Onko muita naisia jotka olisivat itse kosineet miestään? Miten miehet reagoineet? Ja miehet kertokaa onko teitä kosittu? Miltä tuntui?
Olen 21 vuotias ja meillä on jo kaksi ihanaa tytärtä. Yhdessä ollaan oltu nelisen vuotta. Kihloihinkin mentiin jo kolme vuotta siten kun aloin odottamaan esikoistani. Olisin itse jo halunnut heti mennä naimisiin mutta mies sanoi että odotetaan vielä muutama vuosi ja sitten vasta kun on vähän rahaa.. Hö. Minä kyllästyin jaaritteluun ja järjestin hänelle yllätysmatkan Tallinnaan. Helikopterilla mentiin ja käytiin syömässä ihanan romanttisessa ravintossa jonka jälkeen kävelytin hänet Toompealle katselemaan vanhan kaupungin maisemia. Siellä häntä kosin... Oli sormus ja kaikkea.. Ja nyt kysyinkin että mennäänkö naimisiin tästä päivästä tasan vuoden päästä 17.6.2006? Eihän hän voinut kieltäytyä, kun olin sellaisen härdellin järjestänyt!! Mutta totesi hän kyllä ihan itsekin että kyllähän se on jo aikakin. Vielä kun ei olla ihan ikuvanhoja ja rupsahtaneita... Toisaalta aistin hänessä sellaista pientä häpeää että hänestä tuntui että hänen olisi pitänyt aikaisemmin jo tajuta kosia minua ja järjestää minulle "kosiomatka"...
Olen 21 vuotias ja meillä on jo kaksi ihanaa tytärtä. Yhdessä ollaan oltu nelisen vuotta. Kihloihinkin mentiin jo kolme vuotta siten kun aloin odottamaan esikoistani. Olisin itse jo halunnut heti mennä naimisiin mutta mies sanoi että odotetaan vielä muutama vuosi ja sitten vasta kun on vähän rahaa.. Hö. Minä kyllästyin jaaritteluun ja järjestin hänelle yllätysmatkan Tallinnaan. Helikopterilla mentiin ja käytiin syömässä ihanan romanttisessa ravintossa jonka jälkeen kävelytin hänet Toompealle katselemaan vanhan kaupungin maisemia. Siellä häntä kosin... Oli sormus ja kaikkea.. Ja nyt kysyinkin että mennäänkö naimisiin tästä päivästä tasan vuoden päästä 17.6.2006? Eihän hän voinut kieltäytyä, kun olin sellaisen härdellin järjestänyt!! Mutta totesi hän kyllä ihan itsekin että kyllähän se on jo aikakin. Vielä kun ei olla ihan ikuvanhoja ja rupsahtaneita... Toisaalta aistin hänessä sellaista pientä häpeää että hänestä tuntui että hänen olisi pitänyt aikaisemmin jo tajuta kosia minua ja järjestää minulle "kosiomatka"...
Vastaukset 25
Vanhimmat
Tyhmä kysymys? Olitte siis jo kihlautuneet 3 vuotta sitten, hankitteko silloin sormukset? Nyt sinulla siis oli ainakin sormus kosiessa. Onko teillä tai miehelläsi nyt kaksi kihlasormusta?
Mitä mies sitä häpeämään, koska mun mielestä ei olis sun eikä miehen välttämättä tarvinnut kosia. Koska olitte jo kihloissa. Eli lupautuneet menemään naimisiin. Olisitte vain voineet sopia päivän jne.
Paitsi, jos se ensimmäinen kihlaus merkitsi teille jotain muuta.
Mutta ehkä kosinta antoi sitten paremmin sykäyksen tälle asialle.
Eikös kosittaessa nimenomaan laiteta ne kihlasormukset sormiin, vai onko käytäntö muuttunut?
Tuntus, että aika moni kosii ilman sormuksia, joten niitä on vaikea laittaa kosintahetkellä sormiin. Jos on noin, niin sittenhän sormukset käydään yhdessä ostamassa jälkeenpäin.
Mutta käytäntöjä on yhtä monta kuin on mieltäkin. Osahan ei osta kihlasormuksia koskaan.
