Kerronpas teille nyt täysin rehellisesti, mitä se sairaalloinen mustasukkaisuus omalla kohdallani on ollut. Haluan tuoda kenties apua jollekin ja syy miksi minun on tätä helppo käydä rehellisesti läpi on se, että olen joutunut jopa terapiaan kaiken tämän vuoksi.
Mulla oli erittäin ihana, minua suorastaan palvova mies. Ihastuin häneen ehkä pitkälti siksi, että hän oli niin valtavan rakastunut minuun. Alusta asti kuitenkin huomasin outoja piirteitä itsestäni. Halusin tietää kaiken hänen existään, miten usein olivat rakastelleet, millä tavalla, kuinka suurta rakkaus heihin oli jne.
Ajan myötä tilanne alkoi riistäytyä käsistä. Aloin tutkia hänen puhelinta salaa. Kohta kauppakuitteja, taskuja, reppuja, laatikoita, kalentereita... Ja aina löysin muka jotain epäilyttävää. Sitten kerroin kaiken ja siitä lähtien tutkin kaiken jo hänen nähdenkin. Hän silti jaksoi minua, tottakai ärähteli ja oli ahdistunut, muttei halunnut erota ja vakuutteli rakkauttaan.
Minulla itsellä oli mielettömän paha olla. Tavallaan tajusin koko ajan miten tyhmää käytökseni oli, mutta tunne silti vei mukanaan. En oikeastaan vieläkään tiedä mikä minut tuollaiseen käytökseen ajoi, pelko kai. Pelko siitä, että jotain oikeasti sattuisikin.
Sitten kaiken lisäksi aloin itse flirttailla muille ja puhua miehelleni miten ihastunut olen muihin! No, yli vuoden tätä kesti ja itse sitten halusin erota, kun tilanne meni jo niin sairaaksi, enkä siinä mustasukkaisuudessani edes tiennyt rakastanko häntä tarpeeksi.
Hänelle ero oli silti kova pala vaikka niin hirveä hänelle olinkin. Hän löysi uuden naisen, jonka kanssa on nyt ilmeisesti onnellinen ja siitäkös minä olen taas uusia kohtauksia saanut! Olen häiriköinyt häntä soitoilla ja tekstareilla ja välillä ehdotin yhteenpalaamistakin. Halusin ilmeisesti vain omistaa hänet. Oli niin kivaa, kun hän aina palvoi minua ja kesti kaiken. Nyt kun sitä ei enää minulla ole, olen katkera ja vihainen hänelle.
Hänelle vaan hyvä että pääsi minusta eroon. Mutta on se vaan tällaisena sairaalloisen mustiksenakin hyvin hyvin vaikeaa, uskokaa pois. Kun ei voi ymmärtää itsekään omaa käytöstään... Toivon vain, etten seuraavassa suhteessa toistaisi tätä samaa paskaa. Kai ihminen voi muuttua?
Mulla oli erittäin ihana, minua suorastaan palvova mies. Ihastuin häneen ehkä pitkälti siksi, että hän oli niin valtavan rakastunut minuun. Alusta asti kuitenkin huomasin outoja piirteitä itsestäni. Halusin tietää kaiken hänen existään, miten usein olivat rakastelleet, millä tavalla, kuinka suurta rakkaus heihin oli jne.
Ajan myötä tilanne alkoi riistäytyä käsistä. Aloin tutkia hänen puhelinta salaa. Kohta kauppakuitteja, taskuja, reppuja, laatikoita, kalentereita... Ja aina löysin muka jotain epäilyttävää. Sitten kerroin kaiken ja siitä lähtien tutkin kaiken jo hänen nähdenkin. Hän silti jaksoi minua, tottakai ärähteli ja oli ahdistunut, muttei halunnut erota ja vakuutteli rakkauttaan.
Minulla itsellä oli mielettömän paha olla. Tavallaan tajusin koko ajan miten tyhmää käytökseni oli, mutta tunne silti vei mukanaan. En oikeastaan vieläkään tiedä mikä minut tuollaiseen käytökseen ajoi, pelko kai. Pelko siitä, että jotain oikeasti sattuisikin.
Sitten kaiken lisäksi aloin itse flirttailla muille ja puhua miehelleni miten ihastunut olen muihin! No, yli vuoden tätä kesti ja itse sitten halusin erota, kun tilanne meni jo niin sairaaksi, enkä siinä mustasukkaisuudessani edes tiennyt rakastanko häntä tarpeeksi.
Hänelle ero oli silti kova pala vaikka niin hirveä hänelle olinkin. Hän löysi uuden naisen, jonka kanssa on nyt ilmeisesti onnellinen ja siitäkös minä olen taas uusia kohtauksia saanut! Olen häiriköinyt häntä soitoilla ja tekstareilla ja välillä ehdotin yhteenpalaamistakin. Halusin ilmeisesti vain omistaa hänet. Oli niin kivaa, kun hän aina palvoi minua ja kesti kaiken. Nyt kun sitä ei enää minulla ole, olen katkera ja vihainen hänelle.
Hänelle vaan hyvä että pääsi minusta eroon. Mutta on se vaan tällaisena sairaalloisen mustiksenakin hyvin hyvin vaikeaa, uskokaa pois. Kun ei voi ymmärtää itsekään omaa käytöstään... Toivon vain, etten seuraavassa suhteessa toistaisi tätä samaa paskaa. Kai ihminen voi muuttua?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Voi ihminen muuttua.
tuo oli miltei sama tarina jonka jouduin kokemaan mustasukkaisen naisen käsissä. apua olisi pitänyt hakea parisuhdeterapeuteilta, mutta se ei sopinut minulle. en kertakaikkiaan osaa jutella hiertävistä asioista ulkopuolisten kanssa ja en usko niiden mitään auttavan. itse suhteessa katsoin sormieni läpi monet puhelin tarkastukset peräänsoitot missä milloinkin olin ja tuplatarkastukset kavereilta. no pian ne kaverit alkoi karttaa meitä ja loppujenlopuksi olimme koko ajan kaksistaan, siitä huolimatta ei sitä luottamusta tuntunut olevan vaikka rakastin tätä naista enemmän kuin ketään koskaan aikaisemmin. heräsin takaisin arkeen kun asunto oli puolityhjä ja tuttu numero ei vastannutkaan enään, oli hermot loppuneet kokonaan ja vaihtoi maisemaa.. itselle jäi tyhjä olo kaikki ystävät ympäriltä vieraantuneet vuosien aikana ja se ainoa ihminen joka jotain merkitsi oli kadonnut savuna ilmaan. en tänä päivänä tiedä missä on ja miten voi mutta oma elämä jo alkanut sujua hiljalleen omilla raiteillaan vaikka aina se yöunissa mieleen tulee ajoittain.
se oli kova opetus minulle ihmisuhteista ja luottamuksesta. uskoin pystyväni pitämään suhteen kasassa ja saavani toisenkin panostamaan tulevaisuuden rakentamiseen täysillä, toisin kävi. pahinta kaikessa oli se että olin valmis perheeseen ja koen tulleeni petetyksi ja ajan ajaneen ohi minulta. vaalikaa ystäviänne älkää antako kumppanin mustasukkasuuksissaan eristää teitä muista ihmisistä ne pettää kuitenkin teidät jättäkää mielummin itse ensin ja eläkää omaa elämää. jos vielä, tai kun, uskaltaudun uuteen suhteeseen niin paras karkote on kyllä ylimustasukkaisuus. no onhan se imartelevaa aikansa ja en kiellä ettenkö itsekkin olisi hiukan mutta terveellä pohjalla luulisin. vaikea se on tosin heti huomata toisesta omistushaluisuus, toivottavasti kuitenkin olen sen jo oppinut tunnistamaan ettei tarvitse pettyä enään.
sinulle ketjun aloittaja toivon parempaa tulevaisuutta ja toivottavasti saat apua tunteidesi käsittelyyn ennen uutta suhdetta. tärkeintä kuitenkin on olla rehellinen toista kohtaan ja itselleenkin, onko se rakkautta jota tunnet? omistamalla ei toista saa kokonaan omaksi mutta rakkaudella kyllä.
särkynyt sydän on niin hidas korjaantumaan.
tv. juippi...
Kiitos sinulle!
