Eduskunnan oikeusasiamies on ottanut kantaa kysymykseen ja vastaus on selvä: vartijoilla ei ole mitään oikeutta kieltää kuvaamista! Vartijat ovat jälleen altavastaajina tässä kysymyksessä. Olisitte uskoneet helpolla, nyt varmaan hävettää kun kinasitte ja olitte niin lakiasiantuntijaa.
http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/thw/trip/?${base}=ereoapaa&${html}=eoap5000&${ccl}=define reverse&${freetext}=tunniste=405/2003&${snhtml}=nosyn
"Kantelijan esittämän ongelman ydin näyttää olevan yksityisten vartijoiden tai
järjestyksenvalvojien toiminnassa. Eduskunnan oikeusasiamiehestä annetun
lain (197/2002) 11 §:n mukaan oikeusasiamies voi laillisuusvalvontaansa
kuuluvassa asiassa tehdä toimivaltaiselle viranomaiselle esityksen
tapahtuneen virheen oikaisemiseksi tai epäkohdan korjaamiseksi.
Oikeusasiamies voi tehtäväänsä hoitaessaan kiinnittää valtioneuvoston tai
muun lainsäädännön valmistelusta vastaavan toimielimen huomiota
säännöksissä tai määräyksissä havaitsemiinsa puutteisiin sekä tehdä
esityksiä niiden kehittämiseksi ja puutteiden poistamiseksi.
Tähän viitaten esitän sisäasiainministeriölle, että vartijoiden ja
järjestyksenvalvojien koulutuksessa, ohjauksessa ja valvonnassa
kiinnitettäisiin huomiota tässä päätöksessäni käsiteltyihin sananvapauden ja
muiden perusoikeuksien toteutumista koskeviin seikkoihin. Samalla esitän
sisäasiainministeriön harkittavaksi, että se veisi esitykseni myös yksityisistä
turvallisuuspalveluista annetun lain 51 ja 52 §:n tarkoittaman turvallisuusalan
neuvottelukunnan käsiteltäväksi.
Pyydän sisäasiainministeriötä ilmoittamaan tänne kuluvan vuoden loppuun
mennessä, mihin toimenpiteisiin tämä päätökseni on mahdollisesti antanut
aihetta.
Lähetän päätökseni myös liikenne- ja viestintäministeriölle ja esitän, että se
omalla toimialueellaan ottaisi tässä päätöksessäni käsitellyt sananvapauden
toteutumista tukevat näkökohdat huomioon.
Kiinnitän Helsingin kaupungin liikennelaitoksen huomiota siihen, että
metroliikennesäännön nojalla ei voida kieltää kuvaamista metroasemien
yleisölle avoimissa tiloissa.
Saatan ratkaisuni myös Ilmailulaitoksen tietoon."
http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/thw/trip/?${base}=ereoapaa&${html}=eoap5000&${ccl}=define reverse&${freetext}=tunniste=405/2003&${snhtml}=nosyn
"Kantelijan esittämän ongelman ydin näyttää olevan yksityisten vartijoiden tai
järjestyksenvalvojien toiminnassa. Eduskunnan oikeusasiamiehestä annetun
lain (197/2002) 11 §:n mukaan oikeusasiamies voi laillisuusvalvontaansa
kuuluvassa asiassa tehdä toimivaltaiselle viranomaiselle esityksen
tapahtuneen virheen oikaisemiseksi tai epäkohdan korjaamiseksi.
Oikeusasiamies voi tehtäväänsä hoitaessaan kiinnittää valtioneuvoston tai
muun lainsäädännön valmistelusta vastaavan toimielimen huomiota
säännöksissä tai määräyksissä havaitsemiinsa puutteisiin sekä tehdä
esityksiä niiden kehittämiseksi ja puutteiden poistamiseksi.
Tähän viitaten esitän sisäasiainministeriölle, että vartijoiden ja
järjestyksenvalvojien koulutuksessa, ohjauksessa ja valvonnassa
kiinnitettäisiin huomiota tässä päätöksessäni käsiteltyihin sananvapauden ja
muiden perusoikeuksien toteutumista koskeviin seikkoihin. Samalla esitän
sisäasiainministeriön harkittavaksi, että se veisi esitykseni myös yksityisistä
turvallisuuspalveluista annetun lain 51 ja 52 §:n tarkoittaman turvallisuusalan
neuvottelukunnan käsiteltäväksi.
Pyydän sisäasiainministeriötä ilmoittamaan tänne kuluvan vuoden loppuun
mennessä, mihin toimenpiteisiin tämä päätökseni on mahdollisesti antanut
aihetta.
Lähetän päätökseni myös liikenne- ja viestintäministeriölle ja esitän, että se
omalla toimialueellaan ottaisi tässä päätöksessäni käsitellyt sananvapauden
toteutumista tukevat näkökohdat huomioon.
Kiinnitän Helsingin kaupungin liikennelaitoksen huomiota siihen, että
metroliikennesäännön nojalla ei voida kieltää kuvaamista metroasemien
yleisölle avoimissa tiloissa.
Saatan ratkaisuni myös Ilmailulaitoksen tietoon."
Vastaukset 78
Vanhimmat
Ei vartijat voikkaan kieltää kuvaamista lain puitteissa. Tavallista vartijaa ei voisi vähempää kiinnostaa joku jannu varustettuna maailman isoimmalla Canonilla. Vartijat/järjestyksenvalvojat tekee vaan sitä mitä on käsketty. Jos kohteen isot herrat käskeen, niin yleensä se tehdään. Kun itse olen joutunut huomauttamaan kuvaamisesta, niin en todellakaan jaksa siinä tilanteesta alkaa väittelemään lakipykälistä "lainoppineiden" kanssa. Välillä mietityttää, että kuka oikeasti jaksaa nähdä niin paljon vaivaa, että itkee tänne ensiksi pienen romaanin pituisen tekstin ja sitten sen jälkeen ottaa yhteyttä kaiken maailman tahoihin. Menkää töihin ja rakastakaa toisianne.....
Tulihan se sieltä, tätä jo odotinkin. Nyt alkaa selittely. Kannattaa kuitenkin huomioida oikeusasiamiehen kommentti siitä, että kun vartijat kerran käyttävät julkista valtaa, on heidän myös osattava/pystyttävä suorittamaan sen käyttöä koskeva lainmukaisuusharkinta itsenäisesti, riippumatta siitä mitä toimeksiantaja tahtoo ja haluaa. Myös niissä tapauksissa, että vartijan harkinta johtaa toimeksiantajan antamista ohjeista kieltäytymiseen. Ei se ole tyhmä joka pyytää, tyhmä on se (vartija) joka tekee! Toivottavasti nyt loppuu se vartijoiden vastuun pakoilu ja aletaan noudattamaan lakia suoraselkäisesti. Pakko nähdä vähän vaivaa, kun yritetään käyttää kuviteltuja "oikeuksia" toisten todellisten oikeuksien kustannuksella!
Olin taannoin töissä Suomen suurimmassa kauppakeskuksessa. Työ oli mielekästä ja jokainen päivä oli kiinnostava ja erilainen. Yhtenä päivänä kauppakeskukseen saapui valokuvauksen harrastaja kuvaamaan. Kauppakeskuksen johtoon kuuluva henkilö havaitsi kuuvaajan kuvaamassa. Johtoon kuuluva henkilö otti tietysti vartiointiin/minuun yhteyttä ja käski mennä lopettamaan kuvaamisen. Sanoin johtoon kuuluvalle henkilölle, että en sitä tee koska meillä ei ole oikeutta sitä kieltää. Siinä tuli sitten pieni väittely johdon kanssa, joka ei johtanut sitten mihinkään. Viikkoa myöhemmin tapahtumasta sain siirron peräkylän pikkumarkettiin, jossa päivän kohokohtana on ostoskorien kerääminen. Kylläpä olen onnellinen siitä, että minua ei voi pitää tyhmänä,koska toimin lain puitteissa. Oho ostoskoripinot alkavat olla jo aika korkeita, pitääpä mennä takaisin keräilemään koreja. Olen niin onnellinen.
Toimit oikein. En ymmärrä mitä itket, koska kerran olet itse vartijaksi hakeutunut. Varmasti on tiedossa, että firmat kusettavat ja esimiehet ovat löysäpaskahousuja. Se ei kuitenkaan riitä minkäänlaiseksi perusteeksi toimia lainvastaisesti. Vaihda alaa jos homma ei miellytä.
aiemminkaan vartijat eivät inttäneet siitä, saako kuvata vai ei. Yrittäkään nyt ihmiset ottaa huomioon, että oikeassa maailmassa kaikkia muitakaan asioita ei aina tehdä juuri tarkalleen kuin laki "antaa luvan". Tuskin kuvaajankaan perse siitä repiää tai itsetunto kärsii, jos tämä käykin ihan kohteliaisuus syistä kysymässä kauppiaalta saako tämän myymälässä kuvata tai ei... Vai väittättekö, että kaikissa muissakin asioissa noudatatte tarkalleen lakia? Kun sitten poliisi tulee ja sakottaa siitä 10km/h ylinopeudesta tai päin punaisia kävelemisestä, hävettääkö ihan pirusti? Hankkikaa ihmiset elämä, älkääkä halkoko hiuksia jostain näin typerästä.
Hanki itse sellainen elämä, joka ei pyöri kuvitellun aseman ympärillä. Lupaa ei tietenkään kysytä, koska ei ole mitään tarvetta kysyä. Ei sinulta tarvitse kysyä lupaa esim. kadulla kävelemiseen, miksi sitten kuvaamiseen, joka on ihan yhtä sallittua???! Ei ole mitään sellaista "normaalia kohteliaisuussääntöä", jonka mukaan laillisesti toimivan henkilön pitäisi pyytää laittomasti toimivalta henkilöltä lupaa lailliselle toiminnalleen.
"aiemminkaan vartijat eivät inttäneet siitä, saako kuvata vai ei."
Nimenomaan ovat. Toivottavasti et enää kirjoita tästä aiheesta.
Kuvaajat eivät käytä julkista valtaa, vartijat käyttävät. On täysin aiheellista odottaa, että vartijat tekevät sen niinkuin lainsäätäjä on tarkoittanut. Piste.
sinäkin? Eikös Suomessa ollutkaan peruslakiin pohjautuva oikeus ilmaista mielipiteitään?-) Siinä, kuten missään muussakaan laissa, ei kielletä vartijoita ilmaisemasta itseään... Minulla sitä paitsi on erittäin hyvä elämä. Miten lie omalla kohdallasi, kun noin henkilökohtaisesti otat? Ei sillä että kiinnostaisi vähäänkään. Osoittaa myös heikkoa itsetuntoa, ettei voi antaa mistään periksi ja toimia kohteliaasti ja ystävällisesti toisetkin huomioiden. Maailma yllättäen ei pyöri ainoastaan eräitten ympärillä.... Eikä minun tarvitse kuvitella asemaani, voi olla tiedän sen ehkä jopa paremmin kuin sinä. Get a real life.
"Osoittaa myös heikkoa itsetuntoa, ettei voi antaa mistään periksi"
On se kumma juttu kun vartijoiden päähän ei mahdu ajatusta siitä, että ei periaatteellisissa kysymyksissä tarvitse antaa periksi laittomasti toimivalle taholla. Miksi vartijat ovat kyvyttömiä muokkamaan omaa käyttäytymistään lain mukaiseksi? Sen sijaan nyt vaaditaan, että toisen osapuolen tulisi olla "kohtelias" ja tehdä edelleen niin kuin vartijat laittomasti haluavat. Tämä on hämmästyttävää todellisen elämän puutetta.
Pakko kyllä nostaa hattua kansalaistaistelijalle. Juuri tässä viestiketjussakin paljastuu se, kuinka valtaa vain otetaan. On hienoa, että on aktivisteja, jotka jaksavat ja viitsivät viedä asioita eteenpäin. On loppupeleissä myös vartijoiden etu toimia tarkalleen lain mukaan. Onhan selvä, että niin kauan kuin toimitaan omavaltaisesti, on turha isolta yleisöltä odottaakaan arvostusta. Valitettavasti on paljon asioita, joissa vartijat(minä siis itsekin) ottavat ihmisiltä oikeuksia pois ilman lain suomaa valtuutusta. Tämä on toki yleistä myös poliisin piirissä. Mikä lie sitten onkin syynä.
Oikea osoite olisi kauppiaat ja yritykset jotka vaativat näin toimimaan.
Kuten Stockamann esimerkiksi tai Prismat joissa jopa tarrat ilmaisemassa tätä kieltoa tai vaikka Helsingin kaupunki johonka oikeusasiamieskin kiinnittänyt huomiota.
Syyllistää voi toki poliisiakin asiasta koska ovat ystävällisesti vartijoita avustaneet kauppiaiden tahdon toteuttamisessa.
Kirjoittajan kannattaisi mennä itseensä ja katsoa peiliin.
Kiitos kuitenkin kirjoittajalle että toit uuden tiedon asiassa esille ja näin ne jotka ovat olleet tietämättömiä tai esimiestensä painostuksen alaisuudessa voivat nyt antaa mustaavalkoista luettavaa epäilijöille.
Kannattaa myös huomioida oikeusasiamiehen kommentti siitä, että kun vartijat kerran käyttävät julkista valtaa, on heidän myös osattava/pystyttävä suorittamaan sen käyttöä koskeva lainmukaisuusharkinta itsenäisesti, riippumatta siitä mitä toimeksiantaja tahtoo ja haluaa. Myös niissä tapauksissa, että vartijan harkinta johtaa toimeksiantajan antamista ohjeista kieltäytymiseen. Täten osoite on aivan oikea. Ei se ole tyhmä joka pyytää, tyhmä on se (vartija) joka tekee! Toivottavasti nyt loppuu se vartijoiden vastuun pakoilu ja aletaan noudattamaan lakia suoraselkäisesti.
"Kiitos kuitenkin kirjoittajalle että toit uuden tiedon asiassa esille ja näin ne jotka ovat olleet tietämättömiä tai esimiestensä painostuksen alaisuudessa voivat nyt antaa mustaavalkoista luettavaa epäilijöille."
