Mainehaitta metsäkonefirmalle

Anonyymi-ap

Hukkajoen tapahtumista liikkuu paljon huhuja. Eikö kannattaisi julkaista raakkuja tuhonneen metsäkoneyrityksen nimi, koska nyt varjo lankeaa syyttömien päälle. Taisi YLE uutisoida kyseessä olevan pienen firman ja jätti siksi nimen kertomatta. Jos se ei siis ole paikallinen iso toimija, niin ulostulo olisi järkevää mainehaitan minimoimiseksi. Olettaen toki ettei ole osallinen tuhontaan.

53

1218

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
      UUSI

      Mototeam?

    • Anonyymi
      UUSI

      Kyseessä on kainuulainen metsäkoneyrittäjä ja kaiketi Stora Enson sopimusyrittäjä.

      Stora Enso kantaa vastuun tapahtuneesta.

      Syyttömien julkinen haukkuminen ja halventaminen on laitonta. Kaikki ovat syyttömiä niin kauan kuin tuomioistuin on asioista päätöksensä antanut.

      Tällaiset tapahtumat keskusteluineen osoittavat vain sen, että joukossamme kulkee kaikenlaisia yksilöitä, jotka eivät osaa käyttäytyä sivistyneesti.

      • Anonyymi
        UUSI

        Näinpä juuri. Tapahtunut on ikävä ja valitettava asia. Tilanne on myös asianosaiselle yritykselle raskas, samoin liivikohun keskiöön päätyneelle kuljettajalle. Monen voi olla vaikea ymmärtää nykyisen someajan musertavaa julkisuutta. Mutta siitä huolimatta nopea ulostulo ja anteeksipyyntö olisi ko. metsäkoneyritykseltä tärkeää.


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Näinpä juuri. Tapahtunut on ikävä ja valitettava asia. Tilanne on myös asianosaiselle yritykselle raskas, samoin liivikohun keskiöön päätyneelle kuljettajalle. Monen voi olla vaikea ymmärtää nykyisen someajan musertavaa julkisuutta. Mutta siitä huolimatta nopea ulostulo ja anteeksipyyntö olisi ko. metsäkoneyritykseltä tärkeää.

        Millä tavalla aihe on raskas kuljettajalle? Oletko ihan henkilökohtaisesti jutellut? Olisiko vain pettynyt, että jäi kiinni.


    • Anonyymi
      UUSI

      Tiedotusvastuu taitaa olla Stora Ensolla. Voi olla, että muita on kielletty kommentoimasta. Jos näin on, niin sittenpä metsäjätti kyllä jättää urakoitsijansa oman onnensa nojaan vihapuheen ja julkisen halveksinnan kohteeksi.

      • Anonyymi
        UUSI

        Voisi kuvitella itsensä tuon metsäkoneyrittäjän asemaan. Vaikeneminen tässä vaiheessa on ymmärrettävää. Onhan tuossa sulattelemista meille jokaiselle. Minäkin melkein itkua väännän kun ajattelen kuolevia jokihelmisimpukoita.


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Voisi kuvitella itsensä tuon metsäkoneyrittäjän asemaan. Vaikeneminen tässä vaiheessa on ymmärrettävää. Onhan tuossa sulattelemista meille jokaiselle. Minäkin melkein itkua väännän kun ajattelen kuolevia jokihelmisimpukoita.

        😂🤣😂itkua väänät


    • Anonyymi
      UUSI

      Taisi olla viimeinen savotta tuolla konefirmalla ja kuskilla!

    • Anonyymi
      UUSI

      Toisaalla kerrotaan, että aliurakoitsija olisi Utajärveltä oleva RK-Timber Oy. Tietääkö joku totuuden?

      • Anonyymi
        UUSI

        Onko niillä tissien kuvia seinät täynnä?


      • Anonyymi
        UUSI

        Kysy poliisilta. Et sinä täältä saa mitään tietoja.


      • Anonyymi
        UUSI

      • Anonyymi
        UUSI

        Voi..helvetin juoruakat... menkää hoitoon...


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi..helvetin juoruakat... menkää hoitoon...

        Taitaa se kuski tarvita hoitoa meitä enemmän.


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Oliko tämä firma joka mainittu minfossa?
        Täällä Moto Teamin toimitusjohtaja: https://mototeam.fi/yhteystiedot/

        Ja oliko heillä aliurakoitsija?

        On se hyvä että on vakavarainen yhtiö. Saa kuitattua miljoonasakot käteisellä tai kortilla eikä tunnu missään! Sitte tissikuvia kahtomaaan..


    • Anonyymi
      UUSI

      Jos sitä päiväkausia metsissä vatkaa kassejaan koneen penkkiin ja sitten yhtäkkiä viereen ilmestyy nainen, vaikkakin ituhippi, niin saattaahan metsien hiehelle herahtaa rinnat mieleen.

      • Anonyymi
        UUSI

        Ol se tuuri ku tuo akka tul työmuale ettei kuski viäntäny just paskoo renkaan piältä alas,siinä olis liivit suattanu ryvettyä?


    • Anonyymi
      UUSI

      Onko se metsäkonefirman syy jos kuski on ääliö ja on toiminut vastoin ohjeita kuskille lopputili työntekijä jolla on järki tallella toimii ohjeiden mukaan

      • Anonyymi
        UUSI

        Jos ja kun työ yritykseltä ostetaan, niin yrityksellä on vastuu miten tilattu työ hoidetaan. Tästä ei kahta sanaa. Yrityksen vastuulla on oman henkilökuntansa pätevyys ja soveltuvuus sovittuihin tehtäviin.


    • Anonyymi
      UUSI

      tää metsäkone firma jo konkursissa se joutu maksaa miljoona korvaukset ..

      ekana stora enso korvaa kaiken , sit se perii siltä yrittäjältä koska ei noudattanut sääntöjä.. ei varmaa oo ees lukenut niitä.

    • Anonyymi
      UUSI

      Voi olla mettäkoneukoilla juomaputki päällä niin ei ole sanojaksi

    • Anonyymi
      UUSI

      Tässä tapauksessa ei ole sattunut mitään peruuttamatonta vahinkoa!

      • Anonyymi
        UUSI

        Jos elävä olento tappaa toisen elävän olennon tai useita, silloinko ei ole tapahtunut mitään peruuttamatonta kun toinen kuolee?
        Jos Putinin määräyksestä Ukrainassa kuolee läjäpäin pieniä lapsia pommituksissa, silloinkaan ei ole tapahtunut mitään peruuttamatonta vahinkoa, niinkö?


    • Anonyymi
      UUSI

      Mainehaittaa täällä on levittäneet vihervasemmistolaiset heille tyypilliseen tapaansa yleistämällä KAIKKI yritykset syyllisiksi tapahtumaan. Täällä on syyllistetty käytännössä kahden edellisen päivän aikana kaikki kainuulaiset persuiksi, natseiksi, rasisteiksi ja rikollisiksi täysin aiheettomasti. Yritysten nimiä on julkaistu ja niitä mustamaalattu ottamatta selvää taustoista, on jopa syytetty metsäkoneita valmistavaa Ponsseakin.

      Vihervasemmisto käyttää tapausta törkeästi hyväksi hyökätä maaseudulla asuvia vastaan, joista valtaenemmistö tuomitsee heidän laillaan tuon Hukkajoen toiminnan. Se ei kuitenkaan merkitse vihervasemmistolaisille mitään. Heille kaikki maaseudulla asuvat ovat syyllisiä.

      • Anonyymi
        UUSI

        Mielenkiintoinen tapa syyttää vihervasemmistoa tästä sopasta. Kyllä se nyt on otettava peili känsäiseen käteen.


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Mielenkiintoinen tapa syyttää vihervasemmistoa tästä sopasta. Kyllä se nyt on otettava peili känsäiseen käteen.

        Tehän syyttelette yrityksiä..Suomen tuho Vihervassarit... Sentään työtä tekevillä on näitä känsiä,ei niinkuin ituhipiöillä ....


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Tehän syyttelette yrityksiä..Suomen tuho Vihervassarit... Sentään työtä tekevillä on näitä känsiä,ei niinkuin ituhipiöillä ....

        Eipä tarvi kauheasti arvailla keitä metsäkonekuljetusliike ja kuski äänestää. Asennevammaisia ja vainoharhaisia ihmisiä, jotka todennäköisesti syyttää aamuripulistaankin vihervassareita.


    • Anonyymi
      UUSI

      Miksi joessa ei ole raakkuja?

      Harvester tallo ne,haaaahhhhaaa

    • Anonyymi
      UUSI

      Kun mediassa on jo kerrottu kyseisen firman liikevaihto 22 miljoonaa, niin on todella suuri alallaan.
      Moto Team Tauriainen Oy on tuota kokoluokkaa.

      https://mototeam.fi/

      • Anonyymi
        UUSI

        Se kai se on.


      • Anonyymi
        UUSI

        Miksi se täytyy tänne hyeenien tiedoksi laittaa??Ettekö tiedä että se on lain vastaista??


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi se täytyy tänne hyeenien tiedoksi laittaa??Ettekö tiedä että se on lain vastaista??

        Kuis niin lain vastaista?


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi se täytyy tänne hyeenien tiedoksi laittaa??Ettekö tiedä että se on lain vastaista??

        Somessa ympäri Suomea on firman nimi tuotu esiin. On niin törkeä teko, että ihmiset kyllä penkoo syylliset esiin.


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi se täytyy tänne hyeenien tiedoksi laittaa??Ettekö tiedä että se on lain vastaista??

        Käytkö sie jo meitä nimittelemään hyeeneiksi. Pitäis vähän rotia olla noissa sun kommenteissa.


    • Anonyymi
      UUSI

      Saattaa käydä niinkin, että kone firma kyykkää nurin kun tulee 800000€ yhteisö sakko valvonta velvollisuuden rikkomisesta ja kuskille jumalaton sakko ja tuomio käräjäoikeudessa, hyvä jos ehdollisella selviää?
      Stora maksaa sitten miljoonan raakuista.

    • Anonyymi
      UUSI

      Ketju menee niin, että Stora työn tilaajana on vastuussa mutta jos annettuja ohjeita on rikottu tai ei muuten ole noudatettu katsoo oikeus helposti asian niin, että annettujen ohjeiden noudattamatta jättäminen on tuottamuksellinen teko ja vastuu siirtyykin yritykselle joka näin on toiminut.
      Yrityksen johto työnantajan ominaisuudessa on aina vastuussa mitä työntekijä tekee.
      Sitten taas työntekijä on velvollinen noudattamaan annettuja ohjeita ja kun niitä rikotaan osa vastuusta rikokseen siirtyy hänelle.
      Tulee pitkä oikeus taistelu ja varma asia on se, että tuomio tulee.

    • Anonyymi
      UUSI

      Nyt se män Enzoki konkkaan!simpukoihin takia.kyllä vihreet ossoo nämä hommat!

      • Anonyymi
        UUSI

        Stora Ensosta on nyt tehty rikosilmoitus myös Ruotsissa.


    • Anonyymi
      UUSI

      Tuleehan se koneyrityksen nimi joka tapauksessa esiin jossain vaiheessa. Osoittaisi nyt edes jonkinlaista selkärangan tapaista (???) siltä yrittäjältä, että tulisi itse esiin vaikka vain sanoakseen, että tutkitaan nyt ja palataan asiaan, kun syylliset on tuomittu.

      Mainehaitta vain kasvaa entisestään, kun päiväkausia rottana nurkissa piileskelee ja tekojansa peittelee, ikään kuin olisi vain jostain pikkujutusta kyse. Emämunaus kaikkineen, sekä siellä paikan päällä että näin jälkikäteen.

      Kyllähän siitä varmaankin vihaviestejä niskaan sataa, mutta niiltähän olisi voinut välttyä tekemällä hommansa asiallisesti (jos kerran ylipäätään on pakko ko. hommaa tehdä, vaikka fiksumpiakin töitä nykymaailmassa olisi).

      • Anonyymi
        UUSI

        No onhan se nimi jo selvillä.


    • Anonyymi
      UUSI

      EIKÖHÄN LIE MUSTAMAALAAMISA VIHREILTÄ HUUMEHÖRHÖILTÄ.
      EIVÄTKEHTAA TEHDÄ TAVALLISTA TYÖTÄ.

      • Anonyymi
        UUSI

        Tavallinen työ kuuluu suorittaa luontoa pilaamatta


    • Anonyymi
      UUSI

      Juokaa nyt viinaa!Isäntä ja renki. Pääurakoitsija ja alikeisari. Sitä ei linnassa saa.