Sinä siis jouduit olemaan kaltaiseni hirviönaisen kohde :D No, ei se hauskaa kyllä varmaan ole, mutta oli jännää lukea, että joku muukin on ollut yhtä hullu kuin minä.
Juuri noin kävi meilläkin, minä aloin eristää häntä jopa ystävistään, kun epäilin mitä hän niiden kanssa tekee.
Minäkin toivon niin kovasti, että parantuisin. Sitä vaan kuulee niin usein, että sairas ihminen ei muutu.
Kyllä minä uskon, että kun aloitan ihan puhtaalta pöydältä jonkun kanssa ja tiedän miten pahaksi tilanne on joskus jo mennyt, osaan käyttäytyä ja hillitä itseni.
Parempaa jatkoa ja itsetutkiskelua toivotan kaikille sairaalloisen mustasukkaisille!
ja huomasin että teen niin paljon samoja asioita kuin sinä, tutkin puhelinta, tietokonetta, taskuja, kyselen entisistä; kuinka paljon heitä rakasti, mitä tekivät... ja koskaan en ole tyytyväinen vastauksiin, kaivan kaikki vanhat asiat esille jne jne... ennen olin ihan eri ihmínen. ei hän tähän nykyiseen minuun rakastunut, vaan siihen toiseen minuun.
alkuaikoina hän muisti aina sanoa kuinka rakastaa minua kun jaksan hymyillä aina, tapahtui mitä tahansa minä hymyilin ja olin iloinen, osasin näyttää tunteeni ja iloita elämästä...
nyt nalkutan, olen vainoharhainen, vihainen, töykeä, surullinen...kaikkea muuta kuin ennen.
kaikki muuttui kun tulin raskaaksi... aloin pelätä että mieheni jättää minut ja jään lapsen kanssa yksin, kun lapsi syntyi muutuin pahemmaksi...pelkään ja epäilen koko ajan että mieheni pettää minua.
onko tästä perkeleestä nyt ulos pääsyä...?
...voi samanlaiseen tilaan joutua.
Itsellä hiukkasen ahdistaa tai oikeastaan aika paljon. 5v yhd pari muksua taloprojektit yms. menossa. Ennen mennyt huonosti...tai oikeastaan ei koskaan älyttömän hyvin, ehkä niin. Nyt vaimolle harrastuksen parista "sattumalta" löytynyt ystävä. Aluksi kävi treffeillä..oli jopa yötäkin. Itse aloin vaan voimistaa tunteita ja rakkautta häneen. Se helpotti minua ja vaimollakin oli hyvä olla. Meni kuukausi ja kaksi hyvin ja he lupasivat olla vain todella hyviä kavereita... mut sitten kun ensimmäinen riita tai joku mato tulee välillemme... sitä vaimo heti vihaa minua... inhoaa ja uhkailee että sillä on parempiki mies. Itse aluksi en kieriny mustasukkaisuudessa... mutta kun meni hyvin niin välillä sitä siittä "auko päätä" mitä oli heikkoudessaan mennyt tekemään. Siitähän se sota alkaa ja taas menee päiviä ennenkuin on rauha maassa. Lapset siittä kärsii... itekki välillä rauniona kun luottamusta ei ole pätkääkään... joskus puhelinta tutkii ja sieltä viestejä löytänytkin. Sitten vaan vaimolle naputtamaan asiasta varmana että musta et välitä vaan jostain ihan muusta. Sota taas pystyssä.
Sellaista se on elämä... kun omistushaluisuus ja rakkaus sekoaa keskenään niin ei itsekkään tiedä mitä tehdä. No onneksi elämä muuten viettää eteenpäin ja päivät hyrisee niin eiköhän se siitä. Vaimoa hellien iltaisin ja aina välillä kahden jotain tehden... kun jaksaa. Tykkäähän se siittä mutta eipä sieltä kauheesti tule vastapalvelusta. Ei jaksa... oon poikki...jne mutta kummasti se harrastus kiehtoo vaikka monta kertaa viikossa.. Taitaa kiehtoa se "ihana" mies-puolinen "kaveri" No mukavasti se ainakin sitä on koko kevään vaimo ollut pirteä. Parempi se kuin nalkuttava kiukkunen "muija" verkkarit jalassa aamusta iltaan vuositolkulla kotona.
Saas nähä välillä tuntuu että maanantaina käräjille lapun laittoon. Ei haluais tulla niin sairaan mustasukkaiseksi että pilais kaikkien elämän. Parempi ero ja hyvä ystävyys kuin yhdessä "perhehelvetissä" ollen. Katsotaan mitä elämä tuo tullessaan. Nyt ainakin hienot kelit ja juhannuksena 5v hääpäivä:)) Sitä tässä rakentelemaan ja jollakin tavalla juhlistamaan.
Hienoa kesää kaikille...
Kyllä elämä kantaa ja vie etiäpäin kun sen oikeallatavalla oivaltaa!!! Niin sitä on kuullu ainaski...
Olin vielä vuosia sitten todella mustasukkainen. Tutkin taskut, laatikot, ja vintit...aivan uskomatonta, hääräsin kuin paraskin etsivä työssään, ja minua ajoi eteenpäin täysin älytön varmuus siitä että löydän johtolankoja epäilyksiin. Olin mustasukkainen jopa kavereista, arvostelin heitä esim. jos joku heistä oli pettänyt. Se ei ollut ollenkaan sellaista että totean etten hyväksy pettämistä, vaan miltei hysteeristä vuodatusta nykymaailman mätääntyneistä Kauniit ja Rohkeat-maailman arvoista. OIKEUTIN AINA käytökseni.
Elämässä oli aina välillä naisia jotka yrittivät iskeä miestäni nenän edestä, ja se vain pahensi tilanteita. Mutta lopulta eräs kaunis päivä havahduin etsivämatkoillani, ja mietin :"Mitäs jos se olenkinkin minä joka on kusipää" "Mitä minä tarjoan rakastamalleni ihmiselle, epäilyjä, tivaamista ja murjottamista, riitoja?" "Mitä tämä kaikki tekee itselleni?"
Pysähdyin miettimään, ja muutos parempaan alkoi hiljakseen siitä hetkestä kun hyväksyin että omassa käytöksessä on vikaa. 80% mustasukkaisuudesta on haihtunut, välillä saatan tulla mustankipeäksi, mutta olen päässyt siitä irti vain nauramalla itselleni, tai yksinkertaisesti jättämällä asian siksee. En enää tongi miehen tavaroita, en tivaa turhia tai vartioi hänen jokaista liikettä. Elämä on niin paljon parempaa, tsemppiä sinulle!
Mä luulen että voi ihminen muuttua. Ei tietenkään kaikki.
Minulla on ollut vähän saman kaltaisia ongelmia, ja ero oli koko ajan miehellä ajatuksena. Kyllä mies rakastaa mut hän ei vaan kerta kaikkiaan meinannut jaksaa sitä mustasukkaisuutta.
Minä itse paranin lääkkeiden avulla ja nykyään suhteemme kukoistaa.
kaikki tuo mustasukkaisuus johtui minulla menneisyydestä, olen saanut pettyä ja itkeä monet yöt.
En voinut uskoa että kaikki miehet ei ole samanlaisia,nyt elämä on ihanaa=)
Hyvät jatkot sinulle=)
No tunnista kyllä virheet, ihan hyvä. Koitahan päästä itsekyydestäsi eroon... jos kerran rakastat häntä yhä... haluat hänen olevan onnellinen vaikkakin erossa sinusta. Sitähän se oikea rakkaus on ...
Hyväksy se : sitä saa mitä tilaa.
Anna nyt hänen nauttia uudesta suhteesta ja koita jatkaa omaa elämää eteenpäin.
Kirjoitit : Olen häiriköinyt häntä soitoilla ja tekstareilla ja välillä ehdotin yhteenpalaamistakin. Halusin ilmeisesti vain omistaa hänet. Oli niin kivaa, kun hän aina palvoi minua ja kesti kaiken. Nyt kun sitä ei enää minulla ole, olen katkera ja vihainen hänelle.
Tämä taatusti ei kuulu rakkauteen ( paitsi itserakkauteen ) ... ajattelet vain itseäsi.... mitä hän sai sinulta...palvoitko häntä, ymmärsitkö... annoitko kaiken anteeksi ja kestitkö ? Jos sen teit olit oikeasti rakastunut...
Myönnä pois kaipaat vain palvonnan kohteena olemista et rakkautta...