Niin, siis tämä tietohan ei ole missään nimessä mitenkään uusi, vaan sitä on esim. täällä yritetty vartijoille selittää.
Tarkoitin lähinnä tietoa ko. päätöksestä en niinkään tämän sisältämästä tiedosta, joka kuten sanoit ei sisällä mitenkään uutta tietoa.
Taitaa kuitenkin olla ensimmäinen kerta kun viranomainen ottaa kantaa kyseiseen asiaan mustaavalkoisella?
Osa vartijoista, esimiehistä, yrityksistä ja vartioimisliikkeistä sisällön onkin sisäistänyt mutta valitettavan moni kauppaketju suomessa vaatii vartijoilta lain vastaista toimintaa. Kuten apulaisoikeuskanslerin päätöksessä todetaan.
Ei liioin on näitä palvelupäälliköitä ja muita esimiehiä vartioimisliikkeissä tavattu jotka jopa innokkaasti toimintaa tukevat omilla toimillaan ja ohjeillaan.
Perustelun "myönteisen yrityskuvan" olen itsekin kuullut aivan liian monta kertaa niin toimeksiantajien kuin vartioimisliikkeiden edustajien suunnalta.
Vartijan vastuusta vielä sen verran että olen samaa mieltä että jokainen suorittavan tason vartija on itsenäisesti vastuussa tekemisistään, samoin kuin näiden esimiehet ja toimeksiantajat.
Mutta silloin kun vaakalauden toisessa päässä painaa oman työpaikan menettäminen - koska aina riittää muita vartioimisliikkeitä ja vartijoita jotka lopulta suorittavat kyllä annetun tehtävän - aletaan olemaan tilanteessa joka muistuttaa erehdyttävästi kiristämistä ja jopa uhkailua.
Tämä esimerkki todettu kentällä aivan selvillä sanakäänteillä ilmaistuna eräälle työntekijälle.
Tästä syystä viranomaisten kannanotot asiassa ovat tervetulleita.
Esimiesten tehtäviin kuuluisi käydä tällaiset asiat läpi asiakkaan kanssa. Taitaa valitettavasti olla niin että erityisesti kaupan sektorilla niin vartijat ja kuin heidän esimiehet ovat nuoria. Ei ole sitä elämänkokemusta ja iän tuomaa varmuutta että uskaltaisi sanoa asiakkaalle joskus myös ei.
"Tästä syystä viranomaisten kannanotot asiassa ovat tervetulleita. "
Olen samaa mieltä.
sinullekin. Sitä lain noudattamista nimittäin. Jos eläisimme ihannemaailmassa, jossa kaikki noudattaisivat lakia näin tarkasti joka asiassa kuten kuvaajakin, ei tarvittaisi vartijoita kiusaamassa lainkuuliaisia ihmisiä. Poliiseista puhumattakaan. Miltä kuuloistaisi sellainen ehdotus, että lopetettaisiin tällaiset typerät p*njauhannat ja vaikutettaisiin oikeasti ympäristöömme. Sen sijaan, että itsekkäästi pidetään joka asiassa kiinni omasta edusta ja omista mielipiteistä, joustettaisiin hieman. Yritettäisiin huomioida toiset ja käyttäydytään ihmisiksi. Hankkikaa elämä ja pönkittäkää sitä heikkoa itsetuntoanne jossain muualla.
Tässä on kysymys siitä, että VARTIJAT eivät noudata lakia. Ei tässä kuvaajien käytöksen lainmukaisuutta arvioida, koska siinä ei ole mitään huomautettavaa. Kuvaajat yrittävät vain elää ja toimia niinkuin he täysin vapaasti saavat, häiritsemättä ketään muuta paitsi heikkoitsetuntoisia vartijoita, jotka saavat traumoja, kun huomaavat, että heidän asemansa ja toimivaltansa ei olekaan sitä mitä on kuviteltu ja hehkutettu. Eli kenellä se heikko itsetunto on? Täälläkin tarvii nyt vartijoiden jälkikäteen selitellä kaikenlaista huuhaata ja naurettavaa.
Ei se, että kuvaamisasiassa toimii niin kuin saa vapaasti toimia, ole mitään itsekästä eduista kiinni pitämistä, joka aiheuttaa ikävyyksiä toiselle. Ei se ole mitään ikävyyttä, että ei nyt kysytäkään lupaa kun ei tarvi. Vastapuoli aiheuttaa ikävyydet itse itselleen kuvittelemalla, että on olemassa jotain sellaista jota ei ole. Jousta itse sen verran, että alat ymmärtää miten yhteiskunta oikeasti toimii. Ja lopeta typerä paskanjauhaminen ja selittely.
Paina nyt sinne kalloosi, että kuvaajat eivät käytä julkista valtaa, VARTIJAT käyttävät. Kuvaajat eivät yritä määräillä tai estää muita ihmisiä tekemästä täysin sallittuja juttuja. VARTIJAT yrittävät. On täysin aiheellista odottaa, että vartijat käyttävät vähäistä julkista valtaansa täsmälleen niinkuin lainsäätäjä on tarkoittanut. Piste.
Teidän pitäisi ymmärtää nyt se asia että vartija tekee työtään niiden ohjeiden mukaisesti mitä kohteen yhteyshenkilö on heille antanut. Ette te voi siitä vartijaa syyttää koska vartija tekee vaikka se onkin laissa jossain määrin väärin. Vartija on kohteen "oikea käsi" jolloin vartija tekee niin kuin sopimuksessa on määritelty. Tuossa aikaisemmassa kommentissa joku juuri olikin menettänyt kohteensa koska oli toiminut omavaltaisesti eli tulkinnut lakikirjaa oikein ja ottanut vastuun itselleen kohteen isännältä. Isäntä sitten suivaantuneena ilmoitti että hanen kohteessaan ei ole työtä hoitavaa vartijaa.
Vartijat on todellakin puun ja kuoren välissä kun mahdollinen "kuvaaja" on tullut paikalle kuvaamaan ja kohteen isäntä sanoo vartijalle että poista tuo kuvaaja, ei täällä saa kuvata.. Vartija tekee työtä käskettyä eli tottelee isäntää jolloin vastuu on edelleen isännällä eikä vartijalla. Jostain syystä kaikki eivät vaan ymmärrä sitä että kun isäntä käskee ja vartija tekee työtä käskettyä niin vartija saa kärsiä, eikä isäntä. Miksi se asia on näin?
Vartijan pitää osata tehdä laillisuusharkinta toimenpiteidensä osalta. Olivat ne sitten kenen tahansa käskemiä. Vartija siinä syyllistyy rikokseen ihan itse, ei se vastuu jää käskijälle. Käskijä sitten omalta osaltaan kenties syyllistyy yllytykseen. Vartijan toimintaa ohjaa ensisijaisesti laki, eikä mikään kohteen ohje tai "isäntä".
Jos vartija saa kärsiä siitä että haluaa toimii lainmukaisesti eikä suostu lainvastaiseen toimintaan, niin taitaa olla ammatinvalintakysymys?
vartijat,järjestyksenvalvojat ja vahtimestarit keksivät näitä omia lakejaan,kaikki eivät pysty / halua puolustaa itseään heidän mielivaltaansa kohtaan.Kiitos kuvaajalle joka jaksoi sinnikkäästi pitää puoliaan haistatteluista ja epäasiallisista kommenteista huolimatta.
sitten jaksanut lukea koko tekstiä, vai??
Parissakin kohtaa todetaan TIEDOTUSVÄLINEEN suorittamasta kuvauksesta ja sen sallittavuudesta.
Mutta kukin lukee tekstejä siten kun ne itselleen parhaaksi näkee ja jättää pois ne asiat jotka on omalta kannalta epäedullisia (varsin yleistä pellehermannien keskuudessa)
Voi poika parka! Kun sillä ei ole mitään merkitystä kuka sen kameran rungossa on kiinni. Ei tiedotusvälineillä ole mitään erioikeuksia kuvata jotain sellaista, mitä kuka tahansa normaali kansalainen ei saisi kuvata. Kyseinen kantelu oli tiedotusvälineen edustajan tekemä, siksi siinä puhutaan tiedotusvälineistä. Luepa nyt itse vähän tarkemmin se teksti ja käytä päätäsi (jos on kapasiteettia)!
eoae 405/2003 Päätös kanteluun kuvaamislupia koskevassa asiassa
--------------------------------------------------------------------------------
14.6.2005
405/4/03
Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen
Esittelijä: Esittelijäneuvos Jorma Kuopus
PÄÄTÖS KANTELUUN KUVAAMISLUPIA KOSKEVASSA ASIASSA
1
KANTELU
Toimittaja Jarkko Sipilä pyysi 18.2.2003 eduskunnan oikeusasiamiehelle
osoittamassaan kirjeessä oikeusasiamiestä tutkimaan, oliko VR Oy:n antama
ohjeistus rautatieasemilla toimiville vartijoille kuvausluvan vaatimisesta
lainmukainen. Samanlainen käytäntö oli myös Ilmailulaitoksella Helsinki-
Vantaan lentoaseman suhteen ja Helsingin kaupungin liikennelaitoksella
metroasemien suhteen.
Sipilän kertoman mukaan hän oli tehnyt 17.2.2003 uutisjuttua
huumeoikeudenkäynnistä, jossa ilmitulleen mukaan liiga oli piilotellut huume-
erää mm. Helsingin Pasilan rautatieaseman säilytyslokerossa. Sipilä oli
kuvaajansa kanssa halunnut ottaa videokuvaa paikasta, johon yleisöllä on
vapaa pääsy. Kuitenkin paikalle tulleet kaksi vartijaa olivat pyytäneet
toimittajalta kuvauslupaa. Sipilän mukaan tällaista ei tarvita paikassa, johon
kenellä tahansa on pääsy. VR:n edustaja oli perustellut kuvausluvan
vaatimista mm. turvallisuusseikoilla ja paikalla käynyt turvallisuusvalvoja VR:n
halulla valvoa yrityskuvaansa. Kirjallisia kuvaussääntöjä ei VR:llä ollut
olemassa. Asia saatiin kuitenkin kymmenen minuutin keskustelussa selväksi
ja toimittaja saattoi jatkaa kuvausta.
Sipilän mukaan kyseessä ei ole yksittäistapaus, vaan MTV:n kuvaajilta on
estetty kuvaus tai vaadittu kuvauslupia muuallakin viranomaisten tai sellaisiksi
katsottavien hallinnoimilla paikoilla, kuten Helsinki-Vantaan lentoasemalla
yleisötiloissa syksyllä 2002 ja Helsingin metrossa. Vartijat olivat tyypillisesti
kiinnittäneet näissä tapauksissa huomiota MTV:n televisiokuvaajiin heidän
isojen kameroidensa takia.
Sipilän mukaan VR:n, Ilmailulaitoksen ja HKL:n vartijoille antamat ohjeet
kuvausluvan edellyttämisestä eivät ole lainmukaisia. Asian yleisen
merkityksen huomioon ottaen Sipilä on pyytänyt tällaisten julkisten, kotirauhan
piiriin kuulumattomien paikkojen osalta oikeusasiamiehen kannanottoa
asiaan. Tilanne olisi hänen mukaansa tietysti eri, jos haluttaisiin kuvata
liikenteenohjauskeskuksessa, lennonjohtotornissa tms. paikassa. Silloin olisi
tietysti selvää, että kuvaaminen ja jo paikkaan pääsy edellyttäisivät lupaa.
2
SELVITYS
Kantelun johdosta hankittiin Ilmailulaitoksen (6.3. ja 9.4.2003), Helsingin
kaupungin liikennelaitoksen (5.3.2003) ja VR-Yhtymä Oy:n (7.4.2003)
selvitykset sekä liikenne- ja viestintäministeriön (29.4.2003) ja
sisäasiainministeriön (2.11.2004) lausunnot. VR-Yhtymä Oy:stä 29.11.2004
saadun tiedon mukaan turvallisuusvartioinnista Pasilan asemalla huolehtivat
VR-Yhtymän tekemän toimeksiantosopimuksen nojalla erään
vartioimisliiketoimintaa harjoittavan yhtiön vartijat.
Käytettävissäni ovat olleet myös Ilmailulaitoksen ohje kuvaamisesta Helsinki-
Vantaan lentoasemalla (4.4.2002) ja Helsingin kaupungin metroliikennesääntö
(15.5.1991) sekä sisäasiainministeriön poliisimääräys (1367/1995) eräistä
liikkumis- ja oleskelukielloista. Lakimies Rain Mutka (Helsingin kaupungin
liikennelaitos) antoi tänne 20.5.2005 puhelimitse lisätietoja Helsingin
kaupungin metroasemien vartioinnista.
Sipilä antoi 15.5.2003 vastineensa ja hänen tiedokseen lähetettiin 9.11.2004
jäljennös sisäasiainministeriön lausunnosta. Sipilä on vastineessaan muun
ohella tähdentänyt, että kuvaamisen ohjeistusta ja sen tuntemusta käytännön
tason työtä tekevän henkilöstön keskuudessa on syytä parantaa. Hänen
mukaansa siihen ei olisi huomauttamista, mikäli jossain tulevaisuuden
kuvaustilanteessa vartija tulee esim. neuvomaan pitkän mikrofonivarren ja
radan ajolangan riskeistä. Yleiset turvamääräykset, kuten radalla
liikkumiskielto, koskevat myös uutiskuvaajia.
3
RATKAISU
3.1
Oikeusasiamiehen toimivalta
Oikeusasiamiehen tehtävät on määritelty perustuslaissa ja laissa eduskunnan
oikeusasiamiehestä. Perustuslain (731/1999) 109 §:n mukaan
oikeusasiamiehen tulee valvoa, että tuomioistuimet ja muut viranomaiset sekä
virkamiehet, julkisyhteisön työntekijät ja muutkin julkista tehtävää hoitaessaan
noudattavat lakia ja täyttävät velvollisuutensa. Tehtäväänsä hoitaessaan
oikeusasiamies valvoo perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutumista.
Rautatielain (198/2003) ja Ratahallintokeskuksesta annetun lain (199/2003)
mukaan rautatieliikenteen harjoittamiseen liittyvät viranomaistehtävät kuuluvat
rataverkon haltijalle eli Ratahallintokeskukselle.
Kantelussa on pyydetty tutkimaan mm. VR Oy:n menettelyä. VR-Yhtymä Oy:n
tytäryhtiö VR Osakeyhtiö on kuitenkin yksityisoikeudellinen rautatieyritys, joka
harjoittaa Suomessa rautatieliikennettä valtion rataverkolla.
Minulla ei siten ole toimivaltaa tutkia VR Oy:n tai VR-Yhtymä Oy:n menettelyä
kuvauslupien vaatimisessa. Jätän siten niiden osalta kantelun tutkimatta,
mutta käsittelen jäljempänä VR:n käyttämien vartijoiden menettelyä yleiseltä
kannalta. Kun VR-Yhtymä Oy on kuitenkin antanut liikenne- ja
viestintäministeriön kautta oikeusasiamiehelle selvityksen, selostan sen
sisällön.
3.2
Selvitysten sisältö
3.2.1
VR-Yhtymä Oy:n selvitys
VR-Yhtymä Oy on 7.4.2003 ilmoittanut, että sen omankin käsityksen mukaan
Pasilan asemahalli, missä kantelun tarkoittama ei-kaupallinen kuvaaminen oli
tapahtunut, on julkista, yleisölle avointa tilaa, jossa kuvaaminen voimassa
olevan lainsäädännön mukaan on sallittua ilman etukäteistä lupaa.
Tässä kyseisessä tapauksessa, jossa kuvaaminen kuitenkin lopulta sai jatkua,
oli kuvaustapahtumaa koskevan etukäteisinformaation puuttumisen vuoksi
syntynyt epätietoisuutta ja -selvyyttä sen tarkoituksesta. Vallitsevana
käytäntönä onkin ollut, että toimittajat ottavat etukäteen yhteyttä VR:ään ja
ilmoittavat kuvausaikeistaan.
Vaikka varsinaista etukäteen hankittavaa kuvaamislupaa ei VR:n yleisölle
avoimissa tiloissa ja alueilla ei-kaupalliselta kuvaamiselta tarvita, olisi
kuitenkin suotavaa, että kaikkien kuvausten osalta noudatettaisiin aina
ilmoitusmenettelyä, jotta kuvaamisrauhan ja turvallisuuden takaamiseksi
mahdollisesti tarvittavat järjestelyt voitaisiin suorittaa ja antaa kuvaustilanteen
kulloinkin edellyttämiä ohjeita. Varsinaisista lupaehdoista ei silloin ole kyse.
Ilman asiantuntemusta toimintaan varsinkin laiturialueilla ja raiteen
läheisyydessä liittyy huomattavia riskitekijöitä. Erityisenä vaaratekijänä on
mainittu sähköistetyn radan ajolangassa olevan suuren jännitteen (25
kilovolttia) aiheuttama riski kuvauksissa käytettävän kaluston, esimerkiksi
pitkän mikrofoninvarren johdosta.
Turvallisuuden takaaminen kuvaamisen yhteydessä on myös
Ratahallintokeskuksen antamien ohjeiden tarkoituksena. Niiden mukaan 1)
radalle ei saa mennä, 2) laiturin reunaa ei saa mennä 1,5 m lähemmäksi, ellei
nouse junaan tai tule junasta pois 3) junaliikenteelle ei saa aiheutua
kuvauksesta häiriötä 4) ajolankoja tai sen tukirakenteita ei saa mennä 3 m
lähemmäksi millään pitkällä esineellä, kuten esim. mikrofonilla, valolampulla,
sähköiskuvaaran vuoksi 5) matkustajille ei saa olla kuvauksesta haittaa.
Jo vastuukysymystenkin kannalta myös VR joutuu omalta osaltaan
varmistamaan ko. ohjeiden noudattamisen etenkin kuvaamistilanteissa, joissa
käytetään sekä Ratahallintokeskuksen laiturialuetta että VR:n tiloja tai
kalustoa.
Kaupallisen kuvaustoiminnan eli mainos-, musiikkivideo- tms. kuvaamisen
osalta, jossa kalusto- ja henkilöstömäärät ovat suurempia ja kuvaaminen
vaatii poikkeuksetta vaativampia järjestelyjä kuin ei-kaupallisessa
uutiskuvauksessa, VR-Yhtymä Oy pitää jonkin asteista lupamenettelyä
perusteltuna erityisesti kuvaustoiminnan turvallisuus- ja järjestysnäkökohdat
sekä tilojen ja alueiden turvallisuudesta vastaavien vastuukysymykset
huomioon ottaen.
VR:llä ei ole mitään erityistä menettelyä kuvauslupien hakemiseksi kirjallisesti.
Kuvaamisjärjestelyistä on kulloinkin sovittava tapauskohtaisesti, kuitenkin
kirjallisesti. Sopimuksessa on sovittu kustannus- ja vahingonkorvausvastuusta
sekä annettu jo edellä mainittuja turvallisuus- ja toimintaohjeita.
3.2.2
Ilmailulaitoksen selvitys
Ilmailulaitos on selvityksessään 9.4.2003 viitannut perustuslain 10 §:n
yksityiselämän suojaa sekä 12 §:n sananvapautta ja julkisuutta koskeviin
säännöksiin. Lisäksi asiaan liittyy rikoslain 24 luvun 6 §:n salakatselua
koskeva säännös, jonka esitöissä ei lentoasemia ole erityisesti huomioitu.
Kuvausoikeuden toteuttamiseen liittyy myös sisäasiainministeriön
poliisimääräys N:o 1367/1995. Sen mukaan liikkuminen ja oleskelu ilman
Ilmailulaitoksen antamaa asianmukaista lupaa on kielletty lentokenttäalueella.
Lentokenttäalueella tarkoitetaan turvatarkastuksista lentoliikenteessä annetun
lain (305/1994) 2 §:ssä määriteltyä aluetta, joka on aidattu ja merkitty
liikkumis- ja oleskelurajoituksin, tai terminaali- ja muussa rakennuksessa
olevaa aluetta, jonne vapaa pääsy on rakenteellisesti estetty. Lentoaseman
asematasolla ja liikennealueilla liikkumista sääntelevät
Lentoturvallisuushallinnon ilmailulain ( 281/1995) nojalla antamat
ilmailumääräykset. Turvatarkastustoimintaa koskee laki turvatarkastuksista
lentoliikenteessä (281/1993).
Harkittaessa edellä mainittujen oikeuksien turvaamista ja yhteensovittamista
lentoasemilla ja erityisesti Helsinki-Vantaan kansainvälisellä lentoasemalla,
Ilmailulaitos on joutunut ottamaan huomioon monia sellaisia seikkoja ja
intressejä, joiden huomioimiseen edellä mainitut lainkohdat eivät välittömästi
anna ohjetta. Kuvauskäytäntö ja ohjeistus erityisesti Helsinki-Vantaan
lentoasemalla on periaatteiltaan samanlainen myös muilla Ilmailulaitoksen
lentoasemilla ottaen kuitenkin huomioon, että muut lentoasemat poikkeavat
toimintaympäristöltään merkittävästi Helsinki-Vantaan lentoasemasta. Koska
mahdollisuudet kuvaamisen toteuttamiseen vaihtelevat olennaisesti
lentoaseman eri alueilla ja osissa, on selvityksessä käsitelty
kuvausmahdollisuuksia lentoasemalla aluekohtaisesti.
Tiloissa, joihin yleisöllä on vapaa pääsy, kuten matkustajaterminaalien ennen
turvatarkastusrajaa olevissa yleisötiloissa (ns. land-side -alueella sijaitsevat
tilat) kuvaaminen on pääsääntöisesti sallittu kaikille ilman rajoituksia.
Lähtökohtana on, että kuvauksiin suhtaudutaan lentoasemalla erittäin
myönteisesti ja joustavasti. Erityisesti ammattikuvaajille pyritään järjestämään
mahdollisimman hyvät olosuhteet työlleen. Tämän vuoksi lentoasemalla on
noudatettu käytäntöä, jossa tiedotusvälineiden edustajien kanssa on sovittu,
että suoritettavista kuvauksista pyrittäisiin mahdollisuuksien mukaan
etukäteen ilmoittamaan lentoaseman asianomaiselle yksikölle.
Pääsääntöisesti tiedotusvälineet noudattavatkin mainittua käytäntöä. Tarpeen
vaatiessa ja erityisesti kiireellisissä tapauksissa uutis- ja ajankohtaiskuvauksia
suoritetaan myös ilman etukäteen tehtyä ilmoitusta lentoasemalle.
Yleisötiloissa ja alueilla, joilla liikkuminen ja oleskelu edellyttää aikaisemmin
mainittujen säädösten perusteella lentoaseman myöntämää lupaa, kuten
esimerkiksi matkustajaterminaalien yleisötilat, jotka sijaitsevat
turvatarkastusrajan jälkeen (ns. air-side -alueella sijaitsevat tilat), edellyttää
kuvausten toteuttaminenkin pääsääntöisesti, että kulkulupa kuvaajalle on
myönnetty (ellei henkilöllä ole asianmukaista lentomatkaan liittyvää
matkustusasiakirjaa). Kulkulupaa on haettava lentoasemalta ennen
kuvauksen aloittamista, jolloin myös kulkuluvan hakemisen peruste
ilmoitetaan.
Kiireellisissä tapauksissa ja henkilöresurssien niin salliessa voidaan kuvaaja
viedä edellä mainituille alueille asianmukaisen kulkuluvan omaavan saattajan
valvonnassa.
Lentoasemalla on runsaasti tiloja kuten esimerkiksi toimisto- ja
lennonjohtotiloja, joihin yleisöllä ei ole vapaata pääsyä ja joissa liikkuminen
edellyttää lentoaseman myöntämää kulkulupaa. Näissä tiloissa kuvaaminen
on luvanvaraista ja lupa voidaan myöntää vain mikäli yksityisyyttä ei loukata ja
kuvaamisesta ei aiheudu haittaa tiloissa suoritettaville operatiivisille
toiminnoille. Kuvausten toteuttaminen edellyttää usein resursseja sitovia
käytännön järjestelyjä lentoaseman taholta.
Asematasolla liikkuminen on lentoturvallisuussyistä ilmailumääräyksissä
tarkoin säänneltyä ja edellyttää lentoaseman myöntämän kulkuluvan lisäksi
aina erillisen liikkumisluvan sekä tarkkojen liikkumista koskevien ohjeiden
noudattamista. Asematasolla liikkuminen on sallittu ainoastaan lentoaseman
erityisajoneuvolla. Tämän vuoksi kuvausmahdollisuus voidaan järjestää vain
lähinnä poikkeustapauksissa.
Lentoliikennealueella tapahtuvaa kuvaamista varten ei lentoturvallisuussyistä
myönnetä lainkaan kulku- ja liikkumislupia.
Laki turvatarkastuksista lentoliikenteessä velvoittaa Ilmailulaitoksen
huolehtimaan turvatarkastustoiminnan yleisestä ohjauksesta, kehittämisestä
ja valvonnasta. Lentoasemalla on tiettyjä turvatarkastuksen järjestämiseen
liittyviä tiloja, joissa kaikki kuvaaminen on lentoturvallisuussyistä kokonaan
kielletty. Kuvaamisen salliminen mainituissa tiloissa voisi vaarantaa
turvatarkastuksen asianmukaisen toteutumisen sekä loukata perusteettomasti
lentomatkustajien yksityisyyden suojaa.
Kuvauksista, jotka edellyttävät lentoasemien tilojen käyttöä siten, että sillä on
selvästi vaikutusta lentoaseman perustoimintoihin, kuten lentomatkustajien
liikkumiseen ja oleskeluun tai lentoasemalla toimivien yritysten toimintaan, on
sovittava etukäteen lentoaseman kanssa. Tällaisia kuvauksia ovat esimerkiksi
monet mainoskuvaukset sekä elokuvien ja televisiosarjojen kohtausten
kuvaukset, joita varten kuvauksen suorittaja pystyttää tilaa vaativaa kuvaus-,
valaistus- tai lavastekalustoa lentoasemalle. Kysymys ei ole tällöin
varsinaisesti kuvaamisen luvanvaraisuudesta, vaan lentoaseman tilojen
käytöstä sopimisesta.
Lentoasema on sitoutunut lentoasemalla toimivien yritysten kanssa
tekemiensä sopimusten perusteella siihen, että lentoasema järjestää yritysten
käyttöön tarkoituksenmukaiset tilat, joissa yritykset voivat hyvissä olosuhteissa
harjoittaa liiketoimintaansa. Lentoasema ja yritykset ovat myös sitoutuneet
yhteiseen toimintamalliin, jonka mukaan lentoasema ja yritykset pyrkivät
yhdessä ylläpitämään ja kehittämään lentoasemaa ja sen myönteistä
yrityskuvaa. Tähän liittyen lentoasema ja siellä toimivat yritykset ovat
sopineet, että kunkin yrityksen hallitsemissa tiloissa tapahtuvasta
kuvaamisesta sovitaan kuvauksen suorittajan ja kyseisen yrityksen välillä.
Kuvaukseen mahdollisesti tarvittavat kulkuluvat hakee lentoasemalta puheena
oleva yritys. Ilmailulaitoksen mukaan lentoasemalla harjoitettavan
elinkeinotoiminnan edellytysten turvaaminen edellyttää, että lentoasemalla ei
voida sallia selvästi elinkeinotoimintaa vahingoittavaa tai hyvien tapojen
vastaista kuvaustoimintaa.
Jarkko Sipilä viittaa kantelukirjoituksessaan tapaukseen, jossa erästä
kuvaajaa olisi estetty kuvaamasta Helsinki-Vantaan lentoaseman yleisötiloissa
syksyllä 2002. Ilmailulaitos on haastattelemalla asianomaista
henkilökuntaansa sekä lentoasemalla toimivan vartiointiliikkeen edustajia
pyrkinyt selvittämään mainittuun tapaukseen liittyviä seikkoja. Selvityksessä ei
ole tullut esiin mitään sellaista, joka voisi liittyä kantelukirjoituksessa
mainittuun tapaukseen. Ilmailulaitoksen tiedossa ei ole tapauksia, joissa
uutiskuvaus olisi estetty Helsinki-Vantaan lentoaseman yleisölle avoimissa
tiloissa.
3.2.3
Helsingin kaupungin liikennelaitoksen selvitys
Helsingin kaupungin liikennelaitos (lakimies Rain Mutka) on 29.4.2003
todennut, että metroliikennesääntöön ei sisälly suoranaista kieltoa kuvata
metroasemilla. Säännön 17 §:ään viitaten HKL on kuitenkin antanut ohjeen,
että metroasemilla kuvaamiseen tarvitaan lupa.
Mainitun pykälän mukaan "matkustajan tulee kuljettaessaan matkatavaroita
tai kotieläimiä noudattaa Helsingin kaupungin liikennelaitoksen niiden
kuljetuksesta antamia ohjeita. Matkustaja ei saa tuoda metroaseman
laiturialueelle eikä metrojunaan palavia nesteitä, kaasusäiliöitä,
räjähdysaineita tai happoja eikä muutakaan tavaraa, joka voi vaarantaa tai
haitata matkustajia tai metroliikenteen hoitoa".
Liikennelaitos on lähettänyt tänne myös 1.10.2004 voimaan tulleen uusitun
metroliikennesäännön. Sen 17 § on samanlainen kuin aiemman säännön 17
§.
Saadun tiedon mukaan metroliikennesääntö on perustunut Helsingin
kaupungin liikennelaitoksen johtosääntöön. Metroliikennesääntö on aiemmin
rinnastettu kunnallisiin järjestyssääntöihin, mutta järjestyslain (612/2003)
säätämisen yhteydessä kuntalaista kumottiin kunnallisten järjestyssääntöjen
anto-oikeutta koskeva 7 §.
3.2.4
Liikenne- ja viestintäministeriön lausunto
Liikenne- ja viestintäministeriö on 29.4.2003 lausunut, että oikeus kuvata
yleisölle avoimilla julkisilla paikoilla kuten rautatie- ja lentoasemilla on
johdettavissa perustuslain 2 luvussa tarkoitetuista perusoikeuksista ja nauttii
perustuslaissa tarkoitettua perusoikeuksien suojaa. Julkisella paikalla
kuvaaminen ei siten edellytä erityistä lupaa. Eri asia on, että kuvan
käyttäminen johonkin tarkoitukseen voi edellyttää luvan hankkimista kuvan
kohteelta tai kuvatun kohteen oikeuden omistajalta.
Ilmailulaitoksen ja VR-Yhtymä Oy:n antamista selvityksistä käy ilmi, että
kuvausluvan avulla ei niinkään kontrolloida tiedonvälitykseen liittyvää
kuvaamisoikeutta vaan pikemminkin liikkumisoikeutta tietyllä alueella. Lento-
ja rautatieasemilla on runsaasti alueita, joille pääsy on rajoitettu ensisijaisesti
turvallisuussyistä. Näillä alueilla tapahtuva kuvaaminen edellyttää usein
aseman omien henkilöstöresurssien sitomista kuvaajien opastukseen ja
alueen valvontaan, minkä lisäksi joudutaan varmistamaan, ettei
kuvaustoiminta haittaa aseman normaalia toimintaa. Sen vuoksi pääsy näille
alueille joudutaan rajoittamaan resurssi- ja toiminnallisista syistä, vaikka
kuvaaminen sinänsä ei antaisikaan aihetta rajoituksiin. Lisäksi henkilökunnan
tehtävänä on varmistaa, ettei kuvaaminen yleisölle avoimilla paikoilla aiheuta
haittaa aseman normaalille toiminnalle. Tällaisessa valvonnassa on liikenne-
ja viestintäministeriön mielestä meneteltävä perusoikeusmyönteisesti eli
kuvaamiseen tulee puuttua vain välttämättömästä syystä ja vain niin paljon
kuin on tarpeen aseman toiminnan turvaamiseksi. Toisaalta ministeriö katsoo,
että kaupallisissa kuvauksissa (esim. elokuvissa ja mainoskuvauksissa) VR-
Yhtymä Oy:llä ja Ilmailulaitoksella on samanlainen oikeus valvoa kuvatun
materiaalin käytön asianmukaisuutta kuin muillakin kaupallisilla toimijoilla.
Liikenne- ja viestintäministeriö korostaa tarvetta täsmentää kuvaamiseen
liittyvää ohjeistustaan ja parantaa ohjeistuksen tuntemusta henkilöstön
keskuudessa. Näin voidaan välttyä kuvaamisoikeuden aiheettomilta
rajoittamispyrkimyksiltä. Saattaa myös olla tarpeen korvata kuvausluvan
käsite muulla käsitteellä, joka antaa oikeamman kuvan valvonnan
varsinaisesta tarkoituksesta eli aseman toiminnan ja kuvauksen
mahdollisimman häiriöttömästä yhteensovittamisesta.
3.2.5
Sisäasiainministeriön lausunto
Sisäasiainministeriön poliisiosasto on 2.11.2004 todennut, että järjestyslakia
(612/2003) sovelletaan lento-, metro- ja rautatieasemien yleisillä paikoilla
samalla tavalla kuin muillakin yleisillä paikoilla. Lentoasemilla sovelletaan
lisäksi lakia turvatarkastuksista lentoliikenteessä (305/1994). Uutis- tai muu
vastaava kuvaaminen em. asemien yleisissä paikoissa ei poliisiosaston
käsityksen mukaan häiritse yleistä järjestystä tai vaaranna turvallisuutta
järjestyslaissa kielletyllä tavalla.
Vartijoiden ohjeistuksen ja koulutuksen osalta sisäasiainministeriön
poliisiosasto toteaa selvityksenään ja lausuntonaan, että vartioimisliikkeiden
palveluksessa olevien vartijoiden puuttuminen kantelussa kuvatuilla alueilla
tapahtuvaan kuvaukseen perustuu käytännössä siihen, että toimeksiantajana
toimiva paikan omistaja tai haltija on edellyttänyt vartijan toimivan kyseisellä
tavalla. Oikeudellisesti tarkasteltuna vartijat toimivat tällaisissa tilanteissa
paikan haltijan tai omistajan edustajana. Vartioimisliiketoimintaa sääntelevä
lainsäädäntö on uudistettu kokonaisuudessaan 1.10.2002 voimaan tulleella
lailla yksityisistä turvallisuuspalveluista (282/2002). Samassa yhteydessä
vartijoiden pakollisia ammattitaitovaatimuksia lisättiin merkittävästi. Vartijat
toimivat tehtävissään pitkälti jokamiehenoikeuksin.
Nykyisin vartijan koulutuksessa käydään läpi muun muassa keskeiset perus-
ja ihmisoikeudet sekä tietenkin vartijan erityiset toimivaltuudet. Yksittäisiin
kuvaustilanteisiin tapahtuvan puuttumisen osalta on ymmärrettävää, että
vartija toimii useimmiten toimeksiantajan edellyttämällä tavalla etenkin kun
säännökset näyttävät olevan epäselviä.
Käytännön tasolla tapahtuvassa vartijoiden ohjeistuksessa toimeksiantajalla ja
etenkin vartioimisliikkeellä on keskeinen rooli. Yksityisistä
turvallisuuspalveluista annetun lain 19 § edellyttää vartioimisliikkeen laativan
yleiset toimintaohjeet, joiden avulla vartijan tulee kyetä suorittamaan
vartioimistehtävät oikein ja turvallisesti. Jos olot vartioimisalueella tai
vartioimiskohteessa sitä edellyttävät, vartioimisliikkeellä tulee lisäksi olla
erilliset vartioimisalue- tai -kohdekohtaiset toimintaohjeet. Kyseisissä ohjeissa
voitaisiin käsitellä myös menettelyä vartioimisalueella tapahtuvan kuvauksen
suhteen. Näin ei ole ilmeisesti kovinkaan usein menetelty. Tältäkin osin
tilanteeseen on käytännössä vaikuttanut se, etteivät kuvausoikeuteen liittyvät
säännökset ainakaan kaikilta osin ole selkeitä.
3.3
Oikeusohjeita
Perustuslain 10 §:n mukaan jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on
turvattu. Henkilötietojen suojasta säädetään tarkemmin lailla. Säännöksen 2
momentin mukaan kirjeen, puhelun ja muun luottamuksellisen viestin
salaisuus on loukkaamaton. Pykälän 3 momentin mukaan lailla voidaan
säätää perusoikeuksien turvaamiseksi tai rikosten selvittämiseksi
välttämättömistä kotirauhan piiriin ulottuvista toimenpiteistä. Lailla voidaan
säätää lisäksi välttämättömistä rajoituksista viestin salaisuuteen yksilön tai
yhteiskunnan turvallisuutta taikka kotirauhaa vaarantavien rikosten
tutkinnassa, oikeudenkäynnissä ja turvallisuustarkastuksessa sekä
vapaudenmenetyksen aikana.
Perustuslain 12 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on sananvapaus.
Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja,
mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Tarkempia
säännöksiä sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla. Myös Suomea
velvoittavat ihmisoikeussopimukset takaavat sananvapauden.
Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain (460/2003) 1
§:n 2 momentin mukaan tätä lakia sovellettaessa ei viestintään saa puuttua
enempää kuin on välttämätöntä ottaen huomioon sananvapauden merkitys
kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa.
Rikoslain 24 luvun (531/2000) 3 §:n mukaan se, joka oikeudettomasti 1)
tunkeutuu taikka menee salaa tai toista harhauttaen virastoon,
liikehuoneistoon, toimistoon, tuotantolaitokseen, kokoustilaan taikka muuhun
vastaavaan huoneistoon tai rakennukseen tai sellaisen rakennuksen aidatulle
piha-alueelle taikka kasarmialueelle tai muulle puolustusvoimien käytössä
olevalle alueelle, jolla liikkuminen on asianomaisen viranomaisen päätöksellä
kielletty, taikka 2) kätkeytyy tai jää 1 kohdassa tarkoitettuun paikkaan, on
tuomittava julkisrauhan rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään
kuudeksi kuukaudeksi. Julkisrauhan rikkomisena ei kuitenkaan pidetä tekoa,
josta on aiheutunut ainoastaan vähäinen haitta.
Rikoslain 24 luvun 5 §:n 1 momentin mukaan se, joka oikeudettomasti
teknisellä laitteella kuuntelee tai tallentaa 1) keskustelua, puhetta tai
yksityiselämästä aiheutuvaa muuta ääntä, jota ei ole tarkoitettu hänen
tietoonsa ja joka tapahtuu tai syntyy kotirauhan suojaamassa paikassa, taikka
2) muualla kuin kotirauhan suojaamassa paikassa salaa puhetta, jota ei ole
tarkoitettu hänen eikä muunkaan ulkopuolisen tietoon, sellaisissa
olosuhteissa, joissa puhujalla ei ole syytä olettaa ulkopuolisen kuulevan
hänen puhettaan, on tuomittava salakuuntelusta sakkoon tai vankeuteen
enintään yhdeksi vuodeksi.
Rikoslain 24 luvun 6 §:n 1 momentin mukaan se, joka oikeudettomasti
teknisellä laitteella katselee tai kuvaa 1) kotirauhan suojaamassa paikassa
taikka käymälässä, pukeutumistilassa tai muussa vastaavassa paikassa
oleskelevaa henkilöä taikka 2) yleisöltä suljetussa 3 §:ssä tarkoitetussa
rakennuksessa, huoneistossa tai aidatulla piha-alueella oleskelevaa henkilöä
tämän yksityisyyttä loukaten, on tuomittava salakatselusta sakkoon tai
vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.
Yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä on säädetty rikoslain 24
luvun 8 §:ssä siten, että joka oikeudettomasti 1) joukkotiedotusvälinettä
käyttämällä tai 2) muuten toimittamalla lukuisten ihmisten saataville, esittää
toisen yksityiselämästä tiedon, vihjauksen tai kuvan siten, että teko on omiaan
aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa
halveksuntaa, on tuomittava yksityiselämää loukkaavasta tiedon
levittämisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. Pykälän 2
momentissa säännöksen soveltamista on rajoitettu eräissä tilanteissa.
3.4
Arviointi
3.4.1
Tiedotusvälineen suorittaman kuvauksen sallittavuus
Sallitun kuvaamisen yleiset rajat
Tiedotusvälineen suorittama kuvaaminen kuuluu perustuslaissa taatun
sananvapauden piiriin. Sananvapauden käytön ja siten myös kuvaamisen
rajoitusten on perustuttava lakiin. Kuvaamiseen liittyvä sananvapauden ja
yksityisyyden suojan välinen rajanveto on tehty salakatselua koskevassa
rikoslain 24 luvun 6 §:ssä.
Ne olosuhteet, joissa kantelussa tarkoitettu kuvaaminen lento-, rautatie- ja
metroasemilla voisi olla kiellettyä, määräytyvät siten mainitun salakatselua
koskevan säännöksen mukaan. Säännöksen soveltamisessa ovat
liikenneasemien osalta olennaisia edellytyksiä rakennuksen, huoneiston tai
aidatun piha-alueen sulkeminen yleisöltä, teon oikeudettomuus ja sen
kohdistuminen tällaisella suljetulla alueella oleskelevaan henkilöön ja se, että
teknisellä laitteella katseleminen tai kuvaaminen loukkaa yksityisyyttä.
Säännöksen perusteena olleen hallituksen esityksen (HE 184/1999) mukaan
kuvaaminen voi olla valokuvaamisen kaltaista, tietyn hetken kuvaamista, tai
luonteeltaan jatkuvaa videokameralla kuvaamista tai siihen rinnastettavaa
toimintaa.
Ollakseen rangaistavaa salakatselun tulisi tapahtua oikeudettomasti. Katselu
tai kuvaaminen teknisellä laitteella ei olisi oikeudetonta esimerkiksi silloin, kun
siihen on saatu tarkkailtavan suostumus. Oikeudetonta ei olisi myöskään
lainkohdan suojaamassa paikassa oikeudettomasti oleskelevan tarkkailu.
Siten salaisenkin valvontakameran käyttö olisi mahdollista esimerkiksi
omakotitalon tai suljetun viraston sisäänkäynnin valvomiseksi. Oikeudetonta ei
myöskään olisi katselu tai kuvaaminen, jota sen vakiintuneisuuden vuoksi ei
yleensä koeta yksityisyyttä loukkaavana ja johon ihmiset osaavat varautua.
Salakatselun kohteena tulee olla jonkun henkilön. Tämän vuoksi pelkän tyhjän
tilan tai eläinten, esineiden, rakennusten tai muun ympäristön kuvaaminen ei
olisi salakatseluna rangaistavaa. Rangaistavan teon kohteena olevan henkilön
olisi oleskeltava tietyssä, pykälässä tarkoitetussa paikassa.
Pykälän 1 momentin 1 kohdassa suojataan kotirauhan piirissä ja käymälässä,
pukeutumistilassa tai muussa vastaavassa paikassa oleskelevaa henkilöä.
Pykälää sovelletaan 2 kohdan mukaan 3 §:ssä tarkoitettuihin julkisrauhan
piirissä oleviin huoneistoihin ja rakennuksiin ja rakennusten aidattuihin piha-
alueisiin. Näitä olisivat virastot, liikehuoneistot, tuotantolaitokset, toimistot,
kokoustilat ja muut vastaavat paikat. Lisäksi edellytettäisiin, että kyseiset
paikat ovat (1) yleisöltä suljettuja ja (2) kuvaaminen tapahtuu yksityisyyttä
loukaten. Suoja ei siten ulotu yleisille paikoille, kuten kaduille ja toreille, eikä
myöskään kauppoihin, pankkeihin ja muihin paikkoihin, joihin yleisöllä on
pääsy.
Yleisöltä suljetulla paikalla tarkoitetaan paikkaa, johon yleisöllä ei ole pääsyä.
Tarkoituksena on ensinnäkin suojata yksityisyyttä tilanteissa ja paikoissa,
joissa oleskelua ihmiset pitävät yksityiselämäänsä kuuluvana tai eri syistä
arkaluonteisena. Tällaisina on mainittu yleisöltä suljetut kokoukset ja oleskelu
sairaalassa tai muussa hoitolaitoksessa. Toiseksi tarkoituksena on suojata
muun muassa virastoissa ja toimistoissa työskentelevien rauhaa ja
yksityisyyttä sellaisissa paikoissa, joihin yleisöllä ei ole pääsyä. Yleensä
virastot ja toimistot olisivat tällaisia paikkoja, lukuun ottamatta yleisöä varten
erityisesti järjestettyjä palvelupisteitä.
Yksityisyyden loukkaamisen nimenomaisella vaatimuksella on tarkoitus jättää
rangaistavan salakatselun ulkopuolelle yksityisyyden kannalta aivan harmiton
tarkkailu. Teon kiellettävyyttä arvioitaessa on tämän vuoksi kiinnitettävä
huomiota kuvaajan ja kuvattavan väliseen suhteeseen, katselun tai
kuvaamisen tarkoitukseen, kestoon, paikkaan ja ajankohtaan sekä kuvattavan
tilanteeseen, kuvaamisen yllätyksellisyyteen, kuvattavan kieltäytymisen ja
poistumisen mahdollisuuteen ja muihinkin seikkoihin, joilla voi olla merkitystä
teon loukkaavuuden arvioimisessa. Arvioinnissa on olennaista, onko
tarkkailuun tai kuvaamiseen ollut mahdollista varautua riittävästi ja koetaanko
kyseessä olevan tyyppinen tarkkailu yleensä loukkaavana.
Hallituksen esityksen mukaan oikeudetonta ja yksityistä loukkaavaa ei ole
muun muassa tavanomaiseksi muodostunut 3 §:ssä tarkoitetussa yleisöltä
suljetussakaan paikassa oleskelevan ihmisryhmän kuvaaminen, johon
kuvattavat osaavat varautua. Oikeudetonta ei yleensä olisi kokousväen
avoimesti tapahtuva valokuvaaminen, jos sen tekee kokoukseen osallistuja tai
kokousta luvallisesti seuraamassa oleva henkilö.
Jos katselemisen tai kuvaamisen ohella kuunnellaan tai talletetaan ääntä,
sovelletaan salakatselusäännöksen ohella myös salakuuntelua koskevaa
pykälää. Tällainen tilanne voi syntyä muun muassa videokameraa
käytettäessä. On myös huomattava, että salakatselun suoja on suppeampi
kuin salakuuntelussa. Salakatselulla hankitun yksityiselämää koskevan kuvan
levittämiseen sovelletaan lähinnä 8 §:ää tai mahdollisesti 9 tai 10 §:ää taikka
muuta tietojen oikeudetonta levittämistä koskevaa rikoslain säännöstä.
Hallituksen esitystä koskevassa lakivaliokunnan mietinnössä (LaVM 6/2000)
on todettu, että ehdotettu rikoslain 24 luvun 6 §:n 1 momentin 2 kohta
merkitsee salakatselun laajentamista julkisrauhan piirissä oleviin paikkoihin,
kun aiempi salakatselusäännös rajoittui kotirauhan piiriin. Mietinnön mukaan
"Laajennuksen on epäilty rajoittavan liiaksi tiedotusvälineiden
kuvausmahdollisuuksia, mutta valiokunta pitää laajennusta perusteltuna.
Epäilykset kuvaamisen epäasiallisesta rajoittamisesta vaikuttavat
ylimitoitetulta. Pykälässä olevat oikeudettomuusedellytys ja yksityisyyden
loukkaamista koskeva vaatimus rajaavat uutismateriaalin normaalin
hankinnan rangaistavan käyttäytymisen ulkopuolelle".
Kuvaaminen lentoasemilla
Sipilän kantelussa ei ole yksilöity lähemmin sellaista yksittäistä lentoasemiin
liittyvää kuvaustapahtumaa, jota laillisuusvalvonnassa voitaisiin tutkia.
Ilmailulaitoksen lausunnon mukaan tiedossa ei ole tapauksia, joissa
uutiskuvaus olisi estetty Helsinki-Vantaan lentoaseman yleisölle avoimissa
tiloissa. Otan siitä syystä esille vain eräitä yleisiä näkökohtia kuvaamisesta
lentoasemalla.
Totean, että lentoaseman yleisölle avoimet tilat eivät edes paikkoina ole
sellaisia, joihin rikoslain 24 luvun 6 §:n säännös ulottuisi. Kuten edellä on
ilmennyt, kuvaamisen kiellettävyys edellyttäisi sitä, että paikka on yleisöltä
suljettu, ja sitä, että kuvaaminen on oikeudetonta ja loukkaisi jonkun
yksityisyyttä. Näin ollen kuvaamista ei ainakaan itse kuvaamiseen liittyvistä
syistä voida puheena olevissa tiloissa kieltää tai vaatia siihen lupaa.
Ilmailulaitoksen ja liikenne- ja viestintäministeriön selvityksissä esitetty näyttää
vastaavan tätä käsitystäni ainakin niiltä osin kuin kysymys on yleisölle
avoimista lentoaseman tiloista. Se, mitä selvityksissä on esitetty
kuvausluvista, näyttää lähinnä koskevan muita kuin yleisölle avoimia
lentoaseman tiloja.
Ilmailulaitokselta saamani selvityksen mukaan kuvausluvan avulla ei
kontrolloida tiedonvälitykseen liittyvää kuvaamisoikeutta vaan pikemminkin
liikkumisoikeutta tietyllä alueella. Lentoasemilla on runsaasti alueita, joille
pääsyä on eri syistä rajoitettu. Näillä alueilla tapahtuva kuvaaminen edellyttää
usein aseman omien henkilöstöresurssien sitomista kuvaajien opastukseen ja
alueen valvontaan, minkä lisäksi joudutaan varmistamaan, ettei
kuvaustoiminta haittaa lentoaseman normaalia toimintaa. Sen vuoksi pääsyä
lentoaseman alueelle joudutaan rajoittamaan resurssi- ja toiminnallisista
syistä, vaikka kuvaaminen sinänsä ei antaisikaan aihetta rajoituksiin.
Liikenne- ja viestintäministeriö on kuitenkin katsonut, että kuvaamiseen tulee
tällaisessa valvonnassa puuttua perusoikeusmyönteisesti vain
välttämättömästä syystä ja vain niin paljon kuin se on tarpeen aseman
toiminnan turvaamiseksi. Ministeriö on katsonut, että on tarvetta täsmentää
kuvaamiseen liittyvää ohjeistusta ja parantaa ohjeistuksen tuntemusta VR-
Yhtymä Oy:n ja Ilmailulaitoksen henkilöstön keskuudessa. Liikenne- ja
viestintäministeriön mielestä saattaa olla tarpeen korvata kuvausluvan käsite
muulla käsitteellä, joka antaa oikeamman kuvan valvonnan varsinaisesta
tarkoituksesta eli aseman toiminnan ja kuvauksen mahdollisimman
häiriöttömästä yhteensovittamisesta.
Pidän ministeriön lausumaa näiltä osin oikean suuntaisena. Totean lisäksi,
että perustuslain 22 §:n mukaan julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien
ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Sananvapauden käyttäminen ja siihen
liittyvä kuvamateriaalin tuottaminen ovat tärkeitä tekijöitä demokraattisessa
yhteiskunnassa. Tähän on viitattu muun muassa sananvapauden
käyttämisestä joukkoviestinnässä annetussa laissa, jonka mukaan lakia
sovellettaessa ei viestintään saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä
ottaen huomioon sananvapauden merkitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa.
Tiedotusvälineiden vapaata toimintaa on pyritty turvaamaan myös esimerkiksi
henkilötietolain 2 §:n säännöksellä, jonka mukaan lakia ei sovelleta
henkilörekistereihin, jotka sisältävät vain tiedotusvälineessä julkaistua
aineistoa sellaisenaan. Pidän näistä lähtökohdista tärkeänä, että
tiedotusvälineiden suorittamaan uutis- ja muuhun kuvaamiseen suhtaudutaan
perusoikeusmyönteisesti.
Kiinnitän lisäksi huomiota siihen, että kun kysymys on yleisölle avoimissa
tiloissa tapahtuvasta, muutoin sallitusta kuvaamisesta, sitä ei voida kieltää
"myönteiseen yrityskuvaan" liittyvillä perusteilla.
Myöskään kuvauksen tarkoituksella, kuten "kaupallisuudella", ei
lähtökohtaisesti ole merkitystä kuvauksen sallittavuudelle sinänsä. On
pidettävä erillään yhtäältä itse kuvaaminen ja toisaalta kuvamateriaalin
myöhempi käyttö. Itse kuvaaminen voi olla sallittua, vaikka kuvamateriaalin
julkaisemista saatettaisiin jossakin tapauksessa pitää esimerkiksi
yksityiselämää loukkaavaa tiedon levittämistä koskevan rikoslain 24 luvun 8
§:n vastaisena.
Kuvaaminen metroasemilla
Kantelun mukaan kuvauslupavaatimuksia on esitetty rautatie- ja lentoasemien
ohella myös Helsingin kaupungin metroasemilla. Yksilöityjä kuvaustilanteita ei
Sipilän kantelussa ole selvitetty.
Totean, että kuvaamista yleisölle avoimissa metroasemien tiloissa on
arvioitava samoin kuin kuvaamista lentoasemien yleisölle avoimissa tiloissa.
Helsingin kaupungin liikennelaitoksen 5.3.2003 tänne antaman selvityksen
mukaan metroliikennesääntöön (15.5.1991) ei sisälly suoranaista kieltoa
kuvata metroasemilla. Metroliikennesäännön 17 §:ään viitaten liikennelaitos
on kuitenkin antanut ohjeen, että metroasemilla kuvaamiseen tarvitaan lupa.
Totean, että kuvausrajoituksia ei voida perustaa asiassa viitattuun
metroliikennesäännön 17 §:ään sen sisällön (ks. edellä kohta 3.2.3) puolesta.
Olennaisempaa on kuitenkin se, että metroliikennesääntö ei ylipäätään ole
sellainen lakiin perustuva normi, jossa voitaisiin asettaa rajoituksia
perusoikeuksien, kuten sananvapauden käyttämiselle.
Kuten sisäasiainministeriön poliisiosastokin on todennut lausunnossaan
2.11.2004, uutis- tai muu vastaava kuvaaminen asemien yleisissä paikoissa ei
häiritse yleistä järjestystä tai vaaranna turvallisuutta järjestyslaissa kielletyllä
tavalla.
Käsitykseni mukaan Helsingin kaupungin liikennelaitos ei siis voi
metroliikennesäännön tai järjestyslainkaan nojalla kieltää tavanomaisessa
kuvaustilanteessa tiedotusvälineen toimintaa metron yleisölle avoimissa
tiloissa tai laiturialueilla. Tällaisiin kuvausrajoituksiin ei ole laillista perustetta.
3.4.2
Vartijoiden ja järjestyksenvalvojien asema, koulutus ja ohjeistus
Kantelijan esittämä ongelma näyttää pääosin liittyvän yksityisten vartijoiden tai
järjestyksenvalvojien toimintaan. Järjestyksenvalvojien tehtävistä ja
toimivaltuuksista on säädetty järjestyksenvalvojista annetussa laissa
(533/1999). Lisäksi järjestyslain (612/2003) 22 § mahdollistaa
järjestyksenvalvojien asettamisen ylläpitämään poliisin apuna järjestystä ja
turvallisuutta kauppakeskukseen, liikenneasemalle tai joukkoliikenteen
kulkuneuvoon. Vartijoista puolestaan on säädetty laissa yksityisistä
turvallisuuspalveluista (282/2002).