    • Anonyymi
      UUSI

      Saattaahan se olla niin että koko homma on yhden ja ainoan syy...eli konekuskin. Jos on annettu korjuuohjeet, koneen tarjoamalla kartalla näkyy merkittynä luontokohde tms. niin niitä on tarkoitus noudattaa.

      • Anonyymi
        UUSI

        Yrittäjä kantaa vastuun työntekijän tekemisestä. Kenet toraenso heittää bussin alle? Kellä on,siltä otetaan. Wallenbergit osaa.


    • Anonyymi
      UUSI

      Kannattaisiko yrityksen aikaisemmin tehdyt kohteet tarkistaa onko kymppikohteet säästetty eikä metsälakia rikottu? Tästäpä tutkivalle journalismille juttuvinkki.

      • Anonyymi
        UUSI

        Tuossa samaisessa kohteessa on tehty harvennushakkuu noin 10 vuotta sitten ja ajettu silloinkin joen yli. Tämä selviää alueelta otetuista ilmakuvista.
        Törkeä ympäristörikos on siis tapahtunut 2 kertaa samassa paikassa eikä tämä varmasti ole ainoa paikka jossa ympäristöä on turmeltu. Nyt vaan satuttiin jäämään kiinni.


    • Anonyymi
      UUSI

      Eipä tuo metsänomistajakaan ole paljoa ottanut kantaa. Tuskin kiinnostaa vittuakaan.

    • Anonyymi
      UUSI

      Mitäpä mahtanee suunnitelija laittanee tietoja hakkuusta yrittäjälle? Jos ei oo laittanu mitään muuta että ylitys paikka tuossa nii eipä oo hankala ehtiä syyllistä

    • Anonyymi
      UUSI

      Tuliko metsäkoneseen mitään vaurioita?

    • Anonyymi
      UUSI

      Eiköhän se syy panna perinteisesti se yksittäisen työnrekijån piikkiin. Niinkuin on aina tehtynnä.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      450
      4839
    2. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      15
      1722
    3. Aivan täysin tahallinen teko

      Ei mitään puolusteluja, eikä selittelyitä. Kuljettajalle kerrottiin asiasta siinä paikanpäällä, mutta silti hän ajoi ves
      Suomussalmi
      94
      1468
    4. Suomussalmi saatu vihdoin maailmankartalle!

      Nyt kun Suomussalmi on vihdoin viimein saatu ennennäkemättömällä tavalla maailman tietoisuuteen niin voitaisiin järjestä
      Suomussalmi
      53
      1359
    5. Olet saanut minut sekoamaan

      Tunteiden ristiaallokossa vellominen on ollut melkoinen kokemus. Ei kukaan ole saanut minua niin raiteiltaan kuin sinä.
      Ikävä
      22
      1326
    6. Mainehaitta metsäkonefirmalle

      Hukkajoen tapahtumista liikkuu paljon huhuja. Eikö kannattaisi julkaista raakkuja tuhonneen metsäkoneyrityksen nimi, kos
      Suomussalmi
      53
      1218
    7. Oho! Maajussi-Kallelta pakit saanut morsioehdokas Miss Suomi -kisoissa! Tunnistaisitko hänet nyt?

      Hmm, tunnistaisitko?!? Onnea missihulinoihin! Lue lisää ja katso kuvat: https://www.suomi24.fi/viihde/oho-maajussi-
      Suomalaiset julkkikset
      0
      1075
    8. Myönnän sinulle nyt

      Että olen erittäin mustasukkainen sinusta jo nyt. Ikävä on tämä tunne, kun tietämättömyyden solista nousee myrkkyä miele
      Ikävä
      54
      1000
    9. Pysytäänkö nainen

      edelleen yhtä viileän tyynenä kun nähdään. Uskotko että tahtoessani saisin murettua tyyneytesi hyvin helposti.
      Ikävä
      57
      885
    10. Olen käyttäytynyt ristiriitaisesti

      eikä minusta varmaankaan ota mitään selvää. Se johtuu siitä, kun järki sanoo ei, ei, ei ja sydän sanoo kyllä, kyllä, kyl
      Ikävä
      60
      859
    Aihe