimaansa karota, jos sitä ei usko.

    Jos saarnasa puhutaan sovinnosta, sen saa omistaa se joka uskoo.
    Jos ei kumminkansa usko, ei se silti muutu valheeksi.
    Kasteessa luvattu armo on voimasa aina, jos ei sitä usko, on kadotettu.

    Äänestä

  • Maalaisjuntti kirjoitti:

    Pelastus tulee lahjana Jumalalta, ei misään tapauksesa ihmistekojen kautta, vaikka niitä kauniisti kasteeksikin kutsuttaisiin.

    Kyllä net ovat saatanasta kaikki ihmisteot autuuden saavuttamiseksi.

    Pelastuksen voima tulee Pyhän Kasteen ja uskon kautta Jumalalta, ei minkäänlaisten ihmistekojen kautta.

    Äänestä

  • Joppe kirjoitti:

    Kylläpä se pelastus lestadiolaisuudessa tulee nimen omaan ihmistekojen kautta; Pitää uskoa lestadiolaisuuteen ja se on varmasti ihmisteko! Usko ihmisten vakuutteluun siitä, että vain tämä yhdistys on yksi ainoa oikea seurakunta. Kukaan täysjärkinen ei voi tuollaista uskoa muuten kuin ihmisteon kautta? Eli valehtele itselle, että noin se on, vain tämä muutaman tuhannen jäsenen seurakunta on se ainoa ja oikea elävä seurakunta.

    Steeniläiset ja Leeviläiset, ovatko tai olivatko yhtään millään tavalla erilaisia oikeassa olemisessaan kuin mikään muukaan lestadiolaisjoukko, jotka kaikki kuvittelevat ihan ehkä tosissaan, ainakin jotkut siellä, olevansa ainoina oikeassa.

    Paljon on varmasti samoin "ainoina oikein uskovina" ollut ja on edelleen koko kristikunnassa. MIKSI?

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    snää olet ymmärtänyt ihan väärin!

    ei se ole AINOITA, vaan tarkoitetaan AINAKIN!

    on se kumma kun näin yksinkertainen asia ei tunnu vieläkään menevän ns. perille!

    Äänestä

Speku haisee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jumala vanhurskauttaa kirjoitti:

Vanhurskauttaminen on samaa kuin syyttömäksi tuomitseminen, julistaminen. Uskova on kuin ollut taivaallisessa oikeudenkäynnissä, missä hänet on tuomaroitu syyttömäksi. Vaikka hän itsessään olikin syyllinen, ei häntä rangaistu koska Puolustaja, sijaiskärsijä Jeesus Kristus oli jo kärsinyt hänen rangaistuksensa. Jeesuksen sovitus käsitti koko maailman ja kaikki ihmiset alusta loppuun, koko Aadamin suvun. Jumalan päämäärä on vanhurskauttaa syntinen. Se toteutuu evankeliumin kautta Jeesuksessa Kristuksessa siellä missä syntinen tekee parannuksen ja uskoo. Eli uskossa hyväksyy ja ottaa vastaan armon lahjana.

Niinpä sitten voimme ilolla todeta raamatun sanoin; "Niin ei siis nyt ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Jeesuksessa Kristuksessa ovat....."

"Autus se ihminen, jolle Herra ei lue syyksi syntiä.."

Enää ei siis tarvitse jatkaa loputonta piehtarointia syyllisyydentunnossa, koska olemme vanhurskautetut. Vaikka lankeammekin syntiin olemme Jeesuksessa vanhurskaat ja pyhät.

Huomisenkin lankeemus on jo uskovalle annettu anteeksi! Mikä vapauttava ilosanoma evankeliumi onkaan! Vapauteen Kristus vapautti meidät, ylistys ja kiitos Herralle!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu