ajatuksessa, etten halua tutustua minkään ikäiseen, en edes ystävänä. Rankat vuodet tekivät tehtävänsä ja tuntuu todella siltä, että on hyvin vaikea luottaa keneenkään! Tapahtui sellaista mitä en olisi koskaan halunnut kokea. On yhä vaikea lähteä ovesta ulos, koska aina tuntuu olevan jonkinlaista esitystä ja en vaan voi sietää sitä ollenkaan ja niin on ollut jo monen vuoden ajan. Pitäisi olla monen vuoden totaalinen hiljaisuus ennen kuin sisin alkaa voida paremmin! Projekti kokonaan SEIS, koska muuten vointi vain huononee!
Pysyn siinä
Anonyymi-ap
1217
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Seuraavat monet vuodet haluan keskittyä työntekemiseen ja työrauha on välttämätön, jotta sisin alkaisi voida paremmin!! Ikäisensä ystävän on mahdollista löytää paljon vanhempanakin kuin tämän ikäisenä! Asumisen, työnteon ja elämisen rauha, muuten voi käydä niin että masennun totaalisesti! Minä tunnen itseni parhaiten ja tiedän mikä minulle on hyväksi ja mikä ei! Siksi oli edesvastuutonta aloittaa projekti lupaa kysymättä!En olisi koskaan antanut lupaa niin laaja-alaisesti tapahtuneelle projektille kuin se toteutettiin! Tuntuu siltä, ettei minun sanomisilla ole mitään merkitystä, yritetään vain pakottaa olemaan niin kuin muut ja sillä saatiin vain paljon pahaan aikaan! Viihdyn erittäin hyvin yksin, enkä halua ketään elämääni vielä moneen vuoteen!! Jos esitys vielä jatkuu se vain vahvistaa sitä tunnetta, etten halua tutustua keneenkään! Tiedä minkälaisen persoonallisuushäiriöisen, tai muuten ei normaalin sitä saisi ristikseen!