Järjestyksenvalvojan tehtävänä on ylläpitää järjestystä ja turvallisuutta sekä
estää rikoksia ja onnettomuuksia siinä tilaisuudessa tai sillä alueella, jonne
hänet on laissa mainitun säädöksen nojalla asetettu järjestyksenvalvojaksi.
Järjestyksenvalvojan toimivaltuuksiin kuuluu laissa lähemmin mainituin
edellytyksin estää henkilön pääsy toimialueelleen, poistaa henkilö
toimialueelta, ottaa henkilö kiinni, pitää hänet säilössä enintään neljä tuntia,
tarkastaa henkilö sen varmistamiseksi, ettei hänellä ole kiellettyjä esineitä tai
aineita ja ottaa ne pois. Tehtäväänsä suorittaessaan järjestyksenvalvojalla on
oikeus käyttää sellaisia tarpeellisia voimakeinoja, joita voidaan pitää
puolustettavina (laki järjestyksenvalvojista 6-9 §).
Perustuslakivalionkunta on arvioinut järjestyksenvalvojan toimivaltuuksia
perustuslain 124 §:n kannalta, missä kielletään merkittävää julkisen vallan
käyttöä sisältävien tehtävien antaminen muulle kuin viranomaiselle.
Valiokunta piti mahdollisena säätää järjestyksenvalvojille eli oikeudellisessa
mielessä yksityishenkilöille kuuluvista toimivaltuuksista tavallisella lailla ennen
muuta siksi, että järjestyksenvalvojan valtuudet, voimankäyttö mukaan
luettuna, aina liittyvät varta vasten järjestettyyn tilaisuuteen ja ovat siksi
tapauskohtaisia ja myös ajallisesti rajallisia (PeVL 44/1998 vp.).
Vartijalla on laissa lähemmin mainituin edellytyksin oikeus poistaa henkilö
vartioimisalueelta, ottaa kiinni verekseltä tai pakenemasta tavattu
rikoksentekijä, kiinniotto-oikeutta käyttäessään tarkastaa kiinni otettu ja ottaa
tältä pois tarkastuksessa tavatut vaaralliset esineet ja aineet. Vartijalla on
oikeus käyttää sellaisia henkilön poistamiseksi tai kiinni ottamiseksi taikka
turvallisuustarkastuksen suorittamiseksi tarpeellisia voimakeinoja, joita
voidaan pitää puolustettavina (laki yksityisistä turvallisuuspalveluista 28 §).
Yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain valtiosääntöoikeudellisessa
arvioinnissa perustuslakivaliokunta kiinnitti huomiota siihen, että vartijoiden
toimivaltuuksien sääntelyyn ei sisältynyt vastaavanlaisia tapauskohtaisuutta
osoittavia tai ajallisia rajauksia kuin järjestyksenvalvojia koskevissa
säännöksissä oli. Perustuslakivaliokunta antoi kuitenkin ratkaisevan painon
sille, että vartijan valtuudet olivat pääosin samat kuin periaatteessa kenellä
tahansa yksityishenkilöllä. Vartijan tätä laajemmat valtuudet tarkoittivat
oikeutta poistaa henkilö vartioimisalueelta ja oikeutta tehdä
turvallisuustarkastus kiinniotto-oikeuden käyttämisen yhteydessä. Valiokunta
ei siksi pitänyt vartijoiden toimivaltuuksia ja voimankäyttöoikeuksia
kokonaisuudessaan sellaisina, että niiden johdosta vartioimisliiketoimintaa
olisi ollut katsottava merkittäväksi julkisen vallan käytöksi perustuslain 124 §:n
merkityksessä (PeVL 28/2001 vp.).
Järjestyslain 22 §:n nojalla kauppakeskukseen, liikenneasemalle tai
joukkoliikenteen kulkuneuvoon asetetun järjestyksenvalvojan toimivaltuudet
määräytyvät järjestyksenvalvojista annetun lain nojalla, kuitenkin siten
rajattuna, kuin järjestyslain 23 §:ssä on säädetty.
Myös järjestyslain säätämisen yhteydessä perustuslakivaliokunta kiinnitti
huomiota siihen, että lakiehdotuksen 22 §:ssä tarkoitettujen
järjestyksenvalvojien toimivaltuuksiin ei sisältynyt vastaavanlaista
tapauskohtaisuutta osoittavia tai ajallisia rajauksia kuin muita
järjestyksenvalvojia koskevissa säännöksissä on. Valiokunta ei pitänyt
mahdollisena, että lakiehdotuksessa tarkoitetuilla järjestyksenvalvojilla olisi
merkittävästi toisenlaiset toimivaltuudet kuin vartijalla on yksityisistä
turvallisuuspalveluista annetun lain mukaan. Tätä merkittävästi laajemmat
järjestyksenvalvojan toimivaltuudet tarkoittaisivat perustuslain vastaista
poliisitoiminnan osittaista yksityistämistä, mikä ei valiokunnan mielestä ole
myöskään asiallisesti toivottavaa oikeusvaltiossa (PeVL 20/2002 vp.). Tämän
vuoksi heidän toimivaltuuksiaan rajattiin hallituksen esityksessä ehdotettua
enemmän järjestyslain 23 §:ssä.
Vartijoiden ja järjestyksenvalvojien toiminnan valvonta kuuluu poliisille. Edellä
esitetyn perusteella niin järjestyksenvalvojien kuin vartijoidenkin
toimivaltuuksiin sisältyy kuitenkin sellaisia julkisen vallan käytön elementtejä,
että heidän menettelynsä voi jossakin yksittäistapauksessa kuulua myös
oikeusasiamiehen valvontavallan piiriin. Näin ollen toimivaltaani kuuluu myös
kiinnittää huomiota vartijoiden ja järjestyksenvalvojien koulutukseen ja
ohjeistukseen.
Sisäasiainministeriön lausunnon mukaan nykyisin vartijan koulutuksessa
käydään läpi muun muassa keskeiset perus- ja ihmisoikeudet sekä vartijan
erityiset toimivaltuudet. Lausunnon mukaan yksittäisiin kuvaustilanteisiin
tapahtuvan puuttumisen osalta on ymmärrettävää, että vartija toimii
useimmiten toimeksiantajan edellyttämällä tavalla etenkin kun säännökset
näyttävät olevan epäselviä.
Mielestäni juuri tämä korostaa vartijoiden ja järjestyksenvalvojien
ammattitaitovaatimusten merkitystä. Julkista valtaa käyttäessään heidän on
kyettävä itsenäiseen toimivaltuuksien käyttöedellytysten harkintaan, vaikka
tämä joissakin tilanteissa tarkoittaisi sitä, että he eivät voi toimia
toimeksiantajansa edellyttämällä tavalla.
Järjestyksenvalvojien koulutukseen oli kiinnitetty huomiota jo hallituksen
esityksessä laiksi järjestyksenvalvojista (HE 148/1998 vp.). Tässä esityksessä
mainittiin lisäksi, että tilaisuuden toimeenpanija taikka muu
järjestyksenvalvojan työnantaja tai toimeksiantaja ei voi palvelussuhteeseen
tai toimeksiantoon liittyvän lojaalisuusvaatimuksenkaan nojalla edellyttää
järjestyksenvalvojan menettelevän tavalla, joka poikkeaisi voimassa olevista
säännöksistä taikka viranomaisten niiden nojalla toimivaltansa rajoissa
antamista käskyistä tai määräyksistä.
Tältä osin totean, että vartijoiden ja järjestyksenvalvojien toimeksiantajat ovat
usein yksityisiä tahoja, jotka ovat virkavalvonnan ulottumattomissa. Myös
tämä korostaa vartijoiden ja järjestyksenvalvojien itsenäisen vastuun
merkitystä. Jotta he kykenevät tämän vastuun kantamaan, heidän
ammattitaitoonsa ja siten koulutukseen ja ohjeistukseen on kiinnitettävä
erityistä huomiota.
Totean, että eduskunnan käsiteltävänä on hallituksen esitys laiksi
järjestyksenvalvojista annetun lain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi
laeiksi (HE 265/2004 vp.). Esityksen tavoitteena on ajanmukaistaa
järjestyksenvalvojatoiminnan oikeudellinen sääntely järjestyksenvalvojien
ammattitaidon ja turvallisuustoimenpiteiden kohteena olevien oikeusturvan
varmistamiseksi. Esityksellä pyritään myös tehostamaan
järjestyksenvalvojatoiminnan viranomaisvalvontaa. Esityksen yleisperustelujen
mukaan järjestyksenvalvojatoiminnan keskeisimmät toiminnalliset epäkohdat
liittyvät nykyisin järjestyksenvalvojakoulutuksen käytännön toteuttamiseen
sekä koulutusten sisältöjen huomattavaan laadulliseen vaihteluun.
Mielestäni olisi perusteltua täydentää ja kehittää niin järjestyksenvalvojien kuin
vartijoidenkin koulutuksen sisältöä niin, että siinä painotettaisiin nykyistä
enemmän perusoikeuksien merkitystä ja siten myös sananvapauden ja siihen
liittyen tiedotusvälineiden toimintaedellytysten merkitystä. Erilaisten
perusoikeusherkkien tilanteiden esiintyminen kuuluu vartijan ja
järjestyksenvalvojan työn luonteeseen. Tämän vuoksi on tärkeää, että heillä
on näiden tilanteiden hallintaan ja oikeaan arvioimiseen riittävät edellytykset.
Sisäasiainministeriön lausunnossa on viitattu yksityisistä
turvallisuuspalveluista annetun lain 19 §:n mukaisiin vartioimisliikkeen
toimintaohjeisiin, joiden avulla vartijan tulee kyetä suorittamaan
vartioimistehtävät oikein ja turvallisesti. Jos olot vartioimisalueella tai
vartioimiskohteessa sitä edellyttävät, vartioimisliikkeellä tulee lisäksi olla
erilliset vartioimisalue- tai vartioimiskohdekohtaiset toimintaohjeet. Lausunnon
mukaan kyseisissä ohjeissa voitaisiin käsitellä myös menettelyä
vartioimisalueella tapahtuvan kuvauksen suhteen.
Pidän tätä ajatusta hyvänä ja mielestäni sisäasiainministeriö voisi omassa
ohjauksessaan ja valvonnassaan edistää tällaisen käytännön luomista.
4
LOPPUTULOS JA TOIMENPITEET
Käytettävissäni olevan selvityksen perusteella kantelijan kertomat ongelmat
kuvaamisessa lentoasemien yleisölle avoimissa tiloissa eivät ole johtuneet
Ilmailulaitoksen lainvastaisesta menettelystä. Rautatieasemien osalta
yksityisen toiminnan harjoittajan VR Oy:n tai VR-Yhtymä Oy:n menettelyn
arviointi ei kuulu toimivaltaani. Metroasemien osalta olen todennut, että
metroliikennesäännön nojalla kuvausta yleisölle avoimissa asemien tiloissa ei
voida kieltää.
Kantelijan esittämän ongelman ydin näyttää olevan yksityisten vartijoiden tai
järjestyksenvalvojien toiminnassa. Eduskunnan oikeusasiamiehestä annetun
lain (197/2002) 11 §:n mukaan oikeusasiamies voi laillisuusvalvontaansa
kuuluvassa asiassa tehdä toimivaltaiselle viranomaiselle esityksen
tapahtuneen virheen oikaisemiseksi tai epäkohdan korjaamiseksi.
Oikeusasiamies voi tehtäväänsä hoitaessaan kiinnittää valtioneuvoston tai
muun lainsäädännön valmistelusta vastaavan toimielimen huomiota
säännöksissä tai määräyksissä havaitsemiinsa puutteisiin sekä tehdä
esityksiä niiden kehittämiseksi ja puutteiden poistamiseksi.
Tähän viitaten esitän sisäasiainministeriölle, että vartijoiden ja
järjestyksenvalvojien koulutuksessa, ohjauksessa ja valvonnassa
kiinnitettäisiin huomiota tässä päätöksessäni käsiteltyihin sananvapauden ja
muiden perusoikeuksien toteutumista koskeviin seikkoihin. Samalla esitän
sisäasiainministeriön harkittavaksi, että se veisi esitykseni myös yksityisistä
turvallisuuspalveluista annetun lain 51 ja 52 §:n tarkoittaman turvallisuusalan
neuvottelukunnan käsiteltäväksi.
Pyydän sisäasiainministeriötä ilmoittamaan tänne kuluvan vuoden loppuun
mennessä, mihin toimenpiteisiin tämä päätökseni on mahdollisesti antanut
aihetta.
Lähetän päätökseni myös liikenne- ja viestintäministeriölle ja esitän, että se
omalla toimialueellaan ottaisi tässä päätöksessäni käsitellyt sananvapauden
toteutumista tukevat näkökohdat huomioon.
Kiinnitän Helsingin kaupungin liikennelaitoksen huomiota siihen, että
metroliikennesäännön nojalla ei voida kieltää kuvaamista metroasemien
yleisölle avoimissa tiloissa.
Saatan ratkaisuni myös Ilmailulaitoksen tietoon.
näytä kuvaajapellehermanneilla olevan keskustelun säännöt hallussa. "Tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä".
Jatkakaa samaa rataa ei teitä usko kukaan muu kuin kaltaisenne riemuidiootit.
Sitten kun ei enää muuta väitettävää ole ja tiedetään peli hävityksi, niin aloitetaan haukkuminen ja aivan muista asioista itkeminen.
Kohta otetaan kovat keinot käyttöön, eli huomautellaan oikeinkirjoituksesta. Kuten poliisienkin palstalla on monesti nähty.
Lakihan on ollut selvä pitkään. Vasta kun oikeusasiamies vääntää rautalangasta, niin muutamat uskovat asia todeksi, loput vain jatkavat saranapuolelta..
"Eipä näytä kuvaajapellehermanneilla olevan keskustelun säännöt hallussa. "Tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä".
Jatkakaa samaa rataa ei teitä usko kukaan muu kuin kaltaisenne riemuidiootit."
Kyseessähän ei ole mikään tekijönoikeuden alainen teos, vaan julkinen viranomaispäätös. Sama asia kuin kopioisi lakipykälän tänne. Jatka samaa rataa, niin vartijoiden käytöksellään ja kirjoituksillaan antama realistinen kuva vartiointialan ammattitaidosta ja tasosta tarkentuu.
"Lakihan on ollut selvä pitkään. Vasta kun oikeusasiamies vääntää rautalangasta, niin muutamat uskovat asia todeksi, loput vain jatkavat saranapuolelta.."
Kirkkain silmin väität että laki on ollut selvä pitkään. Mutta miksi asiasta on käyty mielettömiä keskusteluita jopa tälläkin palstalla, väittelyitä vartijan ja kuvaajan välillä kohteissa, ja minkäköhän takia eduskunnan apulaisoikeusasiamies otti käsittelyyn tämän "selvän lakipykälän".
Totuus on että selkeää eroa yksityisellä ja julkisella paikalla on vaikea erotella, kun kyseessä on esim. metroasema. Totta on että kulku on vapaata kenelle tahansa, mutta vain ja ainoastaan metron liikennöinnin aikana. Sehän tekee siitä "avoimen suljetun tilan". Kiinteistön omistaa Helsingin kaupungin liikennelaitos, jolla on yhtälailla oikeudet määrätä sääntöjä omistamilleen kiinteistöillensä kun kenellä tahansa muulla liikkeenharjoittajalla.
Itse en ainakaan huvikseni käy kohteessani kieltämässä kuvaamista, kun näinkin "selvän" lakipykälän tiedostan. Totuus on se että juuri tämä lakipykälä on ollut täynnä porsaanreikiä, ja sen johdosta eri kiinteistönomistajat, asiakkaat, vartiointiliikkeet ovat soveltaneet eri sääntöjä riippuen kohteesta.
Niin se vaan menee, että kun ylemmältä taholta tulee vartijalle käsky kieltää kuvaaminen, ei vartijalla ole oikeastaa muuta mahdollisuutta kuin käydä niin tekemässä. Ja kohta on taas jästipäät inttämässä että "onpas se vartija tyhmä kun tekee kaiken mitä sille käsketään"!
Ei muuta kuin hyvää kesää ja loistavia kuvausilmoja teille FIKSUT kuvaajat! Ja tervetuloa kohteeseeni kuvailemaan! Hyvä että tähän asiaan saatiin vihdoin virallinen ilmoitus.
ja kuvaajien älykkyys paljastuu ko. kommentissa.
Lukaise piruuttaan S24:n keskustelun säännöt joista tuo lainaus näyttää olevan tuosta kopioinnista.
Mutta eihän se varmaan teitä koske kun se ei ole LAKI NIIN SITÄHÄN EI SITTEN TARVITSE NOUDATTAA VAI????????
Palataan asiaan kun kuvaajille on selvinnyt elämän pelisäänöt, ellei nenä tule liian monesti kipeex ja sulkeutuvat 4 seinän sisään parantamaan yhteiskuntaa netin avulla.
meinasit niitä lakipykäliä tänne kopioida?????
"Kirkkain silmin väität että laki on ollut selvä pitkään. Mutta miksi asiasta on käyty mielettömiä keskusteluita jopa tälläkin palstalla, väittelyitä vartijan ja kuvaajan välillä kohteissa, ja minkäköhän takia eduskunnan apulaisoikeusasiamies otti käsittelyyn tämän "selvän lakipykälän". "
Kyllä laki on ollut TÄYSIN selvä ainakin niille, jotka jotain juridiikasta ja laista tietävät. Vartijat eivät näistä (ja muistakin) keskusteluista päätellen lukeudu tietäjien joukkoon. Täällä on käyty mielettömiä keskusteluja nimenomaan siksi, että vartijoiden oman toimivallan ja yleisen lainsäädännön tuntemus on luvattoman heikkoa. Toki asiaan vaikuttavat myös psykologiset "oma toimivalta/maailmankuva/asema muiden joukossa" -tekijät. Kun jotain halutaan ehdoin tahdoin vastoin kaikkia faktoja uskoa, niin sitä on vaikea kenenkään korjata. Edes oikeusasiamiehen lausunto ei riitä kaikille. Oikeusasiamieshän otti sen käsittelyyn juuri siksi, että VARTIJOILLE on lain mukaan toimiminen epäselvää.
"Totuus on että selkeää eroa yksityisellä ja julkisella paikalla on vaikea erotella, kun kyseessä on esim. metroasema. "
Ei tässä ole mitään vaikeaa.
"Kiinteistön omistaa Helsingin kaupungin liikennelaitos, jolla on yhtälailla oikeudet määrätä sääntöjä omistamilleen kiinteistöillensä kun kenellä tahansa muulla liikkeenharjoittajalla. "
Huomaa että oikeudet sääntöjen määräämiseen loppuvat jossain kohtaa, esim. kuvaamista ei voi kieltää. Huomaa myös, että sääntöjen valvonta ja kieltojen toimeenpano on eri asia kuin sääntöjen keksiminen. Vartija tarvitsee aina laissa olevan perusteen toimenpiteilleen. Laittomien sääntöjen mukaan toimiminen on vartijan henkilökohtaista tietämättömyyttä ja tyhmyyttä. Muiden ei luonnollisestikaan tarvitse alistua tällaisilla perusteilla vartijan yrittämiin toimenpiteisiin.
"Totuus on se että juuri tämä lakipykälä on ollut täynnä porsaanreikiä, ja sen johdosta eri kiinteistönomistajat, asiakkaat, vartiointiliikkeet ovat soveltaneet eri sääntöjä riippuen kohteesta. "
Laissa ei ole mitään porsaanreikiä, vaan se on ollut alusta lähtien selvä. Siis kaikille muilla paitsi vartijoille.
"Niin se vaan menee, että kun ylemmältä taholta tulee vartijalle käsky kieltää kuvaaminen, ei vartijalla ole oikeastaa muuta mahdollisuutta kuin käydä niin tekemässä. "
Vartijan ainoa lainmukainen mahdollisuus on kieltäytyä laittoman käskyn toimeenpanemisesta. On turhaa selitellä mitään muuta. Tavallisen kansalaisen vika ei ole se, että vartioimisala on niin mätä, että ruohonjuurityöntekijöiden pitää työpaikkansa säilyttääkseen toimia laittomasti. Tämä on vain ja ainoastaan sen vartijan ongelma, jota on turha yrittää vierittää sellaisten niskaan, joilla ei ole asian kanssa tekemistä.
Kohta varmaan joku pellehermannivartija vastaa, että "on kohteliasta mukautua vartijan laittomaan toimenpiteeseen"...
hinttarit oooooooooooooooooo galvanoikaa pyllynne , niin tauti silloin tartu ei
BUAHAHAHAHAHAHAHAHAHUAHAUAHAUAHAUAHAUHrunkkariUAHAUAHAUAHAUAHAUAHAUAHAUAHAUpersläpiUAHAUAHAUAHAUAHAUAHAUAHAUAHAUAHAUhomppeliUAHUAHAUAHAUAAUAHAUAHAUAHAUAHAUAHAUAHAUAHAUAUAHAUmulkunimijäUAHAUHAHAUAHAUAHAUAHAHAHAHAHABAAUAHABAUABAUABAUAAUBUAUAUAUAHAHAUAH
Kuvaaja puhuu täyttä asiaa. Turvallisuusalan työntekijöiden pitää pystyä toimimaan lain mukaisesti, vaikka se ei kaikkia (esim. toimeksiantajaa) miellyttäisikään. Muussa tapauksessa ei voida puhua turvallisuusalan ammattilaisista.
Oletko kuullut poju esim. Finlexistä?
"Niin se vaan menee, että kun ylemmältä taholta tulee vartijalle käsky kieltää kuvaaminen, ei vartijalla ole oikeastaa muuta mahdollisuutta kuin käydä niin tekemässä."
Nimim. "Kuvaajakin" vastasi tähän hyvin. Lisään omalta osaltani vielä, että aion jatkossa tilanteissa, joissa vartija yrittää kieltää kuvaamista eikä yhden ystävällisen huomautuksen jälkeen usko omaa parastaan, vaatia kyseisen vartijan vartijahyväksynnän peruuttamista ao. viranomaiselta. Aion myös tällaisissa tapauksissa julkistaa vartijan nimen, firman ja toimeksiantajan käytössäni olevia kanavia hyödyntäen.
Ihan tiedoksi, että vartijan nimeä et tule koskaan saamaan tietoosi, ellei vartija syyllisty rikokseen sinua kohtaan ja joudu siitä syytteeseen/tuomiolle.
Ja mitä tulee vartijakortin menettämiseen, sitä ei ihan näin heppoisin perustein voida tehdä.
Mutta hyvä kun pidät oikeuksistasi kiinni! Tsemppiä, ehkä se lämmittää sydäntäsi kun netissä alkaa pyöriä kuvia eri kohteiden vartijoista, tai vaikkapa poliiseista nimikylttien kera. Näin on tapahtunut jo, mm. erinäisten aktivistien sivuilla!
Itse pidän tästä lähtien aina kameraa kohteessani mukana, ja kun joku ottaa minusta kuvan, teen samoin!
Hyvää kesän jatkoa! ELÄMÄ ON IHANAA!
Ihan tiedoksi, että vartijan on pyydettäessä esitettävä vartijakorttinsa, josta nimi selviää. Nimeä ei voi suinkaan peittää, kuten vartijat tuntuvat tälläkin palstalla esitettyjen kommenttien perusteella luulevan. Vartijat eivät luonnollisestikaan nauti mitään erityissuojelua nimensä suhteen. Ajatuskin naurattaa. On täysin selvää, että julkista valtaa (vähäistäkin) käyttävä henkilö ei voi toimia nimettömästi. Ihmettelen suuresti, mistä tämä ajatus on pesiytynyt vartijoille. Tilanne on "hieman" huolestuttava, kun vartijoina toimivat henkilöt eivät tunne itseään koskavaa lainsäädäntöä (siis muutakin kuin LYT). Ehkä tätäkin asiaa jopa opetetaan väärin jossain, samoin kuin on laita kuvauksen kieltämisen kanssa? Ehkä tämä on seuraava asia, jossa tarvitaan laillisuusvalvojan lausunto, ennenkuin vartijat ymmärtävät asian lain tarkoittamalla tavalla?
Vartijakortti ei varmaankaan lähde ensimmäisellä kerralla (jos ei törkeä tapaus, esim. voimankäyttöä), mutta tieto tapauksesta jää viranomaiselle käytettäväksi mikäli vartija mokailee jatkossakin.
Minulle on ainakin opetettu, että nimen voi peittää.
Ihmisinä toimivat eivät tunne Suomen lakia.
Oletko liittymän kylkiäisenä saanut kameran, hienoa! Siinä tapauksessa minä tungen sinun kamerasi syvälle perseeseesi poikittain. "Ammattikuvaaja" Heko heko.
Puhumattakaan vartijoista. Kiitos, että jatkat palstalla jo pitkään käynnissä olleen vartijoiden ammattitaidon ja tietämyksen osoittamista. Tämä antaa realistisen kuvan lähes koko ammattikunnasta.
Sinulle on siis opetettu väärin.
sulla pellerunkkari oo muuta elämää kuin leikkiä täällä lakimiestä.
Mee imee faijas meisseliä ei susta muuhun oo.
kokovartalokyrpä jatkaa avautumistaa ja antaa kuvaajista sen oikean kuvan , eli Homppeleita taitavat olla kaikkityynni
Tuossa pari viikkoa sitten oli eräässä lehdessä teetetty gallup jossa kysyttiin haluaako kansalaiset lisää vartijoita katukuvaan!?Kyllä vastasi yli 80% joten jos täällä joku vähemmistö valittaa jostain turhanpäiväisestä on syytä muistaa että he kuuluvat pieneen vähemmistöön joilla on jonkun asteinen pätemisen tarve täällä KESKUSTELUPALSTALLA jossa joka toinen viesti on feikki!Minä olen ainakin tyytyväinen työhöni ja tiedän että se on tärkeää ja, että SUURI enemmistö pitää hyvänä asiana sitä että me luomme turvallisuutta kansalaisille..ok meni jo ehkä vähän yli, mutta kuitenkin!
Lapsikin tietää, että gallupeihin ei voi luottaa, koska kysyä voi miten haluaa ja tässä tapauksessa vastaajat eivät tiedä mitä haluavat. Jos he tietäisivät kuinka heikoilla kantimilla vartijoiden osaaminen on, he vastaisivat luonnollisesti toisin. Kysymys on siis vain mielikuvista, ei todellisuuteen perustuvasta halusta.
eikö sulla oo muuta elämää kuin leikkiä turvallisuusalan ammattilaista? Menepä lykkimään niitä kärryjä ja ota kantaa kun sulla on jotain kunnollista sanottavaa.
Täällä on näköjään joku vartijoiden yhteispaniikki meneillään, kun jokaisella on jotain ikävää sanottavaa asiantuntijan tekstistä. Alkoi ilmeisesti pelottaa oikein kunnolla?
Kai nyt tajuat ettei vartijan tarvitse paljastaa henkilöllisyyttään kenellekään ulkopuoliselle, paitsi viranomaiselle joka tässäkin tapauksessa ensimmäisenä olisi poliisi. Poliisilla taas ei ole mitään velvollisuutta kertoa vartijan nimeä sinulle eteenpäin ellei jatkotoimenpiteet niin vaadi.
Tällä pyritään juurikin suojelemaan vartijoita kaikenlaisilta idiooteilta, narkeilta ym. mielenvikaisilta. Jos näytän sinulle vartijakorttini, todellakin peitän nimeni siitä, sillä sinun tarvitsee vain nähdä voimassa oleva vartijakortti missä on kuvani! PISTE! Teet itsestäsi todella naurettavan kommenteillasi jos ihan oikesti luulet että lähden paljastamaan henkillöllisyyttäni sinulle! HAH!