Meillä kävi nyös niin että tyttöystäväni kosi minua. En osannut aavistaakkaan asiaa, sillä ks. asiasta ei ollut aikaisemmin puhetta tms. Tuli itselleni aikamoisena yllätyksenä. Mutta täytyy myöntää että olin todella otettu tapahtuneesta,sillä onhan se jo jotain jos nainen itse tahtoo vakiintua. hääpäivää ei vielä sovittu mutta jossain 2008 vuoden paikkeilla olisi tarkoitus pitää häät. puhetta ollut juhannushäistä =)
Minäkin kosin miestäni. Rukkaset tuli. Viiden vuoden seurustelun jälkeen mies ei vieläkään tunne olevansa valmis sellaisiin lupauksiin.
Onhan se jotain, kun nainen itse haluaa vakiintua. Ja sepä se vasta olisikin jotain, kun mies haluaisi!
Itsellänikin 5 vuotta seurustelua takana,ja avokki on ottanut kihlat puheeksi useammin kuin kerran. Pelkään itse joutuvani "kosituksi",koska itse en todellakaan näe mitään kiirettä asian kanssa.
Miten lie kävisi,koska tod. näk. antaisin rukkaset... =P
Tiedät mitä haluat ja et näe kiirettä VAI et ole vielä varma? Ihan uteliaisuutta =)
Enkä halua pitää kiirettä,ei opiskelijoilla ole varaa ylimääräiseen hömpötykseen! :)
Hyvä, pitää toimia silloin kun aika tuntuu oikealta, eikä yhtään aikaisemmin.
Mutta eihän kihlaus (=lupaus) maksa mitään, muista se. Sitten kun se oikea aika koittaa.
ei kannata juhannushäitä =( vaikka ne ihanat olisivatkin niin siinä pilaa vain vieraiden juhannuksen kun ne haluaisivat vaan kännätä omissa oloissaan..
ihmiset inhoaa niitä. kokemusta on.
Minä kanssa kosin miestäni viime talvena risteilyllä. Häistä oli kyllä puhuttu viimeiset kaksi vuotta, mutta se rupesi jo menemään jaaritteluksi. Niinpä sitten kesken illan kysyin ja heti suostui. Me valitsimme saman hääpäivän kuin tekin!!
Ilmeisesti kaikki eivät kihlauksen syvintä olemusta enää tiedä. Silloinhan sitä kihloihin mennään kun on kosintaan vastannut myöntävästi. Kihlaus on lupaus tulevasta avioliitosta. Mun järkeen ei mee, että ollaan kihloissa...SITTEN kositaan...ja jos vielä saa rukkaset nii outoa on tosiaan.
Joo ei tiedä tosiaan! Minustakin se on outoa, mutta näemmä tälläistä tapahtuu.
Äskeittäin yksi tuttu kertoi saaneensa rukkaset ja että avopuoliso ei halua kuulemma mennä naimisiin (kai koskaan?). Ja he ovat olleet useita vuosia kihloissa?? Luulin, että ovat menossa naimisiinkin joskus. Ja ovat sis luvanneet mennä.
Jotkut menevät ns. kihloihin "syventääkseen suhdettaan" tms.
Minä kosin poikaystävääni yli kahden vuoden seurustelun jälkeen keväällä, suostui ensin mutta perui hetken päästä puheensa. Sanoi ettei tehtävä kuulu naiselle ja haluaa tehdä sen itse omalla tavallaan perinteitä kunnioittaen. Sen jälkeen on mennyt (ihme kyllä rukkaisista huolimatta) mahtavasti ja odotin täksi juhannukseksi kauan odotettua kosintaa mutta mies sanoi ettei ole vielä valmis. Haluaisin kovasti alkaa perustamaan tämän ihmisen kanssa perhettä ja yhteistä elämää koska emme edes asu vielä yhdessä (mies ei ole vielä siihenkään valmis) mutta vaikeaa on tehdä nämä asiat yksin. Kärsivällisyyteni alkaa pikkuhiljaa loppumaan mutten tiedä pitäisikö vain huokaista ja jatkaa odotusta vai toivoa tapaavansa ihmisen joka haluaisi samoja asioita kanssani kuin minä. Kysymys kuuluukin koska mies on valmis sitoutumaan jos ei monen vuoden jälkeen ole tapahtunut mitään se suuntaista, edes puhetta ei ole ollut hirveästi ko. asioista. Mitä täytyy tapahtua ennenkuin mies tajuaa haluavansa siirtyä vakavemmalle tasolle ja voiko nainen tehdä sen asian eteen jotain?!
