ympärilläni oli liikaa saman asian jankuttavia

Anonyymi-ap

sattui olemaan vaihe elämässä kun
ympärillä on liikaa samaa asiaa jankuttavia

yksi puhui vain jumalasta
toinen puhui vain omasta pahoinvoinnistaan
kolmas puhui vain byrokratiasta peloissaan


aloin miettiä, että miksi vitussa joku ei siirry tiedossaan muuhun
miksi pitää jankuttaa saman asian ja muusta ei voi puhua?
onko se sairautta? älyn vajetta? tahallista kiduttamista? vittuilua?
jotakin muuta?


persoona näkee, että muut kärsivät, tietää, että aiheuttaa mielipahaa toisille
ja jatkaa samaa värssyä koko ajan

syntyy mielikuva että henkilö on kyvytön ajattelemaan,
olemaan vapaa, käsittämään tilanne jossa kohdataan, näkemään ylipäätään muita ihmisiä ympärillään kuin vain oman tilansa


mitä järkeä on polttaa itsensä yhteen asiaan, ajatukseen?


onko vaarana täydellinen tyhmentyminen?

ei ainakaan ystäviä saa jankuttamisella, eikä puhekaveria

toisilla epäilemättä on kyvyttömyyttä sen lisäksi kuunnella muita
ja he vain kertovat omasta itsestään
mutta toisilla sen lisäksi että kertovat vain itsestään on sitä,
että puhuvat VAIN SAMASTA ASIASTA eikä mistään muusta

onko kyseinen ihminen iso ongelma yhteiskunnassa?
onneksi on paljon ihmisiä kenelle puhua, niin joku aina jaksa kuunnella

niin ja kuinka itse ei väsy jankuttamiseen, itseensä, samoihin juttuihin?
mahdotonta ymmärtää
pitää olla vähä idiootti luonne



elämän vaiheessa jossa liikaa saman asian jankuttajaa
aloin itse voida pahoin kun alkoi ahdistaa samanlaisuus
ja ihmiset valottomuus

pakko leikata idiootit pois kuviosta


kyllähän suhteissa pitää olla tarpeeksi vapaata jotta henkilökohtainen järki vähän olisi aktiivinen erottaakseen mikä on hyvä ja paha, eikä keskustelu olisi heti kättelyssä lukkoon lyöty


jotkut ovat kyvyttömiä itsenäiseen ajatteluun

2

255

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      mitataan sen lisäksi OTSAN KORKEUS ja yhdistetään otsan korkeus SAMAN ASIAN JANKUTTAMISEEN

      kysytään, että ovatko jankuttajat juuri matala otsaisia?


      eivät ole emotionaalisia ja tiedossaan pysyttelevät logiikassaan


      mikä on vastaus, miksi kannattaa olla emotionaalinen, jottei olisi idiootti

      • Anonyymi

        alkoi pelottaa matalaotsaisuus


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä kaivatussasi

      on parasta?
      Ikävä
      79
      1090
    2. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      104
      1075
    3. haluaisin paljastaa

      Kuka tämä :/ on
      Ikävä
      67
      512
    4. Olen jo oppinut tuntemaan

      sinun kirjoitustyylisi
      Ikävä
      47
      473
    5. Nainen, onko se nalle hehkuttelija poistunut keskuudestamme?

      Ei ole näkynyt, joten onkohan. R.I.P :/
      Ikävä
      112
      441
    6. Taiteiden yö

      Kuhmon taiteiden yössä tapahtui. Tsat satss saaatts... Ja Sammon takoja... Tsat satss saaatts...
      Kuhmo
      8
      436
    7. Hyvää yötä kaipaamalleni

      Vanhwmmalle naiselle, olet rakas❤️❤️
      Ikävä
      13
      430
    8. Mikä kaivatussasi

      on pahinta?
      Tunteet
      42
      422
    9. Et vaan tajua

      Että rakastan sua
      Ikävä
      15
      396
    10. Kysymys palstalaisille: kuinka moni nainen sietää miehen "pakkomielteistä" sekaantumista elämäänsä?

      Siedättekö tai sietääkö teidän naisenne miehen "pakkomielteistä" sekaantumista naisen harrastuksiin, ulkonäköön, työhön
      Sinkut
      83
      391
    Aihe