Lämmin ja leuto tuuli

Ajoin pitkästä aikaa tutun tieosuuden läpi. Näköjään oli melko hiljattain asfaltoitu sekä tietysti hienot maisemat molemmin puolin. Välillä tiheää kuusimetsää ja välillä aakeaa laakeaa pienin vesistön. Aurinko paistaa ja istuskelen taukopaikalla kahvilla ja katselen tuossa pääteiden risteystä. On levollinen olo ja tokihan pää osittain nollautuukin kuin itsestään ratin takana. Mietin puolituntematonta kaivattuani, jonka näin viimeksi viime elokuussa viime vuonna. Vielä tuolloin hän oli mielessä päivittäin mutta tässä on mennyt yli puoli vuotta ja tunteet ovat haalistuneet. Miksi muistelen? Koska tulee yksittäisiä, satunnaisia harvoja päiviä, jolloin haluaisin halata häntä lujasti. Se tunne vain läsähtää mieleen yhtäkkiä. Aikoja sitten päätin, että tunne kestää minkä kestää ja vaipuu ajan kanssa ja niin näyttää tapahtuneen. Tällaiset satunnaiset hetket vaikuttaa olevan viimeisiä yrityksiä pitää hänestä kiinni. En laita vastaan, kun tiedän olevan jo ohimenevää kunnes lopulta nämäkin pilkahdukset sammuvat syntyvät ja sammuvat Samalla sekunnilla. Kahvikuppi tyhjä, jos lähtisi. Nyt, ensimmäinen kommentoija päättää, käännynkö tästä vasemmalle vai oikealle. Jos ei viiteen minuuttiin kuulu, niin päätän itse:)