Salainen suhde

Anonyymi-ap

Olen 42-vuotias perheeliien nainen ja minulla on ollut muutaman kuukauden seksisuhde työpaikan 20-vuotiaan kesätyöntekijän kanssa, joka on kaiken lisäksi työkaverini poika. Nyt en oikeen tiedä miten tuon lopettaisin. Muutaman kerran olen jo sanonut, että tämän pitää lopettaa koska ei voi näin jatkua ja tästä tulee ennen pitkää ongelmia. Mutta en vaan ole pystynyt lopettamaann. Seksi hänen kanssaan on todella hyvää. Tuntuu, että en ole vuosiin saanut noin hyvää seksiä ja todella nautin siitä intohimosta ja kiihkosta mitä välillämme on. Mutta eihän tuollaisella suhteella tulevaisuutta ole pitemmän päälle.. miten muut toimisitte tässä tilanteessa?

Koko suhde sai alkunsa vähän varmaan vahingossa. Opetin kesätyöntekijää työhönsä keväällä, tulimme hyvin juttuun ja välillämme oli ainakin hyvää huumoria. Jossain vaiheessa huomasin, että myös flirttiä. Toki tämän ikäisenä naisena ottaa kohteliaisuutena kehut ja on myös otettu kun nuori komea mies vähän katselee ja flirttailee.

Tapasimme silloin tällöin käydä viikon päätteeksi työporukalla oluella/lonkerolla. Joskus alkukesästä sitten olimme olleet ylitöissä vähän pitempään ja joskus klo 20 aikoihin lähdettiin porukalla terassille. Porukla pikku hiljaa väheni ja kesäpoika kysyi, että lähtisinkö vielä toiseen paikkaan ottamaan drinkit. Koska ei ollut sen kummempaa menoa niin mentiin. Otettiin useampikin drinkki ja juteltiin kaikkea ja oltii
loppujen lopuksi paikallisessa yökerhossa tanssimassa. Jossain vaiheessa iltaa tanssi taisi olla jo vähän läheisempää mutta puolen yön paikkeilla oltiin lähdössä kotiin. Käveltiin pojan asunnon ohi ja hän pyysi sisälle. Samantien kun päästiin asuntoon sisälle suudeltiin , riisuuduttiin ja rakasteltiin. Siitä se lähti ja ollaan sen jälkeen säännöllisen epäsäännöllisesti tavattu ja harrastettu seksiä.

Toisaalta tunnen huonoa omaatuntoa tästä mutta se myös tuntuu todella hyvältä. Mitään virallista suhdetta meidän välille ei voi koskaan varmastikaan tulla. Nyt ongelmana on vaan, että miten asiassa edetä. Jatkaa ja nauttia ja kantaa mahdolliset seuraamukset joskus. Vai koittaa lopettaa seksisuhde, mikä ei ole ainakaan vielä onnistunut.

Ansku42

13

2640

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mitäpä pahaa tuossa , molemmille hyvä olo .. Jatkakaa.

      • Anonyymi

        Trololoo ääliöt


    • Anonyymi

      Nauti Ansku nyt kun voit..

      • Anonyymi

        Kiinni jäät aikanaan. Olet jo tarkkailussa kumppanisi osalta.


    • Anonyymi

      Kerro joku vähän uskottavampi tarina!! Jos 42 perheenäiti joutaa istuskelemaan kaljoille ja juoksemaan yökerhoissa töiden jälkeen, niin jotenkin se ei vaan täsmää! Varsinkin täällä tarinoidessa!

      • Anonyymi

        Täsmää hyvinkin useimmiten parisuhteessa kotona on jotain vikaa jos mielummin menee kaljoille työkavereiden kanssa kun puolisonsa tai lastensa tykö kotiin


    • Anonyymi

      Kerrot lastes isälle ni eiköhän hän osaa päättää asian puolestasi ni saat jatkaa pojan naimista ihan julkisesti tosin luultavasti samalla pilaten välisi toiseen työntekijään ja näin ollen tehdä vie kaiken päälle työssä olostasi hankalaa mu onnea jokainenhan meistä pilaa elämänsä itselleen suotuisella tavalla ihan samalla lailla kun toiset tekee elämästään itselleen mieleisen

    • Anonyymi00011

      Pidä vakkarina jos muutaman kerran vuodes kunnon pano varjo puoli voit menettää miehen kumpi parempi.

    • Anonyymi00012

      Kysyt, onko suhteella tulevaisuutta. Todennäköisesti ei. Mutta ehkä olennaisempi kysymys on: millaisen menneisyyden haluat tästä itsellesi rakentaa?

      Koska tämä ei ole tarina suuresta rakkaudesta.
      Tämä on tarina, jonka joku joskus kertoo työpaikan kahvihuoneessa.

    • Anonyymi00016

      On vain ajan kysymys kun jäät kiinni. Onnea perheen hajoittamisen johdosta hetkellisen lyhyen merkityksettömän nautinnon takia.
      Idiootti :D

    • Anonyymi00017

      Jatkakaa kirnuamista vaan tekee hyvää.

    • Anonyymi00018

      Eletään hetkessä, eli nauti kunnolla ja estoitta 😘

    • Anonyymi00019

      Onnea loistavasti hoidettu ei si ollu selkärankaa jättää miestäsi ennen kuin tätä petit nyt olet tilanteessa jossa sä et voi sitä lopettaa jos et halua että miehesi saa tietää miksi luultavasti kesäpoika sulta aina tilaisuuden tullen pillua kiristää jos ei muuten saa noin niissä yleensä käy

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Iso poliisioperaatio Lapualla

      Paikalla oli silminnäkijän mukaan myös kolme ambulanssia. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011924650.html Onko virpo
      Lapua
      84
      4922
    2. Kuinka Riikka Purra on parantanut Suomen kansalaisen elämää?

      Haastan kaikki perussuomalaisten kannattajat kertomaan konkreettisia esimerkkejä kuinka Riikka Purran harjoittama politi
      Maailman menoa
      233
      4694
    3. Riikan antisakset leikkaavat bensan hintaa ylöspäin

      Sannan aikoina bensaa sai 1,3 euron litrahinnalla ja Riikka leikkasi sen euron ylemmäksi reiluun 2 euroon. Joko on saks
      Maailman menoa
      68
      2418
    4. Sukupuolineutraalit liikennemerkit yksi persujen älynväläys

      Samassa rytäkässä kaikki syrjäseutujen bussipysäkkien liikennemerkitkin vaihdettiin, vaikkei bussia ole liikennöinyt enä
      Maailman menoa
      75
      2406
    5. Oletko nähnyt hänet ilman...

      Vaatteita!?
      Ikävä
      62
      2380
    6. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      80
      2235
    7. Oon niin surullinen

      Ettei meistä tullut sitä mitä toivoin
      Ikävä
      53
      1926
    8. Mitä sitten odotat

      Jos seurailet vain tekemisiäni
      Ikävä
      28
      1547
    9. Vuoksesi kaiken

      Tekisin vuoksesi kaiken. Enemmänkin. Kunpa tietäisi ja hyväksyisit sen. Ymmärtäisit, en voi elää ilman sinua. En halua
      Ikävä
      128
      1478
    10. Kehu kaivattuasi

      Mikä hänessä on parasta? Jos osaat kertoa muuta kuin ulkonäköön liittyvää, niin ansaitset mitalin.
      Ikävä
      113
      1414
    Aihe