Se todellakin riittää että vilautan sen kortin sinulle, minun ei edes tarvitse antaa sitä sinulle käteen! Sama pätee myös sinuun. Sinun ei tarvitse antaa mitään tietojasi vartijalle tai edes lipuntarkastajalle, vaan tarvittaessa poliisille.
Jos haluat valittaa tietystä vartijasta ja hänen toimintatavoistaan, otat yhteyttä vartiointiliikkeeseen. He kyllä opastavat sinut oikealle henkilölle, kenelle sitten voit rauhassa reklamoida. Lopuksi vartija esimies antaa palautteen kyseiselle työntekijälle. Mutta älä luulekaan että vartijan nimeä sinulle missään vaiheessa kerrotaan.
"Kai nyt tajuat ettei vartijan tarvitse paljastaa henkilöllisyyttään kenellekään ulkopuoliselle, paitsi viranomaiselle joka tässäkin tapauksessa ensimmäisenä olisi poliisi. Poliisilla taas ei ole mitään velvollisuutta kertoa vartijan nimeä sinulle eteenpäin ellei jatkotoimenpiteet niin vaadi."
Olet totaalisen väärässä. Vartijan on esitettävä vartijakortti toimenpiteen kohteelle pyydettäessä. Tämä siksi, että toimenpiteen kohde voi myöhemmin yksilöidä vartijan. Tämä on aivan päivänselvä asia, paitsi tietysti vartijoille. En tiedä onko sinulle jossain opetettu näin vai mihin perustat virheellisen näkemyksesi, mutta vartijakortista ei voi todellakaan peittää mitään. Tämä on taas näitä vartijoiden itsekeksimiä sääntöjä, vähän samanlaisia, kuin kuvaamisen kieltäminen jokin aika sitten. Nythän vartijat ovat jo ymmärtäneet, että kuvaamista ei voi kieltää. Seuraava projekti onkin ilmeisesti se, että opetetaan vartijakortin näyttämisen perusteet.
"Tällä pyritään juurikin suojelemaan vartijoita kaikenlaisilta idiooteilta, narkeilta ym. mielenvikaisilta. Jos näytän sinulle vartijakorttini, todellakin peitän nimeni siitä, sillä sinun tarvitsee vain nähdä voimassa oleva vartijakortti missä on kuvani! PISTE! "
Millä "tällä"? Laissa ei ole mitään tällaista. Kyseessä on vartijoiden oma käytäntö, joka on laiton. Julkista valtaa käyttävä henkilö ei voi toimia nimettömästi. PISTE. Miksi luulet, että poliisin on esitettävä virkamerkki ja kerrottava nimensä pyydettäessä? Miksi luulet, että vartijalla olisi jonkinlainen erioikeus? Siksi, että vartija tarvitsee suojelua, mutta poliisi ei?? Hehheh. Kommenttisi oli kyllä vuosituhannen vitsi! Jos tulee tilanne, että joudut näyttämään minulle korttiasi ja peität nimen, niin voit satavarmasti varautua jatkotoimenpiteisiin.
"Teet itsestäsi todella naurettavan kommenteillasi jos ihan oikesti luulet että lähden paljastamaan henkillöllisyyttäni sinulle! HAH!"
Minusta sinä teet näillä virheellisillä perusvartijan perusväitteillä itsestäsi ja koko ammattikunnastasi naurettavan.
mitään kärryjä lykkäile , kuvailen vaan kun muijas saa mustaa meisseliä
iski aivan kauhee paniikki , täytyy vissiin mennä vaihtaan housut kun tuli paskottua niihin kun kauhistuin niin suuresti kuvaajien tietämystä.
BUAHAHAHAHAAHAHAHahahahahahahahahahauahauahauhauahuahauhauhauahuahauhauhauhauahuahauhauhauahuhuahuahuahuahauahu
Voi gulli
tietää , ettei kuviin kannata luottaa , niitä kun pystyy muokkaamaan miten tahtoo.
Jos he tietäisivät millaisia pellejä kuvaajat ovat luottamus uutisiinkin romahtaisi
Vartijan on näytettävä vartijakortti toimenpiteen kohteelle pyydettäessä, mutta edelleenkään omia tietojaan ei tarvitse antaa! SINÄ voit tilata poliisit paikalle, ja vartija antaa POLIISILLE nimensä siinä tilanteessa! TAJUSITKO? SINÄ et saa MINUN nimeäni "konfliktin" aikana selville, et niin millään!
Ei sinunkaan tarvitse niitä antaa MINULLE, vaan POLIISILLE! Ja mitä tulee jatkotoimenpiteisiin kyseisen asian kannalta, hyvin on selvitty aikaisemmissakin tapauksissa, ja töissä ollaan vielä! Nyt kyllä jo jännittää! Joten menehän ottamaan kuvia niistä oravista tai sienistä! Ihan sama!
Vartijan on näytettävä kortti, josta ei voi peittää nimeä. PISTE. Ilman muuta tilaan políisin paikalle, jos korttia ei näytetä lain säätämällä tavalla. Ja pidän huolen siitä, että ko. vartija saa ansaitsemansa oikeudellisen seuraamuksen lain rikkomisesta.
Tietenkään minun ei tarvitse antaa nimeäni, enhän käytä julkista valtaakaan. Sinä sen sijaan käytät ja tällaisessa tilanteessa toimenpiteen kohteen oikeusturva menee ilman muuta sinun kuvitellun "nimenpeitto-oikeutesi" edelle.
"Kortti on näytettävä siten että siitä näkyy vartijan kuva ja kortin voimassaolo. Nimen saa peittää, jos vartija uskoo kohdehenkilön käyttävän väärin vartijan henkilötietoja." Esimerkiksi vartijaa on uhkailtu tai toimenpiteenkohteena on joku nahkaliivipoika ja on syytä olettaa että on mahdollista että pojat tahtovat tulla visiitille. Tälläisen vastauksen sain poliisilaitokselta.
Itse näytän 99% tapauksista vartijakorttini ja näytän myös vartijalle henkilöllisyystodistukseni jos olen kuvaamassa. Itseni takia en jätä nimeäni näyttämättä, mutta kun on vaimo ja pieni lapsi kotona, en kaipaa sinne narkkareita kyläilemään silloin kun en itse ole paikalla. Itselläni on ainoastaan yksi kaima, joka asuu toisessa päässä Suomea, joten osoitteeni on kohtuuttoman helppo selvittää.
kun vartija käskee niin pienet viherpeipot (kuten sinä) tottelevat. seento! lepoo... et varmaankan tiedä tämän käskyn tarkoitusta hahaaaa
Ai kun olisi hienoa ettei vartijoita missään kiusaamassa muita puunhalaajia/viherpiippoja niin olisi mukavaa käydä kaupoissakin sammuneiden lämmittelemässä olevien juoppojen keskellä ostoksilla ja saamassa metrossa turpiinsa.
Täysin väärin. Olet saanut poliisilta virheellistä tietoa! Kortin näyttäminen kokonaan on ainoa oikea tapa, tämähän on ollut vartijoillakin tiedossa jo pitkän aikaa, kiitos tämän Kuvaaja-nimimerkin.
paljoo kiinnosta kuvaajahomppeleiden löydökset, jatkakaa vaan itkemistänne täällä niin meillä normaalijärjellä varustetuilla ihmisillä riittää nauramista.
Miten te vartijat jaksatte tehdä jostain kuvaamisesta näin ison numeron..siis ketä kiinnostaa!!Jos koet että joku rikkoo lakia niin nosta syyte äläkä ala täällä"naurettavilla"keskustelupalstoilla ruikuttamaan!Kelle joku kuvaaminen ja kuvaamispaikan laillisuus voi olla elämän tehtävä!Tehkää vartijat sitä teidän hommaa elkääkä mussuttako jostain h......n kuvaamisesta täällä palstoilla!
ymmärtäminen heikkoa vai , kuvaajapellethän täällä jaksaa päätään aukoa ja kirjoittaa samaa paskaa jatkuvasti
On se kiva että jotkut ihmiset elävät näissä "pilvilinnoissaan", ajatelkaa kuinka moni ihminen päivässä ajaa ylinopeutta? Eikö ne ajattele yhtään mitää, vaikka ylinopeutta ei saa ajaa. Ensinnäkin minua ainakin ketuttais jos olisin ostoksilla ja joku pälli zoomailee kameralla siinä metrin päässä. Sehän on sillon selkeesti häiritsevä tekijä... Älkää ihmiset jaksako huutaa niitten oikeuksienne puolesta kokoajan, "minulla on oikeus sitä ja minulla on oikeus tätä" tehkää helvetti edes joskus jotain...
Aika hermoheikko ihminen täytyy sinunkin olla, jos vähän matkan päässä valokuvaava ihminen on sinulle niinkin häiritsevä tekijä, että oikein täytyy nettiin siitä kirjoittaa. Ehkä kannattaisi käydä lääkärin kanssa juttelemassa, vähän normaali vuosilomaa pitempi lepojakso voisi olla sinulle paikallaaan.
Itsehän juuri muuten ruikutat juuri niiden oikeuksiesi perään, vaikka moitit itse toisia siitä. Ei se ostosten tekeminen kenenkään kuvaamatta sen isompi oikeus ole, kuin kuvaaminenkaan, vaikka sitten sinun ostosreissusi kuvaaminen. Vaikuttaa siltä, että olet juuri näitä tyyppejä, joille säännöt ovat pyhiä silloin, kun niistä on itselle hyötyä, ja kun ne rajoittavat elämääsi, niitä voi siis vapaasti rikkoa. Esim. tämä ylinopeuden ajaminen. Todennäköisesti teeti sitä itsekin?
Minä kuvaan vain kotipornoa.
Ja vartija ei voi estää sitä.
Vartijoiden ammattitaidon puutteen paljastanut keskustelu kuvaamisesta on päättynyt. Lopputulokseksi jäi se, että vartijat eivät voi missään tapauksessa estää kuvaamista. Kaikenkaikkiaan vartijoiden kommentit antoivat realistisen kuvan osaamis- ja tietämystasosta ja tarkensivat jo olemassaolevaa kuvaa ammatillisen osaamisen laadusta. Vartijat olivat koko ajan altavastaajina tässä kysymyksessä. Keskustelu on päättynyt.
Olen aloittanut uuden harrastuksen. Näpsin julkisella paikalla kuvia kamera kourassa hihhuloivista puheenjohtajista... Kokoelma karttuu... Ja eiköhän ne vielä nettiinkin itsensä löydä vartijoiden ihasteltaviksi.
Vartijoiden ammattitaidon puutteen paljastanut keskustelu kuvaamisesta on päättynyt. Lopputulokseksi jää edelleen se, että vartijat eivät voi missään tapauksessa estää kuvaamista. Kaikenkaikkiaan vartijoiden kommentit antoivat realistisen kuvan osaamis- ja tietämystasosta ja tarkensivat jo olemassaolevaa kuvaa ammatillisen osaamisen laadusta. Edellinen kommentti antaa lisäksi realistisen kuvan vartijoiden "nokkeluudesta". Vartijat olivat ja pysyvät koko ajan altavastaajina tässä kysymyksessä. Keskustelu on päättynyt.
suuresti , puheenjohtajallamme napsahti päässä jolloin hän muuttui psyykkisesti työrajoitteiseksi ja lääkäri ei huolinut suljetulle osastolle , joten täällä hän nyt piripäissään kirjoittelee kaikkea epämääräistä.
Kehoitamme suhtautumaan kirjoituksiin kuten laitoshoitoa tarvitseviin muutenkin eli ymmärryksellä ; koska valtio on joutunut supistamaan terveydenhuollon määrärahoja ei näitä "varttihulluja" saada hoitoon vaan he pyörivät täällä normaali-ihmisten riesana.
Ja on hänellä senverran tuhdit lääkkeet , että hän jaksaa kyllä kirjoitella samaa asiaa vaikka kuinka kauan.
Parhaiten hänestä pääsee eroon kun ei reagoi hänen höpötyksiinsä ollenkaan.
Juuri pidetyssä kokouksessa olemme erottaneet puheenjohtajan taloudellisiin ja henkisiin syihin vedoten.
Kainuun Gummi& Kondoomi:n hallituksen puolesta
Varapuheenjohtaja/Hallituksen jäsen Aimo K.SuurLatinki
Niin menkää vartijat kotiin ruikuttaa jostain niin turhanpäiväsestä kuin kuvaamisesta!Aika noloo ruikuttaa siitä jossain säälittävällä keskustelupalstalla!Vartijat ovat todellakin osoittaneet huonoutensa ja turhuutensa kun taas kuvaajat ovat osoittaneet olevansa suomen eliittiä!
tuo kauniin Suomen pohjasakka ovat toiminnallaan ja kirjoituksillaan tuoneet julki sen mitä kaikki ovat jo pitkään epäilleetkin. Nämä leikkikuvaajat ovat sisäsiittoisia ruskeanreiänritareita jotka omaa onnetonta minäänsä yrittävät pönkittää järjettömillä ja jatkuvilla turhan paskan kirjoittamisilla.
Mutta minkäs sille voi kun on kasvanut patterin ja seinän välissä ja ainoa elämä pyörii kameran ja netin hörhöpalstojen välillä niin eipä voi paljoa olettaa OIKEAN ELÄMÄN eväitä olevan.
Hyvää tekee vittumaiselle väestölle kuvien näkeminen you tubessa. Sitten ollaan kaikki samassa veneessä.... venettä keikutetaan sitten vitusti...airoilla keinutetaan ...keinutetaan ihmisiä että kamerat tippuu..sinne tippuu kaikki vitun kamerat..einäy enää karvaisia naamoja ...monoja vaan näkyy..hiihtomonoja..hiihdellään monolla pitkin naamaa...karvaisella monolla..:O ei jumalauta!
Kuvataan toisiamme. Meillä vartijoilla ei ole oikeutta estää kuvaamista, mutta ei muillakaan meidän kuvaamista.