Paljonko yli kaksi vuotta? Pari vuotta ei ole mielestäni vielä "monen vuoden jälkeen". Mutta oliko se tämän vuoden kevät...? (Kirjoitit "kauan odotettua kosintaa". Siis kuinka kauan olet kosintaa odottanut ja kuinka kauan olette olleet yhdessä?)
Ei ole mitenkään epänormaalia ja sitoutumiskammoista, JOS olette 2-3 vuotta yhdessä olleet (mistä en nyt siis oikein ole varma). Moni menee kihloihin jo vuoden yhdessäolon jälkeen tai aiemmin, mutta minusta se on aika nopeata toimintaa. Jos se on ”normaali” etenemisnopeus niin mikä on nopeata…?
Mutta jos ei vielä ole valmis muuttamaan yhteenkään... se on eri asia. Paitsi, jos ei halua muuttaa kun vasta silloin kun on naimisissa. Mutta moni haluaa asua ensiksi yhdessä jonkin aikaa… joten jos poikaystäväsi haluaa niin tehdä niin kannattaisi jo kohta muuttaa yhteen!
Minkä ikäisiä olette? Sekin vaikuttaa.
Minä olisin ollut aika yllättynyt, jos mies olisi jo kosinut n. kahden vuoden seurustelun jälkeen (minulla oli kyllä ikää jo 24). Vaikka olimmekin asuneet jo yhdessä vuoden ja epävirallisesti puoli vuotta sitä ennen. En osaa sanoa mitä olisin vastannut… En olisi ainakaan siis osannut odottaa sitä. Ystäväni meni kihloihin n. 6 kk seurustelun jälkeen ja siitä vuoden päästä naimisiin. Mutta he olivat jo vanhempia ja oli muutoinkin elämänkokemusta. Aikaisempien pettymysten jälkeen kuulemma nyt tuntui vahvasti siltä, että tämä on se oikea ihminen.
Et kai voi oikein mitään tehdä. Olet jo kosinut joten luulisi miehen tietää sinun haluavan mennä naimisiin. Painostaminen ei kannata. Jos asiasta ei ole ollut juuri puhe niin voisit vielä keskustella miehen kanssa asiasta ja tuntemuksistanne. Jatkuvasti asiaa ei kannatta ottaa esille.
Olemme olleet yhdessä reilut 2 1/2 vuotta ja aioimme keväällä muuttaa yhteen opiskelujeni päätyttyä kun muutin takaisin kotipaikkakunnalleni missä poikakaverinikin asuu. Hän on töissä kotonaan eikä muutto keskustaan kanssani ole mahdollista. Kokeilimme muutaman kuukauden niin, että asuin poikaystäväni kotona mutta erinäiset käytännön ongelmat aiheuttivat niin suurta päänvaivaa molemmille että päätimme haudata koko yhteenmuuttamisen tässä vaiheessa ja keskittyä suhteeseemme. Sen jälkeen onkin mennyt paremmin, kun hankin itselleni oman asunnon jossa voimme viettää rauhassa yhteistä aikaa. Poikaystäväni työnpaljouden takia emme ole nähneet koko seurusteluaikanamme kuin viikonloppuisin jos silloinkaan. Tämän vuoksi haluasin viettää hänen kanssaan enemmän aikaa ja alkaa suunnittelemaan yhteistä tulevaisuutta koska tällä hetkellä tunnen itseni melko yksinäiseksi, välillä tuntuu ettemme seurustele ollenkaa koska saan viettää aikaani niin paljon yksin ja yhteydenpitomme saattaa jäädä välillä yhteen tekstiviestiin päivässä. Olen siis 21 ja poikakaverini 24 vuotías. En usko että olemme muuttamassa vielä pitkään aikaan yhteen saati siirtymässä suhteessamme ettenpäin millään muullakaan tavalla jos poikakaverini epävarmuus pysyy samana kuin nyt. Itse en enää edes usko että hän kosisi minua vielä joskus tai ehdottaisi perheen perustamista. Hän on tyytyväinen tämänhetkiseen suhteeseemme ja se saa luultavasti riittää myös minulle jatkossa jos aion hänen kanssaan olla. Suhteestamme en haluaisi luopua koska rakastan häntä liikaa eikä välillämme ole sotkuja mutta kieltämättä sitäkin vaihtoehtoa on harkittava..
Valitsin nimimerkkini viimeksi vähän hölmösti... Mutta olen se joka kyseli kauanko olette olleet yhdessä.
