Ennustajatäti

Youtubessa
Kertoo älä jää kiinni toisten juttuihin.
Kyllä hyvä aivoitus asunut henkilön kanssa
Joka on halunnut aina lähtä valtaamaan
Luovutettuja alueita ja ottaa myös natojoukot
Avuksi tätö samaa itkuvirttä kokoikäni kuullut.

Tähän jos löytyisi ratkaisukeino olisi hieno asia.
Lähestulkoon minua on syytetty mm.
Että tuo olio menetti kotikonnut. Ja rakkaan hmm. Todella rakkaan kotikirkkonsa
Järkyttävissä taisteluissa joita sen kotitanhualla käytiin.
Mitä se merkitsee jos se ei pääse sinne takaisin.
Kalastamaan ja lNttuja kasvattamaan ja nauriita
Ei puhettakaan että kaalia. Järkyttävä ajatuskin.
1218
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mitä ihmettä tämä olikaan?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Youtubessa
Kertoo älä jää kiinni toisten juttuihin.
Kyllä hyvä aivoitus asunut henkilön kanssa
Joka on halunnut aina lähtä valtaamaan
Luovutettuja alueita ja ottaa myös natojoukot
Avuksi tätö samaa itkuvirttä kokoikäni kuullut.

Tähän jos löytyisi ratkaisukeino olisi hieno asia.
Lähestulkoon minua on syytetty mm.
Että tuo olio menetti kotikonnut. Ja rakkaan hmm. Todella rakkaan kotikirkkonsa
Järkyttävissä taisteluissa joita sen kotitanhualla käytiin.
Mitä se merkitsee jos se ei pääse sinne takaisin.
Kalastamaan ja lNttuja kasvattamaan ja nauriita
Ei puhettakaan että kaalia. Järkyttävä ajatuskin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu