Kerronpas teille nyt täysin rehellisesti, mitä se sairaalloinen mustasukkaisuus omalla kohdallani on ollut. Haluan tuoda kenties apua jollekin ja syy miksi minun on tätä helppo käydä rehellisesti läpi on se, että olen joutunut jopa terapiaan kaiken tämän vuoksi.
Mulla oli erittäin ihana, minua suorastaan palvova mies. Ihastuin häneen ehkä pitkälti siksi, että hän oli niin valtavan rakastunut minuun. Alusta asti kuitenkin huomasin outoja piirteitä itsestäni. Halusin tietää kaiken hänen existään, miten usein olivat rakastelleet, millä tavalla, kuinka suurta rakkaus heihin oli jne.
Ajan myötä tilanne alkoi riistäytyä käsistä. Aloin tutkia hänen puhelinta salaa. Kohta kauppakuitteja, taskuja, reppuja, laatikoita, kalentereita... Ja aina löysin muka jotain epäilyttävää. Sitten kerroin kaiken ja siitä lähtien tutkin kaiken jo hänen nähdenkin. Hän silti jaksoi minua, tottakai ärähteli ja oli ahdistunut, muttei halunnut erota ja vakuutteli rakkauttaan.
Minulla itsellä oli mielettömän paha olla. Tavallaan tajusin koko ajan miten tyhmää käytökseni oli, mutta tunne silti vei mukanaan. En oikeastaan vieläkään tiedä mikä minut tuollaiseen käytökseen ajoi, pelko kai. Pelko siitä, että jotain oikeasti sattuisikin.
Sitten kaiken lisäksi aloin itse flirttailla muille ja puhua miehelleni miten ihastunut olen muihin! No, yli vuoden tätä kesti ja itse sitten halusin erota, kun tilanne meni jo niin sairaaksi, enkä siinä mustasukkaisuudessani edes tiennyt rakastanko häntä tarpeeksi.
Hänelle ero oli silti kova pala vaikka niin hirveä hänelle olinkin. Hän löysi uuden naisen, jonka kanssa on nyt ilmeisesti onnellinen ja siitäkös minä olen taas uusia kohtauksia saanut! Olen häiriköinyt häntä soitoilla ja tekstareilla ja välillä ehdotin yhteenpalaamistakin. Halusin ilmeisesti vain omistaa hänet. Oli niin kivaa, kun hän aina palvoi minua ja kesti kaiken. Nyt kun sitä ei enää minulla ole, olen katkera ja vihainen hänelle.
Hänelle vaan hyvä että pääsi minusta eroon. Mutta on se vaan tällaisena sairaalloisen mustiksenakin hyvin hyvin vaikeaa, uskokaa pois. Kun ei voi ymmärtää itsekään omaa käytöstään... Toivon vain, etten seuraavassa suhteessa toistaisi tätä samaa paskaa. Kai ihminen voi muuttua?
Mulla oli erittäin ihana, minua suorastaan palvova mies. Ihastuin häneen ehkä pitkälti siksi, että hän oli niin valtavan rakastunut minuun. Alusta asti kuitenkin huomasin outoja piirteitä itsestäni. Halusin tietää kaiken hänen existään, miten usein olivat rakastelleet, millä tavalla, kuinka suurta rakkaus heihin oli jne.
Ajan myötä tilanne alkoi riistäytyä käsistä. Aloin tutkia hänen puhelinta salaa. Kohta kauppakuitteja, taskuja, reppuja, laatikoita, kalentereita... Ja aina löysin muka jotain epäilyttävää. Sitten kerroin kaiken ja siitä lähtien tutkin kaiken jo hänen nähdenkin. Hän silti jaksoi minua, tottakai ärähteli ja oli ahdistunut, muttei halunnut erota ja vakuutteli rakkauttaan.
Minulla itsellä oli mielettömän paha olla. Tavallaan tajusin koko ajan miten tyhmää käytökseni oli, mutta tunne silti vei mukanaan. En oikeastaan vieläkään tiedä mikä minut tuollaiseen käytökseen ajoi, pelko kai. Pelko siitä, että jotain oikeasti sattuisikin.
Sitten kaiken lisäksi aloin itse flirttailla muille ja puhua miehelleni miten ihastunut olen muihin! No, yli vuoden tätä kesti ja itse sitten halusin erota, kun tilanne meni jo niin sairaaksi, enkä siinä mustasukkaisuudessani edes tiennyt rakastanko häntä tarpeeksi.
Hänelle ero oli silti kova pala vaikka niin hirveä hänelle olinkin. Hän löysi uuden naisen, jonka kanssa on nyt ilmeisesti onnellinen ja siitäkös minä olen taas uusia kohtauksia saanut! Olen häiriköinyt häntä soitoilla ja tekstareilla ja välillä ehdotin yhteenpalaamistakin. Halusin ilmeisesti vain omistaa hänet. Oli niin kivaa, kun hän aina palvoi minua ja kesti kaiken. Nyt kun sitä ei enää minulla ole, olen katkera ja vihainen hänelle.
Hänelle vaan hyvä että pääsi minusta eroon. Mutta on se vaan tällaisena sairaalloisen mustiksenakin hyvin hyvin vaikeaa, uskokaa pois. Kun ei voi ymmärtää itsekään omaa käytöstään... Toivon vain, etten seuraavassa suhteessa toistaisi tätä samaa paskaa. Kai ihminen voi muuttua?
Vastaukset 2
Vanhimmat
rakastanut tätä miestä. Mustasukkaisuutesi oli eräänlaista tyhjäkäyntiä, sijaistoimintaa jota harjoitetaan jotta suhteessa olisi enemmän sisältöä.
Halusit omistaa tämän sinun tossusi alla olevan miehen. Jos olisitte molemmat rakastaneet toisianne oikeasti, suhteessa olisi tervettä vuorovaikutusta ja sisältöä, eikä siinä olisi sijaa tuollaiselle tekomustasukkaisuudelle.
Näin ainakin itse ajattelen. Itse pöngin aikoinaan joka roskapussitkin. Toisaalta tuo silloinen mies tahallaan yllytti mustasukkaisuutta, joka sekin piirre pohjasi siitä etten hänestä oikeasti välittänyt. Hukkaanheitettyä aikaa ja voi noita kaikkia kohtauksia...
Olen itse asiassa aika täysin samaa mieltä kanssasi.
Halusin vain omistaa, en tainnut rakastaa... Ihan typerää, mutta nämä tunneasiat tuppaa olemaan aina niin hankalia. Ja vaikeaa tunnistaa aitoa rakkautta riippuvuudesta ja omistushalusta.