Mielestäni tuo ei ole vielä huolestuttavan pitkä aika. Siis, että pitäisi huolestua, jos joku ei ole valmis menemään kihloihin ja naimisiin. Mutta ymmärrän hyvin kyllä nuo muut huolesi. Mutta muuttaisiko kihloihin tai naimisiin meneminen niistä mitään? Olisitteko useammin yhdessä? Tunnetteko tarpeeksi hyvin toisenne, kun olette viettäneet yhdessä aikaa niin vähän? Ja onko sinulla oikeat syyt mennä naimisiin? Yksinäisyyden poistaminen ei ole ehkä se parhain.
Ehkä tuo ongelma pitäisi ensiksi ratkaista, että järjestäisitte yhteistä aikaa enemmän. Ja kenties muutatte yhteenkin. (jos et ole avoliittoa vastaan) Ettei tule avioeroa ainakaan sen takia, että sama meno jatkuu. Ja mitäs jos saisitte lapsen ja isä on aina töissä?
Onko poikaystävälläsi todella niin paljon töitä? Kun ei ehdi edes soittaa vaan laitatte tekstiviestin? Ja voiko hän vähentää töitään millään? Jos ei nyt voi voiko sittenkään kun olette naimisissa tai teillä on lapsi tai lapsia? Entä ne käytännön ongelmat mitkä aiheutui yhteen muuttamisestanne? Voisiko ne ratkaista jollakin? Muullakin kuin naimisiin menemisellä?
Miehelle perheen perustaminen olisi varmasti iso muutos. Niin kuin sinullekkin. Koska teidän seurustelunne on nyt mitä on. Ns. viikonloppu suhde. Ja tuo 2 ja 1/2 vuotta sellaiseen ja ehkä enemmänkin on pitkä aika. Kyllä suhteen pitäisi minustakin kehittyä tuossa ajassa muuksi.
Mitä enemmän aikaa kuluu niin sitä enemmän poikaystäväsi saattaa tottua elämäntyyliinne, eikä ehkä halua muutosta (jos nytkään haluaa). Jollekin tuollainen ehkä sopii. Olisi hyvä ottaa selvää, että onko poikaystäväsi sellainen joka on sangen tyytyväinen tuollaiseen eikä halua edes muutosta. Minä en olisi ja ymmärrän, että olet huolestunut, etkä ole tyytyväinen tilanteeseen.
Miettikää vielä yhdessä eri ratkaisuja ja toivottavasti pääsette sellaiseen joka tyydyttää molempia. (oleellinen muutos pitäisi kyllä tapahtua) Jos ei niin ehkä ero on valitettavasti edessä. Mutta vaikeammaksi ero tulee mitä enemmän sitä pitkittää.
Tiedän että olet oikeassa, olen antanut tässä suhteessa enemmän anteeksi kuin koskaan olen edes ajatellut joustavani. Tuntuu pahalta edes puhua aiheesta, mutta tämä mies petti minua tekstiviestein ensimmäisen 1 1/2 vuoden aikana silloin tällöin. Sain tietää asiasta ja sovimme sen monien selvittelyjen ja riitojen jälkeen. Mies on vasta nyt kanssani tosissaan ja tietää minun olevan hänelle se oikea, tämän tiedän itsekin eikä pettämistä tarvi enää murehtia. En vain voi ymmärtää mitä hän vielä odottaa, ei halua minua menettää ja haluaa olla kanssani pysyvästi mutta mitään näyttöä ei tapahdu. Tunnen oloni maailman onnellisimmaksi hänen seurassaan enkä halua ketään muuta elämääni. Mieheni siirtyy isänsä firmaan toimitusjohtajaksi tämän siirryttyä eläkkeelle ja toivonkin poikaystäväni tajuavan ottaa yritykseen enemmän työntekijöitä jotta hän voisi keskittyä elämiseen mutta en pysty ennustamaan kuinka siinä loppuen lopuksi tulee käymään. Tämä on kauhea tilanne!
Miehesi on ns. vaikea tapaus, joka elättelee toiveita jostain "villistä ja vapaasta" elämästä, eikä ilmeisesti itse oikein tajua kuinka paljon sinua rakastaa. Sen taas todistaa se, että olette yhdessä ja onnellisia. Tässä ei auta muuta kuin odotella, ja mahdollisesti olla valmistautunut jopa pettymyksiin. Yksi avain voisi olla irrottautua hetkeksi, ja kokeilla, josko miehesi "heräisi"? Ja tunnustaisi tunteensa (häviönsä) :) kun huomaisi mitä on menettänyt. Kaikissa tapauksissa kohteesi on vaikea ja vaatii taitoa taivutella hänet. Ajan ja loputtoman kärsivällisyyden hedelmät saattavat olla positiivisia.
