Reseptinoikaisua yksityisellä sektorilla

Anonyymi-ap

Sairastuin keuhkokuumeeseen, tämä diagnoosi tehtiin yksityislääkärillä. Sain sähköisen reseptin antibiootista ja menin lääkettä apteekista hakemaan. Farmaseutti sanoi että lääkkeen annostus on merkitty sellaiseksi että he eivät voi lääkettä luovuttaa annostus siis liian iso reseptissä. Heidän kuuluu soittaa lääkkeen määränneelle lääkärille ja kysyä asiasta. Numerosta ei vastattu vaan soittopyyntö meni vastaajaan. En tiedä oliko numero johon soittivat sama asiakaspalvelunumero kuin kaikille muillekin soittajille, siis valtakunnallinen vai mikä.

Parin tunnin odottelunkaan jälkeen sieltä ei apteekkiin soitettu joten apteekki ilmoitti minulle että minun pitää mennä sinne lääkärikeskukseen paikan päälle.

Näin tein. Hoitaja kertoi ko lääkärin jo lähteneen ja laittavansa reseptin tarkistuksen toiselle lääkärille. Pyysin että jos laittaisivat minulle tekstiviestin kun resepti on valmiina apteekissa, tähän pienen pohdinnan jälkeen suostuivat.

Sitkeässä oli reseptin korjaus. Koko käynti yhteensä 190 euroa joten varmasti aiheuttaa asiakasryntäyksen julkiselta puolelta yksityiselle korotetun kelakorvauksen vuoksi. Kyllä jonot julkisella puolella varmasti helpottaa.

2

195

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kävin demari- noitatohtorilla ja sain vesirokon.

      • Anonyymi

        Ihan sama vaikka bemaritohtorilla. Potilaan kuuluu saada lääke ilman valtavia ponnisteluja sairaana. Varsinkin kun maksaa palvelusta ylisuurta hintaa. Pikkuisen alkaa epäilyttää lieneekö asiallista reseptiä tänä iltana saatavilla.

        Jos moititaan julkista terveydenhuoltoa ei se yksityiselläkään aina priimaa ole.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      255
      2683
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      17
      2187
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      328
      1912
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      103
      1649
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      90
      1576
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      201
      1264
    7. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      67
      1210
    8. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      25
      1131
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      50
      1093
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      73
      1036
    Aihe