"Vähän samanlainen"
Niin karkauspäivänä saa naiset kosia.. silloin itse rohkaisin mieleni ja kysyin mieheltä.. Ajattelin että hame kankaan saan mutta sormukset ostetiin sit vähän myöhemmin...Niin hän vastasi myontävästi.. Nyt alustavasti häistä puhuttu...Mutta voi naiset kosia muulloinkin. :)
Miksi parjata ihmistä, joka on suorittanut kosinnan? Ei nimittäin onnistu joka tytöltä. Hän on sentään tehnyt sen tyylikkäästi ja nähnyt paljon vaivaa. Itse kosin miestä, mutta en todellaakaan noin tyylikkäästi, täytyy vain ihailla. En ole huomannut, että naiset olisivat paljon suorittaneet kosintoja, paljon ei ainakaan "ilmoittauneita" ole. Vai koetaanko se jonkinlaisena "häpeänä", jos nainen "joutuu" kosimaan? Itse yllätin kosinnalla itsenikin, tosin kihlautuminen ei ollut kummallekaan täysin uusi ja vieras ajatus. Olemme ratkaisseet nämä käytännön kysymykset siten, että menemme kihloihin myöhemmin kesällä, mikä tulee myös kihlautumispäivämääräksi. Sormuksiakin on jo tutkailtu ja taitaa löytyäkin sopiva kohtuuhintainen. Olisi mukava kuulla, onko meitä rohkeita muitakin :)
Ei onnistukkaan! Ja minusta se jotenkin vaatii enemmän rohkeutta naiselta kun mitä mieheltä. Koska se ei kuitenkaan ole vielä niin yleistä ja tavallista. Odotettavaa. Jotenkin itselläni olisi ainakin paineita... Toi helikopteri-homma oli kyllä tyylikäs ja moni nainen olisi ollut otettu vaivannäöstä. Miksi ei mies olisi?
Kai se koetaan "häpeänä" vaikkei sen pitäisi sitä olla. Miehen kosinta on normaalia ja rukkasetkaan ei niin haittaa. Ylipäätänsä tuntuu, että naisen pitäisi jotenkin hävetä sitä, että haluaa rakastamansa ihmisen kanssa naimisiin. Mitä hävettävää siinä on? Miehen puolelta se on hienoa, miksi ei naisen? Tai ainakin jos nainen tekee aloitteen. Naisen pitäisi vain odotella, että mies kosii. Ja kosinta on painostamista. Joidenkin mielestä. Ehkä naisten pitäisi kosia enemmän niin se ei olisi niin ihmeellistä!
Minun ystäväni kosi miestään karkauspäivänä. Silloin monet naiset uskaltaakin kosia. Se on vaan niin harvoin! Ja mies ei ehkä ota sitä tosissaan kun jotkut kosii leikillään tai puoliksi leikillään. ...Niin siis... ystäväni avomies vastasi myöntävästi ja ovat nykyään naimisissa.
Anteeksi kirjoitan vielä tämän... en vie sen enempää "palstatilaa".
Ehkä tämä liittyy myös siihen, että naisten halua mennä naimisiin usein kyseenalaistetaan. Että he haluavat "prinsessahäät" jne. ja pitää päästä naimisiin. Vaikka aina ei ole siitä kyse. Minusta on hieno asia, jos haluaa rakastamansa ihmisen kanssa naimisiin. Ja on ehkä jo lapsiakin, joten miksi ei voisi mennä?
Tässäkin tapauksessa kirjoittaja kertoi, että oli jo kihloissa. Pariskunta oli siis antanut jo lupauksen avioliitosta. Lapsiakin oli ja hankittu. Eihän kosinta tuohon päälle mitään rohkeutta vaadi, kun vastaus on jo tiedossa. Enemmän rohkeutta vaatisi se, että kosii, vaikkei tiedä vastausta.
Mutten minä sinänsä parjaa alkuperäistä. Ihan hienoahan se on, että järjestää tuollaisia irtiottoja arjesta. Sellaisen voi kuitenkin järjestää ilman ns. kosintaa tai muuta teatteria. Romanttinen voi olla muutenkin kuin kosimalla.